Vanellus unelmoi

Skomy

6

721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1) Teet virheen, kun oletat minun olevan kaltaisesi säälittävä ihmisperse, joka ihan oikeasti provosoituisi noin pienestä. Älä aliarvioi kanssakeskustelijoitasi.

      2) Kuvittelet itsestäsi liikoja kun luulet, että vain yksi ihminen olisi havainnut, ettei sinulla ole amispohjalta minkäänlaista tietämystä, koulutusta eikä kykyä ottaa selvää ja sisäistää mitään fysiikkaan liittyvää. Oletat siis, että kaikkien sinut kyykkyyn polkeneiden nickien takana olisi yksi ja sama henkilö - Minä. Metsään menee. Kyllä jokainen peruskoulun käynyt jo huomaa, että esim. väitteesi "atomin ionisaatio on energiaa vapauttava prosessi" on päin helvettiä. Ei siinä mikään ruudinkeksijä tarvitse olla, että sinun emämunaukset voi havaita.

      3) Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Loputtoman katkera takaisinpiikittelysi kertoo vain siitä, että olen osunut arkaan paikkaan. Ethän muuten olisi täällä jatkuvasti vinkumassa jos viestini olisivat olleet merkityksetöntä scheissea. Kyllä minuakin vituttaa olla väärässä, mutta en ole henkisesti sentään niin heikko, että tekisin siitä moisen numeron. On muuten hyvin ominainen juttu juuri kouluttamattomille ääliöille, että oman virheen myöntäminen on todella vaikeaa ja aina pieni henkinen kuolema. Koulua käyvälle se sen sijaan on arkea. Oppiminenhan on jatkuva omien virheiden havaitsemisen prosessi.

      4) Säälittävät herjasi, typerät linkkisi ja alapäähuumorisi, joita isket provoilumielessä, kertovat vain omasta henkisestä kypsyydestäsi. Kuusivuotiaalla veljenpojallanikin on kypsemmät jutut.

      • Skomy

        Siellähän se oikein proktologin synnyttämä emäpukama mörisee. Kyllä se multinikki saatiin sieltä kaivettua esille eli palstan kemisti hah hah. Mene nyt tyhmäpoika komentamaan palveluskoiriasi ja väittelemään kreationistipalstalle. Kemistit eivät ole ennekään juhlineet eikä juhli nytkään joten ime isovarvastasi nahkapalju !

        Tuollaiset rektaaliurpot joutuvat epätoivon valtaan voittajaskömyjen jalkoihin sotkeutuessaan. Orpitoi käteesi jenkapoju " atomin ionisaatio on energiaa vapauttava prosessi" Missä olen näin väittänyt sönkkösössiä !

        Ainut joka täällä on kypsä on töyhtöhyypimyspaskallus joka epätoivoisesti yrittää kemistin hitailla aivosoluilla väistellä skömyn verbaalijabeja. Naks vaan ja taas pikkulan bidee tärisee niin että hullumpaa hirvittää.

        Siluvblee eli ole hyvä ja ota Gyyggy sinä kivespussin näköinen tuplanolla.

      • hojhf
        Skomy kirjoitti:

        Olet säälittävä ääliö. Fysiikan tieto alle peruskoulutason ja huumori suoraan yläasteen poikien vessasta.
        Oletko ajatellut hakeutua ammattiapuun ennen yhteiskunnan osallistuvaksi jäseneksi siirtymistäsi? Voisi olla aiheellista. Ei nykyään niitä suojatyöpaikkojakaan kaikille halukkaille riitä. Lama harventaa turvaverkkoja.

      • Skomy kirjoitti:

        Siellähän se oikein proktologin synnyttämä emäpukama mörisee. Kyllä se multinikki saatiin sieltä kaivettua esille eli palstan kemisti hah hah. Mene nyt tyhmäpoika komentamaan palveluskoiriasi ja väittelemään kreationistipalstalle. Kemistit eivät ole ennekään juhlineet eikä juhli nytkään joten ime isovarvastasi nahkapalju !

        Tuollaiset rektaaliurpot joutuvat epätoivon valtaan voittajaskömyjen jalkoihin sotkeutuessaan. Orpitoi käteesi jenkapoju " atomin ionisaatio on energiaa vapauttava prosessi" Missä olen näin väittänyt sönkkösössiä !

        Ainut joka täällä on kypsä on töyhtöhyypimyspaskallus joka epätoivoisesti yrittää kemistin hitailla aivosoluilla väistellä skömyn verbaalijabeja. Naks vaan ja taas pikkulan bidee tärisee niin että hullumpaa hirvittää.

        Siluvblee eli ole hyvä ja ota Gyyggy sinä kivespussin näköinen tuplanolla.

        Ota ne lääkkees. Ja jatka provosointiharjoituksia. Ei noilla aikuisten maailmassa pitkälle pötkitä.

      • Skomy
        Vanellus kirjoitti:

        Ota ne lääkkees. Ja jatka provosointiharjoituksia. Ei noilla aikuisten maailmassa pitkälle pötkitä.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/6526273#comment-34318649

        Siis mitä v..ttua ? Eikö sinulla ole elämää ? Tivaat jatkuvasti "myönnätkö olevasi väärässä" huh mikä hullu.

        Skömy the man skömyilee mutta sinun käytöksesi kuvaa jo päävammaa. Ei kukaan tervepäinen lähde väittelemään jumalan olemassaolosta uskovaisten kanssa sillä sehän on jo järjen köyhyyttä. Etkö salli muille uskontoa jos pitää vartavasten mennä uskontopalstalle väittelemään.

        http://keskustelu.suomi24.fi/allposting/Vanellus

        Tuossa viestejä joista olet pehmeimmät poistanut. Olet säälittävä ja nyt enemmän kuin kyykyssä sillä olet skömytermein sillassa. Verrattavissa vaatekaappirunkkauksesta kiinnijääntiin, homosteluun, nekrofiliaan, jne muuhun hävettävään toimintaan.

        Vammasi on syntynyt vaikeassa pihti/imukuppisynnytksessä.

        Joko olisi aika ottaa häpeäGyyggy säälittävän Nolife performancen jälkeen !

        Vedä poronmunanpurija korvasi solmuun ja sido nenänkarvasi pensselisedän persekarvojen kanssa yhteen!

      • Aikuinen6

        Vanellus valehtelee olevansa akateemisesti koulutettu, vaikka äo on pienenpi vaatekoko (eli älykkyys ja tieto ei riittänyt edes lukioon) .
        Wannabe Skeptikko (vaikka ei edusta koko suuntausta millään tavalla).
        Kokoaa "faktansa" joko Wikipediasta tai Skepsis ry.n sivuilta.

        Ottaisit kiltisti ne lääkärin määräämät lääkkeet, niin loppuu se uhmaikä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      112
      4568
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      27
      3324
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3145
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      44
      2949
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      119
      2779
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2777
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2115
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1911
    Aihe