Otsikko saattaa olla vähän harhaanjohtava, koska kyse ei ole varsinaisesta rakkaudesta. Mutta itse kysymys kuuluu, että kuinka pian tiedätte oletteko kiinnostuneet jostakin ihmisestä vai ette?
Vaikka ensin ajattelee, että eihän tästä tule yhtään mitään, niin voiko silti jutusta kehkeytyä jotain ajan kanssa? ja jos joku on aluksi pistänyt ihmisessä vastaan, niin mikä se on ollut? Joku luonteenpiirre, kemian puute, erilaiset arvomaailmat, ulkonäkö, erilaiset odotukset/toiveet...?
Onko kokemuksia siitä, kuinka ennakko-odotukset ovat osoittautuneet oikeiksi tai vääriksi?
Vaikka ensin ajattelee, että eihän tästä tule yhtään mitään, niin voiko silti jutusta kehkeytyä jotain ajan kanssa? ja jos joku on aluksi pistänyt ihmisessä vastaan, niin mikä se on ollut? Joku luonteenpiirre, kemian puute, erilaiset arvomaailmat, ulkonäkö, erilaiset odotukset/toiveet...?
Onko kokemuksia siitä, kuinka ennakko-odotukset ovat osoittautuneet oikeiksi tai vääriksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei voi rakastua ensisilmäyksellä koska rakkaus vaatii tuntemisen.
Ihastua kyllä voi. Nimim. kokemuksen syvä rintaääni
Mä tiedän sen vaikka kahdessa minuutissa että olenko kiinnostunut. Jos tulee nou tunne, niin se ei siitä miksikään muutu. Kyllä tunne taas voi hyvinkin äkkiä muuttua nou -tunteeksi lähemmin tutustuttaessa.
"jos joku on aluksi pistänyt ihmisessä vastaan, niin mikä se on ollut?"
-Eka vilkaisulla tietysti ulkonäkö ei ole vastannut mun makua. Asenne on toinen. Jos se kerkiää jotain sanoon, niin tyyli voi tehdä sen nounou -tunteen heti. Olenpa minä täydestä ihastumisesta lopettanut homman kuin seinään muutaman viikon jälkeen, kun kävi ilmi että mies suhtautui erittäin myötämielisesti uskontoihin. Tais jopa olla jonkun lahkon hörhö. Se oli siinä se juttu ilman mitään neuvotteluita.
En muista että olisin koskaan negatiivisen tuomion saaneen joutunut nostaan positiiven puolelle. Positiiviselta taas on todella moni tippunut sinne negatiivisten sakkiin. Negatiivisista en nosta ketään pois, vaan se on siellä sitten aina. Mun kanssa ei ole kuin yksi mahdollisuus ja se lasketaan siis heti alkavaksi. Ei mokasta alkavaksi, sehän olisi jo toinen mahis ja sitä en suosi.
http://www.youtube.com/watch?v=nuT6Zfy3mQo&feature=PlayList&p=821B346890669ACA&playnext=1&playnext_from=PL&index=31
Ei sitä osaa selittää, toisen kun näkee,joko ei kiinnosta, tai sitten kipunoi niin ettei tiedä mihin kätensä laittaisi...
Mä sanoisin, että mä olen kiinnostunut heti ihmisestä jos haluan tietää hänestä edes jonkun verran tai nähdä häntä edes vähän.
Se, milloin kiinnostus muuttuu Kiinnostukseksi tai ei kiinnostukseksi tapahtuu sitä mukaa, kun alkaa tuntemaan ihmistä ja sitä kautta rupeaa tietämään toisen ominaisuuksista, luonteesta ja ajatusmaailmasta. Ne alkaa joko tukemaan omia tai taistelemaan omia vastaan.
Jos ihan aluksi tuntee, ettei tästä tule mitään niin silloin on se pari kertaa nähty mahdollisuuden antamisen nimissä, mulla se valo ei siitä huolimatta ole kertaakaan muuttunut punaisesta vihreäksi saman henkilön kohdalla. Sen jotenkin aistii. Siitä tottakai voi jotain kehkeytyä, jos vain kahden vieraan ihmisen välisen muurin saisi purettua ja sanalliset arkut saataisiin auki.. Jos molemmat olis yhtä avoimia ja tietäisivät missä mennään. Se mikä jarruttaa on jokaiselle oma asiansa ja kaikilla eri, mutta mikä mulla jarruttaa on liian erilaiset tavat, huumori ei kohtaa tai kemian puute.. Arvomaailmat ei oikeestaan olisi iso este jos niitä kunnioitettaisiin. En kuitenkaan välittäisi seurustella "kaverin" kanssa, eli mulle kumppanin pitää olla se, jota mä himoitsen ja haluan, rakastan ja kunnioitan. Tota samaa mä olisin sille. Noi suhteesta pitää löytyä.
Sitten se, mikä melko nopeasti latistaa on että edetään liian nopeasti. Liian äkkiä tulee avoimuutta, suoraa rehellisyyttä.. Se jotenkin tuomitsee vasta alkumetreillä olevan suhteen tiettyyn kohtaloon ja siihen suuntaan jos tuntuu ettei ollakaan menossa niin suhde alkaa ahdistaa ja menettää hohtoa, halu yrittää katoaa. Mun mielestä suhteessa pitää olla pieniä arvoituksia, salaisuuksia ja yllätyksiä.. Semmosta pientä. Mulle toinen ei saa olla liian "helppo" eikä tehdä itsestään itsestäänselvyyttä.
"Liian äkkiä tulee avoimuutta, suoraa rehellisyyttä.. Se jotenkin tuomitsee vasta alkumetreillä olevan suhteen tiettyyn kohtaloon ja siihen suuntaan jos tuntuu ettei ollakaan menossa niin suhde alkaa ahdistaa ja menettää hohtoa, halu yrittää katoaa."
Kiitos, tiesin että viitsit.
Niin siis tarkoitatko tuolla (myös?) mahdollisesti sitä, että toinen alkaa puhumaan liian nopeasti/aikaisessa vaiheessa niistä haluamistaan suhteen suunnista ja lähitulevaisuuden haaveistaan, lapsia/ei lapsia, miten haluaa asua "sitten isona" ja niin edelleen..?
tuollainen rakkaus-asia.
Jos pysytään ruohonjuuritasolla, niin kyllä sen aika nopeaa kyllä tietää ja tuntee, onko mitään kemiaa millään saralla. Toki haverimahdollisuuskin pitää aina olla:)
..alle minuutissa.... Ja jos se ei heti iske, ni ei se sit kyllä mulle tule koskaan iskemäänkään...!
Joskus se vaan tulee kohdalle, eipä sille voikaan mitään. Siihen ihan "ensi siläykseen" en usko ollenkaan, ei ainakaan minuun iske.
Joskus saattaa olla vuosia "hyvä ystävä" tapahtumatta mitään ja sitten tulee se oikea tai toiseksi oikea joka vie "jalat alta".
Mitään ennakko odotuksia en ole koskaan kokenut, se on tullut mikä on ollut tullakseen.
Minulle ei ole koskaan tullut vastaan ihmistä, jonka ensivaikutelma olisi ollut negatiivinen ja siitä positiiviseksi muuttunut. Toisinpäin on käynyt niin monta kertaa, että sekosin laskuissa jo kauan sitten. Ehkäpä se johtuu siitä, että perusolettamukseni ihmisistä on positiivinen.