Olen eroni jälkeen tavannut miehen,jonka kanssa haluaisin vaikkapa mennä avioon asti.
Hänkin on eronnut jo joitakin vuosia sitten,tuntuu kuitenkin kuin hän välillä ottaisi etäisyyttä,enkä tiedä
missä mennään.Alussa puhuttiin yhteenmuuttamisesta,nyt se on jäänyt vähän paitsioon.
Hän on pikkutarkka,mitä minä taas en ole.Lähinnä siivoamisen suhteen.
Järkyttyi kun huomasi,että lapseni söi leipää olohuoneessa luulee ilmeisesti,että en ole kasvattanut lapsiani yhtään.Olen perus-siisti ihminen ja siivoan kotiani säännöllisesti,mutta nipo en haluakaan olla.
Miten pitäisi ajatella,täytyykö minun yrittää muuttua vai voinko toivoa,että hänkin voisi muuttaa ajatteluaan hiukan.
Ei myöskään pidä ajatuksesta,että menisin esim. tyttöjen iltoihin.
Miten tällaiset maailmat yhdistetään.
Hänkin on eronnut jo joitakin vuosia sitten,tuntuu kuitenkin kuin hän välillä ottaisi etäisyyttä,enkä tiedä
missä mennään.Alussa puhuttiin yhteenmuuttamisesta,nyt se on jäänyt vähän paitsioon.
Hän on pikkutarkka,mitä minä taas en ole.Lähinnä siivoamisen suhteen.
Järkyttyi kun huomasi,että lapseni söi leipää olohuoneessa luulee ilmeisesti,että en ole kasvattanut lapsiani yhtään.Olen perus-siisti ihminen ja siivoan kotiani säännöllisesti,mutta nipo en haluakaan olla.
Miten pitäisi ajatella,täytyykö minun yrittää muuttua vai voinko toivoa,että hänkin voisi muuttaa ajatteluaan hiukan.
Ei myöskään pidä ajatuksesta,että menisin esim. tyttöjen iltoihin.
Miten tällaiset maailmat yhdistetään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
melkoisen tutulta... Minä en ole ollut naimisissa, mutta vakavassa suhteessa ja kihloissa kuitenkin, no, ero tuli ja tapasin sitten tämän nykyisen kumppanini, jonka kanssa meillä on paljon hyviä asioita ja minulla onkin haave yhteisistä lapsista ja avioliitosta. Miehellä on takanaan rikkoutunut avioliitto.
Meillä on omat asunnot vielä, ollaan jossain kohtaa puhuttu yhteenmuutosta, mutta nyt se asia on jäänyt. Lapsiasiaakin puhuttiin, nyt sekin on jäänyt. Tuntuu että jostain on tullut jarru päälle. Kuitenkin vasta puhuessamme mies sanoi olevansa tyytyväinen suhteeseemme, mutta haluavansa vielä vähän "katsoa". Toísinsanoen, olemme ottaneet takapakkia... ...
Tämäkin mies on pikkutarkka siisteydestä - itse taas olen ns. perussiisti. Viikkosiivouksen suoritan, en kävele sisällä kengät jalassa, pesen pyykkiä ahkerasti, siistin keittiön ruuanlaiton jäljiltä...
Mies menee mieluummin yhdessä kanssani, kuin laskee omineen. Laskee kyllä haukkumatta ja epäilemättä, mutta mieluiten tosiaan liikkuu yhdessä.
Siis aika samoja piirteitä!
Minä olen nyt tehnyt niin, että omassa kodissani siisteys on minun tasollani, ja miehen luona koitan sitten olla vielä tarkempi. Jos yhteistä kotia aikanaan tulee, niin minun ajatukseni on että se joka tekee, tekee tavallaan, enkä usko että mies valittaisikaan siivousjäljestäni, ei ole tehnyt nytkään niin. Onhan niitäkin naisia varmaan nähnyt kun ei siivoa kuin hampaat irvessä.
Lisäksi, suurimmaksi osaksi liikutaan yhdessä ja ystäviä tapaan aika paljon kahvittelun merkeissä, tyttöjen illat viihteellä on harvinaisia mutta en jää niistä pois.
Joskus vaan tuntuu hölmöltä tuo "takapakki", itse tahtoisin edetä mutta ei voi kuin odottaa. Olen ajatellut vielä pari vuotta katsoa, jos siinä ajassa ei tule sitoutuminen esille helposti ilman että se kummastakaan tuntuu pahalta, niin sitten on aika vakavan keskustelun ja päätöksen, mitä suhteen käy.
Että näin meillä. Ei kai tässä oikein auta kuin sopivassa määrin mennä perässä ja kuunnella miestä ja katsoa mihin se mieli hänellä kallistuu.
Tsemppiä teille ja iloista talviaikaa!
Kyllä on rankkaa olla yksin,mutta ei ole parisuhdekaan helppoa.
Hän on ollut suunnilleen 4 vuotta yksin,lapset piipahtelee hänen luonaan.Siis erilaista kuin minulla.
Mies sanoo luottavansa,mutta taitaa sisimmässään ajatella muuta.
Olen tottunut luottamaan ja siihen,että molemmilla voi olla omiakin menoja.
Nähtäväksi jää miten käy.
Oikein mukavaa ja lämmintä talvea sinullekin:)