Luulin seurustelevani mitä ihanimman miehen kanssa. Selvisi kuitenkin, että hän teki selkäni takana todella törkeästi. Asian tultua ilmi suutuin ja hän jatkoi valehteluaan vaikka sanoin, että ainoa keino millä inhottavasta asiasta päästään yli on rehellisyys. Hän lupasi olla rehellinen, mutta toisin kävi. Valehtelu jatkui. Jätin miehen ja halusin unohtaa.
Nyt hän palasi elämääni hetkeksi sanoen rakastavansa ja haluavansa yrittää vielä. Sanoin jälleen, että ainut keino saada meille vielä kunnollinen suhde on rehellisyys ja aito rakkaus. Hänen pitäisi kertoa kerralla koko törkeys, jonka jälkeen asia voidaan jättää taakse. Hän ei kuitenkaan ikinä kerro koko asiaa ja minä taas kyselen siitä koska se vaivaa koska en tiedä koko totuutta. Tästäkös mies suuttuu ja syyllistää minua kuinka aiheutan hänelle huonoa oloa. Viikko sitten hän tuli elämääni takaisin ja nyt on jo heittämässä hanskat tiskiin, koska olen kysellyt asiasta. Olen koko ajan sanonut että helpommalla päästään jos hän kertoo kaiken heti. Ei ole suostunut.
Mitä te muut tällaisesta tilanteesta ajattelette? Miten te toimisitte?
Nyt hän palasi elämääni hetkeksi sanoen rakastavansa ja haluavansa yrittää vielä. Sanoin jälleen, että ainut keino saada meille vielä kunnollinen suhde on rehellisyys ja aito rakkaus. Hänen pitäisi kertoa kerralla koko törkeys, jonka jälkeen asia voidaan jättää taakse. Hän ei kuitenkaan ikinä kerro koko asiaa ja minä taas kyselen siitä koska se vaivaa koska en tiedä koko totuutta. Tästäkös mies suuttuu ja syyllistää minua kuinka aiheutan hänelle huonoa oloa. Viikko sitten hän tuli elämääni takaisin ja nyt on jo heittämässä hanskat tiskiin, koska olen kysellyt asiasta. Olen koko ajan sanonut että helpommalla päästään jos hän kertoo kaiken heti. Ei ole suostunut.
Mitä te muut tällaisesta tilanteesta ajattelette? Miten te toimisitte?
Vastaukset 12
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=hopNAI8Pefg
satuta ittees viä kerran heittämällä jätkä mappiin Ö.
Muuten satutat ittees just niin kauan kun päästät sen lähelles. Sattuu se vastaan tullessakin,mutta välttelytaktiikka on oikein hyvä ja toimiva. Toi ei vaan tule koskaan toimimaan.
Sit voit jatkaa elämääsi, ja usko tai älä, vielä löytää itsesi joku päivä hymyilemästä typerä virne kasvoillasi :D
siihen mappiin Ö heitto onnistuisi helpommin ellei tunteita miestä kohtaan olisi niin valtavasti.
Et sit oo ns. palstalaisia :) Elin ton läpi, tunteethan siinä vaikeinta onkin! K.o. molopäähän on maailman ihkuin mies...
Ot hyvässä vaiheessa kun ot jo tajunnu ihmetellä paria pikkujuttua... Sun pitää vaan kyetä sanomaan heipat. Ja se ei oo helppoa. Jos se ois helppoa, et sitä täällä miettis.
Toivottavasti ei visko sua :( Toisaalta, lähestymiskiellon saa vasta kun on kolmesti sairaalakunnossa puolen vuoden sisällä :(
Sinä päivänä, jona tajuat pärjääväsi yksinkin, meneväsi mieluummin vaikka nunnaluostariin, silloin pystyt viskaamiseen.
Ja sitten jossain vaiheessa luostari unohtuu ihan kummallisella tavalla :)
Valitettavasti en voi kun toivottaa onnea. Koita muistaa, että kaikki kiva mitä saat, on palkkio kokemastasi,ei aito lahja :(
Ja anteeksi, tässä ei lukenut mitään kivaa :((
"En voi elää pelkästään sinun sääntöjen mukaan, joita muuntelet jatkuvasti omaksi eduksesi. Joten ole hyvä ja poistu elämästäni." kaltaista.
Koska mielestäsi et saa häneltä täydentävää vastausta asioien suhteen, sinun ei kannata aloittaa uutta yhteiselämää hänen kanssaan. Sillä et milloinkaan voi olla täysin varma, etteikö hän aloittaisi samaa sirkusta kanssasi.
Kuten olet havannoinbut, hän aloittaa syyllistämisesi mikäli et toimi hänen mielensä mukaan.
typerä. Söötti, mutta ah' niin typerä.
Chelvennös: mies, vaikka kuinka ihanana häntä alunperin piditkin, on toiminut sinun mielestäsi (ootas, lainaan sinua itseäsi) todella törkeästi. Sen jälkeen on luvannut, aivan: luvannut, olla rehellinen, mutta eipä ole jannusta siihen niin. Tuo, miten jamppa on toiminut uudelleen yritystenne aikana, kertomasi perusteella kertoo siitä, millainen hän luonteeltaan on, niiku pohjimmiltaan. Se, miten sinä olen kertomasi perusteella toiminut samoihin aikoihin, kertoo siitä, millainen sinä pohjimmiltasi olet.
Ja tässä nyt tulee se, mitä ei ikinä pitäisi sanoa kenellekään muulle kuin itselleen, mutta lipsautan tämän silti: teidän juttunne ei tule ikinä onnistumaan luonteidenne eroavaisuuksien vuoksi. Voit(te) yrittää ja hakata päätä seinään, mutta aina lopulta olet(te) tuossa yhdessä ja samassa lähtöpisteessä: sinä hermoilet luonteesi takia niistä asioista, joilla jantteri oman luonteensa takia sinulle harmaita hiuksia aiheuttaa. Eikä se siitään muutu.
Ei sinun minnuun nyt tarvitse uskoa, enkä sitä pyydäkään eikä tarvitsekaan, mutta ajan kanssa sinä tulet huomaamaan mun olleen oikeassa.
Miten toimisin, ja vaikka tässä nyt pari eri variaatiota tuleekin mieleen, niin hyvin luultavasti kaikki kuitenkin päätyisi lopulta siihen, että näyttäisin heebolle mihin suuntaan ovi on tähänkin asti avautunut.
Toimiiko sinusta mies väärin? Vai olenko minä se typerä koska vaadin rakastamaltani mieheltä rehellisyyttä?
Itse jos olisin samalla lailla mokannut tekisin varmasti mitä vain rakastamani ihminen vaatisi, jotta saataisiin asia selvitetyksi ja jatkettua eteenpäin.
niin molemmat toimii väärin, mies toimii väärin ja sinä toimit "väärin". Sinä siis siinä mielessä, että jaksat yrittää uudelleen ja uudelleen, mikä on siis sööttiä (ja ymmärrettävää, olen itsekin toiminut noin jostain ihmeellisestä syystä) mutta typerää, sinänsä, koska ei se muutu miksikään paremmaksi jos ongelmana on luonne-erot - minusta ainakaan. Hetkellisesti se voi muuttua, mutta ei pitkässä juoksussa koska se "normaali oleminen" ei tule mistään selkäytimestä.
Eli kertomasi perusteella mies on tässä se ongelma, itse toimisin luultavasti samalla tavalla kuin sinäkin, jotta odottaisin sitä avoimuutta. Ei siitä muutoin mitään tule.
Ja otathan nyt huomioon sen, etten tiedä sitä mitä se kloppi on tehnyt. Eli oletan jotain edes suunnilleen oikeasti ikävää.
itselleni sopivampaa seuraa.
Niin varmaan pitäisi. Helpommin sanottu kuin tehty kun toista rakastaa sydämensä pohjasta.
Kuka tässä tilanteessa toimii väärin? Minäkö vaatiessani rehellisyyttä?
jos et pääse yli ja vaan jankutat asiasta, jota hän ei voi tai halua syystä tai toisesta kertoa, niin eihän siitä mitään tule. Mut voittehan te aikanne riidellenkin viettää. Toivottavasti se on edes hyvin tärkeä asia. Minulle elämänne on täysin samantekevää. Itse en jäisi hakkaamaan päätäni seinää, vaan viettäisin hauskempaa laatuaikaa jonkun toisen kanssa, jonka kanssa ei tuollaisia ongelmia olisi.
Hän on tehnyt,murhannut jonkun?