Mielipiteenne tähän asiaan

Darkspell

Elikkä viime aikoina kun löysin erään goottibändiksi luokitellun bändin Jenkeistä, mikä nyt on viimeiset 10 vuotta ollut pystyssä. Luulin alussa kyseisen bändin olevan joku ihan random paska emo-rock bändi, tai minusta tämä ei ainakaan ole! Gootti-imagokin niillä on. Sellainen vahva kuva minulla on että kyllä ainakin Jenkeissä gootit kuuntelee tätä kyseistä bändiä. Osassa biiseissä on ihan goottibändin soundi, kuten vaikkapa biiseissä Video kid, Falling down, Happy birthday. Niin ja tämän bändin nimi siis on TBM(The birthday Massacre).

Minusta tämän bändin voin ainakin luokitella goottibändiksi, kun näillä musanlaatukin sen verran hyvä. Mutta mikäs onkaan sitten teidän mielipide tästä asiasta? Käykää kuuntelemassa Youtubessa taikka MySpacessa nuo kyseiset biisit ja tehkää tuomionne. Ja jos ei sitten ole teidän mielestänne goottibändi, niin perustelkaapa sitten että miksi? Kiinnostaa muuten tietää millä perusteilla bändit on lähdetty luokittelemaan goottibändeiksi, kuten esimerkiksi vaikkapa Bauhaus ja Siouxie and the Banshees taikka sitten Joy Division, kun eikös nekin voisi periaatteessa ihan tavalliseksi rockiksin kanssa helposti luokitella?

2

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Darkspell

      Mitä siis tulee tuohon musalaatu asiaan, niin kulutusta tuntuu ainakin kestävän kun mitä muutamia biisejä tässä moneenkin kertaan jaksanut kuunnella.

    • Nimetön goottipoika

      Ei ole varsinainen goottibändi tuo The Birthday Massacre. Goottimusiikiksi luokitellaan useimmiten 70-80 lukujen vaihteessa post-punkista syntynyt goottirock, ja sen hyvin läheiset sivugenret, joita ovat ainakin darkwave (hieman hitaampaa ja elektronisempaa "goottirokkia"), ja deathrock (hieman punkiin päin kallellaan olevaa "goottirokkia").

      The Birthday Massacre on lähinnä syntikkarokkibändi goottiestetiikalla, ja varmasti moni nykygootti pitääkin tuollaisesta musiikista. Bändi on muuten Kanadan Torontosta, jossa on ihan oma goottiskenensä. Siellä tuo voitaisiin jopa luokitella "goottibändiksi".

      Kuitenkaan kyse ei siis ole tämän bändin kohdalla varsinaisesta goottimusiikista, joka määritellään tiettyjen musiikillisten ratkaisujen perusteella (kuten muutkin genret). Voipi olla vaikea niitä aina hahmottaa, varsinkaan jos ei ole muusikko tms. Varsinainen goottimusiikki = goottirock määritellään siis musiikin kautta, eikä sen kautta, ketkä sitä kuuntelevat. Monet gootit kuuntelevat myös metallia, mutta se ei tee mistään metallibändistä goottibändiä.

      Itse tykkään luokitella tämänkaltaiset bändin kategoriaan "Goottipop", joka on sellaista kivaa elektronista myös klubeille sopivaa musiikkia, joka on liian kaukana goottirokista ollakseen sitä, mutta liian goottia ollakseen valtavirran bile/klubi/popmusaa. Samaan kategoriaan menee esim. The Crüxshadows, Blutengel, Tristesse de la Lune, Helalyn Flowers...

      Selvennykseksi vielä, TBM sattuu olemaan yksi lempibändeistäni. Kuuntelen paljon sekä goottirokkia, että tämän kaltaista musiikkia, ja soitan itsekin goottirockbändissä joten uskon olevani jossain määrin perillä aiheesta :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      191
      3145
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      66
      2862
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2260
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      74
      1896
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1803
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1731
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      108
      1585
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      219
      1186
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1140
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1099
    Aihe