Jumittunut ensirakkauteen?

Itsellä oli samoja aatoksia suhteeni alkuaikoina kun olin sun iässä, ja tämä suhde on kestänyt kohta 23 v. Mun mies on mun eka ja ainut seksipartneri. (Nykyään olen siitä ylpeä :) Aikoinaan mietin samaa kuin sinä: vaikutti hirveen tärkeelle kokeilla muitakin. Tämä mies tuntui kuitenkin aina siltä "oikealta" mulle, joten en halunnut todella menettää häntä ja se oli vaakakupissa aina se toinen puoli.

Jonkin ajan kuluttua (n. 4v yhdessä oltuamme) tulin siihen tulokseen, että ne kaikki mun erottiset unelmani ovat tässä yhdessä ja samassa miehessä. Ja että se on mun taidoistani kiinni, saanko ne hänestä ulos vai tyydynkö vain johonkin tuttuun osaan hänestä. Hän on kokeilunhaluinen, avoin ja utelias ihminen, joten me kokeiltiin kaikkea yhdessä, ja mun tarpeeni "kokea joku toinen" hävisi sen myötä.

Olen usein kiitellyt itseäni etten luovuttanut vain jonkun kuvitelmani takia. Jättäminen olisi ollut tosi helppoa etenkin jos annoin itseni ihastua johonkin toiseen. Mutta tämä mies on mun paras kaverini ja aivan ihana kumppani muutenkin kuin vain sängyssä, ja SIIHEN ei todellakaan joka jätkästä ole. Sen olen saanut kuulla myöhemmin esim. eronneilta tai eron partaalla olevilta nasiystäviltäni, ja itsekin tavallaan kokenut sen miesystävieni ja -työkamujen muodossa. Kivoja varmaan sängyssä joo, mutten kuunaan vois kuvitella ELÄVÄNI heidän kanssaan, joten.

Mutta tämä tällainen varmuus tulee ajan myötä. En tiedä miten nyt ajattelisin jos olisin vaan antanut libidoni viedä, mutta sen tiedän varmasti, että tämän miehen olis vienyt joku toinen nainen ja se olisi ollut todellinen menetys mulle. Ehkä tällainen yhteenkuuluvuudekin tunne olis jäänyt molemmilta kokematta, mene ja tiedä.

Samoin sinäkään et voi tietää mitä sun tulevaisuus pitää sisällään. Sua vie ja hallitsee sun nykyiset unelmat ja tarpeet, ja niiden pohjalta sä teet valintoja, jotka juuri nyt tuntuvat susta oikeilta.
Sinä päätät miten tärkeä asia se on, että sä olet kokenut vain yhden naisen seksikumppanina. Sinä päätät onko se sulle ylipääsemätön asia, oikea ongelmakin kenties, ja miten sä siitä selviät. Nämä ovat asioita jotka kukin joutuu tekemään yksin, joten on tietysti väärin syyttää lopputuloksesta vain partneriaan.

Sen verran pitää olla uteliaisuutta, että otat kunnolla selvää siitä mitä sulla JO ON, ennen kuin teet lopullisia päätöksiä. Sanot yhdeksi ongelmaksi sen, että tyttökaverisi halut vie pillerit. Kokemuksesta tiedän, että ne voi aiheuttaa muitakin ongelmia riippuen mm. käyttövuosista. On toki muitakin tapoja hoitaa ehkäisy. Ja jos se uusikaan ehkäisykeino, johon ehkä päädytte, ei avaa naisesi haluja, on sulla elämäsi tilaisuus opetella viettelemisen ja kiihottamisen jalon taidon tuhat ja yksi metkua.
Sanot rakastavasi naistasi.
Anna sen tunteen johtaa sua. Sitä tunnetta ei sentään voi saada aikaan ihan kenen tahansa kanssa.

... mutta minulla niitä oli suhteen alussa. Olen 18-vuotias tyttö ja seurustellut poikaystäväni kanssa 1 ½ vuotta. Toinen seurustelusuhteeni, mutta "ensirakkauteni".

Suhteemme alku oli aikamoista sekasortoa, mutta huolin pojan lopulta kumppanikseni - siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan poika ei ollut aikaisemmin halunnut näin suorasukaisesti tutustua minuun. Ajattelin olevani tomppeli, jos torjuisin ainutlaatuisen tilaisuuden. Aloin siis tapailemaan poikaa. Huomasin pitäväni joistain asioista hänessä, mutta suorastaan vihaavani joitain hänen tapojaan/piirteitään!

Olen aina kiinnostunut eniten itseni näköisistä ja samanlaisia luonteenpiirteitä omaavista ihmisistä (mitä nyt päällepäin voi huomata), mutta toisaalta minulle olisi rakkauden kaipuussani kelvannut kuka tahansa ihminen, joka olisi ollut valmis rakastamaan minua vilpittömästi. Olin siis kahden vaiheilla - poika ei ollut tuolloin mikään unelma ja minun olisi tehnyt mieli jättää hänet, sillä varmasti saisin jotain parempaakin - mutta toisaalta tämä ihminen rakasti minua ja näin täytti ainoan varsinaisen kriteerini. Minua pelotti sitoutua "epätäydelliseen" ihmiseen, jossa näin jo nyt huonoja piirteitä. Mitä kaikkea minulta jäisi kokematta, jos nyt heittäytyisin mahdollisesti koko loppuelämän ajan kestävään suhteeseen? Halusin yhtäkkiä olla taas vapaa. Ei ollut kuitenkaan varmaa, saisinko loppujen lopuksi ketään toista - enhän ollut saanut aikaisemminkaan, eli mahtaisinko sittenkään menettää mitään.

Venytin "tapailuaikaamme" kahdella kuukaudella ennen kuin tein päätökseni heittäytyä suhteeseen, jota pidin mielessäni vain "väliaikaisena suhteena ennen kuin löydän jotain parempaa". Asennoiduin siihen noin, sillä mitään rakastumisen tunnetta en poikaa kohtaan tuntenut. Olin ihastunut, mutta en sen enempää.

Mutta kuinkas kävikään? Ajan myötä opin rakastamaan kumppaniani. Hän muuttui, minä muutuin ja kasvoimme yhteen. Olen nyt onnellinen, eikä minulla ole mitään halua lähteä rakastamani ihmisen viereltä.

Silloin kun halusin olla vapaa, syy oli minullakin tavallaan kokemusten kerääminen. Halusin tavata erilaisia ihmisiä. Nyt tapaan ihmisiä ystävinä, eikä ystävyys ole minusta lainkaan vähempi arvo kuin parisuhde. Olen hyväksynyt, että ihmisiä tavatessani saatan ihastua ja että tuntemuksistani riippuen joko pysyn tai lähden nykyisestä suhteestani. En aio rajoittaa itseäni.

Myös minä olen miettinyt löytäisinkö vierelleni enää yhtä ihanaa ihmistä kuin poikaystäväni, jos hänet jättäisin. Hyvää ei osaa arvostaa ennen kuin sen menettää, olen huomannut. Kuulemani ja kokemani perusteella en halua tehdä sitä virhettä, että päästän parhaan mahdollisen kulkemaan ohi ja haikailen sitä loppuelämäni.

Käsittääkseni kaikki suhteet laimentuvat ajan myötä. Ihminen sortuu tavoittelemaan jatkuvaa rakastumisen tunnetta ja intohimoista seksielämää, joita on mahdoton ylläpitää samassa suhteessa loputtomiin -> johtaa jatkuvaan parin vaihtoon. Minun nykyisestä suhteestani puolestaan puuttui rakastumisen alkuhuuma, joten en osaa sellaista kaivata. Oman poikaystäväni kanssa yhteiselo on vain parantunut ajan myötä.

Näin nuoren tytön vähäisestä elämänkokemuksesta tuskin oli Sinulle hyötyä, mutta kaikesta huolimatta toivon että oli. :)

apua, mutta kerron tarinani.
Olimme mieheni kanssa yhdessä yli 10v. Olin 18 kun aloimme seurustella, mies vähän vanhempi.
Minulla ei ollut ollut muita seksikumppaneita, miehellä joitakin yhdenyönjuttuja ja yksi parin kuukauden seurustelu.
Alkuun meni tietenkin hyvin, mutta joidenkin vuosien päästä se olin minä joka haikaili muiden perään, ja ihastuinkin toisiin miehiin. Kaksi kertaa lähes petinkin, mutta en kuitenkaan pystynyt menemään loppuun asti.
No näistä päästiin yli, ja minulla vuosien myötä sitten vain vahvistui tunne että tämä se on se minun mies. En halua häntä menettää.

No sittenpä kävi niin että mies oli se joka alkoi kiinnostua muista, pettikin kahteen kertaan humalassa. Vielä näistäkin me pääsimme yli. Ymmärsimme että emme ole hoitaneet suhdettamme ollenkaan, ja se johti sitten tällaiseen. luulin sitten, että perustamme vielä perheen, koska ei meidän rakkaus ollut koskaan mihinkään hävinnyt.

Kunnes sitten yks kaks, mies rakastui kai palavasti toiseen. Jätti aivan yhtäkkiä ja lähti uuteen elämään.
Olen ollut todella murtunut tästä. enkä voi edes vielä käsittää tapahtunutta.

Mutta kun ajattelen nyt jälkeenpäin, niin meidänkin suhde alkoi tavallaan kaveruudesta silloin aikanaan.. kumpikaan ei tainnut tuntea mitään palavaa intohimoa. Olimme toistemme ensirakkauksia, miehellekin olin kuitenkin ensimmäinen vakava suhde.
Kumpikin taisimme olla elämän päähän potkimia, ja haimme turvaa toisistamme.
Eipä se sitten kestänytkään, vaikka kaikki muutkin luulivat että me pysymme aina yhdessä.

Minä siis ymmärsin vuosien myötä, että minulle hän olisi riittänyt, koska rakastin häntä, ja hän oli elämäni tärkein ihminen. mutta mies tuli toisiin aatoksiin.... koki sitten tämän toisen kanssa sellaista, joka oli kai niin paljon parempaa kuin meidän rakkaus.

Tällaiset "kaveruusliitot" siis voivat kariutua tosi ikävästi, kun jompikumpi löytää ihmisen joka herättää niitä intohimoja.
Parempi olisi meidänki ollut erota ajoissa, niin olisin säästynyt tällaiselta kauhelta tunteelta, että mies vaihtoi minut yhtäkkiä johonkin naikkoseen, jota tuskin tuntee.

Eli kehottaisin sinua puhumaan näistä tuntemuksistasi tyttöystävälle. Minun mieheni piti kaikki sisällään. En koskaan kuvitellut että hän koki tuollaisen intohimon puutteen niin tärkeänä. Koska hän ei mitään sellaisesta koskaan sanonut, kuin vasta lähtiessään. Ja järkytys oli sen mukainen.