Sain viime syksynä kaikkein pelätyimmän asian eli irtisanomislapun kouraani. No voitte vain arvata miten vittuunnuin sen jälkeen, kun parin kuukauden etsimisen jälkeen en tullutkaan uutta työtä.
Noh olen sellainen tyyppi, joka ei huonoaan oloaan näytä herkästi ulospäin ja menin siinä itsesäälissä sitten potkimaan pihalle naisen, jonka kanssa olin ollut pari vuotta ja jota rakastin oikeasti. En vieläkään tiedä, mikä muhun meni, mutta en pystynyt hänen kanssa juurikaan puhumaan koko asiasta täyttä totuutta, vaikka olin rikki ja ajattelin että hän ansaitsee parempaa kuin työttömän luuserin.
Varoittamatta ja syyksi en sanonut muuta, kuin että en enään rakasta sinua, heitin hänet pihalle. Olihan siinä samana iltana molemmilla kyyneleet silmissä, en koskaan tule unohtamaan sitä tilannetta.
Siinä menikin sitten hieman pidempi aika viettäessä villiä sinkkuelämää työttömyyskassan rahoilla, kunnes 3kk sitten muutin paikkakuntaa, vajaan tunnin ajomatkan päähän ja sain uuden vakipaikan. Olo parani muuten aika hyvin, mutta vieläkään en ole etsinyt uutta suhdetta ja tuo ero pyörii mielessä päivittäin.
Olemme välillä olleet yhteyksissä että miten menee tjms, hän tietää uudesta tilanteestani ja tietääkseni hänellä ei ole uutta suhdetta. Molemmat ovat olleet aloitteellisia yhteyksien pidossa
Kuinkas tästä eteenpäin, pitäisikö pyytää suoraan treffeille ja koittaa pyytää takaisin?
Noh olen sellainen tyyppi, joka ei huonoaan oloaan näytä herkästi ulospäin ja menin siinä itsesäälissä sitten potkimaan pihalle naisen, jonka kanssa olin ollut pari vuotta ja jota rakastin oikeasti. En vieläkään tiedä, mikä muhun meni, mutta en pystynyt hänen kanssa juurikaan puhumaan koko asiasta täyttä totuutta, vaikka olin rikki ja ajattelin että hän ansaitsee parempaa kuin työttömän luuserin.
Varoittamatta ja syyksi en sanonut muuta, kuin että en enään rakasta sinua, heitin hänet pihalle. Olihan siinä samana iltana molemmilla kyyneleet silmissä, en koskaan tule unohtamaan sitä tilannetta.
Siinä menikin sitten hieman pidempi aika viettäessä villiä sinkkuelämää työttömyyskassan rahoilla, kunnes 3kk sitten muutin paikkakuntaa, vajaan tunnin ajomatkan päähän ja sain uuden vakipaikan. Olo parani muuten aika hyvin, mutta vieläkään en ole etsinyt uutta suhdetta ja tuo ero pyörii mielessä päivittäin.
Olemme välillä olleet yhteyksissä että miten menee tjms, hän tietää uudesta tilanteestani ja tietääkseni hänellä ei ole uutta suhdetta. Molemmat ovat olleet aloitteellisia yhteyksien pidossa
Kuinkas tästä eteenpäin, pitäisikö pyytää suoraan treffeille ja koittaa pyytää takaisin?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tähän vielä lisäystä, että sanomani ero vielä tuli kaiken lisäksi, kuin salama tyhjältä taivaalta. En purkanut huonoa oloani häneen mitenkään, vaan vielä viimeiseen päivään sanoin rakastavani häntä. Vaikka jättäminen oli kyllä ollut mielessä vähän aikaa, mutta minkäs teet. Sisäinen itsesäälini pisti minut vain jotenkin tekemään sen.
Jos takaisin tulee. Mitäs sitten, kun taas saat potkut tai vaikkapa sairastut? Muija lentää taas kuin leppäkeihäs!
... voi voi. Pitäisi ensin miettiä, ettei myöhemmin tarvitse katua.
Anna olla! Anna exän elää omaa elämäänsä ja elä sinä omaasi. En usko, että mikään muuttuis yhteenpalamisen myötä. Jos mies on niin tollo, et heittää muijan pihalle työttömäks jäätyään tai muusta yhtä huonosta syytä, niin ei exää takas ansaitse. Maailma ois paljon parempi paikka, jos ei olis olemassa miehiä, jotka kinuu exää takas ja vannoo ikuista rakkautta ensin jätettyä tämän. Se ei nimittäin koskaan johda muuhun kuin uuteen eroon.
Todellakin kannattaa pyytää tauko vahvistaa suhdetta muiden mielipiteet ei siinä paljon paina
että ennen pihalle heittämistä tilanteeseen palaaminen olisi toiveajattelua, rautalangasta vääntäen loukkasit naista todella pahasti. Pyydä anteeksi!!!
Olet säälittävä ja itsekäs ääliö, joka loukkaa muita ihmisiä oman pahanolonsa vuoksi. Toivottavasti naisesi ei palaa luoksesi, sillä jos et kasva ihmisenä niin saman tempun tulet tekemään seuraavassa kriisissäsi.
Älä välitä noista muista vastaajista, koska vaikuttaa vahvasti siltä, että he ovat vielä keskenkasvuisia kaikenkestävään avioliittoon.
..kyllä aikuisten ihmisten tulee kestää tuollaisekin vastoinkäymiset. Tuohan on aivan pientä verrattuna siihen kun menette naimisiin ja saatte lapsia. Varmasti tulee paljon kovempiakin mutkia matkaa.
Ei kuin anteeksi vaan ja yhteinen joulu!
Olet menettänyt luottamuksesi parisuhteessa. Et kykene puhumaan negatiivisista tunteistasi ja puolisosi kärsii siitä yhtäkkisinä purkauksina patoutumien purkautuessa. Olet arvaamaton luonteeltasi. Jos tulevaisuudessa tulisi ongelmia, niin miten selviäisit niistä vai taasko heittäisit puolison pihalle?
Tämä on monien miesten ongelma. Kyvyttömyys puhua ja sitten puretaan paha olo puolisoon esimerkiksi väkivallalla.
Aikuinen ihminen vastaa päätöksensä seurauksista. Sinä olet nyt päätöksesi tehnyt ja en usko, että edes rakastit tätä naista. Ehkä et ymmärrä, mitä rakkaus on.