Tajusin vihdoin, että jäämme lapsen kanssa aina kakkoseksi viinalle. Eropaperit laitoin pari viikkoa sitten menemään käräjäoikeuteen.JES! Tuleva ex-mieheni on tälläkin hetkellä ryyppäämässä, pääsi juuri katkolta ja samana päivänä narahti korkki....No vahvistaa vaan minun päätöksen oikeaksi. Miten jaksoinkin näin kauan uskoa ja toivoa, että juominen vielä loppuisi. Ei se lopu kun kuolemaan, kai. Tai seuraava tauko harrastukseen tulee linnatuomion myötä kun tarpeeksi sekoilee ensin päissään. Ja silti, muistan vielä sen ihmisen johon rakastuin, kiltti, avoin, huumorintajuinen...kuinka sitä ihmistä rakastinkaan. Mutta kun se sama ihminen kännissä riehuu ja huutaa, käy päälle, valehtelee, katoaa päiväkausiksi. Rakkaus on alkanut vaihtumaan halveksunnaksi.
Meillä on ihana pieni tyttö, jonka isänsä unohtaa täysin kun viina alkaa maistumaan. Olen niin täynnä vihaa, kun ajattelen miten merkityksettömiä me tuolle juopolle olemme. Lapseni ansaitsee parempaa!
Kolmeen viikkoon en ole ukolle avannut ovea kun on aina yrittänyt turpa täynnä pyrkiä kotiin, nyt vaihdan hänen kirjansa täältä pois. Mielessä pyörii kaikki; mitä teemme talon kanssa, lapsen tapaamiset jne... en voi ikinä luottaa mieheeni, että antaisin lapsen hänen hoitoonsa. Yhtä myllerrystä on nyt pään sisällä....
Meillä on ihana pieni tyttö, jonka isänsä unohtaa täysin kun viina alkaa maistumaan. Olen niin täynnä vihaa, kun ajattelen miten merkityksettömiä me tuolle juopolle olemme. Lapseni ansaitsee parempaa!
Kolmeen viikkoon en ole ukolle avannut ovea kun on aina yrittänyt turpa täynnä pyrkiä kotiin, nyt vaihdan hänen kirjansa täältä pois. Mielessä pyörii kaikki; mitä teemme talon kanssa, lapsen tapaamiset jne... en voi ikinä luottaa mieheeni, että antaisin lapsen hänen hoitoonsa. Yhtä myllerrystä on nyt pään sisällä....
Vastaukset 5
Vanhimmat
Viinan tuhovoiman olen kokenut mieheni kautta. Repsahti n.4 vuotta sitten ja nyt on maksa sökö ja hän on tosi sairas. En eronnut ajoissa kun uskoin että hän lopettaa ja paranee masennuksestaan. Nyt en enää voi jättää niin sairasta ihmistä. lasten kans on ollut aika rankkaa katsella. Toisaalta oon aika suoraan kertonut tän ongelman niille ja että sehän on sairaus ja paha sellainen jolla ei oo jären kans mitään tekemistä. Muksut on kohtalaisen hyvin kuitenkin ottanu sen kun aika avoimesti muistaa aina välil kertoo mikä juttu se on ja ettei se johdu heistä, ja et isä on sairastunu alkoholismiin jost on aika vaikee toipua. munkin mies itki ja joi tyyliin, yritettiin päästä hoitoon mut ei se oikein ja et on pitkät jonot noihin parantoloihin.. nyt hän on ollu tään vuoden juomatta mutta vasta kun todettiin pitkälle edennyt maksakirroosi. On se viina aikamoinen myrkky ja laillisesti saatavissa, sitä vaan ihmettelen. No näillä eväillä mennään ja jaksamista sulle. Mutta älä lapselle koskaan varsinaisesti hauku isäänsä se tekee vaan pahaa jälkeä. Lapsi arvioi sitten isona itse isänsä sairautta.Jaksamista.
Sehän tästä tekeekin niin vaikeaa, kun ymmärrän että hän on sairas ja se sairaus, alkoholismi, saa hänet tekemään näitä asioita. Kun siinä ihmisessä on se täysin toinenkin puoli. Koko perhe sairastuu, kun yksi perheenjäsen on alkoholisti. Meillä minä olen ollut se huolehtija, joka pyörittää tätä perhettä. Lukuisia on ne kerrat kun olen hänelle apua antanut ja hommannut. Enää en jaksa ja se on niin turhaa, kun ei toisella näköjään riitä motivaatio kuntoutua. Välillä on tuntunut kuin kivirekeä vetäisi :( Jotain läheisriippuvuutta se kai on minun puoleltani, vaikka olen aina pitänyt itseäni aika vahvana, mutta silti.
Kun hän juo saa koko ajan pelätä mitä tapahtuu, ajaako kännissä autolla jonkun päälle vai tuleeko kotiin riehumaan. Muutamaan vuoteen tosin kuvio on ollut se että ymmärtää yleensä pysyä pois kun juo, tulee vasta kun on valmis lopettamaan. Sitten kun putki vihdoin katkeaa, alkaa melkoinen asioiden järjestely; työnantajalta anellaan taas uutta mahdollisuutta, loukatuilta ihmisiltä pyydellään anteeksi, kertyneitä viinavelkoja maksellaan. Ja itketään....siis mies itkee omaa surkeuttaan ja pyytelee anteeksi. Jälleen olemme hänelle maailman tärkeimmät ihmiset. Kunnes taas juodaan. Todella raastavaa!
Ymmärrän sinua, kun koet ettet voi häntä jättää enää nyt kun hän on niin sairas, minäkin koen nyt suurta huolta hänestä kaikesta huolimatta, kun tiedän että nyt se alamäki vasta alkaakin kun eroamme. Mutta eikö minulla ja sinullakin ole oikeus hyvään elämään ilman näitä alkoholisteja? Ei sinullakaan ole myöhäistä lähteä siitä suhteesta, jos haluaisit. Isä on isä aina, ja lapsille tärkeä ihminen vaikka ei läsnä siinä arjessa olekaan. Yritän välttää sitä, että haukkuisin miestäni lapsemme edessä, onneksi hän on vielä niin pieni ettei toivottavasti tätä tilannetta ymmärräkään. Joskus sitten on pakko isän sairauttakin käsitellä hänen kanssaan. Siitä ne vihan tunteet kumpuaakin, kun ajattelen miten pieni ihminen voi luulla ettei isä hänestä yhtään välitä kun juominen menee kaiken edelle. Vaikeita asioita, vaikea sairaus!
Minulla sama asia mutta kylläkin eri syystä. Itku kurkussa ajattelin et nyt otan ja kirjoitan jonnekkin. Aloitin otsikolla ja pyyhin sen sitten pois. Mitä kirjoittaisin? Tuntuu niin pahalta niin yksinäiseltä enkä ole oikein voinu puhua kellekkään, oon esittänyt kaikille niin urheaa. Toisaalta ettei lähimmäiset huolestuisi ja toisaalta ettei töissä katottais vajaakuntoiseksi mikä varmaan tällä hetkellä olen kun päässä pyörii vain yksi asia...aamulla kun herään ja illal kun käyn nukkuu. Minullakin on lapsia, on yhteistä omaisuutta...niin paljon asioita mitä pitäisi jaksaa hoitaa. Vakuutan itsellenikin että asiat on hyvin, huomenna vielä paremmin jne. Kyllä tämä kipu menee ohi. Kyllä löydän vielä sen oikean. Tämä ei ollu sitä ja sitä rataa. Vietimme kuitenkin puolet elämästäni yhdessä, kasvatimme lapset. En ikinä kuvitellu tälläistä, ajattelin että viettäisimme vanhuuttamme yhdessä. Kylläpä olin naiivi. Vaikka tiedän että on ihmisiä jotka näin on tehny ja tekee niin ei se tarkoita että minulle olisi käyny niin hyvä tuuri.
Rakastin miestäni ja arvostin perhettämme ja sit yks päivä se ilmoitti ettei ole ollut onnellinen, et ei ole saannut toteuttaa itseään...haluaa oman elämän!
Ensin yritin ymmärtää, uskoin että tää saadaan kuntoon. Sitten vain luovutin. Käskin muuttaa pois hain eroa ja rupesin uskottelemaan itselleni ja kaikille muille että pärjään niinkuin varmaan teenkin jossain vaiheessa. Kun vain jaksais odottaa siihen asti!
Sattuu niin pirusti!
Nyt joku lukee ja kiroaa että onpa tuollakkin syy valittaa. Ymmärrän ja otan osaa koko sydämmestäni niitä kellä on tosissaan asiat paljon huonommin kuin itselläni niinkuin esim ketjun aloittajalla.
Toivoisin omalta osaltani että jos joku lukee tämän tekstin ja osais sanoa kuinka kauan kestää toipua niin saisin itselleni jonkun pisteen jonkun kuvitteellisen päivämäärän jotta voisin kuvitella että tuonne kun jaksan niin jo helpottaa.... =(
Oma tilanne on tässä niin akuutti ja tuore, että olen väärä ihminen sanomaan sinulle kauanko vielä sattuu. Itsekin heräsin aamulla suuri ahdistusmöykky rinnassa :( Voin vain sanoa, ettet ole yksin! Varmasti se tuska ja ahdistus helpottaa, pakkohan sen on. Tänäänkin oloa on helpottanut kun on hoidellut asioita eteenpäin; vaihdoin mieheni kirjat toisaalle ja hain lapseni ja itseni turvaksi lähestymiskieltoa. Aion vielä tällä viikolla ottaa yhteyttä kiinteistövälittäjään ja otan selvää vaihtoehdoista mitä teen talon kanssa. Tietoisesti pistän pyörät nyt pyörimään, enkä jätä mitään takaporttia, paluuta ei enää ole entiseen.
Sinun ei tarvitse esittää urheaa ja vahvaa. Nyt on oikeus turvautua toisten apuun. Älä jää yksin murheittesi kanssa, onko sellaisia ystäviä tai sukulaisia kenet voisit ottaa uskotuksesi ja jonka kanssa voisit purkaa tunteitasi. Ota vaikka sairaslomaa, mene vain lääkäriin ja kerro tilanne. Itselläni on muutama hyvä ystävä, sekä veli jolle voin kertoa melkein kaiken. Helpottaa kummasti kun saa purkautua puhumalla ja monet itkutkin olen itkenyt. Onneksi on lapsi, jonka vuoksi arjen pitää sujua niin normaalisti kuin mahdollista, arkiset hommat saa ajatukset välillä muualle. Ei näitä asioitakaan varmaan ole hyvä koko ajan vatvoa mielessään. Yritän tolkuttaa itselleni ettei kaiken tarvikaan selvitä heti, asia kerrallaan ja päivä kerrallaan-meiningillä tässä mennään.
Jaksamista sinulle, kyllä me selvitään tästä!
Takana uneton yö kun olen miettinyt ahdistuneena asioita. Miehellä menee edelleen lujaa, sillä ei ole huolenhäivää. Kuulin että on ryyppäämässä ex-vaimonsa luona, kai se ajatteli vaihtaa lennossa perhettä kun me hänet "hylkäsimme". No, on sielläkin muutama lapsi, joiden elämän hän voi tuhota. Hävettää ja vituttaa hänen puolestaan, että sinne luikki. Niin paljon tuhoa se ex yritti vuosien ajan hänelle tehdä (mm. perättömät väitteet heidän yhteisen lapsen hyväksikäytöstä!), että en ikinä olisi uskonut että hän niin alas vajoaa että sinne menee. Kai se on hänen mielestään keino loukata minua. Ex-vaimo sieltä jo laitteli vittuiluviestejä vahingoniloisena....Nyt mietin kauhuissani, että joudunko joskus antamaan lapsen sinne tapaamiseen.Ei,Ei,Ei! Siellä päässä on lastensuojeluperhe, josta lapset on jo kerran otettu huostaan. Kun ajattelenkin, että joudun pienokaiseni sinne laittamaan juopon hoitoon ja niihin olosuhteisiin joudun melkein paniikkiin....