Tulipa taas todistettu yksi syy miksi kannattaisi mennä naimisiin, sillä avioliitossa on erotilanteessa omat ongelmansa.
Sehän on tuttua että toinen on voinu avoliiton aikana hoitaa hankinnat ja toinen juoksevat menot. Avoliiton päättyessä kumpikin saa pitää omansa, eli toinen kaiken ja toinen ei mitään.
Moni on sen verran tulevaisuuteen varautuva että hankintoja tehdään tasapuolisesti tai yhteisiksi, niin kumpikaan ei jää puillepaljaille erotilanteessa.
Mutta tässäpä piileekin vaaran pakka, johon tuttavani haksahti. Omaisuutta oli hankittu yhteiseksi ja sitten tuli ero, ei pitänyt olla mitään ongelmaa mutta olipa silti. Erosta katkeroitunu puoliso ei suostunut myymään omaa osuuttaan sen kummemmin rivitalo-osakkeesta kuin veneestäkään.
Eli nyt entinen avopari omistaa yhdessä veneen ja pätkän rivitaloa. Jos olisivat naimisissa, niin oikeus voisi hoitaa jakamisen, mutta kun kyse on avoparista, niin mikään ei pakota puolisoa suostumaan myyntiin. Jos toiselle ei tule koskaan suurempaa tarvetta realisoida omaisuuttaan, niin toisenkin rahat on kiinni niissä puolikkaissa maailman tappiin asti.
Olen aina ollu sitä mieltä että avoliitto kannattaa päivittää avioliittoon siinä vaiheessa kun tulee lapsia tai hakitaan arvokkaampaa yhteistä omaisuutta ja tämä kokemus taas jälleen vahvisti tätä kantaa.
Sehän on tuttua että toinen on voinu avoliiton aikana hoitaa hankinnat ja toinen juoksevat menot. Avoliiton päättyessä kumpikin saa pitää omansa, eli toinen kaiken ja toinen ei mitään.
Moni on sen verran tulevaisuuteen varautuva että hankintoja tehdään tasapuolisesti tai yhteisiksi, niin kumpikaan ei jää puillepaljaille erotilanteessa.
Mutta tässäpä piileekin vaaran pakka, johon tuttavani haksahti. Omaisuutta oli hankittu yhteiseksi ja sitten tuli ero, ei pitänyt olla mitään ongelmaa mutta olipa silti. Erosta katkeroitunu puoliso ei suostunut myymään omaa osuuttaan sen kummemmin rivitalo-osakkeesta kuin veneestäkään.
Eli nyt entinen avopari omistaa yhdessä veneen ja pätkän rivitaloa. Jos olisivat naimisissa, niin oikeus voisi hoitaa jakamisen, mutta kun kyse on avoparista, niin mikään ei pakota puolisoa suostumaan myyntiin. Jos toiselle ei tule koskaan suurempaa tarvetta realisoida omaisuuttaan, niin toisenkin rahat on kiinni niissä puolikkaissa maailman tappiin asti.
Olen aina ollu sitä mieltä että avoliitto kannattaa päivittää avioliittoon siinä vaiheessa kun tulee lapsia tai hakitaan arvokkaampaa yhteistä omaisuutta ja tämä kokemus taas jälleen vahvisti tätä kantaa.
Vastaukset 25
Vanhimmat
"toisenkin rahat on kiinni niissä puolikkaissa maailman tappiin asti"
Ei pidä paikkaansa. Kenenkään ei ole pakko omistaa mitään. Tilanteeseen sovelletaan lakia eräistä yhteisomistuksista http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1958/19580180 Olisi tietysti helpompaa, jos kränkkä osapuoli antaisi periksi suosilla, mutta jos ei, niin mainitsemiesi ex-avokkien riita saadaan kyllä oikeuden kautta selvitettyä.
Oltiinpa siis avio- ja avoliittoasiasta muuten mitä mieltä hyvänsä, niin tuo ei ole peruste mennä avioliittoon, jolloin kuvaamassasi tilanteessa eli toisen ex-puolison heittäytyessä hankalaksi olisi varmasti myös avio-oikeusasiat tulleet ongelmaksi. Voit avittaa ahtaalla olevaa tuttavaasi kertomalla, että hänen ongelmansa voidaan ratkaista. Tosin se vaatinee yhteydenoton asianajajaan, koska hankalan exän tapauksessa asia ei varmaan suju sutjakkaimmalla mahdollisella tavalla, mutta sekin lienee parempi kuin makuuttaa rahoja exän kanssa yhteisomistuksessa.
Nainen on kyllä ollu yhteydessä juristiin asian tiimoilta, jos tuosta laista olisi apua, niin kyllä sitä olisi käytetty.
Kysehän ei ole omaisuudesta jota ei voisi jakaa ja se olisi siksi myytävä, kummallakin on hallussaa sama määrä asunnon hallintaan oikeuttavaa osaketta, eli omaisuus on jaettu.
Veneen saisi varmaan jaettua edellä kerrotun lain perusteella, mutta sen arvo on niin pieni että osuus tuskin riittäisi syntyviin kuluihin :)
Nainen on valinnut väärän juristin tai ei ole ollut riittävän täsmällinen siinä, mitä haluaa. Ei ihmiset aina kerro kavereille kaikkea totuutta, miten heidän henkilökohtaiset asiansa ovat... Laki pätee kyllä sellaiseenkin omaisuuteen, jota ei voida jakaa, siitä on ihan oma momenttinsa (ks. edellä kertomani linkki ja pykälä 9, 2. mom.). Se voidaan oikeuden määräyksestä laittaa myyntiin.
Ihan eri asia on sitten, jos kumpikaan eli tässä tapauksessa myöskään nainen ei halua myydä omaa osuuttaan eli luopua omaisuudesta. Silloinhan kyseessä olisi vain kaksi jääräpäätä, eikä se liittyisi avo- tai avioliittoon mitenkään. Mutta kun aloitusviestissä muistaakseni vertasit omaisuuden ositusta, joka avioerossa voidaan tehdä, niin kyllä se avoliitossakin tuon lain kautta onnistuu. Ja silloin nainen saisi oman osuutensa pois sekä asunnosta että siitä toisesta omaisuudesta (oliko se vene vai mikä lie).
Lueppa uudelleen ne pykälät läpi. Tuo lakiha koskee nimen omaan sellaista omaisuutta jota ei voi jakaa... kuten nyt vaikka se yhteisomistuksessa oleva vene. Samoin se kokisi omakotitaloa, mutta ei osakehuoneistoa, koska osakkeet voi jakaa puoliksi.
Mikään laki ei suojele ihmisiä huonoilta sijoituksilta...
Lopeta jo hupsu jankutus. Veneen, omakotitalon ja asunto-osakkeen, ne kaikki voi myydä tuon lain puitteissa, jos muuten ei homma aukea. Jos avoparit jäisivät jonkin tällaisen lakipuutteen vuoksi hamaan tulevaisuuteen asuntoloukkuun, koska toinen haluaa hankaloittaa eroa, niin maa olisi väärällään avopareja, jotka kärvistelisivät yhteisomistajina omaisuudessa, jonka kerran ovat exänsä kanssa yhdessä menneet ostamaan. Sinun tuttusi ei taatusti ole ensimmäine avopari, jolle tuommoinen ongelma tulee eteen, eikä muuten viimeinenkään.
En ymmärrä, miksi jankutat asunto-osakkeista. Teoriassa toisen omistajan olisi mahdollista myydä omat osakkeensa, jolloin asunnon omistaisi tulevaisuudessa kaverisi ex-avomies yhdessä jonkun tuntemattoman kanssa. Käytännössä kukaan asunnonostaja ei noin huonoa kauppaa tekisi, joten asunto-osakkeiden "jaettavuudesta" huolimatta asuntoa ei voi jakaa, ja käytännössä siis saman lain puitteissa se voidaan myydä.
Varmemmaksi vakuudeksi lain pykälä 1: "Kun kaksi tai useammat omistavat yhteisesti kiinteistön, irtaimen esineen tai muuta tavaraa, noudatettakoon, mitä tässä laissa yhteisestä esineestä säädetään." ja sitten lisää infoa 9. pykälästä "Yhteisomistajalla on oikeus saada osansa yhteisestä esineestä jakamalla erotetuksi." ja sen huipuksi "Mikäli esineen jakaminen ei ole mahdollista tai se aiheuttaisi suhteettoman kalliita kustannuksia tai alentaisi huomattavasti esineen arvoa, on oikeudella valta yhteisomistajan vaatimuksesta ja hänen haastatettuaan toiset yhteisomistajat asiassa kuultaviksi määrätä esine myytäväksi yhteisomistussuhteen purkamista varten."
Aika selkeää tekstiä, eikö? Siis kaverillasi on oikeus saada ihan lain mukaan osuutensa erotetuksi ja jos se ei onnistu, niin sitten menee huusholli myyntiin. Mutta jos kaveri jankkaa sinulle vastaan yhtä sitkeästi kuin sinä täällä, taitaa kyse olla siitä, ettei kaverikaan ole halukas luopumaan osuudestaan asunnosta (ja kenties sitä kautta yhteydestään exäänsä).
"Mikään laki ei suojele ihmisiä huonoilta sijoituksilta... "
Taivahan tosi. Mutta huonoksi sijoitus muuttuu, jos sen joutuu myymään halvemmalla kuin on ostanut. Siitähän tässä ei mitenkään ole kyse, ellei nyt laman vuoksi alentuneita hintoja huomioida.
...hyvällä moottorisahalla. Ainakin puuveneen.
Olet väärässä tulkintasi kanssa...
Jos ostat vaikka pörssiyhtiön osakkeita, niin voitko tuon lain perusteella vaatia kaikkia muita osakkaita myymään osuutensa?
Voihan ne asunnon osakkeet myydä, mutta kuka ostaa puolikkaan? Niinpä...
Mies varmaan vain odottaa että nainen kypsyy ja myy ne riittävän halvalla miehelle....
voisin lisätä että noin tuntuu olevan avioerojenkin yhteydessä. Tässä muutamaa eroa seuratessani ositusten kanssa on pelattu vastaavalla tavalla. Kun toinen on halunnut jäädä asumaan taloon, se on yritetty saada mahdollisimman halvalla.
Omaisuudesta on siis aina riesaa ja se vaatii etukäteen miettimistä. Kaikilla ei ole sitä optimi tilannetta että lähdettäisiin samalta viivalta ja hankittaisiin yhtä paljon. Etenkin jos menee uudelleen naimisiin kannattaisi olla tarkkana. Omistipa mitä tahansa jonkun kanssa yhdessä, siinä on omat riskinsä.
Avioliitot kun eivät ole elämää suurempia rakkaustarinoita vaan toisinaan varsin raadollisista syistä solmittuja. Ikävä kyllä nimenomaan omaisuus on se joka näyttelee tällöin suurta osaa.
Sinä se sitten vaan jaksat jankuttaa.
"Jos ostat vaikka pörssiyhtiön osakkeita, niin voitko tuon lain perusteella vaatia kaikkia muita osakkaita myymään osuutensa?"
Ei voi. Eikä esimerkkisi ole verrannollinen, koska yksittäisen omistajan kannalta muiden osakkeiden omistussuhteilla ei ole väliä. Ne voi myydä vaikka useamman kerran päivässä, jos ei muuta tekemistä satu olemaan. Ja ne, joille pikatienestit eivät ole niin tärkeitä, istuvat osakkeidensa päällä vuositolkulla.
Ja sitten sinun onkkelmaasi, joka alkaa muistuttaa pakkomiellettä. "Voihan ne asunnon osakkeet myydä, mutta kuka ostaa puolikkaan?"
Tuohon vastasin jo aiemmassa viestissä. Ei todennäköisesti kukaan. Ja silloin mennään käräjille tuon lain turvin, ja käräjäsetä sanoo, että nyt myydään. Sitten kiukuttelevalla osapuolella on kaksi vaihtoehtoa, ostaa sen myyntihaluisen osuus, jotta saa kämpän yksinomistukseensa tai suostua siihen, että omatkin osakkeet myydään, jolloin kumpikaan ei hetken päästä omista enää kämppää. Juuri tällaisia jääräpäitä varten tuo laki viime kädessä on olemassa.
"Mies varmaan vain odottaa että nainen kypsyy ja myy ne riittävän halvalla miehelle.... "
Tämä on hyvin mahdollista. Ja kun naisella on noin hyviä ystäviä kuin sinä, jotka kynsin hampain pitävät kiinni vääristä tulkinnoista, niin mies saattaa aikeessaan onnistuakin! Mutta ehkäpä sinulla on hommassa jokin oma lehmä ojassa? Koska ketjun loppuun ilmestyneen viestin perusteella (otsikolla Ja minkä lain perusteella?) olet todella asiallesi omistautunut, en jaksa enää hetkeäkään uskoa, että olisit tosissasi kyselemässä, vaan jostain syystä nyt vaan provoilet. Siksipä minun osaltani, hauskaa päivänjatkoa "ongelmasi" kimpussa!
Juuri tästä syystä lähipiiri onkin mennyt naimisiin. Eli itselleni avioliitto ei käsitteenä ole muuta kuin varainhoitosopimus. Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Avioliittoon tuntuu hakeutuvan ne, joille materia on muutenkin tärkeää ja jotka eivät voi luottaa ihmisiin noin yleensäkään. Tämä tietenkin vain oma kokemukseni avioliittoon astumisesta.
Olisi joskus kiva tietenkin todistaa niitä oikeita satuhäitä jossain luonnonhelmassa, eikä näitä suuria spektaakkeleja, joiden tarkoitus on vain kuuluttaa muille jotain. Parasta oli viimekesän häissä, kun morsian ei edes uskaltanut juoda, ettei vaan kukaan saa kuvaa tästä??? Eli joutui esiintymään läpi häidensä, jotta suku pysyi tyytyväisenä. Poseerasi varmuuden vuoksi koko illan, jos vaikka kameraa oli lähipiirissä. Rakkausjuhlaa??
Avioliitto on sopimus.
Avoliitossa elää ne jotka eivät osaa tehdä päätöksiä.
Juuri näin totesinkin. Sopimus...siis varainhoitosopimus ja sopimus pitää yllä kulisseja muille. Siltä se vaan vaikuttaa. Suhteestaan epävarma nainen tai mies vonkuaa lasta ja liiton virallistamista. Kun liitto on sinetöity ja lapsi tehty, alkaakin alamäki, pettäminen ja sopimuskulissien vahvistaminen muille.
Avolittossa eläminen on rohkeampaa ja kysyy todella toiseen luottamista.
Ai avioliitto ei sitten kysy luottamusta, kun se johtaa noinkin kieroon toimintaan?
Näkemyksesi lapsellinen.
No ei me luonnohelmassa naimisiin mennä, mut molempien haave on mennä naimisiin rakkaudesta. Ei vieraita, juhlia, suurta showta vaan täydellisintä olis, et vois mennä salaa kaikilta naimisiin ja ilmottaa sit jälkikäteen, et mun sukunimi on nyt vaihtunu. Harmi vaan, et sukulaiset ei oikein ymmärrä, et miks ei sais juhlia, mutta kun ei meitä kiinnosta olla yhtä iltaa kaikkien toljotettavina keskipisteinä vaan me halutaan ainoastaan virallistaa suhteemme. No sano suku mitä vaan ni ainakaan kunnon juhlia ei tule (jos haluavat juhlia ni järjestäkööt keskenään ja kutsukoot meidät paikalle, mut vain kahvikestit käy, ei suuremmat pippalot) ja itse seremoniaan ei pääse kukaan mukaan. Tämä on meidän juttu, ei mitkään sukujuhlat. :)
Kulissit pitää yllä tuota luottamusta. Avoliitossa niitä ei ole, joten kysytään aitoa luottamista kumppaniin.
ole teit niin tai näin?
Toki lasten takia avioliitto voi olla turvallisempi, samoin puolison kuollessa tai erotessa. Omaisuus jaetaan lakisääteisesti, ja ikävä kyllä toinen puolisoista voi hyötyä erosta. Tämä jos esim. hän on ollut se vähemmän ansaitseva eli laittanut vähemmän rahojaan likoon, tai hänellä ei ole ollut mitään omaisuutta avioon astuessaan ja toisella on ollut. Tämä etenkin tavaroissa, kulkuneuvoissa, arvohuonekaluissa jne. Avioehto olisi siis hyvä opetella tekemään, ettei sinua puhdistettaisi eron yhteydessä.
Yhteisomistus siis tietää aina ongelmia kun syntyy riitatilanne. Nuoria pitäisi enemmän valistaa näistä taloudellisista seikoista, menivätpä sitten avio- tai avoliittoon!
Avoliitto näin kypsemmällä iällä taas on puolestaan parempi vaihtoehto. Kumpikin säilyttää oman omaisuutensa ja hankkii vain omaa. Näin esim. mahdolliset perinnöt lapsille säilyvät oikeudenmukaisempina.
Avoliitto siis tarvitsee vahvempaa sitoutumisen astetta, kun omaisuus ei sanele sääntöjä. Jokaisessa suhteessa voidaan tehdä omat säännöt.
Minä olen kyllä avioliiton kannalla, mutta en kylläkään sen takia, että voisin erota siististi.
Avioliitto ei ole niitä varten, jotka eivät halua olla kuolemaan saakka yhdessä ja kestää kaikki karikot ja hoitaa suhdettaan.
Tässä maassa liian harva avioituu, mutta valitettavasti vielä harvempi ymmärtää hoitaa liittoansa ja kommunikaatiota.
Ai, itse taas olen käsittänyt että yhä useampi astuu avioliittoon tänä päivänä. Mutta myös yhä useampi eroaa. Avioliitto onkin kuin kulissi, mitä rakennetaan usein heppoisin perustein, täysin tuntematta toisiaan tai kiiltokuvahäät mielessä, halu näyttää muille sitä mikä luulisi olevan vain kahdelle tärkeää.
Jokainen liitto päättyy, viimistään toisen kuollessa.
solmitaan entistä enemmän avioliittoja? Avioliitotkin voidaan somia varsi heppoisin perustein, joskus vain siksi että se niin romanttista. Avioliitosta kun on helppo erota, vain tuo omaisuus on ongelma. Jos tekee avioehdon, se vähän helpottaa. Pakkaa vain tavaransa ja hakee eroa, siinä kaikki.
Avioliitto ei takaa sitoutumista, sillä sitominen on siellä ihmisen korvien välissä. Avoliitossa voi yhtälailla olla halu elää koko elämänsä toisen kanssa. Itse pidän avoliitosta siksi, että voin olla varma siitä, ettei toinen ole velvollisuudesta kanssani.
Monet vanhemmat ja toisella kierroksella olevat tuntuvat mieluummin olevan avoliitossa. Jostain syystä se on taloudellisesti kannattavampaa. Etenkin jos on jäänyt leskeksi, ei kannata enää solmia uutta avioliittoa. Samoin jos sitä omaisuutta on ja sitä karttuu, on lasten kannalta helpotus, kun tietää perintöosansa säilyvän.
Ei mikään parisuhde onnistu ellei siinä ole vilpitöntä halua tahtoa opetella yhteiselämää.
Lauseesta, "nykyään avioon astutaan useammin", ei ilmene, mitä oikeastaan tapahtuu. Mihin ajankohtaan nykyisyyttä verrataan? Viimevuoteen vai 60-lukuun? Otetaanko lukuun uudelleen avioituneet eronneet?
Vaikka tämä epämääräinen "useampi" avioliitto nyt solmitaankin, niin mielestäni siitä huolimatta liian harva naimaton solmii avioliiton. Ja valitettavasti vielä harvempi osaa liittoaan hoitaa.
Kuten itsekin huomaat, korvien välissä olevaan sitoutuvuuteen kuitenkin vaikuttaa moni asia, kuten se, ollaanko aviossa vai ei. Jotakuta sitouttaa velvollisuudentunto ja sekin on korvien välissä.
Minä en pidä periaatteen vuoksi yhdessä olemista pahana enkä varsinkaan sitä, että jättää eroamatta tai lykkää eropäätöstä mainitsemasi velvollisuuden takia. Avoliitosta erotaan herkemmin, koska yllättäen se vapaaehtoisuus kaikkoaa, kun tulee probleemia, eikä ongelmia haluta korjata. Mikäli avioliitto, tai sen ihannointi periaatteena estää eron tai antaa jolle kulle aikalisän ja motivaation hoitaa suhdetta ja korjata pieleen menneet, on se mielestäni loisto-juttu. Harmi vain, että useat parit eivät hae apua.
Avoliitto ei millään tapaa ole ratkaisu parisuhteen tuomiin ongelmiin. Avoliitto on ainoastaan ratkaisu eron tuomiin ongelmiin. Tässä on huima ero. Valiettavasti ihmisiä ei opasteta hoitamaan suhteitaan, ja yhä harvempi tulee koko asiaa edes ajatelleeksi arjen keskellä. Romanttiset leffat alitajuntaan iskostuneena sitä vain kuvitellaan kaiken sujuvan kuin tanssi ja itsestään, ja kun lakkaa sujumasta, luullaan, että puolisovalinnassa oli se vika. Tai vielä pahempi liike, joka korostaa nykyään sitä, että eroaminen on normaalia, eikä kenenkään kanssa kuulukaan olla kuin sen aikaa, kun hormoonit niin sanovat. Järkyttävää!
epävarmalta solmitaan paljon avioliittoja, ja kun turvallisuus kasvaa, niitä ei solmita niin paljon. Uusioavioliittoja on ollut aina ja niiden määrä on lisääntynyt.
http://www.epressi.com/tiedote/laki/avioliittojen-ja-avioerojen-maara-kasvoi.html
78. Solmitut avioliitot ja avioerot, 1749–2003
Mielestäni nuoria täytyisi ennemmin ohjata ja opastaa ylipäätään yhdessä elämiseen ja perheenä elämiseen. Nyt maalataan liian ruusunpunainen kuva, joka ei kestä. En edes ymmärrä miksi elon täytyy olla yhtä ihanuutta?
Periaatteen vuoksi avioliitossa oleminen voi olla joillekin vaihtoehto. Silloin kun se muuttuu ahdistavaksi ja elämää rajoittavaksi en pidä sitä perusteltuna. Toki on monia jotka jaksavat pitää ”kulisseja” yllä, eikä siinä mitään pahaa. ehkä vain kaksinaismoralistista? Vaikka molemmat kulkee vieraissa mutta ollaan silti vähän parempia kun ollaan avioliitossa.
Korvien väli on sitä kuinka aidosti haluaa elää. Voihan sitä vaikuttaa jollain ulkopuolisilla pakotteilla, mutta se taas ei lähde ihmisen sisältä. Ellei ole itsekuria niin ehkä tuo lakipakoite auttaa?
En vain siedä ajatusta että puolisoni ei oikeasti tahtoisi elää kanssani, sillä se karkottaa välittömyyden ja tunteen että elämme aidosti ja oikeasti. Kodissani asustaisi vieras. Kuinka rakastaa aidosti tuollaista tyyppiä? Jokainen päivä kohtaisi ärtymystä, vetäytymistä, torjuntaa mutta ei ymmärrystä, pitkämielisyyttä tai anteeksi antoa. Näkisi ettei toisella ole hyvä olla. Miten siinä voi itse voida hyvin?
Niin ihmisillä on oletuksia ja luuloja. Kuvitellaan että ihmissuhteet ovat jotenkin kevyitä. Kuin teininä ikään. Siksi moni huijaa itseään olemalla avoliitossa, koska kuvittelee, ettei se vaikuta tunteisiin tai muuhun elämään. Todellisuudessa eroaminen on yhtä vaikeaa, se tuntuu ihan yhtä pahalta kuin avioliitosta eroaminen.
”…ihannointi periaatteena estää eron tai antaa jolle kulle aikalisän ja motivaation hoitaa suhdetta ja korjata pieleen menneet,…” Niin, kun tuon ymmärtäisi kaikki parisuhteessa olevat! Liian moni avioliittokin hajotetaan turhan nopeasti.
Niin pitää muistaa että näihin vaikuttaa myös se, millaiset lait meillä on. Nyt monelle avioliitto vain on se huonoin vaihtoehto, koska siitä joutuu maksamaan enemmän. Silloin menettää monet tuet ja muutoinkin eläminen on kalliimpaa. Tämä on aikamoinen epäkohta!
Omalta kohdalta olen miettinyt että jos vaikka jaksaisi tehdä tuon avioehdon (joka maksaa), niin moni muu tuntuu työläältä. Rahaa kuluisi aika lailla. Kun vaihtaa nimeä on vaihdettava ajokortit, passit, viisumit. Samoin kaikkiin järjestelmiin on vaihdettava tunnukset, pankkiin, työpaikalle, Kelalle jne. Kokemuksesta tiedän että se olisi noin vuoden ruljanssi eikä se muuttaisi meidän keskinäisiä välejä mitenkään.
Niin kyllä enemmin kannattaisi satsata tuohon yhdessä elämisen taitoihin. Ettei niin hypättäisi noiden ”hormonien ” mukana sen enempää avioliittoon kuin avoliitoonkaan!
Olet kyllä totaalisen väärässä tuon suhteen, etteikö asuntoa voisi myydä. Kyllä sen vaan voi. Ei siinä avoliitolla ole mitään tekemistä asiassa. Oikeus päättää mihin hintaan myydään, ja se siitä.
Hassua on miten vähän ihmiset noin vaan yleissivistyksen puitteissa asioista tietävät. Koulussa pitäisi olla aine, joka opettaisi edes alkeet elämästä, omistusoikeudesta, avioliitosta, lapsista.
Ja höpsistä.
Lain edessähän avoliitossa kaksi ihmistä on ostanu asunnon osakkeet, joista kumpikin omistaa puolet. Mikään laki ei pakota myymään toisen osakkeita. Toinen voi myydä omansa kenelle haluaa, mutta ostajan löytäminen puolikkaalle onkin jo melko haasteellista.
Palsta taitaa olla täynnä avoliittossa kusetettavia :)