Oletpa tyhmä "miniän" kokelas

kaipaa joskus omaa aikaa. ehkä ei muuten ole mahdollisuutta kuin näiden vierailuiden aikana. ja on se isän ja lapsen keskinäinen aikakin melkoisen tärkeää.

Onkohan anopin tekele katsonut omaa napaansa löytyisikö siitä syystä miniän tekeleen poissa oloon? Entä poikasi? Minulle aikoinaan kävi niin että mies kielsi kyläilyt, toki kyllä väitti sukulaisilleen että minulla oli"omia kiireitä" mutta tavalla tai toisella yritti tehdä selväksi että minua ei hänen sukulaisissaan kaivata. Syitä voi olla monia... älä hutki ennenkuin tutkit

Ihan turhaa lätinää. Ei meillä ainakaan vanhemmat loukkaannu jos mies ei ole aina mukana sukuloimassa. Käy yleensä mukanani vain jouluna, kun itse kuljen lasten kanssa heille n. neljästi vuodessa. Todella pikkumaista saivarrella moisesta. Hanki mummo elämä!

nyt on ihan jokaisen perheen oma asia. Jos toisessa perheessä halutaan yhteisiä sukulaisvierailuja, niin toisessa ei ehkä niitä kaivata. Meillä mies on välillä mukana minun vanhemmillani, mutta lopulta viettää suurimman osan aikaa lukien jossain toisessa huoneessa, koska hän ei todellakaan vain koe mitään yhteistä minun vanhempieni kanssa. Eikä ketään haittaa, vaikka hän olisi poissakin. Ei heillä silti ole mitään riitaa tai känää keskenään. Mieheni ei vain ole minun vanhempieni sukulainen, niin miksi sellaista pitää esittää. Minä en käy mieheni veljen perheessä, koska siellä käy helposti niin, että mies ja veljensä poistuvat autotalliin ja veljen vaimo tekee jotain omia hommiaan ja lopulta minä istun yksin olohuoneessa katsomassa televisiota. Aikaisemmin vahdin siellä samalla lapsia, mutta nyt ne ovat jo sen verran isoja, ettei se ole tarpeen. Miehen siskon luona käyn toisinaan, koska hänen kanssaan on ihan kiva jutella parisen tuntia, mutta ylimpiä ystäviä emme ole, joten joka viikko en siellä ramppaa, vaikka mieheni ramppaakin lasten kanssa.

Isäni ei aikoinaan käynyt koskaan äitini äitiä katsomassa, eikä se meitä lapsia ole mitenkään vaivannut. Se on ollut lähinnä itsestäänselvää. Ja omat lapset keskittyvät niin paljon mummoon ja ukkiin, että heille on ihan sama, onko kumpikaan meistä paikalla. Ennemminkin taitaa olla parempi, että ei ole, niin saavat isovanhempien täydellisen huomion hetkeksi.

Mitä sitten jos miniä ei käy? En minäkään mene aina mieheni mukaan hänen vanhemmille ja syy on hyvinkin yksinkertainen. Saan kerrankin olla YKSIN, meillä ei ole naapurissa sukulaisia mihin voisin lapset välillä viedä pariksi tunniksi, joten ne on AINA siellä missä minäkin. Silloin kun tarjoutuu tilaisuus olla hetki rauhassa ilman lapsia niin kyllä: olen itsekäs ja jään kotiin!
Saanpahan kerrankin tehdä kotityöt ihan rauhassa ilman lasten jatkuvaa huomionhakua, joskus kannattaisi miettiä mistä valittaa ennen kuin aloittaa valittamisen.

Kiiitos jälleen kerran huomaavaisuudestasi ja yrityksestäsi kasvattaa minua paremmaksi, oma äitini ei siinä näemmä ole onnistunut. Kiitos myös lukuisista muista huomautuksistasi toiminnastani, koskivatpa ne sitten omaa käytöstäni, lastenlastesi kasvatusta, kodinhoitoa tai avioliittoa.

Minusta on aina yhtä mielenkiintoista kuulla neuvoja kokeneemmalta ihmiseltä ja sinullahan sitä kokemusta juuri on, kestihän avioliittosi mieheni isän kanssa kokonaiset kolme vuotta, mitäpä oma viidentoista vuoden kokemukseni siihen verrattuna olisi. Ja avioliiton lisäksi olet hankkinut lisää parisuhdekokemusta useamman muunkin miehen kanssa, viimeisen kymmenen vuoden aikana ainakin seitsemän eri kumppanin. Minusta on hienoa että rakkauselämäsi kukoistaa, mutta voisitko lopettaa miesystäviesi esittelyn lapsilleni "pappoina" tai "ukkeina", lapset saavat siitä väärän käsityksen ko. henkilön asemasta. Oma isäni on heille jo pappa, sinun miesystäväsi voi esitellä heille esim. etunimellään eikä hänen asemaansa ole välttämätönstä määritellä sen tarkemmin. Minusta on nimittäin välillä kiusallista selitellä lapsille miksi mummon poikaystävät vaihtuvat tiheämmin kuin parikymppisten serkkujeni kumppanit.

Lastenkasvatus on myös asia, jossa usein koet tarvetta antaa minulle hyviä neuvoja, myönnän olevani erehtyväinen ja äitinä olemisen olevan välillä hyvinkin haasteellista, mutta mietin oletko siltikään paras mahdollinen neuvojen antaja. Sinulla kun ollut vain tuo yksi ainoa lapsi, josta myöhemmin tuli minun aviomieheni ja kolmen lapseni isä ja minusta on hieman eri asia olla äitinä kolmelle ja käydä samaan aikaan koko päivätyössä kuin olla kotiäitinä yhdelle lapselle. Edellinen lause selittää myös ehkä miksi kotityöt hoidetaan meillä eri tavalla kuin itse aikanaan olet tehnyt. Poikasi ei luota sinuun eikä kerro sinulle ongelmistaan kuten pari vuotta sitten todetusta pitkäaikaissairaudesta, mutta silti katsot olevasi oikea ihminen neuvomaan minua miten toimia lasteni kanssa.

Asuinpaikkamme on muuten valittu yhteistuumin mieheni kanssa, hän haluaa asua vähintään 500 km:n päässä sinusta. Ei hän minunkaan sukuani rakasta, mutta ymmärtää että sen kerran kun oikeasti tarvitsemme apua on hyvä että sitä on saatavilla. Meillä päin kun on tapana että vanhemmat ainakin yrittävät auttaa lapsiaan, eivätkä esim. lainaa näiltä rahaa epämääräiseksi ajaksi, pikemminkin toisinpäin, kysyivät mieheni pitkän sairasloman aikana tarvitsemmeko me rahaa (emme tarvinneet, mutta tuli hyvä mieli kun kysyivät) ja tulivat aikoinaan takaamaan asuntolainamme. Lastenhoitoapua vanhempani eivät pysty tarjoamaan oman terveydentilansa takia, mutta toisaalta enpä minä noita kullannuppujani enää sinunkaan hoiviisi jättäisi, se yksi kerta oli tarpeeksi.

Poikasi (jostain kumman syystä) rakastaa sinua, mutta hänkään ei kestä kahta päivää kauempaa luonasi. Lapset rakastavat isovanhempiaan, pyrimme puhumaan sinusta hyvää silloin kun puhumme lasten kuullen ja rohkaisemme heitä lähettämään sinulle kortteja tai soittamaan. Aikaisemmin kävimme luonasi koko perhe, silloin yhden kerran kun emme saaneet lomaa samaan aikaan (tämä on näitä työssäkäyvien ongelmia) ja poikasi kävi lastenlasten kanssa kylässä ilman minua, vedit herneet nenään ja syytit minua itsekkyydestä. Sen jälkeen olen pitänyt huolen ettei minun tarvitse nähdä sinua useammin kuin kerran vuodessa. Vien senkin edestä lapsia omien vanhempieni luokse, silloin kun minulla on siihen mahdollisuus ja annan miehelleni muutaman tunnin omaa aikaa, sekin kun on pienten lasten vanhemmille harvinaista herkkua.

Ehkä suurin virheeni on etten ole kotiäiti, enää. Hain ja sain vakituisen koulutustani vastaavan viran muutama vuosi sitten kun mieheni oli sairaslomalla (josta hän ei ole kertonut sinulle) ja perhe tarvitsi rahaa. Sitten alkoi televisiossa näkyä uutisia jatkuvista irtisanomisista eri aloilla, joten päätimme (taas yhteinen päätös) että jatkan työtäni, koska mieheni työpaikka on parikin kertaa ollut YT-neuvottelujen kohteena, mutta toistaiseksi säästynyt. Hoidamme lapset ja kodin yhdessä, taloudessamme ei ole ns. miesten töitä satunnaista taulunripustusta lukuunottamatta, autonkin korjaa korjaamo, joten oy Perhe ab:n juoksevat asiat hoitaa se kumpi ehtii ja jaksaa. Se ei tee miehestäni mitään supermiestä, vaikka haluaisit sellaisena hänet nähdä, eikä minusta huonoa vaimoa/äitiä vaikka joka toisessa sivulauseessa annat minun näin ymmärtää; se on vain meidän perheemme, johon sinä muuten ET kuulu, tapa hoitaa asioita.

Ikävää että välimme ovat mitä ovat, mutta en jaksa enää pyydelllä anteeksi tai selitellä yhtään mitään. En ole sinulle tilivelvollinen ja vaikka olet mieheni äiti ei sinulla silti ole oikeutta terrorisoida minua tai perhettämme (siis taas se perhe johon minä kuulun ja sinä et, vaikka toista jossain kahvipöydässä olet puhunut). Tavatessamme yritän olla muodollisen kohtelias ja toisin kuin sinä, en lauo mielipiteitäni sinusta miehelleni tai lapsilleni. Hyvää Joulua anoppi!