Yksin ja hylätty..

melkein kuin omaa tarinaa luen. Jätetyksi tulemisen syyt hieman erilaiset, mutta muuten kuin oma tarina. Suht. tuore juttu itsellä ja vieläkin koskee kovasti.

hei... minulla on sama tilanne. Olen todella pahoillani puolestasi. Jos et jaksa lukea tarinaani, lue vain viimeiset kappaleet.

Poikaystävä jätti mut eilen sunnuntaina. Vietimme vielä pe-la yön yhdessä hänen luonaan, enkä huomannut mitään outoa. Hän käyttäytyi kuin ennenkin. Seuraavana yönä tuli kuitenkin viesti ettei voi jatkaa tätä. Vaadin selitystä, ja illalla nähtiin. Ei kuulemma tunne mitään minua kohtaan. Ajoitus oli huono, erosta edellisen kanssa on liian vähän aikaa, vaikka pojan ehdoilla juuri sen takia mentiin suhteessa.

En aavistanut tätä ollenkaan, ja tunnen itseni riittämättömäksi. Miksen pystynyt pitämään yllä hänen tunteitaan minua kohtaan? Hän sanoi ettei vika ole minun, ajoitus nyt vaan oli kertakaikkisen väärä. Ikään kuin se lohduttaisi, tilaisuuteni meni jo. Olen tuntenut pojan kauan ja koska meillä oli kipinää jo kauan ennen seurustelun aloittamista, uskoin tämän kestävän. Minua surettaa eniten se, että minulta vie kauan toipua tästä, koska tunsin niin paljon poikaa kohtaan, mutta häntä ei juttu todennäköisesti vaivaa yhtä pitkään. Minä en halua ketään muuta kuin hänet, mutta vastineeksi sain vain aikalailla täydellisen hylkäämisen. Se kertoo siitä, miten eri asioita halusimme, enkä ymmärrä miten en tajunnut sitä heti. Miten hän pystyi jatkamaan suhteessa niin pitkälle jos ei tuntenut mitään? Ja miksi hän halusi edes aloittaa mitään kanssani jos ei oikeasti ollut valmis?

Nyt on toinen uneton yö menossa, olen itkenyt erohetkestä lähtien. Tuntuu hirvittävän tyhjältä, olen aivan rikki. Minulla ei ole voimia eikä kiinnostusta mihinkään. Olen hirveän, pohjattoman pettynyt ja suruissani. Aloin heti purkaa sydäntäni ystäville ja perheelle. Tuska on liian kova jotta voisin olla puhumatta siitä. Itkeminen auttaa myös, vaikka tuntuu etten jaksaisi sitäkään enää. Ruoka ei todellakaan maistu eikä uni tule, mutta olen pakolla syönyt vähän koska muuten en jaksaisi tehdä pakollisia arkijuttuja.

Kaikki sanovat että aika auttaa. Lisäisin siihen tuon tunteista puhumisen. Ja sitten kun tuntuu siltä ettet jaksa koko ajan ajatella asiaa, silloin kannattaa keksiä itselleen jotain ihan uutta ja keskittymistä vaativaa tekemistä. Mutta asiaa täytyy myös ajatella, se täytyy kohdata kasvokkain vaikka kipeää tekeekin.

Toivottavasti tästä oli apua, siis tiedoksi siihen ettet todellakaan ole yksin. Melkein samaan aikaan minutkin hylättiin, ja minäkin uskoin yhteiseen tulevaisuuteen. Neuvoisin teitä palauttamaan tavaranne toisillenne mahdollisimman pian. Ei kannata yrittää olla ystäviä tai pitää toisesta muistuttavia asioita esillä niin kauan kuin sydän on rikki. Minua on auttanut myös tämän ja "sydänsurut" palstan kirjoitukset... on hirvittävästi asioita, jotka muistuttavat poikaystävästä jollakin tapaa, itse asiassa näen niitä joka puolella, mikä on kai luonnollista kun ikävöi näin paljon, mutta todella pahankin surun keskellä on suotava itselleen hetkiä, jolloin ajattelee jotain ihan muuta. Toimisiko sinulla jokin tv-sarja tai kirja?

Olen koittanut noudattaa sellaista sääntöä, että mahdollisimman paljon fyysistä rasitusta ja mahdollisimman vähän henkistä ponnistelua, vaikka vasta ensimmäinen päivä on menossa. Eli urheilen, imuroin, mitä vain, jotta olisin lopulta niin väsynyt että voisin nukahtaa ilman ajatuksia, ja päinvastoin en vaadi paljon henkistä itsekuria itseltäni, eli jos vaikka tekee mieli syödä jäätelöä tai itkeä, teen sen heti.

Voimia toipumiseen. Kipu hellittää kyllä, sinun pitää vain uskoa siihen ja jatkaa eteenpäin, niin kipeää kuin se tekeekin. Ja tiedäthän sanonnan: silloin kun tuntuu että jokainen hengenveto sattuu liikaa, tietää olevansa elossa.

et ole ainoa

Itse saavuin kotiin ja kuulin sitten ensimmäisenä asiana, että seurustelee jonkun muun kanssa. Syitä olivat välimatka ja eri elämäntilanne ja muita tekosyitä. Tosi hyvin oli mennyt ja ilman mitään sen kummempaa varoitusta oikein kunnolla paskaa niskaan. Olo on täysin murtunut ja ei jaksa miettiä edes, että mitäs tässä tekisi. Oli mennyt niin hyvin ja elämä ei ole pitkään aikaan hymyillyt, ennen tätä naista. Itsetunto taas laskenut todella alas, että miksi yrittää, kun kerta toisensa jälkeen joutuu pettymään? Voimia vain, itse tunnen kun en saisi happea. Elämä jatkuu ja kaikkea roskaa...