voiko nainen siitä "parantua".Murrosikä pahimmillaan..perus oireet...itsenäisyys,ei saa puuttua asioihin ja kysellä mitään,ei saa antaa apua,eilä udella,mennään miten satuuu..Tämä syö miestä,kohta ei ole kuin kuoret jäljellä.Kokemuksia,kestääkö "uusi murrosikä"pitkään?
40 villitys...
lapinmies
472419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Voiko siitä vllityksestä parantua , itselleni kävi niin että vaimo otti eron ja rupesi seukkaamaan toisen miehen kanssa ja nykyään sitten leikkivät perhe-elämää jossa on mukana myös meidän yhteiset lapset, no en meinaa tähän kuolla mutta sen voin sanoa että aina se puukko kääntyy tossa mun sydämmessäni kun heitä jossain sattuu näkemään .
Tapauskohtaisia nää jutut on, joten omasta kokemuksestaan voi vain kertoa. Meillä oli vähän samanlaista muutaman kuukauden ajan, paitsi että vaimo teki kovasti lähtöä toiselle paikkakunnalle. Sen takia hommasin oman asunnon, että puoliso voisi rauhassa miettiä, mitä elämältään haluaa.
Meillä se ei johtanut mihinkään järkevään vuoropuheluun, vaan vaimoni asenne oli kaiken aikaa se, että vikaa löytyy vain ja ainoastaan minusta. Hänen omat ihastumisensa olivat nähtävästi minun syytäni, koska suhteemmme oli niin epäterve. Sitäpaitsi olihan hän saanut ihailua osakseen... Ehkä "huvittavinta" kriisissä oli, kun käytiin perheasiain neuvottelukeskuksessa asiasta turisemassa. Vaimo puhui väh. 3/4 ajasta ja sai naispuolisen perhetyöntekijän sympatiat puolelleen.
Se on nyt vähän sinussa, kestätkö katsella toista murrosikää potevaa kumppania ja kykenetkö sivuuttamaan kaikki kypsymättömän ihmisen taholta tulleet loukkaukset. Jos tilanne jälkeenpäin rauhoittuu, niin pystytkö antamaan anteeksi kaiken sen, mitä nyt joudut kestämään. Koetko kumppanisi luotettavaksi jne.
Meillä kriisi johti eroon, eikä tässä vieläkään tiedä, mitä sen exän päässä oikein tapahtuu. Kyllä näistä aikuinen ihminen selviää, mutta lasten kannalta nämä on enempi harmillisia juttuja.
Käyn ihan samaa "Peetä" läpi. Ja vaikka ollaan asiasta keskusteltukin vaimon kanssa, hän "ei vaan pysty päättämään suhdetta noin vain". Ei minuun eikä tuohon uuteen mieheenkään. Pienet neulat sykkii mun sydämessäni joka ikinen päivä ja olen omaan masennukseeni saanut yllättävää apua masennuslääkkeestä. Pystyy edes jotenkin toimimaan ja olemaan ihmisten ilmoilla ja yllätyksekseni olen jotenkin voimistunut ajatukselle, että tässä todellakin saattaa ero olla ainoa järkevä teko.
En tykkää ajatuksesta, mutta ei elämä voi olla tätäkään. Kolme kuukautta mennyt ja joulukin tulossa. Voi V sanon kaverit - tätäkö se tasa-arvo sitten on?
Kaikissa sodissa tarvitaan aina kaksi osapuolta, joten vikaa on kummassakin jos asiat ovat näin pahaksi mennyt eikä elämä yhdessä etene.
21 vuotta on yhdessä oltu, eli tää sattuu ihan sikana se on myönnettävä...
prinsessoja mutta Sinua on vain YKSI. Eihän eroon kuole. Eukkos haluaa pitää hölmöjä jännityksessä.
"Ja vaikka ollaan asiasta keskusteltukin vaimon kanssa, hän "ei vaan pysty päättämään suhdetta noin vain". Ei minuun eikä tuohon uuteen mieheenkään."
Hei mies! Mitä vittua sinä oikein puuhaat, kun olet luovuttanut päätösvallan naisellesi? WTF?
Auta naistasi tekemään päätös, vetele turpaan ja heitä ulos. Tuollaisen tempun jälkeen ei ole enää paluuta entiseen ja liitto onkin sitämyöten selevä.
"En tykkää ajatuksesta, mutta ei elämä voi olla tätäkään. Kolme kuukautta mennyt ja joulukin tulossa. Voi V sanon kaverit - tätäkö se tasa-arvo sitten on?"
Kolme kuukautta olet katsellut vaimosi sivusuhdetta? Mitä helevettiä?
"Kaikissa sodissa tarvitaan aina kaksi osapuolta, joten vikaa on kummassakin jos asiat ovat näin pahaksi mennyt eikä elämä yhdessä etene."
Juu, mutta minun mielestäni sinä et nyt käy sotaa tai jos käyt, niin se on pelkkää rauhallista asemasotaa. Kyllä tässä vaiheessa pitäisi vetää salamasodalla rintamalinjoista läpi, eikä jäädä taistelemaan kulutussotaa I maailmansodan poteroihin. Eli ratkaisu pitäisi saada mahdollisimman äkkiä eli tosiaan heität akkas samantien pihalle tai toteat, että tonien mies jää NYT ja jos pienikin nikottelu, niin akka pihalle.
Kyllä kolmessa kuukaudessa on miettimiset mietitty ja siirrytään puhtaan toiminnan aikaan. Se miten toimit riippuu tietenkin sinusta, mutta pidempään et voi enää jahkailla.
Hitto vie, meillä täysin sama tilanne! Muutama kuukausi mennyt tässä tilanteessa: vaimo haluaa muutosta elämäänsä ja se muutos on, että minä lähden...muita mahdollisia muutoksia ei kuulemma tarvitse edes harkita. En saa puuttua asoihin tai mitään udella, en saa puhua ongelmista eikä puhettakaan että asiantuntija-apuun turvauduttaisiin. Hän saa kuulemma mennä miten tahtoo, eikä minulla ole siihen nokan koputtamista. V...umainen akka, siltä nyt todella tuntuu. Meillä pienet lapset myös ja avioliittoa takana melkein 10v. On hurja tilanne, kun ei itse pysty asiaan vaikuttamaan, vaikka miten yrittäisi. Olen ilmaa. Kuitenkin, haluaisin tietysti, että tästä selvittäisiin perheenä ja yhdessä jatkettaisiin, mutta taitaa olla mahdoton ajatus. Paha on paikka. Toivon, että jonakin aamuna (pian) heräisin ja huomaisin, että ei tunnu missään. Mutta ei niin taida käydä. Pakkohan tässä on vain sinnitellä!
kaikkien kommentit.nyt lähestyin perheneuvolaa ja menen kysymään itse ohjeita,mikä olis lasten kannalta järkevintä.välillä parempi et lähtis, välillä lastentakia parempi että jäis.Yhteis eloa yli 20v.en pysty itse tekemään ratkaisua enää. miksi aikuistensuojeluvirastoa ei ole perustettu???
"hyvä kun pääsin luuskasta eroon ja kasvoin" nyt on omaelämä, eikä ole riippuvainen kenestäkään.....
Se on hieno hetki, vuosia menee kuitenkin.
miten itse oireilette vastaavassa villityksessä? Tulette äkäisiksi, ette huomioi vaimoanne, ajattelette vain itseänne. Ette huomioi lapsia, ette jaksa tehdä mitään, olette vaan. Tyytyväisenä makailette sohvalla ja odotatte että kyllä se vaimo hoitaa kaikki hommat....
järkeviä, vastuullisia, fiksuja, analyyttisiä, pitkäjänteisiä......mutta sitten kun repeää !!! Luuska pihalle HETI !
ei ole perustettu, koska aikuisten edellytetään suojelevan vähintään itse itseään. Se on sinunkin tehtäväsi. Keskusteluapua voi ja pitääkin hakea, jos sitä tarvitsee. Mutta ei silti tarkoita, että voisit luopua tekemästä ratkaisua asian suhteen ja antaa se toisten ratkaistavaksi.
Vaimosi ottaa sinusta todennäköisesti eron jossain vaiheessa. Sitten, kun hän toteaa ettei teidän suhteestanne ole mitään jäljellä. Lasten kannalta on järkevintä se mikä teille on järkevintä.
Hauskaa lueskella näitä avautumisia nelikymppisenä naisena, vaimona ja äitinä... Kuinka moni saman ikäinen mies - kuten esim parhaan ystäväni nyt jo ex - kokee vastaavan "renessanssin" elämässään, mutta miehillä on vain heidän omasta mielestään kivuttomampi tapa hankkia parannusta ikäkriisiinsä: hankitaan salapano ja oi, kun elämä hymyilee! Kotona ollaan taas niin hyviä ja kultaisia, kun saadaan konkreettisesti panna parastaan vieraassa sängyssä. Ja hups, kun käry käy, oletetaan vaimokullan ymmärtävän miehen ikäkriisi ja pysyvän parisuhteen puuduttavuus... Että sellasta!
heti jonkun femakon tulla kommentoimaan. Ap. kertoi ongelmastaan ja samassa tilanteessa olevat/olleet kertoivat omastaan. Ihan kiva jos sulla on hauskaa, kun luet toisten kriisitilanteista, mutta ei sitä tarttis tulla tänne kertomaan.
Tuo on niin totta. Ja suurin osa miehistä väittää, etteivät ole ikinä neljänkympin kriisissä olleetkaan, muka naisten hömpötystä ja tapahtuu vain naisille. Itse naisena koin ko iän kriisin aikuistumisen paikkana. Huomasin haluavani ja uskaltavani lopultakin olla minä itse. Nainen ja ihminen, en pelkästään äiti ja vaimo. Naisille iskostetaan pienestä pitäen päähän, miten pitää elää ja olla, että on hyvä ihminen. Naisille ei sallita minkäänlaista kapinointia. Auta armias jos nainen ko iässä erehtyy vieraaseen petiin niin taivashan siitä niskaan tippuu. Mies ei voi sitä käsittää saatikka anteeksi antaa. Niin kävi itselleni. En ole ylpeä teostani, ei järjen häivää päässä liikkunut, kun toisen miehen kohtasin. Toisaalta tämä vieras mies sai silmäni aukeamaan, tajuamaan että puolet elämästä ehkäpä vielä jäljellä. Maailma mahdollisuuksia täynnä. Otin eron ja olen tyytyväinen elämääni lasten kanssa.
Ap-kirjoittajan kannattaisi kyllä miettiä, millainen parisuhteensa on oikeasti ollut. Ihan aikuisten oikeasti. Antaa puolisolle tilaa olla ja elää, turhia kyselemättä ja painostamatta. Osoittaa, että välittää toisesta, teoilla ja sanoilla. Kyllä hän siitä rauhoittuu, useimmat tekee niin :D.
Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa... Väännäpä nyt rautalangasta, mitä tekemistä kommentillani oli femakkona olemisen kanssa..? Ja jos olen niin tönkkö aidanseiväs, ettet ymmärrä lukemaasi, niin ei voi mitään! Toisten kriisitilanteissa ei ole mitään hauskaa - se vaan on hupaisaa, että täällä miesporukka pillittää nelikymppisten vaimojensa kamaluutta sen sijaan, että yrittäisivät omatoimisesti tehdä jotain! Vaimojen pitää kyllä yrittää olla "sallivia" ja painaa villaisella miehiensa vastaavista ikäkriiseistä koituvat seuraamukset = syrjähypyt ja muut kohellukset, mutta voi hellanduudelis, kun nainen alkaa miettiä 4-kymppisenä elämäänsä (ja useimmiten ilman, että asiaan sekoitetaan kolmansia osapuolia) niin johan on maailman kirjat sekaisin! Aivan kuin olisi jostain salaliitosta kysymys ja ratkaisu siihen on laittaa nelikymppinen "murkkuikäinen" akka kiertoon!
noilla kommentella yrität kuitenkin hakea. Jos sinulle on tärkeää päivitellä miesten keskenkasvusta käytöstä, niin tee ihmeessä niin. Mutta tee se toisessa topikissa. Jollain toisella vertaistukipalstalla olisit tuolla ekalla kommentilla saanut kehoituksen poistaa viestisi.
Tälläkin palstalla yleensä ihmiset viestittävät elämänsä suurimmasta kriisistä ja minusta on aika kornia tulla tänne sanomaan, että "Hauskaa lueskella näitä avautumisia..." Voisit ehkä keksiä itsellesi jonkin toisen huvittelutavan, kuin toisten vahingosta tai sen julkituomisesta nauttimisen.
"Auta armias jos nainen ko iässä erehtyy vieraaseen petiin niin taivashan siitä niskaan tippuu. Mies ei voi sitä käsittää saatikka anteeksi antaa. Niin kävi itselleni."
Niin eli olet kapinen huora. Hyi vittu. Miksi kaltaisellesi pitäisi antaa anteeksi? Minä en varmasti antaisi moista vaimolle anteeksi, ainoa mitä antaisin olisi turpaan. Siinä vaimo voisi sitten mustien silmien kanssa miettiä, haluaako antaa anteeksi minulle tekoni vai ei.
Olisitko sinä antanut miehellesi anteeksi, jos hän olisi lyönyt sinua? Jos et, turha jeesustella miehistä, jotka eivät anna anteeksi vaimon syrjähyppyjä.
"Otin eron"
Aliko se sitten ihan sinun oma päätöksesi, jos miehesi ei antanut asiaa anteeksi?
"ja olen tyytyväinen elämääni lasten kanssa."
Toivottavasti yh-elämä on ihanaa. Nyt voi hankkia vierasta kullia sisuksiinsa aina silloin kun haluaa, kunhan ensin saa mukulat lykittyä jonnekin hoitoon.
Toivottavasti olet tyytyväinen itseesi. Nelkytvuotias nainen on ohittanut parasta ennen päivämäärän jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin.
Putoaako silloin taivas. Naiset valittaa, kun mies ei välitä, mutta mitenkähän on oman välittämisen laita. Ettei vaan turpa laulaisi jatkuvasti ja sitten ihmetellään kun toinen ei jaksa helliäkään naista. Olisin jopa taipuvainen uskomaan, että ne tapaukset, joissa mies lyö naista, ovat vuosia jatkuneen vittuilun ja provosoinnin tulosta.
Hmm... Naisena pistää tässä ketjun alussa - aivan loppuun asti en ole vielä kahlannut... - silmään se, etteivät miehet tunnu ottavan naisten ikäkriisejä vakavasti, vaan vaikuttaa lähinnä siltä, että ne ovat vain kiusantekoa... Eikä naisella ole OIKEASTI mitään ongelmia itsensä ja identiteettinsä kanssa! Miehen mielestä kun kaikki on hyvin, kun yhteiselo jatkuu vuodesta toiseen samaa rataa ilman isompia ylä- tai alamäkiä, ja aut armias ja varjele vakainen, kun tätä tasapainoa horjutetaan parisuhteen sisältäpäin...
Kun toisaalla nainen avautuu henk.koht.kriisistään, vilisevät vastaukset miehisiä "v...n h...a"-kommentteja. Sekö on sinusta sitten asiallista?! SiinäKIN ihminen kirjoittaa ratkaisemattomasta kriisistä....
tämä enemmin tuntuu olevan. En pidä oikeana tapana ratkaista ikäkriisiä sillä, että romutetaan olemassaoleva parisuhde etenkin jos suhteesta on lapsia. Enkä ole tässä tai missään muuallakaan ollut yhtymässä näihin vitunhuora-kommentteihin. Jotenkin nämä ikäkriisijutut tuntuvat olevan sukua persoonallisuusongelmille. Jotkut ratkaisevat ne osaltaan polkemalla kumppaninsa maanrakoon tai aloittamalla uuden suhteen. Toiset taas yrittävät selvittää ne vaikkapa käymällä terapiassa.
Meillä käytiin seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksessa, mikä oli ihan väärä paikka ratkoa sitä ongelmaa. Ensin tuli erolla uhkaaminen ja sen jälkeen 5 kk vittuilua 10 vuotta kerätystä painolastista. Kyllähän se lähtöä helpotti, vaikkei se mikään elämän kohokohta ollutkaan.
Minulla ole omakohtaisia kokemuksia naisista (olen itse nainen).
Mutta sekä omien että ystävieni puolisoiden neljänkympin kriisien kokemusten perusteella sanoisin, että sukupuolesta riippumatta toimivin ratkaisu on tuntunut olevan sellainen, että "jätetty" osapuoli kunnioittaa ITSEÄÄN niin paljon, että käskee kriisiytyneen lähteä - pysyvästi. Poikkeuksetta ovat tulleet puolen vuoden päästä takaisin häntä koipien välissä.
Ne, jotka ovat lasten tai muiden syiden vuoksi yrittäneet ymmärtää ja kestää, ovat valitettavasti tulleet jatkossakin kohdelluiksi kuramattoina.
Mut kun ei ole oikeaa syytä heittää kaikkea entistä.pilata lasten elämä ja omansa sekä minun(taloudellisesti).ei pitäisi rahaa ajatella,mut on se vaan tyhmää maksaa mökki uudestaan.
Ja lasten 3kpl kanssa joka päivä jossain harrastuksissa, eikä kukaan kyllä kielläkkään etten olisi ollut lasteni kanssa.(rinteessä, hevostallella ym).
Olen/olin liian kiltti isä/aviomies.
Kiitos naiset että kerroitte oman näkemyksen. mutta miehet ovat vähempään tyytyväisiä, ja hoitaa vastuunsa lapsista aikuiseksi.Kun vaan ruokaa, siisteyttä ja sitä yhtä on tarjolla.(uskoisin näin)
"Mut kun ei ole oikeaa syytä heittää kaikkea entistä."
Kuules jänhkä, sie et nyt taida ymmärtää että jos sie näytät siltä ettet uskalha lähtiä, niin justiinsa silloin sie jouvut lähtemään.
Mutta jos sie näytät siltä ettet nakkaa paskaakaan vaikka akkas ilmoittaisi huomenna lentävänsä aurinkoon, niin sitten hommat voipi jopa lutviutua. Ei aina, mutta joskus.
Sanot vaan että sie voit mennä jos tahot, mutta et kattele sekuntiakaan pelleilyä, eli lähtö on sitte heti tai ei ollenkaan. Jos ei ehot kelepaa niin sitten se vain pittää heittää pihalle.
"mutta miehet ovat vähempään tyytyväisiä, ja hoitaa vastuunsa lapsista aikuiseksi.Kun vaan ruokaa, siisteyttä ja sitä yhtä on tarjolla.(uskoisin näin)"
Eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään muuta, kun kyllästyneenä käydä töissä, löhötä sohvalla ja katsoa jalkapalloa/jääkiekkoa tv:stä.
Joo, nyt mä en enää ihmettele suhdekriisiä, jos joku oikeesti luulee, että suhdetta pitää kasassa se, että on ruokaa pöydässä (sitä saa yksinkin), siivoaa (hanki piika) ja sitä yhtä (joo, pillua vaan, niin suhde toimii) on tarjolla, niin joo... Kyllä, uskon että eroja ja kriisejä tulee ja muijat lähtee. Kiva, että te tyydytte niinkin vähään, mulla kun on ystävyyssuhteissakin enemmän kaikkea, kuten läheisyyttä, keskusteluja, harrastuksia ja jakamista, tukea ja turvaa, apua, tasapuolisuutta, seikkailuja (ihan pieniä, arkipäiväsiä, mutta...), arvostamista, kiitoksia ja anteeksipyyntöjä tarvittaessa, ja siis, kaikkee... Miks joku haluaa asua ja elää miehen kanssa? Ei se tyydy vähään, vaan on laiska, tyhmä ja tylsä?? Sen kanssa elämä muuttuu just tollaseksi: syödään perunoita joka päivä, siivoaminen on sun hauskin harrastuksesi ja hei, seksihän kestää keskimäärin 11 minuuttia, että joo...
Mikä hiton vaikeus on elää, siis ihan vaan elää sellasta elämää, missä viittii laittaa hieman tikkua ristiin? Mulle noi luettelemani asiat on ihan normal, ei vaadi mitään. Jos nyt sen, että nostaa perseensä sohvalta ja tekee jotain. Miten hiton vähään pitäs oikein tyytyä, jos keneltä tahansa saa enemmän?
Kaikella rakkaudella, mutta ei nyt kyllä kuulosta kovin hyvältä.
Olet järkevä nainen. Puhut viisaita sanoja. Olen samaa mieltä.
tosiaan kauanko jaksat yrittää ja uskoa..
Kukaan ei tiedä oikeaa vastausta..vaimosi saattaa olla uskoton, ainakin ihastunut tai vain nauttii vapaudesta (itseotetusta) eikä halua parisuhteen kahleita.
Jos itse alkaa kärsiä liikaa odottaessa toista takaisin suhteeseen, kannattaa pistää välit poikki tai toinen pihalle kunnes tietää mitä haluaa..Turha siinä on itseään kiduttaa kahden välissä. Aika ei tuo siihen helpotusta, päinvastoin. Kun toiseen pääsee liikaa ihastumaan ja rakastumaan niin jälki voi olla kamalaa..
On ikävää nähdä, että kerran niin rakas ihminen voi hetkessä unohtaa kaikki valat ja rakkauden ja heittäytyä täysin itsekkääksi hinnalla millä hyvänsä. Jos se yhtään helpottaa niin ei se toinen enää rakasta samalla tavalla.
Meillä kullakin on yksi elämäntehtävä ja se on itsestä huolta pitäminen. Siksi sanon, että kun pitää ottaa pakkolääkitys kehiin sen vuoksi että kestäisi tilanteen, tai pitää mennä terapiaan niin silloin on viisainta vain laskea irti. Kunkin pitää toimia siten, miten se itselle on parasta.
Tiedän itse näin jälkiviisaana, että olisi pitänyt laskea irti heti, eikä odottaa että pahempaa alkoi tapahtua. Mikään ei palaa enää takaisin. Jos asiaan olisi puututtu heti, ehkä suurta vahinkoa ei olisi päässyt tapahtumaan. Nyt on luotto mennyt iäksi eikä se enää palaa..
Lasteni äidillä kestänyt ainaski vuoden ja kestää edelleen.
Pahinta kaikessa on suunnaton itserakkaus!
Noh, nyt ollaan asuttu jokunen kuukausi erillään ja elämä maistuu meille kaikille: lapsille, äidillensä ja myös minulle!
tuskani vaan pahenee ja terapiassa juostaan,kohta poromiehellä pimahtaa...Joku heitti arvion kolmannesta pyörästä,ei kuulemma ole.(voi pitää paikkansa)
Vielä KYSYMYS,kuuluuko tähän villitykseen uudet vaatteet ja pukeutuminen 20v nuoremman näköiseksi ja laihduttaminen.Eikö hyväksytä että vanhenemme.
20v kun kestän, niin kiikkustuolissa istumme yhdessä.
KIITOS KAIKILLE AVUSTA.ajatukseni selviää oikein kunnolla ja nään asioita vähän muulta kantilta.
tuo: "Eikö hyväksytä että vanhenemme."
Vaikeata se on varmasti useimmille, koska nykyään vanhenemisessa ei nähdä hyviä puolia, vain nuoruutta ja sen fyysisiä etuja arvostetaan.
Naisissa vielä enemmän kuin miehissä. Naisen "parasta ennen" päivä on juuri tuossa neljänkympin korvilla, ja se ottaa koville monella naisella. Voin kertoa kokemuksesta, että jos on tottunut saamaan huomiota (ja ikävä kyllä rakentanut minäkuvan ja oman arvonsa sen varaan) ns. näkymättömäksi miesten silmissä muuttuminen tuntuu pelottavalta.
Hyvä ratkaisu neljänkympin kriisiin on se, että nainen rakentaa uuden minäkuvan, joka ei makaa sen varassa kuinka viehättävänä (seksuaalisesti) miehet hänet näkevät. Hän alkaa kehittää muitakin puoliaan ja löytää tasapainonsa uudelleen.
Ikävä kyllä kaikki eivät löydä tätä ratkaisua, ainakaan heti tai kivuttomasti. He roikkuvat menneessä ja yrittävät epätoivoisesti käydä nuoremmasta. Siitä siis lapsellinen käytös ja pukeutuminen, syrjähypyt, itsekeskeisyys jne.
Sehän on kaikki ihan ok käytöstä - teinille.
Keski-ikäisessä naisessahan se on ihan hirveää katseltavaa. Ja varmasti todella rankkaa kumppanille, joka edustaa kaikkea sitä, mitä nainen ei siinä tilassa halua: aikuisuutta, sitoutumista, arkea, perhettä, järkeä.
Teini hyvä sana tähän tilanteeseen,olihan hän teini kun tavattiin(18v).vaikuttaakohan tähän työpaikan vaihto aivan toisenlaiseen(kaupunginvirasto) työhön.Vuoden vaihteessa kun vaihtui työ ja persoonallisuus.Entisestä ihmisestä ei enää muistoakaan jäljellä.
Käytäisiinköhän tässä menetettyä nuoruutta uudelleen?
vaikeatahan se on yrittää arvata vieraan ihmisen tilaa, joten otetaan tämä spekulointina:
Jos hän on 18-vuotiaana ryhtynyt parisuhteeseen, joka johti avioliittoon ja perheen perustamiseen, ei hän ole koskaan ollut "vain" oma aikuinen itsensä, hänestä on tullut jonkun vaimo heti kun hän lakkasi olemasta jonkun lapsi.
Jos hän on ihminen, joka on määritellyt oman arvonsa sen mukaan kuinka hyvin hän on toteuttanut muiden toiveita ja tarpeita, sitä "mitä muut ajattelee", miten "pitäisi" elää ja olla, hän ei ole koskaan kysynyt itseltään kuka hän on ja mitä hän haluaa.
Nyt hän sitten kysyy.
Hän kysyy kysymyksiä, joita moni kysyy kaksikymppisenä, kun opiskelevat, seurustelevat ja maistelevat elämää. Kun etsitään omat arvot ja itsenäistytään vanhemmista.
Arvaatko, kuka edustaa tässä tilanteessa niitä vanhempia, joista itsenäistytään?
kaikki edellisessä viestissä kirjoittamani EI tarkoita sitä, etteikö parisuhteenne voisi jatkua.
Mutta sinun pitää kieltäytyä annetusta roolista: älä rupea hänen "vanhemmakseen".
Määrittele rajasi, millaista käytöstä siedät ja et siedä. Kohtele häntä kuin aikuista, jolla on vastuunsa, vaikka hän ei sitä vastuuta tällä hetkellä haluaisikaan.
Älä ryhdy lapsi-vanhempi suhteeseen vaimosi kanssa!
Aikuiseksi kasvaminen - henkinen itsenäistyminen - ei tarkoita välttämättä eroa sinusta. Hänen täytyy käydä kriisinsä itse eikä esimerkiksi ladata vastuuta omasta tilastaan sinun kontollesi. Useimmat pyrkivät menemään siitä, mistä aita on matalin eli syyllistävät kumppania ja hakevat vikaa hänestä. Älä suostu siihen.
Pysy vakaana ja aikuisena, jo lastennekin vuoksi. Kehota häntä käymään kriisinsä läpi (ammattiauttaja olisi hyvä apu, tosin harva suostuu siihen). Sinä et ole hänen isänsä etkä myöskään voi olla hänen terapeuttinsa!
Voimia.
Juuri tätähän se on. Itsenäistymistä ja itsensä löytämistä.
Valitettavasti kärsijöiksi joutuvat ne, jotka eivät sitä ansaitsisi.
Kiitos hyvästä vastauksesta edelliselle ja voimia alkuperäiselle kirjoittajalle.
"kuuluuko tähän villitykseen uudet vaatteet ja pukeutuminen 20v nuoremman näköiseksi ja laihduttaminen."
Nuo viittaavat kyllä juurikin siihen kolmanteen pyörään! Eivät pakosta, mutta kuitenkin.
Jokatapauksessa sinun on lähdettävä asevarusteluun mukaan. Mikäli vaimosi oikeasti tekee itsestään timmin ja entistä kauniimman ja sinä jäät hampuusiksi, niin ennemmin tai myöhemmin käy huonosti.
Uusit kampauksen, otat jonkun trendikkään. Ostat myös uudet vaatteet ja alat kuntoilemaan, vähintään käymään lenkillä, mielummin 3 krt/viikossa salilla. Laitat myös ruokalistan uusiksi, vähennät kaikkea epäterveellistä ja syöt enemmän proteiinia saliharrastuksen takia.
Voni taata että ainakin vaimo saa vähän ihmeteltävää. Lisäksi mikäli joudutte siihen eroon, olet jo valmiiksi hyvässä iskukunnossa. Eli koko homman idea on prepata sut semmosieen kuntoon, että vaimo alkaa taas ajattelemaan "vau mikä mies" ja jos ei homma vaimon kanssa toimikaan, niin sitten joku toinen ajattelee niin...
Nainen elää nykyään ristiriitaisten viestien ja odotusten maailmassa. Miehet, työnantajat, lehdet, tv, terveydenhuollon ammattilaiset, muoti ja kauneusihmiset toitottavat, että pärjätäkseen ja kelvatakseen naisen pitää olla hoikka, hyväkuntoinen, huoliteltu, hyvän näköinen, tyylikäs, kuntoileva, itsestään ja ulkonäöstään huolehtiva, pätevä, osaava jne. Muuten on ilman muuta reunan yli putoaja ja suorastaan tuulipukumuija-luuseri, jonka ajatukset ja mielipiteet ei ketään kiinnosta.
Tähän kaikkeen ei aika yleensä riitä, kun lapset on pieniä ja perheasiat päällimmäisenä. Itsestä huolehtiminen jää taka-alalle. Sitten kun aika- ja rahatilanne vähän helpottaa ja voi hiukan itseensäkin satsata ilman huonoa omaatuntoa, mitä tapahtuukaan? Mies alkaa epäillä vierasta miestä ja paheksua naisen muuttumista ja uutta hirmuista "itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä". Naisen uusi työpaikka ja uudenlainen elämäntyyli koetaan uhkana. Kun mies huomaa naisessa alkaneen muutoksen, eikö silloin olisi parasta, että mieskin lähtisi miettimään miten itse voisi muuttua vaimonsa mukana ja mahdollisesti alkaa yhtesipelillä parantaa sitä parisuhdetta, joka kaikissa tapauksissa on kahden kauppa.
sinulle on jos vaimo laihtuu ja pukeutuu muodikkaasti?
Kun olin 20v silloin 30-vuotias ystäväni pukeutui siten mikä miellytti. Esim. nahkahousuihin. Eräs työkaverinsa sitten kommentoi humoristisesti, että viimeistään 30-vuotiaana naisen pitää pukeutua vekkihameeseen ja rokki pitää vaihtaa humppaan :).
Nyt ystäväni on 55v eikä ole muuttanut pukeutumistyyliään eikä musiikkimakuaan vieläkään "aikuisemmaksi". En minäkään, vaikka olen jo jokusen vuoden yli 30...
Vanhemisen hyväksyn, mutta aikuiseksi en aio kasvaa - etenkin jos sillä tarkoitetaan kaikkea tylsää ja ikävää tai epämukavaa, tyylitöntä (kuten vekkihame..).
"Käytäisiinköhän tässä menetettyä nuoruutta uudelleen.
Kerran nuoruudessani, eräs kokenut mies sanoi. "Kunnon huorasta saa kaikista parhaan eukon, ei tarvitse pelätä että ne tekis syrjähyppyjä, niiden ei tarvitse, kaikki on koettu mitä seksin saralla voi kokea".
Mutta annahan olla jos menet nuorena naimisiin, ja jos vaikka neitsyen nappaat, niin jo silloin kun ensimmäinen lapsi taapertelee omilla jaloillaan ~4v, alkaa se vilkuilla vieraita miehiä ja haikailla elämättä jäänyttä nuoruuttaan.
Luin tässä kerran Amerikkalaistutkimuksen joka tuki tuota teoriaa.
Jotenkin tähän tapaan. "Ihminen on moniavioinen ja se koskee molempia sukupuolia, ja sen sisäänrakentun ohjelman tarkoitus on taata jälkeläisilleen mahdollisimman monipuoliset geenit.
Käytännössähän teorian paikkansapitävyyden voi kokea "esim" Ruotsinlaivoilla.
Olet harvinaisen viisas nainen! Yhteiskunnassa jossa meitä miehiä lyödään jatkuvasti.
Olen liikuttunut.
"Sitten kun aika- ja rahatilanne vähän helpottaa ja voi hiukan itseensäkin satsata ilman huonoa omaatuntoa, mitä tapahtuukaan? Mies alkaa epäillä vierasta miestä ja paheksua naisen muuttumista ja uutta hirmuista "itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä"."
Ai niinkö? Tarkoittaako se itseensä satsaaminen todellakin tuota mitä AP kirjoitti: "itsenäisyys,ei saa puuttua asioihin ja kysellä mitään,ei saa antaa apua,eilä udella,mennään miten satuuu.."
Minähän en vaimolta tuollaista käytöstä siedä. Jos vaimo haluaa täyttä itsenäisyyttä, niin sitä saa kun alkaa YH-äityliiniksi. Siinä voi sitten pitää huolta itsestään eikä todellakaan tarvitse huomioida minua. Saa olla ja mennä miten haluaa...ainiin mutta eihän lapsien kanssa pahemmin minnekään mennä...oi voi.
Olen itse myös aikoinani kokenut vähän vastaavan tilanteen(30v-kriisi),pahinta siinä oli kun toinen tuntui muuttuvan lämpimästä ihmisestä täysin kylmäksi, koskaan en elämässäni ole ollut yhtä paskana.No onneksi se meni ohi ja elämä palasi raiteilleen.Nyt kun itsessäni tunnen hieman samoja ikäkriisin merkkejä niin olen ajatellut miesten ja naisten eroa tässäkin asiassa.En tiedä ovatko naiset sitten oikeasti vahvempia ja rohkeampia mutta usein kuvio tuntuu menevän niin että naiset kylmästi polttavat sillat takanaan kun taas miehet, vaikka käyvät vieraissa niin "suojelevat" vaimoaan karulta totuudelta, ehkä se on vain pelkuruutta ja yksin jäämisen pelkoa, jos sekä vaimo että salarakas dumppaavat niin sitten käy köpelösti.Itse en nyt kuitenkaan ole vieraaseen sänkyyn hypännyt, yksi nainen on vain muuten sekoittanut pääni.
Olen seurannut kahden ystäväni irtaantumista pitkistä, huonoista suhteistaan. Ihmettelinkin aina, että miten he viitsivät olla tuollaisissa suhteissa. Mutta eivät he näköjään iänkaiken sitä sitten katselleetkaan. He alkoivat vähitellen hakemaan omaa elämäänsä, tekemään asioita mitä oikeasti itse halusivat sen sijaan että tekivät sen mihin aviomies antoi luvan.
En tiedä millainen aloittajan suhde on, mutta voin kertoa näistä joita olen seurannut vierestä. Heidän aviomiehensä muuntivat ystäväni vähitellen. Tiettyä musiikkia ei saa kuunnella, pukeutua kauniisti ja meikata ei saa, se on huoraamista. Ystävien kanssa lähteminen on huoraamista, mies tulee mukaan. Jne. Miehet olivat jopa aggressivisia, ystäväni pelkäsivät heitä ja yrittivät vain miellyttää miehiänsä. Nämä parisuhteet eivät olleet syvällisiä. Suhteet olivat juuri tuota, nainen on vain hellakone, siivoaja ja reikä. Miehet vaan makasivat sohvalla, jopa silloin kun oli vieraita. Suhteista puuttui läheisyys, hellyys, arvostus, kunnioitus, avunanto, välittäminen, seksi oli vain miehen panopuuna olemista, koskaan he eivät saaneet kuulla kaikkea sitä mitä hyvässä suhteessa sanotaan toiselle sitä tarkoittaen. Päinvastoin haukuttiin. Sitten heidän mittansa tuli täyteen. Vähitellen he alkoivat harrastaa ja mennä omia menojaan, ja pukeutua siten kuin halusivat. Kas, sitten naiset tapasivat miehet, jotka ottivat heidät huomioon ja joita pystyi katsomaan syvälle silmiin ja saamaan yhteyden. Kyllähän siinä ero tuli. Toisen ex-mies teki itsemurhan kostoksi, toisen ero on vielä kesken.
Itse lähdin huonosta suhteesta vasta kun mies petti ja jäi kiinni. Olisin voinut jäädä jos ei olisi pettänyt, mutta ei se mikään parisuhde ollut. Nuorena menee kimppaan vaan jonkun kanssa kun ei osaa vaatia kunnollista suhdetta. Exäni romahti täysin, ei voinut enää jatkaa elämäänsä kuulema ilman minua. Eikä rakastamaan ketään muuta IKINÄ! No kas, 3 vk päästä oli löytänyt elämänsä murusen ja ovat vieläkin onnellisia yhdessä. Itsekin olen onnellinen ja rakennan omaa itseäni ja naiseuttani. Uuteen suhteeseen en ole vielä valmis. Erosta voi siis selvitä ihan hyvin. Itse en ymmärrä miksi jäädään huonoon suhteeseen lasten vuoksi. Lapset ottavat sitten omaan suhteeseensa tuollaisen mallin aikuisena.
Taitaa olla mulla nyt se neljänkympin villitys ja uusi murkkuikä. Ihan kamala tilanne itselle. Ei ole toista miestä eikä mitään sellaista. Tunteet on vaan kylmenneet omalle ukolle ja lapsia rakastan niin että sydän on sykkyrällä. Avioerosta olen puhunut miehelle ja mies on ihan sydän särki. Pahassa tilanteessa ollaan. Itsenäisyyttä ja omaa juttua haluaisin ihan kokonaan - aikalisän. Lapsen kanssa kyllä pärjään ja toivoisin että mies olisi meidän elämässä edelleenkin tietenkin kun on lasten isä. Asiat voi hoitaa kompromissein. Ettei kukaan kärsisi. Lapset kärsii aina. Se on vissi. Mutta jos yrittäisi löytää keinon että pehmentäisi tätä kärsimystä jotenkin. Pitkään on oltu yhdessä ja vuosien varrella muututtu aivan erilaisiksi, eri paria ollaan. Rutiinit toimii kotona mutta mitään muuta ei sitten olekaan. Miten tämän homman voisi hoitaa siististi? Ei mitenkään koska aina kärsii joku. En kuitenkaan itse haluaisi jäädä tähän paskaan istumaan juuri nyt. Elämäni on mahdotonta nykyisessä tilanteessa - toiveet ja haaveet menee aina vain hukkaan, nyt tahtoisin edes jotain toteuttaa itsellekin. Vaikeeta on henkisesti itsellä miehen ja lasten takia. Koko ajan on tunne että ajan asiaa väärään suuntaan mutta ajatus siitä että kuvio jatkuu samana, ahdistaa niin s-tanasti. Pakko tehdä jotain.
"teki itsemurhan kostoksi". Et taida oikeasti tietää mitään itsemurhista. Yksisilmäisyytesi on surullista.
mene terapiaan, vaikka lyhytterapiaan. Johonkin ratkaisukeskeiseen tms. Niin saat selville, mikä on ikäkriisisi ydin ja vaikka eroaisitkin, et odottaisi erolta liikee sellaista mihin ero ei voi vastata.
Kirjoitit: "En kuitenkaan itse haluaisi jäädä tähän paskaan istumaan juuri nyt. Elämäni on mahdotonta nykyisessä tilanteessa - toiveet ja haaveet menee aina vain hukkaan, nyt tahtoisin edes jotain toteuttaa itsellekin. "
Mitä sellaisia haaveita ja toiveita sinulla on, joita ei voisi toteuttaa nykyisessä parisuhteessasi?
Vai ajattelitko, että parin vaihto ratkaisee ongelmasi ja kriisisi olisi sillä ohi?
Tilanne on todella ongelmallinen. Parinvaihtoa en ajattele koska hommassa ei ole mukana kolmatta osapuolta enkä osaa ajatellakaan sellaista nyt. Ehkä joskus jos ero toteutuu ja löytyy sellainen turvallinen ihminen. Haaveet koskee sellaisia asioita joita on vaikea tässä ilmaista koska niistä asioista muodostuisi melkoinen opus. Mutta minulle tärkeää olisi saada juuret maahan eli pysyvyyttä perheelle ja lapsille. Mies on kokenut elämässään pettymyksiä ja hänen pahaolonsa heijastelee meihin kaikkiin ja on jo heijastellut niin pitkään eikä perheterapiassakaan käynti ole tuottanut tulosta. Oma mieleni vaan ei enää jaksa sitä. Olen luonteeltani positiivinen ja iloinen ihminen ja haluaisin pysyäkin sellaisena - pelkään että ajaudun itsekin siihen samaan angstiin pian ja samaten lapset, kuinka he reagoivat tähän. En ole miehelleni mieleinen puoliso, josta hän usein on minua muistuttanut eri tavoin ja sekin omassa mielessäni pyörii että miksi... hän ei osaa hyväksyä meidän erilaisuuttamme. Enkä enää minäkään. Siksi. Tänne vaan piti kirjoittaa kun täällä näkyy olevan samanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä niin paljon. Kaipaisin ihmisten kokemuksia asioista että en tee virheitä. Että jos se mies sittenkin muuttuisi ja parantuisi omasta pettymyssyndroomastaan ja asiat palautuisivat ennalleen. En tiedä voiko enää näin olla. Enkä odota erolta liikoja. Vain normaalia RAUHAISAA perhe-eloa ja oloa, iloisia tapahtumia ja hyvää mieltä kaikille. Lapset antaa minulle voimaa jaksaa joka päivä ja ystävät on elämänsuola!!! Onneksi heitä on olemassa, muuten voisi olla asiat aivan toisin. Lisäksi oma harrastus antaa toivoa ja itsevarmuutta omista kyvyistä ja taidoista vaikka niitä onkin murennettu ja murennetaan niin pitkään kun tämä soppa kiehuu. Tässäpä näitä ajatuksia.
se tosiasia, että parisuhdetta voi muuttaa muuttamalla omaa käytöstään ja suhtautumistaan. Toista ihmistä ei voi muuttaa, mutta parisuhdetta voi, koska se on kahden ihmisen tekojen summa.
Minä sain kirjoituksestasi sen käsityksen, että olet ikään kuin laittanut elämäsi "hyllylle odottelemaan" sitä, kun miehesi muuttuu. Mutta sinä voit aloittaa elämäsi muuttamisen jo nyt, ei siihen tarvita mieheltä muutosta, riittää kun sinä muutat toimintaasi.
Jos haluat rauhallisen perhe-elämän, lähde rakentamaan sitä. Anna vähemmän painoa miehesi mielen heilahduksille ja enemmän painoa sille, että sinun ja lastesi elämä kulkee rauhallisten rutiinien mukaan.
Pariterapiasta voi olla sinulle apua - pariterapiassa voi näet käydä yksinkin. Mutta lähde sinne hakemaan apua ja tukea itsellesi, jotta jaksat tehdä haluamasi muutokset - ei apua siihen, että mies muuttuisi.