Puhutteko te parisuhteestanne?
Vai olenko minä se vaikea ämmä joka haluaa jankata tunteista vaikka kaikki olisi ihan "hyvin"
Olemme olleet pari vuotta yhdessä ja mies on lopettanut parisuhteesta puhumisen. Suuria ongelmia meillä ei kai olekaan, mutta mies on jotenkin vetäytynyt enemmän kuoreensa, näyttää kyllä tunteita mutta ei sano!
Ongelma on ehkä se, että minä haluaisin tavata enemmän, tapaamme nyt n. 3 krt viikossa mikä on hänelle hyvä. Ymmärrän kyllä että muutakin elämää täytyy olla työ, harrastukset,opiskelut tms. vie aikaa enkä vaadi olemaan hänen koko elämänsä keskipiste.
Ehkä tämä kaikki johtuu omasta epävarmuudestani, en tiedä olevani rakastettu jollei sitä minulle viikottain sanota, jollei ole koko ajan yhteisiä suunnitelmia pitkällekin aikavälille tms.
Yritän olla painostamatta miestä, mutta puhumattomuus vaikuttaa vahvasti omaan mielialaani.
Vai olenko minä se vaikea ämmä joka haluaa jankata tunteista vaikka kaikki olisi ihan "hyvin"
Olemme olleet pari vuotta yhdessä ja mies on lopettanut parisuhteesta puhumisen. Suuria ongelmia meillä ei kai olekaan, mutta mies on jotenkin vetäytynyt enemmän kuoreensa, näyttää kyllä tunteita mutta ei sano!
Ongelma on ehkä se, että minä haluaisin tavata enemmän, tapaamme nyt n. 3 krt viikossa mikä on hänelle hyvä. Ymmärrän kyllä että muutakin elämää täytyy olla työ, harrastukset,opiskelut tms. vie aikaa enkä vaadi olemaan hänen koko elämänsä keskipiste.
Ehkä tämä kaikki johtuu omasta epävarmuudestani, en tiedä olevani rakastettu jollei sitä minulle viikottain sanota, jollei ole koko ajan yhteisiä suunnitelmia pitkällekin aikavälille tms.
Yritän olla painostamatta miestä, mutta puhumattomuus vaikuttaa vahvasti omaan mielialaani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä parisuhteessa pitäisi jo parin vuoden jälkeen olla yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, elleivät sitten molemmat halua kevyempää hengailua oikean sitoutumisen sijaan.
kokenut vastaavaa.Enää ei sitten ollakaan yhdessä.Mielestäni suhteeseen kuuluu avoimuus puolin ja toisin.toista ei opi tuntemaan, mikäli ei kerro itsestään, tunteistaan , ajatuksistaan oikein mitään.Vaistosin että jotain oleellista puuttuu.Annoin miehelle aikaa, mutta tajusin ettei hän tule muuttumaan.Mä puolestani en pysty olemaan suhteessa jossa mun täytyy vaan arvailla miehen tuntemuksia ja ajatuksia.Periaatteessa meilläkin oli päällisin puolin kaikki hyvin,,,,,
"Ehkä tämä kaikki johtuu omasta epävarmuudestani, en tiedä olevani rakastettu jollei sitä minulle viikottain sanota, jollei ole koko ajan yhteisiä suunnitelmia pitkällekin aikavälille tms."
Tuo jo kertoo siitä miten tiedostava ihminen sä olet.
Siksi herääkin kysymys miksi sä silti, noin kirjoittaessasi, lyöt päätä seinään? Et voi roikkua, etkä varmasti roikukaan, pelkästään toisen sanoissa tai sanattomuudessa. Seurustelu on niin paljon muutakin kuin vain tunteista puhumista. Ja ilmeisesti sun poikakaveri onnistuu siinä kaikessa muussa ihan hyvin, sä olet nyt vaan jäänyt jumiin tohon tunteista puhumisen määrään ja päättänyt (tässä tekstissä) että se on nyt ongelma.
Huomaa ne hyvät jutut.
Ei se ole välttämättä mitenkään lopullista, se miehen tunteista puhumattomuus. Se kielii ehkä vain siitä, ettet ole osannut ohjata häntä puhumaan tunteistaan, siis hänelle helpolla tavalla. Ehkä sä olet ollut liian hyökkäävä? Ehkä olet onnistunut kritiikilläsi jopa pelottamaan miehen hiljaiseksi ja lukkoon? Tunteista puhuminen kun ei ole kaikille yhtä helppoa.
Ja ehkä se mies kokee osoittavansa joka tapaamisellanne tykkäävänsä susta, sä vaan odotat vielä romanttisia sanojakin niiden tekojen päälle...
Ei ne kaikki ole "prinssejä syntyissään", mutta viisas nainen voi loihtia miehestä esiin prinssin... ;)
Erosin itse puhumattomasta miehestäni. Tosin oli siinä muutakin ongelmaa, puolin ja toisin. Mieheni oli kuin kuollut lahna, makasi suunnilleen kylmänä ja taikinamaisena selällään sängyssä lehtiä lukemassa tai ristikoita täyttäen kotonaoloaikansa. En saanut häneen mitään yhteyttä. Lopulta tuntui, että ei edes ole mitään, mistä voi puhua. Välissämme ilma oli raskasta kuin kivimuuri, ja toisen ajatukset yhtä tavoittamattomissa. Fyysisesti lähellä oleva ruhokin tuntui olevan kilometrien päässä.
Ei väkisin puhuminen mitään hyödytä. Oikeassa suhteessa ei tarvitse keinotekoisesti yrittää puhua, keskustelu onnistuu luonnostaan. Nyt tapailen miestä, jota näen joskus kuukauden välein, joskus olemme viikon yhdessä. Minulle tapaamiset käy, kommunikaatio onnistuu. Halaillaan ja hellitään, kutsutaan hellittelynimillä toisiamme. Selvitellään asiaa puhumalla sitten, kun ymmärrystä ei löydy tai tarvetta on.
Tilanteenne on hankala. Väkisin ei voi jutella, mutta asiat pitäisi selvittää keskustelemalla. Onko kumppanisi tyytyväinen tilanteeseen? Haluaako hän tulevaisuudelta samoja asioita kuin sinä? Tuon kaltaisiin kysymyksiin hänen ainakin pitäisi pystyä vastaamaan. Samalla näet, ovatko päämääränne yhtään yhtenevät. Mieti itse, haluatko jatkaa, vai etsitkö enemmän samoilla aalloilla olevaa kumppania. Oleellinen kysymys myöskin on, miten kumppanisi jaksaa? Hänhän voi olla vaikka uupunut tai masentunut, mikä vaikeuttaa tunneilmaisua.
Lykkyä pyttyyn, toivottavasti asiat selviävät!
Kyllähän suhteesta puhuminen on luonnollista... Itse puhun kuulemma joskus liikaakin. Oon luonteeltani sellainen että haluan tietää missä mennään, miten parisuhteemme voi ja jos on jotain kommentoitavaa niin sanotaan se.
Tiedän kyllä monta miestä kaveripiirissä jotka eivät juurikaan puhu suhteesta. Toisaalta, teot puhuu joskus paljon enemmän kuin sanat.
Niin tai näin, kyllä molempien pitää tuntea itsensä rakastetuksi, silloin elämä on paljon kevyempää! :-)