Kiertokoulu

Lopettaka jo se koulukeskustelu ja suunnitelka se enenvanhanen kiertokoulukäytäntö.
7297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jo on kumma että kaupungin palkkalistoilla olevat päättävät valtuustossa omista eduistaan, kuten kouluasiassa näki. Ei yhtään kaupungin palveluksessa olevaa tule äänestää valtuustoon, koska he eivät itse moraalista jääviyttään näe. on aapiskukkoa, soppelaa, tohmolaa, aaltoa, vihriälää, jotka ovat isopalkkaisia opettajia verovaroilla. vihriälä oli kait jääviytensä tajunnut, mutta oliko sekin vain silmänkääntötemppu, kun varalta tuli eläkkeellä oleva opettaja hänen tilalleen? muodon vuoksi aapiskukko ja lintumies tosin kuulemma sanoivat hillatien koulusta aivan päinvastaiset arviot. aapiskukko oli kiekunut tunteisiin vetoavasti että hillatien koulussa on aivan hirveä kaaos ja oppilaat häiriköivät niin että kunnon lapset pelkäävät eivätkä pysty opiskelemaan, häirikötkin kuulemma kirvaavat ja tekevät mitä huvittaa. Lintumies oli sitten visertänyt ettei hänen lapsensa ole kokeneet hillatien koulussa minkäänlaista negatiivista asiaa tai kohtelua. jopa kepusta erotetun aapiskukon sitoutumaton aatetoveri mati hietanen oli sanonut ettei hänenkään lapset ole kokeneet mitään kielteistä siellä hillatien koululla? kumpaa näkemystä siis vanhempien ja veromaksajien tulisi uskoa? oletetaampa että aapiskukko puhuu totta? mitä siitä taas seuraisi ajatuskuluksi? tietenkin se ettei aapiskukon ja muiden opettajien ammattitaito ja/tai halu riitä tunti ja välituntivalvontaan? eikö niin. on se kumma jos ei karskinnäköinen urheilijatyyppiaapiskukko saa muutamaa lasta kuriin? vai eikö halua, kun ei ole koulupäätökset mieluisia? niinhän mies erotettiin kepustakin, kun ei sopeutunut ryhmäkuriin eikä saanut haluamaansa valtaa? on vissiin kostoretkellä siitäkin kun ei tullut valituksi sivistystoimenjohtajaksi? kapinoiko siksi kaikkia narkilahden tekemiä koulupäätöksiä vastaan yksityisellä ja ikuisella kostoretkellään? Koulukuri kuuluu opettajien tehtäviin sekä tunnilla että välitunnilla. Jos he eivät koulussa kuria pysty pitämään, vaihtakoon ammattia tai pyytäköön häiriköiden vanhempia koululle avuksi lastensa kurinpitäjiksi. Jos vanhemmat eivät tähän suostu, silloin häirikkölapsi siirrrettäköön apukouluun tiukennettuun valvontaan ja opetukseen. Asia on niin että opettajat vastaavat kurista koulussa ja vanhemmat kotona ja vapaa-aikana. Ellei jompikumpi tai molemmat siihen vastuualueellaan pysty, niin silloin ryhdytään joko yhdessä erityistoimenpiteisiin tai palkataan erityisopettajia kurinpitäjiksi. Ja vanhemmat sitoutetaan ja velvoitetaan pitämään muualla kuria ja kasvattamaan lapsiaan tavoille. Eihän nyt perkele muutama kakara tätä yhteisöä pyörittele!?!?!?

Äänestä
  • Juuri noin! Olipa oikeaa tekstiä kläppillä kaikilta osin! Kaupungin verovaroista palkkaa saavat eivät tietenkään omia työpaikkojaan säästöillä rasita. Koskaan ei kaupungin taloutta saada kuriin, jos tuo opettajajengi muiden veropalkollisten kanssa valtuustossa istuu. Veronkorotuksia vain tulee ja otetaan lisävelkaa sekä korotetaan veroluonteisia maksuja, kuten nyt viimeksi kiinteistöveroja. Eikö noille edes Nivala ja Pikkarainen kuria saa, kun noin taipuivat tuhlaamisen tielle ja Kallaan koululle typerän jatkovuoden suotuivat antamaan ja Särkelän koululle 15000 muutosrahaa ym. ym. Kyllä on selkärangattomia päättäjiä muutkin kuin kaupungin palveluksessa olevat, hyi hitto mitä nahjuksia, kun eivät säästöihin pysty. Kyllä kansa maksaa seteliselkärankaisten tuhlailut!

    Äänestä

  • Niinoä niin tais olla valtuustossa päättämässä toistakymmentä opettajaa jos elkäope-eukotkin lasketaan mukaan. Siis n. kolmasosa. Kukapa oma oksaa ??

    Äänestä

  • herranen aika kirjoitti:

    Niinoä niin tais olla valtuustossa päättämässä toistakymmentä opettajaa jos elkäope-eukotkin lasketaan mukaan. Siis n. kolmasosa. Kukapa oma oksaa ??

    no kuntalaiset on heidät sinne valinneet, niin turha purnata. en kyllä ole äänestänyt opettajia koskaan valtuustoon, mutta aina niitä sinne tippuu.

    Äänestä

  • OAJ rules! kirjoitti:

    no kuntalaiset on heidät sinne valinneet, niin turha purnata. en kyllä ole äänestänyt opettajia koskaan valtuustoon, mutta aina niitä sinne tippuu.

    Nyt ne on lakkoa suunnittelemassa sano Kangasniemi aamutv:ssä. Kyllä opettajia voisi hyvinki lomauttaa kesäloman ajaksi. Ei silloin oo koulua ja taitaa se lomakin olla aika pitkä.

    Äänestä

  • OAJ rules! kirjoitti:

    no kuntalaiset on heidät sinne valinneet, niin turha purnata. en kyllä ole äänestänyt opettajia koskaan valtuustoon, mutta aina niitä sinne tippuu.

    juu,ovat niin hyviä puhumaan,että tyhmempi on aaaivan ympäripuhuttu ja äänestää

    Äänestä

  • ....se taas täälä keuhkoaa päätöstensä pontimeksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oppiutelias kirjoitti:

Lopettaka jo se koulukeskustelu ja suunnitelka se enenvanhanen kiertokoulukäytäntö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu