Ihan mielenkiinnosta kyselisin kuinka moni tänne aktiivisesti kirjoittava tai juttuja lukeva mies kokee jääneensä isättömäksi? Isättömyydellä voidaan tarkoittaa sekä ihan fyysisesti puuttuvaa isää tai isää joka ei oikeastaan ole saanut aikaan riittävää yhteyttä poikaansa vaikka on ollut paikalla fyysisesti.
Isättömyys ja sen vaikutus palstan miehiin
Fascia
4211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itselläni on vahva isähahmo ja olen suoraselkäinen mies. En viitsi keskustella isättömien pentujen kanssa ja siksi kaikki ystäväni ovatkin minua 10- 40 vuotta vanhempia miehiä ja naisia.
En koe itseäni isättömäksi, mulla on ollu aina hyvät suhteet molempiin vanhempiin. Kai sitä aina lähempikin vois olla, mutta ihan tyytyväinen olen eikä ole mitään patoutumia tai muuta vastaavaa mitä varmaan koitat tässä hakeakin takaa. :)
Mulla on kyllä kavereina miehiä joilla ei ole ollut tai on ollut huonot suhteet isään ja sen kyllä huomaa heistä, varsinkin nämä joilla ei ole ollut isää ja jotka ovat kasvaneet naisen/naisten seurassa, siitä on miehisyys kaukana.
En tiedä patoumista juurikaan, mutta ajattelen tätä isättömyyttä juuri siinä ATM-mielessä. Hyvin moni palstalle "tosissaan" kirjoittavista ATM-miehistä kokee miehisyytensä todella heikoksi, ja juuri sen takia nimittävät itseään alemman tason miehiksi. Isättömillä miehillä tuntemukset oman miehisyytensä heikkoudesta ovat aika yleisiä, usein sanovat että jotain ikäänkuin puuttuu.
Jep. Faija häipyi kun olin viiden, sitä ennen hän oli ymmärtääkseni kohtuu hyvä isä. Ihan perseestä koska jos sitä ei olis koskaan ollutkaan en olisi kokenut sitä hylkäämistunnetta joka on aina jossain taustalla kummittelemassa teki mitä tahansa. Aina jostain alitajunnasta puskee ne kaks ajatusta että "mulle tärkeet ihmiset jättää mut" ja se aiheuttaa aina helvetin, sit toinen on tää "Mä en ole tarpeeks hyvä tai minkään arvoinen koska mut voi jättää".
Paskalle itsetunnolle on siis syynsä. Ironia on rajaton siinä että äiti kuitenkin oli rajattoman välittävä ja aina tukena -> ripustauduin mutsiin ja vieroittauduin myöhään. Tällöin naiset muodostuu mulle aina _liian_ tärkeiksi senkin takia.
Mä olen aina kahden valtavan voiman repimänä vastakkaisen sukupuolen kanssa kun olen suhteessa, mitä enemmän rakastan sitä enemmän mua repii. Ihmekös että sössin kaikki jutut kun musta tulee jokseenkin latvakakkonen kun alan tuntea vakavia tunteita.