taposta? musta se sais jäädä yhteen kertaa,toisella kertaa suoraan murhasyyte.
"Puukotti miehensä - tuomio jo toisesta taposta
Tiistai 24.11.2009 klo 15.18
Toisen kerran ihmisen surmannut nainen on tuomittu Jyväskylän käräjäoikeudessa yhdeksäksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen taposta.
Käräjäoikeuden mukaan Merja Sinikka Kuusela tappoi aviomiehensä keittiöveitsellä heinäkuussa Jyväskylän Puuppolan kaupunginosassa. Nainen kiisti syytteen.
Nainen on tuomittu 1997 vankeuteen edellisvuonna tehdystä taposta ja törkeästä pahoinpitelystä. Sen jälkeen hänet on tuomittu kolmesti vankeuteen liikennejuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Käräjäoikeuden mielestä naisen aikaisemman rikollisuuden ja nyt käsitellyn henkirikoksen suhde ei ollut sellainen, että se olisi koventanut rangaistusta.
Rikoslain mukaan tekijän aikaisempi rikollisuus on rangaistuksen koventamisperuste, jos aikaisemman rikollisuuden ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaisuuden johdosta tai muuten osoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009112410654465_uu.shtml

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.