Minulla on töissä eräs kaveri on ottanut elämäntehtäväkseen oman uskonnollisen aatteen pakkosyöttämisen muille, kaveri on myös erittäin kova moralisoimaan toisten tekemisiä, esimerkiksi tupakointia ja baarissa käyntiä vapaa- aikana. Eräs työtoveri sai niskaansa oikein kovan moraalisaarnan, kun hän on eronnut ja hänellä on lapsi, tästäkös hän suuttui oikein pahasti. Olemme useasti käskeneet kyseistä kaveria lopettamaan, mutta vastaus on aina: "Te olette vääräuskoisia ja suututte sen takia", ja sama juttu jatkuu. Eräänä päivänä yksi kaveri suuttui tähän uskonnonjulistajaan, ja meni kertomaan hänelle selkeän mielipiteensä tämän touhuista ja teki selväksi että nyt lopetat. Mutta vastareaktio tähän oli " Saat anteeksi vaikka haukuit minua, halataan".
Eli mielestäni vaikuttaa siltä että jos yli 30 v mies ei ymmärrä useista selkeistä kehotuksista huolimatta lopettaa em. toimintaa niin hän tekee sitä selvästi ilkeyttään. Tätä teoriaa vahvistaa mielestäni myös se että puoli tuntia viimeksimainitun tapauksen jälkeen kaveri vielä kehtasi tulla lounaalla istumaan samaan pöytään kuin mitään ei olisi tapahtunut..
Kyseinen kaveri suhtautuu yleisesti negatiivisesti asiohin, ja työasioiden hoitaminenkin vaikuttaa vaikealta asenteen takia ajoittain..
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Ja ideoita miten asian saisi suhteellisen siististi hoidettua, kun kaveri kerran on sen verran ilkeä/välinpitämätön että ei puhe tehoa...
Uskonnon tuputtaminen ja toisten moralisointi.
7
1656
Vastaukset 7
- asdfghi
Tunnen yhden tällaisen adventistin. Jostakin syystä (ei välttämättä lahkosta johtuva) hän on erittäin kärkäs tuomitsemaan muita ja itse tekemään syntiä. Selitys oman synnin sallimiselle on se että hän saa syntinsä anteeksi koska uskoo. Hän on aina ja ainoana oikeassa, muiden mielipiteet ovat toisarvoisia ja vääriä jos ovat eri mieltä kuin hän.
Huono uutinen sinulle on että nämä henkilöt eivät reagoi mitenkään siihen että heitä pyydetään lopettamaan toimintansa, koska se on heille punainen vaate, sillä he ovat jumalan asialla. Vääräuskoiset pitää saada ruotuun ja pelastettua.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuus- keskustelua.
Mitä pahaa on siinä että uskonnosta puhutaan ? Kyllähän ihmiset suureenääneen kertovat, kuinka monta kapakkaa tuli viikonloppuna kierrettyä ja mitenkä kännissä oltiin.
Kerrotaan myös aviopuolison pettämiset.
Minä en ole kinnostunut kummastakaan asiasta, mutta joudun niitä kuulemaan. Olen Kristitty ja mielelläni keskustelisin uskonnollisista asioista - ne kuuluvat elämään siinä missä muutkin asiat. - yks toinen
keskustelua. kirjoitti:
Mitä pahaa on siinä että uskonnosta puhutaan ? Kyllähän ihmiset suureenääneen kertovat, kuinka monta kapakkaa tuli viikonloppuna kierrettyä ja mitenkä kännissä oltiin.
Kerrotaan myös aviopuolison pettämiset.
Minä en ole kinnostunut kummastakaan asiasta, mutta joudun niitä kuulemaan. Olen Kristitty ja mielelläni keskustelisin uskonnollisista asioista - ne kuuluvat elämään siinä missä muutkin asiat.Keskustelu on eri asia kuin moralisointi - tuomitseminen. Et kai sinä kulje sormi pystyssä osoittelemassa toisten "syntejä"?
Monilta kristityiltä unohtuu ikävästi se seikka, että he itsekin ovat syntisiä. - Olli Hakala Pori
yks toinen kirjoitti:
Keskustelu on eri asia kuin moralisointi - tuomitseminen. Et kai sinä kulje sormi pystyssä osoittelemassa toisten "syntejä"?
Monilta kristityiltä unohtuu ikävästi se seikka, että he itsekin ovat syntisiä.Tuomitseminen jatkuvalla syötöllä onkin väärin, varoituksen sanan voin sanoa tietysti mihin Jumalaton elämä johtaa...
On se todella raskasta myös kuunnella niitä "normi" juttuja; Pokasin sen ja sen naisen, vedin taas kunnon lärvit, petin vaimoani yms. moraalittomuuden huipentumat joita saa kuulla päivästä, päivään, vuodesta toiseen...
T: Aito kristitty, armahdettu syntisäkki
- aloittaja
Rajansa kaikella, mutta kun mennään liiallisuuksiin puoleen jos toiseen, niin eihän sitä jaksa kuunnella kovin pitkään, kun kyseinen tapaus tosiaan on niin kovapäinen että ei tajua lopettaa vaikka useammat nätisti pyytää, ja joku lopulta suuttuukin..
- Anonyymi
Se tyyppi tarvitsee turpiinsa.
- Anonyymi
Olisi hyvä lyödä naamaan tuollaista uskonnontyrkyttäjää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441