Minua kiinnostaisi tietää, miten ne joilla on ollut traumaattinen lapsuus tai nuoruus, ja ne joilla ei, eroavat käsityksissään pettämisestä.
Itselläni oli vaikeaa, etäiset vanhemmat ja monta ikävää kokemusta, olen itse pettänyt aikanaan ja läksyni oppinut. Uskon siis, että pettäjä voi muuttua ja oppia teoistaan, mutta oikeastaan vasta kun tulee itse petetyksi tai joutuu karvaalla tavalla luopumaan todella rakkaasta ihmisestä. Pettäjä on äärimmäisen itsekäs ihminen, joka jollain tavalla oikeuttaa itselleen pettämisen välittämästä "rakkaansa" tunteista. Pettäjä ei rakasta kuin itseään, ja valehtelee mahdollisesti itselleen mm. että kun en sänkyyn saakka mene niin kaikki muu on sallittua, tai että mistä toinen ei tiedä, niin se ei voi satuttaa, tai että paras vain säästää toinen totuudelta (kaikki itsepetosta). On sitten ne jännityksen etsijät, mutta pettäjä on pelkuri, etsii jotain mitä omassa suhteessa ei ole, mutta ei uskalla ottaa eroakaan, vaan jättää vastuun täysin petetylle.
Mielestäni pettämistä on kaikki, mikä tapahtuu puolisolta salassa, oli se sitten henkistä tai fyysistä laatua.
Te siis joilla on ollut onnellinen lapsuus, miten te näette pettämisen ja onko näin, että vain "ongelmalapsilla" on vaikeuksia kestää puolison "ystävyyttä" ns. kolmannen pyörän kanssa? Erityisesti kun nämä ystävyyssuhteet salataan? Jos puolisoa syytetään ahdasmielisyydestä niin kummassa on vika?
Itselläni oli vaikeaa, etäiset vanhemmat ja monta ikävää kokemusta, olen itse pettänyt aikanaan ja läksyni oppinut. Uskon siis, että pettäjä voi muuttua ja oppia teoistaan, mutta oikeastaan vasta kun tulee itse petetyksi tai joutuu karvaalla tavalla luopumaan todella rakkaasta ihmisestä. Pettäjä on äärimmäisen itsekäs ihminen, joka jollain tavalla oikeuttaa itselleen pettämisen välittämästä "rakkaansa" tunteista. Pettäjä ei rakasta kuin itseään, ja valehtelee mahdollisesti itselleen mm. että kun en sänkyyn saakka mene niin kaikki muu on sallittua, tai että mistä toinen ei tiedä, niin se ei voi satuttaa, tai että paras vain säästää toinen totuudelta (kaikki itsepetosta). On sitten ne jännityksen etsijät, mutta pettäjä on pelkuri, etsii jotain mitä omassa suhteessa ei ole, mutta ei uskalla ottaa eroakaan, vaan jättää vastuun täysin petetylle.
Mielestäni pettämistä on kaikki, mikä tapahtuu puolisolta salassa, oli se sitten henkistä tai fyysistä laatua.
Te siis joilla on ollut onnellinen lapsuus, miten te näette pettämisen ja onko näin, että vain "ongelmalapsilla" on vaikeuksia kestää puolison "ystävyyttä" ns. kolmannen pyörän kanssa? Erityisesti kun nämä ystävyyssuhteet salataan? Jos puolisoa syytetään ahdasmielisyydestä niin kummassa on vika?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.