Olen 15-vuotias tyttö. Tarinani on varmaan aika tavallinen. Ala-asteella paljon ystäviä, ja nyt sitten ylä-asteella muutama. Vanhat kaverit kaikonneet (ja varmasti minä osasyyllinen!). Nyt kuitenkin ystäviä ei ole juuri ollenkaan. Emme nää koskaan esim. koulun jälkeen ja kaverit ovat muutenkin vastahakoisia. Tiedän, että olen hyvin erilainen kuin nykyiset "massateinit". En mm. meikkaa, olen aika outo, fanitan metsäneläimiä, tykkään olla kotona, vihaan shoppaamista ja pinkkiä, ja pukeudun erinlaisesti, eli olen täysi ns. friikki! Nyt sitten yhden kaverin kanssa tuli välirikko, ja emme enää puhu toisillemme mitään (ystävä, ei halunnut "mennä mukaan" riita tilanteeseen ja sulki korvansa sovinnolta). Hän on kyllä sanonut minulle "moi" ja me olemme nykyään vain sellaisia hyvän päivän tuttuja..tai siis ei...vaan emme kyllä puhu mitään toisillemme, ja ilmassa on koko ajan jännitystä. Välirikko tuli osaksi siitä, kun tämä ystävä rupesi hengaamaan toisen kanssa ja jätti minut ulkopuolelle! Hän itse on joskus tullut ns. hylätyksi ja halusi kai minulle kostaa tämän vääryyden. Ja nyt tämä ystävä on ruvennut ärsyttämään kaverinsa kanssa minua. On niinkuin olevinaan tosi hauskaa ja suunnittelevat kaikkea aina nenäni edessä, enkä pääse hestä eroon koska olemme samoilla tunneilla. He siis ovat koko ajan todella ilkeitä ja varmasti ärsyttävät minua tahallaan! Ja aika monen ystävän kanssa on mennyt poikki, heidän vanhempien takia.Eli, siis vanhemmat ovat sanoneet, että mun seura on huonoksi...johtuu varmaan minun erilaisuudesta! Olen ihan yksin ja haluisin vain itkeä...
Ystävyys suhteet pilalla!
angrysadangrysad
2391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse olen 30-vuotias nainen, mutta olin sinun iässäsi hyvin samanlainen. En itsekään meikannut (enkä usein vieläkään ), tykkäsin eläimistä, olin herkkä, ujo ja hiljainen sekä viihdyin kotona. Enkä ollut mikään suosittu ihminenkään koulussa. Täytyy myöntää, että en ole vieläkään kauheasti muuttunut noista ajoista.
Tuossa iässä vaan monet ovat hirvittävän epävarmoja itsensä suhteen, että minkälainen pitäisi olla, jotta kelpaisi. Monesti esitetään kovempaa, mitä oikeasti ollaan. Voidaan olla runotyttöjä kotona, mutta koulussa ihan jotain muuta sekä yritetään sopeutua rooleihin, joista oletetaan sen suuren massan pitävän. Ristiriitaista aikaa todellakin.
Minulle kuitenkin kävi niin, että vaikka yläasteella minua välteltiin, niin myöhemmin samat ihmiset huomasivat ystävyyteni arvon ja uskalsivat olla omia itsejään seurassani. Nykyinen ystävyytemme on jatkunut noin 15 vuotta ja on syventynyt joka vuosi. Siinä on vain kyse aikuistumisesta ja omien yksilöllisten taipumusten, mielenkiinnon kohteiden ja vahvuuksien sekä heikkouksien muotoutumisesta ja niiden huomaamisesta. Ei enää kuljeta lammasmaisesti muiden perässä.
On todella hienoa, että uskallat olla oma itsesi, ihan aidosti ja tinkimättömästi. Sinulla on myös kyky analysoida tunteitasi erittäin kypsästi ja osaat myös tarkkanäköisesti havaita ympäristön syy-seuraussuhteita. Uskallat näyttää julkisesti myös herkän puolesi, se vasta onkin vahvuutta.
Olet todella hieno ja arvokas ihminen sellaisena kuin olet, äläkä anna kenenkään koskaan väittää mitään muuta! Ole ylpeä itsestäsi!
Mutta koska ihminen haluaa kokea ystävyyttä myös epävarmassa teini-iässä, niin jospa etsisit samanhenkisiä ihmisiä esim. joistain harrastuspiireistä? 4H, partio, teatterikerhot, taidekerhot tai vaikkapa jokin lintubongariyhdistys voisi olla hyviä vaihtoehtoja. Eikä kannata rajoittaa kaveruutta vain samaan sukupuoleen, vaan esim. luonnon eläimistä kiinnostuneilla pojillakin on mielenkiintoisia ajatuksia jaettavanaan. Ihminen kannattaa kuitenkin aina kohdata yksilönä, omana itsenään, eikä esim. sukupuolen tai jonkin muun ryhmän edustajana.
Välillä voi varmasti masentaa, mutta toivon sinulle voimia ja rohkeutta elää elämääsi eteenpäin, pystyssäpäin, koska sinunlaisiasi on harvoja. Ja ainahan voit kirjoittaa tänne, jos tuntuu ettet aina jaksa.
Mutta elämä menee eteenpäin ja jossain vaiheessa helpottaa.
Tiedän että useat ovat epä-varmoja. Ja, useat ovat sen jo paljastaneetkin. Mutta, niin. Ongelmani on myös se, että aivoni raksuttavat jatkuvasti, mietin maailman kaikkeutta, kuoleman jälkeistä elämää ja vaikka mitä. lltaisin ei meinaa tulla uni.En tiedä uskaltaisinko aloittaa mitään, sielläkin kuitenkin jään ulkopuoliseksi! Kaikkien elämä vaikuttaa niin täydelliseltä, että huhhuijaa, oma elämä on ihan pohjalla.