Niin, eihän kuulosta järkevältä lopettaa hyvää suhdetta? Varsinkin kun mies on ihana, kiltti, älykäs, korkeasti koulutettu, luotettava....listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Olen monella tavoin samanlainen kuin mieheni, mutta luotettavan voi kyllä vetää kohdaltani yli. Katselen muita miehiä, flirttailen, tanssin... kerran olen pettänytkin. En ole mieheni arvoinen. :( Hänelle kuuluisi parempi kumppani, joka arvostaisi häntä, ja olisi hänelle uskollinen.
Arvostan kyllä miestäni monella tapaa, ja hän rakastaa minua todella paljon. Pidän häntä ehkä liian itsestäänselvyytenä, ja ehkä tämä tunteeni liittyy siihen? Nimittäin koen, että jotain puuttuu...Tunteeni häntä kohtaan eivät ole tarpeeksi voimakkaat. Ärsyynnyn häneen helposti, ja tiuskin.
Eropäätös on käynyt mielessäni aina silloin tällöin, ja aiemmin olen sen vain työntänyt mielestäni. Nyt se on tullut jotenkin todella voimakkaana...
En halua erota, haluan olla tyytyväinen tähän tilanteeseen! Joku vain saa minut epäröimään...
Oletteko olleet samassa tilanteessa? Mielelläni kuulisin teidän muiden näkemyksiä... Onko tällaiset tunteet vain normaaleja pitkässä parisuhteessa?
Olen monella tavoin samanlainen kuin mieheni, mutta luotettavan voi kyllä vetää kohdaltani yli. Katselen muita miehiä, flirttailen, tanssin... kerran olen pettänytkin. En ole mieheni arvoinen. :( Hänelle kuuluisi parempi kumppani, joka arvostaisi häntä, ja olisi hänelle uskollinen.
Arvostan kyllä miestäni monella tapaa, ja hän rakastaa minua todella paljon. Pidän häntä ehkä liian itsestäänselvyytenä, ja ehkä tämä tunteeni liittyy siihen? Nimittäin koen, että jotain puuttuu...Tunteeni häntä kohtaan eivät ole tarpeeksi voimakkaat. Ärsyynnyn häneen helposti, ja tiuskin.
Eropäätös on käynyt mielessäni aina silloin tällöin, ja aiemmin olen sen vain työntänyt mielestäni. Nyt se on tullut jotenkin todella voimakkaana...
En halua erota, haluan olla tyytyväinen tähän tilanteeseen! Joku vain saa minut epäröimään...
Oletteko olleet samassa tilanteessa? Mielelläni kuulisin teidän muiden näkemyksiä... Onko tällaiset tunteet vain normaaleja pitkässä parisuhteessa?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Onko suhteenne kestänyt kuinka kauan, oletteko kihloissa tai naimisissa? Jos ette niin se eroaminen on helpompaa, mutta jos olette niin kannattaa yrittää jatkaa matkaa yhdessä. Entä minkä ikäisiä, onko elämä vasta alussa ja molemmat voivat löytää vielä ihanan ihmisen vai onko jo kääntymässä ehtoopuoleen jolloin molemmilla tsäänssit heikkenevät?
Tsäänssejä on kuule aina tarjolla. Se on ihan itsestä kiinni. Sen voin sanoa suoraan, että näin aikuisena rakastuminen on ihan eri juttu kuin elämän alussa. Se vaatii paljon, kun se tulee sen tietää olevan aitoa ja se murtaa ihan kaikki esteet.
te tulette kuitenki eroamaan ennenpitkään, sinä päätät, eroatteko nyt vai myöhemmin... ehkä sitten kun on lapsia kuvioissa mukana?! olen aikaisemmin ollut vastaavassa suhteessa sinä toisena osapuolena ja meillä oli pitkä suhde, erohan siinä tuli. nyt olen uudessa suhteessa ja vuoden jälkeen minulla on samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla. hmph. varsinkin juotuani alkoholia nämä jättämis-ajatukset pyörivät mielessä, katselen muita ja ihastunkin helposti muihin miehiin. tälläistä tämä ei ole ollut alusta ollenkaan, nyt vasta lähiaikoina muuttunut ja tuntuu ettei paluuta entiseen enää ole. ikävä kyllä. yritän vielä kyllä...mutta...taidan tietää lopputuloksen jo. muuten niin ihana mies, hyvä suhde...jostain järjettömästä syystä en vain arvosta toista tarpeeksi. liian hyvä mulle? edellinen ei ollut... jepjep. pettäny en ole mutta ei oo kaukana sekään ollu. uskon että sekin on mahdollista. oon idiootti.
Joo, mäkin oireilin vähä samalla tavalla n. 3v sitten. Olen ollut 9v yhdessä mieheni kanssa.
Mulla syy kaikenlaiseen outoon huomiontarpeeseen ja äyskimiseen ym ym. oli burnout.
Lekuri määräs lomalle ja sen pysähdyksen aikana vasta tajusin miten paskana mun itsetuntokin jo oli kaiken maailman säheltämisen jäljiltä. Ihan hirvee syyllisyys paino niskassa koska mies on ihana ja ymmärtäväinen ja meikä vaan leuhui ku joku sekopää bimbo, joka en todellakaan koe oikeesti olevani. Meni liian lujaa, sattu siipeen ja putosin maahan.
Tulihan opittua kunnon läksy oman terveydenkin rajojen suhteen.
Nyt elämä on ihan erilaista ja rauha ja tasapaino palannut meikäläisenkin levottomaan mieleen. : )
Duunia vaihdoin ja se oli varmaan elämäni hienoin oivallus.
Että tällanen tarina täällä.
Säkin vaikutat oireilevan jostakin syystä, kaipaavan muiden huomiota ja samalla mollaavan ittees. Miksi, se sun pitäis nyt selvittää.
Pettää miestään ja sit kyselee et kantsiiko erota.
Voi vitun tampio etkö osaa ensin erota ja jaa persettäs sen jälkeen niin paljon kuin sielu sietää.
kuin huora häpeää, eli sen vaihtoehdon voi ainakin unohtaa.
kyllähän aplla oli hyvä syy, ihan selvästi "jokin puuttui" ja "ahdisti". Tosiasia on kuitenkin että nuo flirttiä ja muiden miesten ihaksuntaa kaipaavat ovat oikeasti niitä lutkia.
Niin kauan kuin vain minusta tuntuu hyvältä, niin kauan kuin vain minä saan tehdä aivan kuin minä itse tällä sekunnilla juuri nyt haluan, viis toisen tunteista ja ajatuksista- minä itse haluan juuri nyt huorata että alapää savuaa jne. jne. jne.
Mitä jos antaisit tuon kunnon miehen, jolla on moraalikäsitteet ja arvojärjestys paikallaan, mennä ja etsiä itselleen saman arvoinen kumppani. Hän luotti vuorenvarmasti sinuun, kohottaen sinut omalle tasolleen.
Sinä et tuota osaa arvostaa. Kai se on liian korkeatajuista sinun herneaivolle.
Sinunlaisia pettäjiä on maa pullollaan, heidän seuraansa sinä ihailet ja haaveilet. Sinne sinä kuulutkin. Tuonne alakertaan.
Kiitoksia teille, jotka olette vastanneet, aika erilaisia vastauksia tuli!
Sinulle, joka kyselit muutamia kysymyksiä: olemme olleet yhdessä 7 vuotta, molemmat olemme kohta kolmekymppisiä. Emme ole kihloissa tai naimisissa, ei yhteisiä lapsia.
Sinulle, joka epäilit meidän eroavan jossain vaiheessa... Tavallaan ajattelen sinun olevan ehkä oikeassa, mutta eikö jokaisessa suhteessa tule hetkiä, jolloin mietitään, mihin suuntaan lähdetään? Jos aina siinä epäilyn vaiheessa päättää lähteä, niin eihän silloin mikään suhde kestä? Juuri sitä yritän itselleni selvittää, että onko tämä ongelma ja tunne, joka toistuisi myös mahdollisesti seuraavassa suhteessa...?
Cori anterin tarina oli myös mielenkiintoista kuulla... Itsekin saatan olla hieman ylirasittunut tällä hetkellä, ehkä osa olosta selittyy sillä...en tiedä.
Ja te pari viimeistä, jotka melko kovin sanoin arvostelitte... Niin, mistähän nykyään johtuu, että pettäminen on niin yleistä? Tai nykyään ja nykyään, ehkä se on aina ollut, miesten puolelta! Ennen ei ole nainen vaan päässyt mihinkään liikahtamaan hellan ja nyrkin välistä. Nyt nainenkin uskaltaa kyseenalaistaa parisuhteen sopivuuden (itselleen, kuinka itsekästä), ja miettiä tuleeko jatkaa vai ei. Pettäminen on ehdottomasti väärä keino, eikä se ratkaise mitään. Ja silti ajauduin siihen... Jaa, en kyllä tiedä itsekään miksi. Syytän kyllä tätä omaa epävarmuutta sisälläni. Ja kyllä, olisi pitänyt olla rohkea, ja tehdä päätös ennen toista suhdetta, mutta enpä minä sitä niin suunnitellut...
Toisaalta, olen kyllä sitäkin mieltä, että virheitä sattuu, ja en nyt tiedä onko se aina eron paikka, jos kerran hairahtaa...?
Onko sinulla tunteita miestä kohtaan? Et puhunut niistä mitään. Eroa kun siltä kerran tuntuu. Jos tuntuu, että miehesi ansaitsee parempaa niin sillä tavalla se varmaan on. Et vaikuta kovin kiinnostuneelta jos minulta kysytään.
"Pettäminen on ehdottomasti väärä keino, eikä se ratkaise mitään. Ja silti ajauduin siihen... Jaa, en kyllä tiedä itsekään miksi."
siksi kun olet huora ja lutka. Nainen joka pettää vaikka suhde tuntuu olevan kunnossa, ei ole mitään muuta kuin huora.
Hyi vittu, jos olisin miehes niin nyrkki heiluis kun saisin tietää.
Tee palvelus miehellesi ja eroa. Sitten voit tehdä palveluksen kaikille puutteessa eläville sinkkumiehille ja jakaa pillua määrättömästi. Tällä tavalla kaikki voittavat.
Oikea "tosimies" tuo edellinen... Nyrkillähän sitä ongelmat ratkaistaan. Ihan tiedoksesi vaan, että laitontahan tuo tuollainen puuha on. Saamari että oot tyhmä idiootti.
Olin samanlaisessa tilanteessa vuosi sitten. Petin kerran, tuntui pahalta. Petin uudestaan, olo muuttui tavallaan huonommaksi, toisaalta kaipasin sitä jännitystä. Meillä oli periaatteessa kaikki kunnossa parisuhteessa. Seurusteltu 10 vuotta (ollaan molemmat vajaa 3-kymppisiä), samankaltaiset tulevaisuuden haaveet, samanlainen arvomaailma, yhtenevät kiinnostuksenkohteet. Oikeastaan kaikkea mitä voi toivoa. Silti jotain puuttui. Aloin itse voimaan todella pahoin ja purin kiukkuani mieheeni. Tiesin koko ajan, että tein väärin, enkä ollut lainkaan sellainen ihminen kuin halusin olla. Pohdin eroa ja yhdessä jatkamista useita kuukausia, lopulta päätin jättää miehen. Päätöksen jälkeen oli todella helpottunut olo.
Erosta on nyt puolisen vuotta. Olen edelleen yksin. En usko, että tulen löytämään "parempaa" miestä. Silti tuntuu, että eropäätös oli oikea. En siinä tilanteessa pystynyt tekemään muuta ratkaisua. Mutta voin kertoa, ettei tämä sinkkuelämä perimmiltään kovin mukavaa ole. Tietysti on kiva tavata uusia ihmisiä ja ihastua. Pohjimmiltaan kuitenkin kaipaan vaan sitä tavallista arkea ja yhteiseloa, kumppania jonka kanssa voi jakaa haaveet ja toteuttaa niitä.
Ollaan edelleen exän kanssa paljon tekemisissä ja välit on hyvät. Usein kaipaan sitä mitä meillä oli, mutta pohjimmiltani tiedän, että ero oli siinä tilanteessa ainoa ratkaisu.
"Nyrkillähän sitä ongelmat ratkaistaan."
Jos ongelman nimi on avovaimon eli pettävä huora, niin SAATANA aivan varmasti ongelma ratkeaa sillä, kun sitä lyö turpaan ja heittää pihalle! Sitten ei ole enää avovaimoa, eikä myöskään ongelmaa. Kaiken kukkuraksi se ei todennäköisesti vingu ja vongu takaisin kun on saanut turpaansa, vaan oikeasti häipyy elämästä.
Moni mies nimittäin sortuu siihen "voikunminärakastansinuaannanateeksieikoskaanenää-yhyy-byhyy"-virteen ja on parin vuoden kuluttua taas ihan samassa tilanteessa.Ei muuta kuin napauttaa niin jo lähtee!
"laitontahan tuo tuollainen puuha on."
Niin on punaisia päin käveleminenkin ja lieväkin ylinopeus.
"Petin kerran, tuntui pahalta. Petin uudestaan, olo muuttui tavallaan huonommaksi, t"
Pettäminenhän on suomihuoran perusratkaisu parisuhdeongelmiin.
Ei muuta kuin turkin rannikolle haarat levälleen, sinne vain. Saavat ihanat karvakädet ruikkia kaltaisesi lutkien jalkovälit täyteen ihanaa turkkilaista lemmenmahlaa. Samaa vierailla kulleilla uitettua tavaraa sitten tullaan kotiin tarjoamaan seiniä pystyssä pitäneelle avomiehelle. Siinä sivussa pillua voidaan jaetaan vielä parhaassa tapauksessa kotikaupungissakin yhdelle jos toiselle.
Kaikki tämä tasa-arvon ja itsenäisyyden nimissä.
Hyi helvetti, mikä vittu näitä suomalaisia lutkia nykyään oikein vaivaa????
lääkkeet ottamatta? mee äkkiä ottamaan...
Ja miehistä olet samaa mieltä eli kumpiakaan ei saa pettää?
Hyi vittu niitä miehiä jotka pettää vaimoja. Päästänsä sekaisin olevat tyhmät naisen sellaisen hyväksyy. Eikö vain?
"Arvostan kyllä miestäni monella tapaa, ja hän rakastaa minua todella paljon. Pidän häntä ehkä liian itsestäänselvyytenä, ja ehkä tämä tunteeni liittyy siihen? Nimittäin koen, että jotain puuttuu...Tunteeni häntä kohtaan eivät ole tarpeeksi voimakkaat. Ärsyynnyn häneen helposti, ja tiuskin."
Minulla on vähän samaa oloa miestä kohtaan. Kuulostaa muutenkin suhteellisen tutulta. Sillä erotuksella että minä olen se joka tulin petetyksi. Ja nyt sitten itsellä menee tuollaisia ajatuksia, olen katkera ja kiukkuinen ja tuntuu ettei minua arvosteta. Ja silti tässä olen. Mietin monesti miksi. Keksin miljoona syytä miksi olen mutta myös miljoona miksen olisi.
Taidan olla idiootti.
Ihmetyttää aina näillä sivuilla nuo moraalinvartijakummitukset? Sanavarastossa tuntuu olevan vain huoraa ja vittua? Varmaan ärsyttäviä "ystäviä" jollekkin..ei varmaan ystäviä ollenkaan kun täällä naama nyrpällään päivät pitkät arvostelevat vain... Tiedoksi näille,huora ottaa palveluksistaan rahaa,, eikä siinä tunteilla jyllätä..
Kokemuksesi ja tunteesi kuulostaa niin tutulta... Itse painin tismalleen samassa tilanteessa, jäädäkö vai lähteä.. 8 vuotta yhteistä elämää takana (ei lapsia, yhteistä omaisuutta, sormuksia), ja sitä ennen ystävinä vuosia.. Itse olin alaikäinen kun alettiin seurustella. Vajaa 3-kymppisiä, ja miehen mielestä kaikki kunnossa...itestä tuntuu että jotain uupuu.. Mutta en tiedä mistä kaivan voimat lähteäkään..ja samalla se, että haluankokaan lähteä..
Mistä tietää mitkä tunteet on normaalia pitkässä suhteessa, ja tottakai miettii että tekeekö elämänsä suurimman virheen jos päästää toisesta irti.. Vaikka uskon kaikella olevan tarkoituksensa, mihin ikinä elämä heitteleekään.. Suurten päätösten edessä oltais nyt, mutta rohkeus ei riitä niitä tekemään, muttei lähtemäänkään...ainakaan vielä, mutta ei tälläistä epävarmuutta ja jatkuvaa myllerrystä ja puntaroimistakaan enää kuukausikaupalla jaksa.. :(
Voimia kohtalotovereille... Pakko uskoa siihen, että asioilla on tapana järjestyä.. Toivoisin vaan että ennemmin, eikä myöhemmin..
Rasittava itsekeskeinen paska prinsessa.
Tapa ittes. Jos sinusta ei ole edes siihen niin eroa että mies saa etsiä paremman naisen itselleen.
Kerran huora, aina huora.
No sulla ei ainakaan oo akkoista murhetta! Tuommosesta haistaa myrkyn jo kauaksi ja akat karttaa! Tuommonen huorittelija saa olla hautaan asti yksin sen nyrkkikyllikkkinsä kanssa ja se on ihan oikein! hyi saatana! Oksettaa tuommonen ja äitis oli huora, siksi oot tuommonen..päässä vikkaa.
Tapa sinä ittes, vaikutat tyypiltä, jonka geenejä ei maanpäällä tarvita, hyi vittu!!
Kunnon naiset eivät kyllä tykkää huorista eikä jakorasioista, ne kun tajuaa että tuollainen lutka kullinhimoissaan yrittää mieluiten varattuja miehiä, ne kun eivät jää vonkailemaan perään.
Niinä pakosta tulee mieleen että taitaa itselläsi olla yhtä sun toista tunnonpäällä...
Kyllä se sunkin mieles muuttuu viimeistään silloin, mikäli miehes käy naimassa koko kaupungin lutkaa, silloin toinen nainen saa kuulla kunniansa (ja miehessä ei tietty ole mitään vikaaa...).
Olen seurustellut saman naisen kanssa jo viisitoista vuotta, josta kihloissa kaksitoista vuotta. Olen ollut näihin vuosiin erittäin tyytyväinen. Molemmat olemme hyvin koulutettuja ja työelämässä. Lapsia ei meillä vielä ole, koska emme halunneet tehdä niitä huonoon ympäristöön. Pitkäaikainen haaveemme toteutui vuosi sitten, kun pääsimme muuttamaan rakentamaamme taloon hyvälle ja rauhalliselle alueelle. Yritimme lasta syksyllä, koska se tuntui hyvältä ajankohdalta, mutta ei tärpännyt ensimmäisen kuukauden yrittämisen jälkeen. Tämän jälkeen naiseni ei ole enää halunnut tehdä lasta kanssani. Ihan viimepäivinä olemme jutelleet tästä asiasta, niin naisestani ei tunnu enää miltään. Sanoo vaan, että haluaisi olla yksin, kun ei ole koskaan saanut olla ja että minä ansaitsisin paremman naisen. Periaatteessa kaikki on hyvin mutta ei tunnu miltään. Mitä se nyt tarkoittaa? Luotan kyllä naiseni sanaan, että hän rakastaa minua. Rakastan minäkin häntä.
On ehkä tullut otettua tämä pitkä suhteemme liian itsestäänselvyytenä. Olisiko pitänyt elää lujemmin nuorempana tms. ajatukset pyörivät päässä. Kaipa nämä kuuluvat normaaliin pitkään parisuhteeseen.
En halua menettää naistani. Menettämällä hänet menettäisin niin paljon hyvää. Sitä vaan haluaa rakentaa hyvää elämää tuleville lapsille, jotta niiden ei tarvitsisi kärsiä samasta paskasta, kuin itse nuoruudessani sain kärsiä.
Minulla nuo pohdiskelut omista tunteistani kestivät melko kauan... Hetkittäin olin varma, että ero on ainoa ratkaisu. No, annoin ajan mennä kun en kuitenkaan pidemmän päälle saanut selvää omista ajatuksistani. Kävin ammattiauttajallakin puhumassa- siitä ei tosin mielestäni ollut apua minulle tässä tilanteessa, koska eihän kukaan voi päätöstä tehdä toisen puolesta, tai sanoa mikä olisi oikein.
Sitten yhtäkkiä tajusin, että olisin hullu jos päästäisin mieheni menemään! Kävin hänen luonaan hänen työpaikallaan, ja kävimme yhdessä syömässä eri ympyröissä kuin yleensä, ja tajusin, että kyllä minä todella rakastan häntä. Nyt sanoisin, että olen uudelleen rakastunut, ja käynyt mielessäni läpi sen, että juuri tällainen se unelmieni mies olisikin.
Mielestäni siis tavallaan päivitin tunteeni ja rakkauteni...:) Molemmathan tässä muututaan elämän varrella, ja pitkä aika oli mennyt, jolloin olin pohtinut suhdettamme... Ja jotenkin ajatellut että tämä nyt on tällaista, ehkä en kauaa enää jaksa... Sitten jotenkin näin mieheni uusin silmin, ja nyt muistutan itseäni aina siitä tunteesta, jos joku alkaa ärsyttää.
Minua auttoi oman rakkaani näkeminen hänen kavereidensa kanssa, ja erilaisissa ympyröissä kuin normaalisti.
Älkää te muutkaan ihan heti luovuttako! :) Itse olen aika varma etten pidemmän päälle sopivampaa kumppania löytäisi.
Juttelin ystäväni kanssa, joka sai ajattelemaan asiaa taas uudelta kantilta... Olemme risteyksessä, jossa pitäisi päättää suuria asioita ja ne ehkä pelottaa.. Enää ei olee mitään "sitten kun" -mahdollisuutta (opiskelut, vakituinen työ...)
Ja se miten on olemassa loppuviimein harvoja ihmisiä joita arvostaa, kuten omaa miestään arvostaa. Oma mies on kuitenkin turvallinen, luotettava, realistinen ja kunnollinen mies. Ja nyt kun ei ole mitään konkreettista mikä yhdistäisi, niin sitten kun rakennettaisiin ja toivon mukaan saisimme lapsia -olisi se se yhteinen, viimeinen yhdistävä pala.
Takuulla on miehiä, jotka lupaavat yhtä ja toista.. Olisi ihana pitkän suhteen jälkeen heittäytyä johonkin täysin hulluun ja spontaaniin.. Aina järjellä ajattelevana antaa tunteille valta. Mutta onko kuitenkin loppupeleissä se mitä itse haluaa elämältään, sitä tavallista ja ihanaa arkea.. Vai onko se sitä mitä KUULUU haluta...
Josko nykyään halutaan liikaakin elää itselleen, ja mietitään että mikä ITSESTÄ tuntuu hyvältä... Tärkeäähän sekin on, mutta miten pitkälle se kantaa... :/ ..kyllä sitä mielessä pyörii totuus siitä, miten arvostaa asioita vasta kun ne menettää.. Mutta samalla myös se, että voihan olla että jossain olisi ihminen jonka kanssa olisin eheämpi. Tai sitten elän elämäni yksin, kun en koskaan tyytyisi mihinkään.. Ehkäpä se vain on niin, että pitää tahtoa jotain ja pysyä siinä, tehdä töitä suhteen ja yhteisen arjen eteen..
"Onnellisuus ei löydy etsimällä jotain mitä on vailla, vaan huomaamalla se, mitä ympärillä on." :)
...erotaanko nykyään liian helposti, vai onko tosiaan ettei kannata väkisin yrittää ellei suhde toimi...?! ..onko eroaminen liian helppoa, vai mikä on kun ei suhteet "muka" enää kestä kuten ennen.... :/