Olen joskus pohtinut, onko nykyinen kaupunkimainen elämänmuoto ja kulutusyhteiskunta jonkinlaisia osatekijöitä pettämisen yleisyyteen ? Monien mielestä on ja toisten mielestä ei. Ihmisethän toki pettävät eri syistä: Joku rakkauden puutteesta, joku kostosta, joku seksuaalisesta halusta tai silkasta seikkailunhalusta, jne. Mutta voisiko olla niin, että ympäristö jossa esim. nykysuomalaiset elävät, antaa tavallaan varkaille tilaisuuden.
Ajatellaan vaikka aikaa 100 vuotta taaksepäin. Suomi oli silloin maatalousmaa ja suuri osa suomalaisista eli pienissä maalaisyhteisöissä ja kaupungit olivat pieniä nekin. Avioliittoinstituutio ja kirkko olivat vahvoja. En toki kuvittele, etteikö silloin ennen vanhaan myös petetty, mutta ei läheskään tässä mittakaavassa kuin nykyisin. Yksi syy oli varmaan ehkäisyn puute, joka teki kynnyksen pettämiseen korkeammaksi, koska oli pelkona äpärä-lapsi. Eihän se tietysti kaikkia pidätellyt, mutta useimpia kuitenkin. Toinen syy oli ehkä se, että kun ihmiset elivät pienissä yhteisöissä, joissa melkein kaikki tunsivat toinen toisensa, niin yhteisö olisi hajonnut sisältäpäin, jos ihmiset olisivat naiskennelleet ristiin rastiin eivätkä olisi kunniottaneet toistensa avioliittoja. Jotta yhteisö ylipäätään pysyi kasassa, tuli kunnioittaa tiettyjä sääntöjä. Ja kolmas tekijä oli varmasti se, että aviouskollisuudella vaan yksinkertaisesti oli toisenlainen arvo kuin nykyään.
Nyt on kaikki toisin. Useimmat asuvat kaupungeissa ja siellä ihmisvilinässä rakastajan/rakastajattaren piilossa pitäminen on paljon helpompaa. Ehkäisyvälineet takaavat, ettei ns. äpärälapsista ole pelkoa. Työpaikkojen pikkujoulut ja laivaseminaarit antavat pettäjille runsaasti tilaisuuksia. Myös netti ja kännykkä helpottavat pettämistä. Eikä pettämistä tuomita niin kuin ennen. Ainoa taho, joka hiukan puhuu sitä vastaan on kirkko ja sekin varovaisesti. Toki yksittäiset ihmiset monesti tuomitsevat pettämisen, mutta sitä pidetään lähinnä mielipiteenä, eikä yleispätevänä arvona, kuten joskun ennen. Joku toinen voikin sitten olla ihan toista mieltä ja sanoa, että pettäminen on ihan ok. Toisinaan myös tuntuu, että esim. ulkonäköön kohdistuvat välillä kohtuuttomat vaatimukset edesauttavat pettämistä. Jollei kumppani täytä tiettyjä median luomia kriiteerejä, niin on hyväksyttävää (joidenkin mielestä) pettää jonkun sellaisen kanssa, joka ne kriteerit täyttää paremmin. Eli puolison ikääntyminen voi olla jopa motiivi pettämiselle. Vielä 100 vuotta sitten ajateltiin, että ihmisen tuli vanheta arvokkaasti. Ei kukaan silloin vaatinut, että ihmisen piti olla ikinuorekas ja hehkeä niin kauan kuin pystyssä pysyi eivätkä rypyt ollet maailmanloppu.
Televisio, lehdet ja netti oikein herkuttelevat näillä syrjähyppytarinoilla ja antavat niistä aika heppoisan kuvan. Nyky-yhteiskunnassa pettäminen on siis helppoa, jos niin haluaa. Ongelma onkin siinä, ettei ihmisen sisin ole silti juuri muuttunut viimeisen 100 vuoden aikana, vaan petetyksi tuleminen koetaan yhtä kipeänä ja loukkaavana kuin aina ennenkin.
En toki mitenkään sokeasti ihannoi tuota vanhaa aikaa, koska olihan silloin ne omat ongelmansa (köyhyys, lapsikuolleisuus, luokkajako, jne) mutta perheen koossa pysymisen kannalta tuo vanha aika oli parempi kuin nykyinen mielihyvä-yhteiskunta. Tosin huonona puolena oli se, että koska avioeron saaminen oli vaikeaa, joutui moni vastoin tahtoaan esim. sietämään väkivaltaista puolisoa, mikä ei tietenkään ollut hyvä asia. Hyvänä puolena oli toisaalta se, että vahva avioliittoinstituutio suojeli ihmisiä harkitsettomilta ratkaisuilta, joita he myöhemmin mahdollisesti katuivat. Enää sitä suojaa ei tavallaan ole.
Että tämmöisiä... Nämä jutut voivat olla monille itsestäänselvyyksiä, mutta tulee näitä silti pohdittua.
Ajatellaan vaikka aikaa 100 vuotta taaksepäin. Suomi oli silloin maatalousmaa ja suuri osa suomalaisista eli pienissä maalaisyhteisöissä ja kaupungit olivat pieniä nekin. Avioliittoinstituutio ja kirkko olivat vahvoja. En toki kuvittele, etteikö silloin ennen vanhaan myös petetty, mutta ei läheskään tässä mittakaavassa kuin nykyisin. Yksi syy oli varmaan ehkäisyn puute, joka teki kynnyksen pettämiseen korkeammaksi, koska oli pelkona äpärä-lapsi. Eihän se tietysti kaikkia pidätellyt, mutta useimpia kuitenkin. Toinen syy oli ehkä se, että kun ihmiset elivät pienissä yhteisöissä, joissa melkein kaikki tunsivat toinen toisensa, niin yhteisö olisi hajonnut sisältäpäin, jos ihmiset olisivat naiskennelleet ristiin rastiin eivätkä olisi kunniottaneet toistensa avioliittoja. Jotta yhteisö ylipäätään pysyi kasassa, tuli kunnioittaa tiettyjä sääntöjä. Ja kolmas tekijä oli varmasti se, että aviouskollisuudella vaan yksinkertaisesti oli toisenlainen arvo kuin nykyään.
Nyt on kaikki toisin. Useimmat asuvat kaupungeissa ja siellä ihmisvilinässä rakastajan/rakastajattaren piilossa pitäminen on paljon helpompaa. Ehkäisyvälineet takaavat, ettei ns. äpärälapsista ole pelkoa. Työpaikkojen pikkujoulut ja laivaseminaarit antavat pettäjille runsaasti tilaisuuksia. Myös netti ja kännykkä helpottavat pettämistä. Eikä pettämistä tuomita niin kuin ennen. Ainoa taho, joka hiukan puhuu sitä vastaan on kirkko ja sekin varovaisesti. Toki yksittäiset ihmiset monesti tuomitsevat pettämisen, mutta sitä pidetään lähinnä mielipiteenä, eikä yleispätevänä arvona, kuten joskun ennen. Joku toinen voikin sitten olla ihan toista mieltä ja sanoa, että pettäminen on ihan ok. Toisinaan myös tuntuu, että esim. ulkonäköön kohdistuvat välillä kohtuuttomat vaatimukset edesauttavat pettämistä. Jollei kumppani täytä tiettyjä median luomia kriiteerejä, niin on hyväksyttävää (joidenkin mielestä) pettää jonkun sellaisen kanssa, joka ne kriteerit täyttää paremmin. Eli puolison ikääntyminen voi olla jopa motiivi pettämiselle. Vielä 100 vuotta sitten ajateltiin, että ihmisen tuli vanheta arvokkaasti. Ei kukaan silloin vaatinut, että ihmisen piti olla ikinuorekas ja hehkeä niin kauan kuin pystyssä pysyi eivätkä rypyt ollet maailmanloppu.
Televisio, lehdet ja netti oikein herkuttelevat näillä syrjähyppytarinoilla ja antavat niistä aika heppoisan kuvan. Nyky-yhteiskunnassa pettäminen on siis helppoa, jos niin haluaa. Ongelma onkin siinä, ettei ihmisen sisin ole silti juuri muuttunut viimeisen 100 vuoden aikana, vaan petetyksi tuleminen koetaan yhtä kipeänä ja loukkaavana kuin aina ennenkin.
En toki mitenkään sokeasti ihannoi tuota vanhaa aikaa, koska olihan silloin ne omat ongelmansa (köyhyys, lapsikuolleisuus, luokkajako, jne) mutta perheen koossa pysymisen kannalta tuo vanha aika oli parempi kuin nykyinen mielihyvä-yhteiskunta. Tosin huonona puolena oli se, että koska avioeron saaminen oli vaikeaa, joutui moni vastoin tahtoaan esim. sietämään väkivaltaista puolisoa, mikä ei tietenkään ollut hyvä asia. Hyvänä puolena oli toisaalta se, että vahva avioliittoinstituutio suojeli ihmisiä harkitsettomilta ratkaisuilta, joita he myöhemmin mahdollisesti katuivat. Enää sitä suojaa ei tavallaan ole.
Että tämmöisiä... Nämä jutut voivat olla monille itsestäänselvyyksiä, mutta tulee näitä silti pohdittua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
pitkästä aikaa lukea tällaista tekstiä, joten kiitos sinulle!
Jos ajatellaan nykyajan arvoja, ne ovat sellaisia, ettei niitä ole oikeastaan ollut koko ihmiskunnan historian aikana. Ainakaan tässä laajuudessa kuin nyt. Yksilöllisyyden korostaminen yli yhteisön etujen on ihan omaa luokkaansa. Miksi näin?
Jos ajatellaan tätä seksuaalista käyttäytymistä niin tähän ollaan päädytty hiljalleen vuosien mittaan.
Kun ajattelee sitä mitä on tapahtunut aina 50 luvulta tähän päivään, niin se on globalisoituminen. Tämän taas on mahdollistanut tiedon kulku eri medioitten kautta. Ihmisten arvot ja käsitykset maailmasta yhdenmukaistuvat. Tätä voimistaa vielä se, että kun tarkkailee mitä ihmiset katsovat ja lukevat, ne ovat kuin yhdestä muotista. Suuret yhtiöt tuottavat omista arvoistaan sisällön niin uutisiin, elokuviin, sarjoihin kuin muuhun tuotantoonsa (musiikkivideot, ”dokumenttiohjelmat” jne.) . Kun ihmiset altistuvat vuosia noille, ne alkavat tuntua lopulta totuuksilta.
Tapahtuu siis itseään totuttavat ennusteet. Kun seksiä näytetään joka tuutissa yhä enemmän ja yhä korostuneemmin, ihmiset alkavat odottaa ja vaatia sitä. He muodostavat käsitykset näiden perusteella siitä, miten arvelevat muiden käyttäytyvän ja pyrkivät sitten itse tekemään niin. Kukaan ei halua jäädä toistaan huonommaksi. Syntyy omituinen kilpailutilanne, jossa aletaan toteuttaa sitä ”yksilöllistä paremmuutta” seksin kautta.
Arvojen muuttuminen ja niiden hajanaisuus on yksi iso osa muuttunutta tilannetta. Ennen oli yhteisö ja sen edut tärkeämpiä kuin nyt. Se näkyy vaikka suhtautumisena epäitsekkyyteen, rakkauteen tai jakamiseen. Nyt nämä ovat aika halveksuttuja arvoja, niitä pidetään osoituksena ”huonosta itsetunnosta”, alistuvuutena tai tyhmyytenä. Ketään ei pidä auttaa, ketään ei pidä tukea eikä ketään pidä armahtaa, sillä huono-osaisuus on ansaittua.
Tämä markkinointi maailma on tehnyt rakkaudestakin osan taloutta. Kaikki tulee ansaita jotenkin, se rakkauskin. On osattava miellyttää kaikkia mahdollisia ihmisiä, jotta he ”ostaisivat” meidät hyväksynnällään ts. ”rakastamalla”. Se tarkoittaa että on näytettävä, käyttäydyttävä ja ilmaistava itseään niin, miten muut meidän tahtovan tekevän. Tämä taas on mielenkiintoisessa ristiriidassa sen kanssa, että sanotaan meidän olevan yksilöitä! Väitän että on oltava ”yksilöllinen” samalla tavalla muiden kanssa, jotta tulee hyväksytyksi.
Ihmissuhteetkin ovat omistamista. Me valikoimme ihmiset lähellemme sen mukaan, kuinka he tyydyttävät meidän tarpeitamme. Me arvotamme muut sen mukaan ketä he tuntevat ja keitä he hyväksyvät lähelleen. Menestys on sitä kun nuo ihmiset ovat sellaisia joiden kanssa useimmat muutkin haluavat olla, mutta eivät onnistu ”ostamaan” heitä.
Tämän asetelman voi havaita kun lukee mm. siitä mitä ihmiset pitävät syynä pettämiseen. Kun tuote on viallinen (lihava, pukeutuu väärin, käyttäytyy ei miellyttävästi, ei tyydytä seksuaalisesti jne.), niin silloin on lupa vaihtaa tuotetta. Tuotteen on pidettävä huolta siitä että hän täyttää laatuvaatimukset, sillä hän ei ihmisenä sinänsä ole merkityksellinen vaan ja ainoastaan tuotteena. Ellei hän tee niin, ei hän ansaitse ”rakkauttakaan”.
Arvot ovat siis raaistuneet ja korostavat pelkkää hyötyä yksilölle. Siinä missä seksuaalisuus oli vain osa ihmisyyttä, se on nyt ”ihmisyyden” mittari. Kun mahdollisemman moni tuijottaa vain siihen omaan napaansa (keskittyy omien tarpeiden tyydyttämiseen), ei heillä riitä intoa eikä mielenkiintoa seurata sitä mitä heidän ympärillään tapahtuu. He nielevät kaiken sen mikä heidän eteensä tuodaan.
Uskon, että jossain tulee lakipiste ja havahdutaan huomaamaan, etteivät tällaiset arvot tuo hyvinvointia, vaan suurta henkistä pahoinvointia. Se alkaa jo näkyä. Tosin tuota pahoinvointia yritetään paikata vaihtamalla ihmissuhteita, mutta sekin tie kuljetaan joskus loppuun. Aletaan vaatia ihan jotain muuta kuin entistä enemmän seksiä…
Olen kyllä Mummomuorin kanssa ihan samaa mieltä, että ihminen ja seksuaalisuus on tuotteistettu. Ja kuluttamisen ideaanhan kuuluu, että pitää kuluttaa koko ajan lisää ja yhä uusia tuotteita. Eli se näkyy muun muassa siinä, että pitää kokeilla yhä uusia tuotteita, vaikka yhden tuotteen jo "omistaisikin". Luin jostakin (en enää muista mistä) että länsimaissa yhä useammat miehet ottavat vaimosta eron, jos häneltä rintasyövän vuoksi leikataan toinen rinta. Eli tuotteeseen on tullut vikaa. Tuollaista olisi tuskin tapahtunut 100 vuotta sitten, koska yhteisö olisi voimakkaasti paheksunut moista. Tänään sitä pidetään toki ikävänä tapauksena, mutta kuitenkin pariskunnan yksityisasiana, joka ei kuulu muille.
Nykyihmisen käyttäytymiseen kuuluu myös tietynlainen häpemättömyys. Seksuaalisilla kokemuksilla rehvastellan ja syrjähypyillä leuhkitaan. Usein myös nauretaan sille petetylle osapuolelle, kuinka tyhmä hän on, kun luottaa niin sokeasti kumppaniinsa. Vähän samaan tapaan kuin huijareita ihannoidaan, mutta huijatuksi tullutta haukutaan hyväuskoiseksi hölmöksi. Eli huijari ei tee väärin, vaan se joka antaa huijata itseään. Jos ihminen luottaa toisiin ja uskoo ihmisistä hyvää, hän on yksinkertaisesti tyhmä.
Olen kyllä siinä suhteessa vähän pessimisti, että ihmisten seksuaalinen holtittomuus ei tule muuttumaan niin kauan kuin tällainen nopeaan mielihyvään perustuva kulutusyhteiskunta on voimassa. En silti heittäisi pyyhettä kehään, vaan oletan, että muutokset ovat väkisinkin edessä. Tällaista kulutusyhteiskuntaa tuskin voi enää kauaa ylläpitää, vaan se tukehtuu ajan kanssa omaan mahdottomuuteensa. Luonto ei yksinkertaisesti kestä sitä, vaan iskee takaisin ilmastonmuutoksena ja ympäristön saastumisena. Jos haluamme pelastaa maailman tuleville polville, on yksinkertaisesti pakko alkaa elää säästäväisemmin ja vaatimattomammin ja tinkiä omasta itsekkyydestä. Ja tämä, toivottavasti, voi alkaa vaikuttaa positiivisemmin myös perhearvoihin. En tiedä käykö näin, mutta toivon sitä.