Olen ollut kaukosuhteessa poikaystäväni kanssa nyt n. puoli vuotta. Välimatkaa meillä on todella paljon, eikä olla tavattu kertaakaan koko tänä aikana. Seuraava tapaaminen on suunnitelmissa vasta 3 kk päästä.. Puhumme kuitenkin skypessä/chatissä/vastaavassa lähes joka päivä ja tiedän että hän rakastaa minua kuten minäkin häntä.
Poikaystäväni on todella hyvännäköinen ja tiedän, että moni hänet haluaisi. Toisaalta sama juttu on myös toisinpäin, ja olemme välillä kumpikin toisistamme mustasukkaisia, sen kuulee aina äänestä. Epäily on kamalaa, sillä joskus se saattaa ilmetä hänestä jopa niin, että poikaystäväni "vitsailee" (kehuskelee) jollain asialla (esimerkiksi että seksikäs nainen flirttaili hänelle tänään). Tämä taas saa minut mustasukkaiseksi, jonka kerron itsekin jostain vastaavasta tapahtumasta ja hän alkaa epäillä minua jostain, vaikka hän ei sitä ääneen sanokaan.
Tällaisten asioiden takia välillä alkaa pelottaa, että hän ei välitäkään niin paljoa enää.. Joskus tuntuu ettei hän "ehdi" puhua kanssani, vaikka luultavasti asia on niin, että hänellä on oikeasti muuta tekemistä. Inhoan tätä, koska välillä tunnen, että voin luottaa häneen 100 prosenttisesti ja välillä tuntuu etten ollenkaan.
En nyt tiedä, saatteko tekstistäni selvää, aika sekavaksi taisi mennä.. Mutta pointti on tässä nyt se, että vaikka rakastan häntä todella paljon, en tiedä voinko luottaa häneen. Luultavasti sama juttu on myös toisinpäin, ja pelkään kierteen ajavan meidät erilleen. Asiasta tekee vielä monimutkaisemman se, että välillä meillä on "sweet talk" -kausia, jolloin kerromme koko ajan toisillemme kuinka paljon välitämme ja rakastamme. Koko suhde alkaa käydä itselleni raskaaksi. Mutta tätä kaukosuhde kai juuri on :/ Enkä todellakaan halua päästää irti hänestä, eikä hänkään minusta. En vain tiedä kuinka kauan tätä enää jaksaa.. Voiko teidän mielestänne luottamusta (ja hellyyttä) kaukosuhteessa parantaa jollain tavalla?
Poikaystäväni on todella hyvännäköinen ja tiedän, että moni hänet haluaisi. Toisaalta sama juttu on myös toisinpäin, ja olemme välillä kumpikin toisistamme mustasukkaisia, sen kuulee aina äänestä. Epäily on kamalaa, sillä joskus se saattaa ilmetä hänestä jopa niin, että poikaystäväni "vitsailee" (kehuskelee) jollain asialla (esimerkiksi että seksikäs nainen flirttaili hänelle tänään). Tämä taas saa minut mustasukkaiseksi, jonka kerron itsekin jostain vastaavasta tapahtumasta ja hän alkaa epäillä minua jostain, vaikka hän ei sitä ääneen sanokaan.
Tällaisten asioiden takia välillä alkaa pelottaa, että hän ei välitäkään niin paljoa enää.. Joskus tuntuu ettei hän "ehdi" puhua kanssani, vaikka luultavasti asia on niin, että hänellä on oikeasti muuta tekemistä. Inhoan tätä, koska välillä tunnen, että voin luottaa häneen 100 prosenttisesti ja välillä tuntuu etten ollenkaan.
En nyt tiedä, saatteko tekstistäni selvää, aika sekavaksi taisi mennä.. Mutta pointti on tässä nyt se, että vaikka rakastan häntä todella paljon, en tiedä voinko luottaa häneen. Luultavasti sama juttu on myös toisinpäin, ja pelkään kierteen ajavan meidät erilleen. Asiasta tekee vielä monimutkaisemman se, että välillä meillä on "sweet talk" -kausia, jolloin kerromme koko ajan toisillemme kuinka paljon välitämme ja rakastamme. Koko suhde alkaa käydä itselleni raskaaksi. Mutta tätä kaukosuhde kai juuri on :/ Enkä todellakaan halua päästää irti hänestä, eikä hänkään minusta. En vain tiedä kuinka kauan tätä enää jaksaa.. Voiko teidän mielestänne luottamusta (ja hellyyttä) kaukosuhteessa parantaa jollain tavalla?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Viestisi kertoo ihan tavallisesta epävarmuudesta, joka kuuluu kaukosuhteeseen. Toiset kestää, toiset ei. Luottamus ansaitaan ja sitä pitää ylläpitää, mutta turhilla epäilyksillä sitä ei kannata alkaa romuttamaan, jos mitään näyttöä ei ole esim. siitä että poikakaveri pettää. Parempi vaan tottua siihen, että maailmassa on ja tulee aina olemaan muita naisia, jotka voivat olla kiinnostuneita poikakaveristasi. Seurustelevan täytyy osata olla välittämättä ihailijoista, tiedät varmasti sen itsekin. Jos itse pystyt siihen, miksei kundikin. Voisit myös lopettaa mainitsemasi "kehuskelut", niin ehkä poikakaverikin lopettaa kun ei enää tarvitse egon pönkitystä.
Luottamus kasvattaa luottamusta.
Kaukosuhdetta takana puolisen vuotta, kokonainen viikko tuntunut pelkältä alamäeltä :(
Riitoja tyhjästä, uhkailua pettämisellä...rakkauden osoituksetkin vähentyneet...
Ei olla hymyilty enää vähään aikaan, puhuminenkin alkaa tuntua vaikealta.
En enää tiedä kaunko jaksan murehtia, tulla vastaan jne. Pää sekoaa...ikäväkin on kokoajan läsnä!
Hän väittää, että rakastaa ja minä tiedän, että olen rakastunut häneen.
Hän on se ensimmäinen jota oikeasti luulen/luulin siksi oikeaksi...valitettavasti!
Kovasti väitimme, että me kyllä kestämme tämän...nyt alkaa vähän jo tuntumaan, että tilastoon päädytään.
Meillä on hienoja unelmia ja tahdon vielä uskoa niihin, mutta pelko suhteen hiipumisesta on ollut läsnä jo melko kauan...olen sen takia peloissani ja surullinen!
"Love conquers all? shit. I'd say that areas grey"
Jos hän rakastaa sinua, hän kyllä osaa kieltäytyä viehättävien naistenkin ehdotuksista. Silloin jos jotain oikeasti tapahtuisi, asia olisi toinen. Jotkut harrastavat kumppaninsa tunteiden testausta sillä tuleeko hän jostain mainitusta asiasta mustasukkaiseksi, miltä kirjoituksesi perusteella teidän juttunne kuulostaa. Teethän itsekin samaa. On eri asia mainita joku viehättävä ihminen kiusallaan, kuin vihjailla mahdollisesta ihastuksesta/suhteesta mainitsemalla jonkun nimi usein. Tai sitten salailee ja nimenomaan jättää jonkun mainitsematta.
Usko pois, tiedän kokemuksesta, seurustelin joku aika sitten miehen kanssa joka asui reilun puoli vuotta ulkomailla. Olimme olleet jo pitkään yhdessä ja oletin suhteemme kestävän "pienen" välimatkan. Juttelimme tosiaan aluksi skypessä päivittäin ja kerroimme kuinka kaipaamme ja rakastamme. Parin kuukauden päästä hänellä tuntui olevan usein kiire ja juttelut jäivät väliin. Joskus jos soitin, hän sanoi että ei voi puhua ja soittaa myöhemmin. Silloin kun puhuimme, hän oli epämääräinen kertoessaan mitä on tehnyt ja varsinkin siitä kenen kanssa. Kerran hän sanoi olleensa "jätkien kanssa" illanvietossa, mutta facebookista huomasin paikalla olleen vain neljä ihmistä joista yksi oli tyttö. Poikaystävä poisti nimensä kuvasta. Silloin epäilykset heräsivät, mutta en sanonut , mitään, halusin luottaa. En ole mustasukkaista tyyppiä joten turhien epäilysten hälventämisen takia hän ei olisi nimeään poistanut. Kun hän tuli takaisin Suomeen, hän oli poissaoleva ja ärtynyt, tuntui etten saanut häneen entisenkaltaista yhteyttä. Minua vaivasi epäilys ja haastoin riitaa pahan oloni takia. Viimein selvisi että hän oli "seurustellut"(!) ulkomailla toisen tytön kanssa ja hän halusi lähteä takaisin. Kaikkein ikävimmältä tuossa tuntui se keskusteluyhteyden katoaminen, se että hän piti minut monta kuukautta odottamassa ja luulemassa että kohta kaikki olisi hyvin. Olisi ollut helpompi jos hän olisi vain voinut sanoa minulle. Vieläkin hieman katkera olo, mutta kyllä tämä tästä, ansaitsen parempaa ja ennenkaikkea avoimemman ja rehellisen miehen.
Tämä vuodatukseni on ehkä vähän aiheen ohitse, mutta halusin tuoda esille toisenlaisen näkökulman.
Kyllä se suhde kestää jos on kestääkseen eli sen arvoinen. Aluksi varmasti fyysinen ero tuntuu pahimmalta. Itselläni tilanne on se, että puoliso on työnsä takia asunut ulkomailla minusta erosta yli 7 vuotta putkeen (!!) ja tapaamiset ovat vain harventuneet - viime kerrasta aikaa pian 15 kk (!!!) - tosin hän soittaa minulle päivittäin. Lyhyt ero ei tosiaankaan tee pahaa - päinvastoin - mutta ainakin tällaisessa tilanteessa seurauksena on vääjäämättä hiljainen erilleen kasvaminen :(
Ensinnäkin tuolle "kauan erossa ollut" henkilölle tahdon sanoa, että hänen tarvitsee varmasti olla erittäin vahva ihminen ja arvostan häntä.
Omat epäilykseni suhteet hiipumisesta olivat osiltaan totta ja osiltaan omia kuvitelmiani.
Laitoin tyttöni ns. selkä seinää vasten tunteidensa kanssa ja pitkän/parhaan skypesession (itkua ja naurua) jälkeen löysimme jälleen sen kuuluisan taistelutahtomme. Ja nyt suhde tuntuu olevan taas vakaalla pohjalla.
Vielä on kaukosuhdetta edessä ainakin se 4-5kk, mutta nyt tosiaan jo uskallan uskoa, että selviämme tästä! Nyt olen todella onnellinen, että aikoinaan "pakotin" meidät yhteen ja siis pysymään yhdessä.
Rakastan häntä!
Olemme suunnitelleet menevämme naimisiin ja perustavamme perheen =)
Palaan vielä varmasti moneen otteseen tälle palstalle lukemaan muiden tarinoita omista suhteistaan.
Ja kun me onnistumme niin tulen tänne huutamaan, että elämä on ihanaa ja odotus palkittiin parhaalla mahdollisella tavalla! =)
Ja aivan kuten tuossa yllä mainittiin: "Kyllä se suhde kestää jos on kestääkseen"
"When your soulmate is placed at your side,
hold on for dear life no matter the obstacles in your path
destiny is not temporary and true love will always last. "
...and pain is only temporary
Kaukosuhteessa puol vuotta, ettekä oo tavannu kertaakaan tänä aikana? Hä, mikä suhde se sellanen? Ootte siis tavannu vaan kerran tai sitäkään? Täähän on tosi vakavalla pohjalla, voi zesus. Ettehän ees tiiä miten teillä toimii toistenne kanssa livenä ja sitte puhutaan jo suhteesta ja rakkaudesta. Ja ikää teillä on? Ei varmaan kovin paljon. Jos oot viel hyvännäkönen, niin oo fiksu ja iske miehiä lähempää :)