Enpä olisi uskonut että ikinä kirjoitan valitusvirttä ihmissuhteista mihinkään, mutta tässä sitä nyt vaan ollaan ja puretaan tunteita anoppi palstalle.
Ongelmat alkoivat siitä kun poika ja avopuoliskonsa päättivät muuttaa omakotitalomme yläkerrassa olevaan kaksioon. Syitä tähän en halua mitenkään eritellä, mutta sovimme että koska ei ole mitenkään meiltä pois tuon tilan käyttäminen, emme myöskään mitään korvausta halua. Lämmittää sitä kuitenkin pitää ja ei ole ollut käytössä sitten lasten maailmalle lähdön jälkeen. Ihan iloinenkin olin, jäähän tilan ylläpitäminen minun kontoltani pois ja kun on omat sisäänkäynnit jne, onkos tuosta nyt muuta kuin positiivista sanottavaa.
Ja niinhän minä luulin.
Ensimmäinen merkki tulevista ongelmista tuli siinä vaiheessa kun päätimme mieheni kanssa että voisi ennen nuorenparin muuttoa hiukan pintaremontoida asuntoa. Onhan kiva kun on puhdasta uutta pintaa ja eipä tuolle asunnolle ollut mitään vuosiin tehtykään. Laskimme pikku budjetin ja kävin hakemassa hiukan tapettimalleja (neutraaleja ja hillittyjä ja budjettiimme sopivia). Ajattelin että saapa miniä niistä katsella mieleistään tai antaa kommenttinsa. Kommenttia kyllä tuli ja toiset tapettimallitkin oli jo haettu rautakaupasta, hintataso kolminkertainen meidän budjettiimme nähden. No kun maku on jokaisella omansa, jollain hyvinkin kallis, päätimme että laittakoon mieleisekseen ja me voimme osallistua kuluihin mutta emme täysimääräisesti. Miniän mielipide olikin sitten se että luulemmeko me että hän rupeaa maksamaan jonkun toisen omistaman talon remonttia. Lopulta avasimme rautakauppaan sen varaamamme rahasumman edestä tilin ja päätimme että sen verran remontoikoon johon riittää ja omista sitten loput jos haluaa.
Tämän episodin jälkeen onkin ollut pelkkää suukopua, varsinkin miestäni saan rauhoitella mennen tullen ettei anna miniälle potkua persuuksille. Elämme nykyään sukkasillaan ettei miniä häiriinny, lauantai aamuna uskallapa avata radio tai tv (ihan normaali äänen voimakkuudelle), johan hetken kuluttua on poika anteeksipyydellen oven takana kun vaimoke ei osaa nukkua jos kuuluu alhaalta jotain ääntä. Kesällä ei uskalla ennen puoltapäivää ajatellakaan ruohon leikkuuta, syksyn lehtien puhaltamisesta puhumattakaan. Kotonaan ei voi olla enään kuin ennen, jokaista ääntä pitää varoa ja hissutella kuin hautausmaalla.
Nyt sitten tänään mittani tuli täyteen kun miniä ilmoitti että jouluaaton ruokailu on sitten järjestettävä hyvissä ajoin jotta ehtivät illaksi omien vanhempiensa luo. Jotain vaan kilahti ja kerroin että arvon neiti suunnittelee omat aikataulunsa ihan miten haluaa, meillä syödään siihen aikaan kuin ennenkin. Ilmoitin myös kun kerran molemmat olivat paikalla, että olisi kaikille parasta jos alkaisivat etsiä jotain toista asumisvaihtoehtoa, tämä nyt vaan ei toimi.
Ikäväähän tämmöinen on juuri joulun alla, mutta oma tupa, oma lupa, niin sen kuuluisi olla.
Ongelmat alkoivat siitä kun poika ja avopuoliskonsa päättivät muuttaa omakotitalomme yläkerrassa olevaan kaksioon. Syitä tähän en halua mitenkään eritellä, mutta sovimme että koska ei ole mitenkään meiltä pois tuon tilan käyttäminen, emme myöskään mitään korvausta halua. Lämmittää sitä kuitenkin pitää ja ei ole ollut käytössä sitten lasten maailmalle lähdön jälkeen. Ihan iloinenkin olin, jäähän tilan ylläpitäminen minun kontoltani pois ja kun on omat sisäänkäynnit jne, onkos tuosta nyt muuta kuin positiivista sanottavaa.
Ja niinhän minä luulin.
Ensimmäinen merkki tulevista ongelmista tuli siinä vaiheessa kun päätimme mieheni kanssa että voisi ennen nuorenparin muuttoa hiukan pintaremontoida asuntoa. Onhan kiva kun on puhdasta uutta pintaa ja eipä tuolle asunnolle ollut mitään vuosiin tehtykään. Laskimme pikku budjetin ja kävin hakemassa hiukan tapettimalleja (neutraaleja ja hillittyjä ja budjettiimme sopivia). Ajattelin että saapa miniä niistä katsella mieleistään tai antaa kommenttinsa. Kommenttia kyllä tuli ja toiset tapettimallitkin oli jo haettu rautakaupasta, hintataso kolminkertainen meidän budjettiimme nähden. No kun maku on jokaisella omansa, jollain hyvinkin kallis, päätimme että laittakoon mieleisekseen ja me voimme osallistua kuluihin mutta emme täysimääräisesti. Miniän mielipide olikin sitten se että luulemmeko me että hän rupeaa maksamaan jonkun toisen omistaman talon remonttia. Lopulta avasimme rautakauppaan sen varaamamme rahasumman edestä tilin ja päätimme että sen verran remontoikoon johon riittää ja omista sitten loput jos haluaa.
Tämän episodin jälkeen onkin ollut pelkkää suukopua, varsinkin miestäni saan rauhoitella mennen tullen ettei anna miniälle potkua persuuksille. Elämme nykyään sukkasillaan ettei miniä häiriinny, lauantai aamuna uskallapa avata radio tai tv (ihan normaali äänen voimakkuudelle), johan hetken kuluttua on poika anteeksipyydellen oven takana kun vaimoke ei osaa nukkua jos kuuluu alhaalta jotain ääntä. Kesällä ei uskalla ennen puoltapäivää ajatellakaan ruohon leikkuuta, syksyn lehtien puhaltamisesta puhumattakaan. Kotonaan ei voi olla enään kuin ennen, jokaista ääntä pitää varoa ja hissutella kuin hautausmaalla.
Nyt sitten tänään mittani tuli täyteen kun miniä ilmoitti että jouluaaton ruokailu on sitten järjestettävä hyvissä ajoin jotta ehtivät illaksi omien vanhempiensa luo. Jotain vaan kilahti ja kerroin että arvon neiti suunnittelee omat aikataulunsa ihan miten haluaa, meillä syödään siihen aikaan kuin ennenkin. Ilmoitin myös kun kerran molemmat olivat paikalla, että olisi kaikille parasta jos alkaisivat etsiä jotain toista asumisvaihtoehtoa, tämä nyt vaan ei toimi.
Ikäväähän tämmöinen on juuri joulun alla, mutta oma tupa, oma lupa, niin sen kuuluisi olla.
Vastaukset 18
Vanhimmat
olipas ikävää,,tuollaista ei edeltäpäin arvaa ja ihmisistä paljastuu uusia puolia kun tarpeeksi kauan on tekemisissä..
mitä he mahtoivat vastata sinulle kun kerroit asiasi?
Olipas itsekäs miniä. Minä olisi siinä vaiheessa nakannut kartanolle kun alkoi tapeteista ruinaamaan. Neiti varmaan luuli, että nyt elätte hänen ehdoillaan ja niinhän te oikeestaan teittekin.
Miniälläsi, nuorella naisella on erittäin paha vajavuus. Hän ei osaa asettautua toisen ihmisen asemaan ja näkökulmaan.
Tämä on ominaisuus, joka ei ole iästä kiinni. On nuoria ihmisiä, lapsiakin, jotka ymmärtävät, että asiat muuttuvat, kun niitä katsotaan toisen ihmisen kantilta ja toisen silmin. Jo viisivuotias osaa olla empaattinen ja tajuaa, että muillakin on omat tunteensa.
Tämä nuori nainen on siinä suhteessa sokea ja kuuro. Kun ei sytytä, niin ei sytytä.
Miniäsi vajavuus paha kyllä kattaa koko persoonan, tunne-elämä mukaanlukien.
Lisäksi hänellä on vielä tällainen kolmevuotiaan luulo, että maailma pyörii hänen napansa ympärillä ja tottelee hänen tahtoaan.
Ei hyvältä näytä!
Kotikasvatus on jäänyt puutteelliseksi, tottelevaisuuskoulutus kesken, hänen ei ole sallittu käydä pettymyksiä läpi. Hänen puolestaan on tehty liikaa, eikä häneltä ole vaadittu henkilökohtaista panosta.
Teidän ratkaisunne on terve ja kaikille eduksi. Jopa miniälle ja pojalle. Vielä on paljon edessä kaikenlaista kähnäystä, jos poikanne jatkaa suhdetta. Sitä vaan tässä miettii, että missä vaiheessa poikanne mitta täyttyy.
Monesko vuosi opintoja takana?
Täydennä kysymyksesi ja perustele se.
Muuten en vastaa, koska en tiedän kenen opintoja yleensä tarkoitat. Meidän "Mustilla" on takanaan vuosi TOKO-koulutusta. :D
Ehdotus:
potkaise se helvetin poispilattu miniä pellolle tapetteineen!
Hahhahhaa! Tulee niin ihana exäni mieleen yläkertanne neidosta. Kiitos tarinasta! Osaan nähdä eron ehkä hieman valoisampana. Teit kyllä ihan oikein, se on teidän kotinne kuitenkin ja he ovat olleet teidän vierainanne, vaikkakin pidempiaikaisina. Toivottavasti pystytte olemaan väleissä tämän jälkeen vielä eikä se itsekäs nainen rupea mököttämään.
Nyt mahdoit kumminkin ottaa poikasi elätiksi asuntoosi miniäsi kanssa? Käsittääkseni alunperinkin ertittäin huono ajatus. Itse en suostuisi moiseen ilman vuokrasopimusta tms paperia siitä kuka maksaa ja mitä kuluja, näitä ei jälkikäteen kannata sovitella (menee solmuun pahemmin). Järjestyssäännöt laatii asunnon omistaja..
Ovatko asuneet kumpikaan ilman vanhempien tukea/anopin apuja? Töissäkäyviä vaiko laman laannuttamia..
Ja ennenmuuta, et tuonut esiin muuta kuin tapetti asiasi ja joulunvieton.. epäiyksenäni olisi että miniällä on jotakin aivan muuta hampaan kolossa, tai jokin asia pielessä pahasti elämässään, jokin ehkä henkilökohtainen juttu. Jotain jota et tuo tekstissäsi esille, tai et ole huomannut.. Tai sitten ei ole, ja on törkimys luonteeltaan?
Itse kierisin kylläkin onnessa jos anoppini kustantaisi asumiseni missään/ostaisi perheellemme jotakin tarpeellista,saati ostelisi tapetteja.. meilläpäin menee ilmeiseti sekin päinvastoin, eli anopille pitää ripustella ja ostella verhoja ja kustantaa huonekaluja jne..
Kyllä omaltakin lapselta pitäis ottaa joku vuokra, laittais sen vaikka sit jollekkin extratilille ja antais häälahjana tms takaisin, mutta musta täysi-ikäisille lapsille pitää opettaa mitä elämä maksaa, ja tehdä selvät sävelet jos teinit haluaa olla pikkuaikuisia, niin olkoot sitten kaikilla elämän realiteettien mausteilla.
Vissiin miniä on nuori ja itsekäs, teit ihan oikein.
Tuo pariskunta ei osaa arvostaa yhtään mitä ovat saaneet. Niinhän se yleensä menee, ilmainen on arvotonta.
Pitääksenne sovun poikanne välillä, parasta että haette heille oman asunnon ja vaikka maksatte ensimäisen kuukauden vuokran valmiiksi tarvittaessa. Kun he itse maksavat vuokransa ja saavat naapureikseen kevyesti nukkuvia jotka heti koputtavat seinään miniäehdokkaan aivastaessa, hän (jos omistaa yhtään aivosolua) alkaa huomata mitä menetti. Saattaa jopa parantaa tapansa jolloin he saattavat olla tervetulleita asukkaita sinun kotiisi.
On todella väärin sinun ja miehesi antaa heidän asua kodissanne ja terrorisoida rauhaanne. Tuo ei ole hyväksi kenellekään, ei heille eikä teille.
Tapa jolla sinä häädät heidät voi olla erittäin rakentava. Esim: "Me oleemme niin tottuneita omaan rutiiniin jossa saatamme valvoa aikaajoin myohään tai herätä jo paljon ennen kukonlaulua, huomaamme nyt miten paljon se häiritsee teidän niin kovin tarvitsemaanne lepoa ennen pitkiä tyopäiviä. Meillä on loistava ratkaisu tähän ongelmaan ja olemme loytäneet teille ikioman asunnon jos haluatte sen. Auttaisimme mielellämme ensimäisen kuukauden vuokran maksussa. jne jne." Mutta älä missään nimessä allekirjoita vuokrasopimusta!!! Se on noiden nuorten asia ja velvollisuus. Muuten sinä ja miehesi vain ajaudutte ojasta alllikkoon. Tehkää heille selväksi että ette maksa heidän vuokraa, se on heidän ikioma velvollisuus.
Miksi maksaa eka vuokraa?
Miksi neuvot pumpuliin pakattuja sanoja häädölle?
Anoppi on suuttunut aiheesta. Miksi hänen pitää lirkutella? Eipä lirkuttle miniäkään.
Eivät nämä nuoret ole tuetussa asumismuodossa epäkypsyyden takia. Kyllä he varmaan ovat ihan täyspäisiä ihmisiä.
Läheiset ihmiset eivät mahdu saman katon alle, se on usein koettu.
Omassa sukulaisissani oli kaksi paria, jotka olivat samassa työpaikassa ja asuivat vierekkäisissä rivitaloasunnoissa.
Heillä katkesi välit kokonaan vuosikymmeniksi. Kuitenkin kummallakin oli omat olonsa, mutta niin vain toisen läheisyys ärsytti.
Eihän sitä osaa kuvitella, että pitäisi laatia jotkut asumissäännöt ja aikataulut, jos ja kun rintarinnan eletään.
Ties vaikka miniäsi olisi tämän palstan lukija. Täällähän nuoret miniät neuvovat toisiaan, miten anoppi on pidettävä aisoissa, ja hänelle on osoitettava rajat.
Tämä pikkuminiä käyttäytyi juuri niin kuin palstalla on sanottu:
- Jos anoppi sekaantuu tapetteihisi, tee selväksi, ettei hän määrää sinun kotisi remonttia.
- Jos pitää metakkaa, kun SINÄ nukut, niin pane mies asialle vaan. Kyllä anopin pitää oppia olemaan siivosti.
- Älä anna sen määrätä joulustasi.
- Jne.
Kylläpä voi ihminen käsittää ja käsitellä asiat vinoiksi. Tällaisella hetkellä iskee turhautuminen ja toivottomuus.
Tällä palstalla kysellään mitä mahdottomamipia asioita. Miksi anoppi sitä, miksi tätä? Miksi antoi kiinteää ruokaa, miksi valitsi tapetin eteiseen, miksi kutsui vain miehen hautajaisiin, miksi hoitaa väkisin vauvaa, miksei ota vauvaa yökylään, miksi miksi miksi...
Ja neuvoja tulee miniälle, kuinka pitää sanoa, kuinka pitää miehen sanoa, miksi ei ikinä enää mene anoppilaan, miksi ei kutsu enää, ennen kuin SE pyytää anteeksi jne.
Nämä neuvot on poimittavissa palstalta, jolla nimenomaan korostetaan, että anoppi on aina aina aina se väärässä oleva ihminen, joka pelkkää itsekkyyttään sekaantuu kaikkeen.
Tässäkin tapauksessa tarjosi korvauksetta asunnon, mutta se ei ole miniän mieleen. Miksi miniä edes muutti sinne? - Halusi ilmaisen asunnon.
Kotona on ollut prinsessa. Perhe hiipii, kun tytär nukkuu, Kaikki tyttären ehdoilla.
Nyt pitäisi olla aikuinen. Anoppi kuvittelee, että pojan valittu on aikuinen ihminen ja yrittää elää aikuisten kesken eikä ottoäidin ominaisuudessa. Oikutteleva tyttölapsi näyttää mieltään. Eipä tullut mieleen, että hänen asemansa ei ole yhtä vakaa kuin omien vanhempien yläkerrassa olisi ollut.
Nyt hän on ihmeissään, koska on irtisanottu. Appivanhempien asenne on aivan oikea. Sääli vain, että tyttärelle on annettu niin huonot neuvot, ettei hän ja hengenheimolaisensa edes ymmärrä, missä vika piilee.
Olen täysin samaa mieltä siitä, että appivanhempien asenne on nyt oikea. Tekivät virheen siinä, kun ottivat nuorenparin kylkeensä. Ja kun vierekkäiselo osoittautui mahdottomaksi (miniän kypsymättömyys? yleensäkin huono ratkaisu noin läheinen asuminen?) niin tilanne on syytä purkaa ja asuminen täytyy järjestää toisin.
Mutta siitä olen täysin eri mieltä, että miniä käyttäytyi niin huonosti, koska oli jostakin (es tältä palstalta) saanut vääränlaista ohjeistusta ja mallia.
Ei sivusta voi useinkaan tietää, mikä toisen kipupiste on. On turha vähätellä toisten ongelmia - pieneltäkin tuntuvia. Itse kipuilin n. 20 v anopin kanssa: hän oli dominoiva ja minä aivan liian nössö ja kiltti. Todellakin tarvittiin ne rajat, mutta minulta meni aivan liian kauan, ennenkuin sain itseni tarpeeksi vahvaksi asettamaan ne.
Jos luettelisin, mitä kaikkea oli ja missä se meidän asioiden ja perheen raja ylitettiin, niin joukossa on todella isoja asioita ja hyvinkin pieniä. Mutta niistä pienistäkin paisuu isoja, kun vino tilanne jatkuu ja anoppi ei itse ollenkaan ymmärrä sopimatonta käyttäytymistään. Useimmiten anopit osaavat sopivan ja hyvän käyttäytymisen ihan luonnostaan, mutta aina se ei ole anopilla hallussa. Niinkuin ei miniöilläkään.
Niin pahalta ja kummalliselta kuin tuo "rajojen vetäminen" aikuiselle ihmiselle kuulostaakin, niin joskus sitä on pakko tehdä. Ettei tule tallotuksi ja saa pitää oman elämänsä itsellään.
Aivan niinkuin aloittajankin on syytä tehdä: nyt vaan niitä rajoja on näytettävä miniälle ja pojalle.
Jos nuorelleparille tarjotaan asumismahkua yläkerrasta,
niin kannattaa sanoa: rempatkaa mieleiseksenne jos halutte tapetoida tai maalata tai näin .
Ja sitte antaa asian olla, eikä mennä tapetteja ja maalia tyrkyttään. ellei kelpaa, niin kohentakoon itse, kerta ilman asuivat.
Ja omassa talossa ei tarvi villasukat jalassa hissutella. herkkäuniselle voi antaa korvatulpat.
asuneena. jos ikinä olisin voinut kuvitella, että minulla olisi voinut tapetteihin olla sananvaltaa, olisin sitä käyttänyt. mitä tulee nurmikon leikkuuseen. sitä ei tehdä enne kahtatoista-olkoon kyseessä vaikka saatanan esipirut. sitä ei siihen aikaan aamusta tehdä. anoppini hakkasi oveamme ennen kaheksaa aamulla viikonloppusin, olimme mieheni kanssa ollet koko viikon raskaissa töissä. appi soitti sirkkeliä ennen seittemään ikkunamme alla. sitä vaan ei tehdä. varsinkin nuoren ihmisen ollessa kyseesä, hän tarvitsee enemmän unta. sitten meuhkataan ruoholeikkureitten kanssa ja itketään täällä.