Kääk!!
Kolmekymppiset lähestyy mut murrosiälle ei loppua näy, tuntuu siltä että haluan rokkia elämääni vielä seuraavat 10 vuotta, meno vaan paranee mitä enemmän ikää tulee.
Olen yksinelävä nainen, ei kiinnosta perheen perustaminen, muitten lapsia olen hoitanut niin paljon ettei enää kiinnosta koko touhu yhtään.
Miehen ottaisin sillä ehdolla että hänessä olisi "potkua"... siis pitää olla yhtä jykevä kuin minä eikä mikään neiti. Muuten en nyt niin miehistä ole koskaan välittänyt, olen kauhea yksinkulkija, kukaan ei niin paljon ole yksin kulkenut kuin minä..
Elämä on niin lyhyt, pelottaa sen loppuminen ja vanhuuus, entä jos en ehdi kaikkea..
Olen lapsenmielinen, huumori kukkii, musan pitää olla iloista jytää ja vapaus! vapaus on sitä että elämä mahtuu yhteen matkalaukkuun, voi välillä levittää siipensä ja lentää jonnekkin kauas pois tunnelmoimaan maailman menoa.
Haistatan pitkät pask-at kaikille rahan, materiaalin, pinnallisuuden ja titteleiden perässä juoksijoille te pallinaamat ette ota mitään mukaanne kun kuolema teidät korjaa, ainoa millä on merkitystä silä hetkellä kun viimeisiä henkiä vanhuksena vetää on intohimoisesti eletty elämä!
Kolmekymppiset lähestyy mut murrosiälle ei loppua näy, tuntuu siltä että haluan rokkia elämääni vielä seuraavat 10 vuotta, meno vaan paranee mitä enemmän ikää tulee.
Olen yksinelävä nainen, ei kiinnosta perheen perustaminen, muitten lapsia olen hoitanut niin paljon ettei enää kiinnosta koko touhu yhtään.
Miehen ottaisin sillä ehdolla että hänessä olisi "potkua"... siis pitää olla yhtä jykevä kuin minä eikä mikään neiti. Muuten en nyt niin miehistä ole koskaan välittänyt, olen kauhea yksinkulkija, kukaan ei niin paljon ole yksin kulkenut kuin minä..
Elämä on niin lyhyt, pelottaa sen loppuminen ja vanhuuus, entä jos en ehdi kaikkea..
Olen lapsenmielinen, huumori kukkii, musan pitää olla iloista jytää ja vapaus! vapaus on sitä että elämä mahtuu yhteen matkalaukkuun, voi välillä levittää siipensä ja lentää jonnekkin kauas pois tunnelmoimaan maailman menoa.
Haistatan pitkät pask-at kaikille rahan, materiaalin, pinnallisuuden ja titteleiden perässä juoksijoille te pallinaamat ette ota mitään mukaanne kun kuolema teidät korjaa, ainoa millä on merkitystä silä hetkellä kun viimeisiä henkiä vanhuksena vetää on intohimoisesti eletty elämä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuo on yleisempää kuin arvaatkaan...
34 going on 14...
"Miehen ottaisin sillä ehdolla että hänessä olisi "potkua"... siis pitää olla yhtä jykevä kuin minä eikä mikään neiti. "
Tuo summa hyvin asenteesi.
Hm... Itse kylläkin arvostan enemmän tasapainoista ja rauhallista elämää, joka sekin on omalla tavallaan intohimoista ja syvästi koettua. Bonuksena se, että mun puolestani jokainen saa elää elämänsä siten kuin haluaa, eli en nostaisi omaa tapaani ainoaksi oikeaksi :) Tällä tavoin olen ajatellut jo hyvin pitkään.
Mikä CV-esittely tuo nyt oli? Tyyppi elää muka intohimosesti, kun ei ole miestä, ei lapsia, ei mitään. Pitää teini-ikää ihanteena ja pelkää vanhenemista. Kyllä se kuolema sinutkin korjaa, etkä välttämättä ole yhtään sen onnellisempi, kun muut ikuista teiniä leikkimällä.
Mulla noi aatokset oli jo 25-vuotiaana ja luulin että tuun hulluksi jos elämässä ei oo hauskanpitoa tai jos vanhenen päivänkään! Nykyään se sillonen kauhu lähinnä vaan hymyilyttää. ; )
Viimestään sitten jos/kun rakastut tulisesti ja saat sen ekan oman lapsesikin simsalabim, koska tulee naitua niin ahkerasti sen ihanan miehen kanssa, muuttuu sun ajatusmaailmasi väkisinkin rockista muihin asioihin jotka menee kuin meneekin sen rockin edelle. Eikä sitä osaa edes kuvitella, ennen kuin se osuu omalle kohdalle.
Sitten sä kattelet sitä rakastamasi miehen ja sun rakkauden tulosta, jossa näytte te molemmat, ja mietit yhtäkkiä että millasta se elämä olikaan ennen omaa perhettä...? :) Näin kävi mulle, vannoutuneelle sinkulle joka en ainakaan lasta halunnut kuunaan tehdä.
Enää mä en vaihtas elämääni siihen bilettämiseen joka oli joskus mun elämäni tärkein asia.
Se tässä elämässä on just ihanaa ettei tartte elää ikuisesti (siis toistaa jotain elämänsä vaihetta saatanan paljon pidempään kun nyt) eikä tarvi olla koko elämäänsä samanlainen. Muutos, niin ulkonen kuin sisänen, kuuluu varsinkin siihen täysillä elämiseen. Sen tiedän nyt kun en pelkää enää mitään niin "pinnallisia" asioita kuin sillon 25-vuotiaana.
Tää vaan esimerkkinä, että on sitä elämää toki kolmenkympin tuollakin puolen, don't worry. : )
...mutta miten sitten, kun kuntokin alkaa vanhemmiten rapistumaan, eikä vetoa oikeasti enää ole siihen "intohimoiseen elämään"? 30-vuotiaana on moni elämänsä tunnossa ja mieli vielä nuori, mutta kymmenen vuoden päästä voimat eivät ole enää entiset ja sillä pitäisi siihen mummoikään asti pärjätä kuolematta tylsyyteen.
Mutta mietipä oikeasti, että mitä sellaista uskot vielä tästä eteenpäin saavasi, mitä et olisi jo saavuttanut?
Ja PS: musiikkimaulla ja iällähän ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Itse kuuntelen teknoa, ja olen sentään jo 40, ja ikinä en aio Olavi Virtaan vaihtaa...
Ja PS2: herääpä tähän päivään, rockissa ei ole enää aikoihin ollut aitoa kapinaa.
älä elä kuten muut(usein kateelliset) haluavat! Minä ainakin elän juuri niin kuin haluan enkä kuten työkaverit haluavat. Pyörittäkööt he sitä materiaansa ja oravanpyöräänsä siellä ja brassailkoot omakotitaloistaan, puutarhoistaan ja autoistaan sekä mariskoot ukon pyykkivuoresta ja vieraissakäynneistä sekä juopottelusta kahvihuoneessa. Jestas sitä akkaporukan kyttäämistä, minun elämäni kiinnostaa ja siitä juorutaan ties mitä hullua, että harrastan yhden yön juttuja, että olen varmaan lesbo tai maho yms. (en harrasta yhden yön juttuja enkä ole lesbo enkä maho :) ) olen suoraan sanonut kahvihuoneessa että minua ei voisi vähempää kiinnostaa muiden elämä, köyhä elämä sillä joka toisia kyttää. Siitäkös vetivät herneet nenuihinsa..heh heh.
Olen 33-vuotias ahkera rock/heavykeikkojen ja festareiden kävijä. Käytän rahani matkusteluun, tahdon elämyksiä ja kokemuksia, palloa en tahdo jalkaani koskaan. En halua lapsia, päätin sen jo teini-iässä. Miehen voisin ottaa jos löytäisin kunnollisen samanmoisen, en itse juo juuri ollenkaan enkä tupakoi, sellaista rockhenkistä miestä on vaikea löytää. Parempi yksin kuin huonon kanssa.
kuulla samanhenkisestä 30 naisesta.
Mulla on nyt joku ikäkriisi joka pukkaa päälle, sressaan nyt yhtä sun toista asiaa, jotenkin pelkään että aika loppuu kesken enkä ehdi kun on vielä niin paljon asioita mitä haluan tehdä, pää punaisena suunnittelen matkoja ja biletysvimma vaan kasvaa.... mäkään en juopottele ja polta, toki silloin tällöin vähän otan mutta aina on tärkeistä ollut hyvä musiikki, tunnelma, tanssiminen ja ihmisten hauska seura, yhdenyön jututkaan eivät kuulu harrastuksiini.
Mua pelottaa että onko elämää enää 40!! Ja jos on niin kehtaako enää sen ikäisenä olla tämmönen villivarsa kun nytkin jo ihmiset pudistelee päätään mun elämäntyylille, vaikka onhan meillä Aira Samulinkin, todella iloinen tanssimummo :D
Sitä ei jumankeuta tiedä elätkö säkään huomista kauempaa, onko sulla mitään "vanhuutta" tiedossa ensinkään. Paras siis bilettää niin että päässä soi! Elämää se vaan on, tää päässä soiva musiikkikin...
Minusta tuo ei sopinut naisen kirjoittamaksi ollenkaan. Vaikutti paremminkin miehen karulta tyyliltä. Nainen ei ajattele edes tuolla tavalla asioista, joten päättelen, että asialla oli taas provomies.
Elämässä on kai muutakin kuin rock'n'rollia(mikä tais muuten mustien slangissa tarkoittaa joskus villiä panoa)...