Miten suhtaudutte siihen, jos joku ei ota osaa perheenne kikollisiin juhliin, kuten ristiäiset, hautajaiset, rippi. Pystyttekö mm. ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka eivät kuulu kirkkoon ja jotka kokevat juuri kirkolliset toimtukset ahdistavina?
Olen itse ollut jo 15 vuotta sydänjuuriani myöten ateisti. En siis osallistu mitenkään kirkon toimintaan, vaikken sitä nyt suoranaisesti ihan halveksikaan. Minulle kaikkein kauheinta tuskaa on ottaa osaa juuri edellä mainittuihin kirkollisiin "juhliin". Ja olenkin nyt jättäytynyt pois näistä. En silti halua järkyttää omalla elämänkatsomuksellani, joten en ole pois jäämistäni selitellyt mitenkään. No ihan ensimmäisinä kertoina tekeydyin sairaaksi. Mutta sekin selitys on jo vanha muutaman kerran jälkeen.
Olen itse ollut jo 15 vuotta sydänjuuriani myöten ateisti. En siis osallistu mitenkään kirkon toimintaan, vaikken sitä nyt suoranaisesti ihan halveksikaan. Minulle kaikkein kauheinta tuskaa on ottaa osaa juuri edellä mainittuihin kirkollisiin "juhliin". Ja olenkin nyt jättäytynyt pois näistä. En silti halua järkyttää omalla elämänkatsomuksellani, joten en ole pois jäämistäni selitellyt mitenkään. No ihan ensimmäisinä kertoina tekeydyin sairaaksi. Mutta sekin selitys on jo vanha muutaman kerran jälkeen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Olen itse ateisti. En usko jumaliin koska sellaisen olemassaoloa ei ole näytetty todeksi, ja olisi äärimmäisen epätodennäköistä jos koskaan näytettäisiin.
En käy itsekseni kirkossa, moskeijassa, enkä muussakaan temppelissä, paitsi kulttuurillisista, historiallisista ja arkkitehtoonisista syistä.
Sen sijaan käyn kutsuttuna häissä, hautajaisissa, ristiäisissä yms. tilaisuuksissa, riippumatta siitä sattuvatko ne sattuvat olemaan kirkossa tms. temppelissä, tai onko niissä uskonnollista ohjelmaa. En käy siellä osallistumassa palvontamenoihin, vaan suremassa, kunnioittamassa tai juhlimassa. Käyn siellä ystävien ja sukulaisten takia, en pakotettuna, vaan koska haluan ottaa osaa heidän suruunsa tai juhlaansa. Kunnioitan ystävieni ja sukulaisteni näkemyksiä ja halua tehdä tilaisuudesta mieleisensä. Minä teen omista vastaavista oman mieleni mukaisen, ja toivon ystävieni osallistuvan niihin.
Myönnän että papin puheet ovat joskus niin typeriä että saan purra hammasta etten älähtäisi, mutta kunnioitus ystäviä ja sukulaisia kohtaan painaa enemmän kuin oma hetkellinen epämukavuus.
Siis miten niin ateistit eivät osallistu hautajaisiin? Kyllä minä tunnen yhden suvun, jossa kaikki ovat ateisteja, ts. eivät kastettuja lapsia ja kaikki osallistuvat hautajaisiin ja kirkkohäihin ihan normaalisti.
Kyllä minä loukkaantuisin, jos (ateisti)mies ei lähtisi kanssani hautajaisiin tai häihin. Sen verran pitäisi olla tahdikkuutta ja käytösapoja.
Kyse on vain vahvasta aatesuuntauksesta, ei halusta loukata ketään. Itse otan osaa kyllä itse juhlaan tai vastaanottoon, mutten kirkolliseen toimitukseen. Ja kun ristiäiset monesti järjestetään kotona, ne jätän väliin kokonaan. Tunnen itsekin monia ateisteja, jotka käyvät kirkossa näissä tilaisuuksissa ja pystyvät hyvin ottamaan osaa kotiristiäisiin. Itse en vaan tähän kykene, johtuen ihan omasta uskostani. En ala tätä siis ruotimaan muille, vaan yritän kunnioittaa juhlaa muulla tavoin. Esim. lähetän onnittelusähkeen ristiäisiin jne. Mutta ehkä omantyylinen osanotto ei sitten riitä...Kannattaako sitten pysyä vaan kokonaan pois?
appivanhemmat loukkantuivat kun heille selvisi että olin eronnut kirkosta aikoja sitten ja sen jälkeen osallistunut vaimon isän äidin hautajaisiin.
Kyllä ateistikin hautaan joutuu ja tilaisuudesta voi tehdä arvokkaan.
Vainajaa voi kunnioittaa monin tavoin ja omaisia tukea.
Eivät kaikki kirkkoon kuuluvatkaan ole "uskossa".
En ymmärrä aloitusta. Vai onko kysymyksessä hurmanhenkisen lahkon jäsenet?
mielestä mitään ihmeellistä ole, meillä on puoli sukua ateisteja tai jotain muuta kuin luterilaista uskontoa, ja he osallistuvat perhejuhliin ihan sujuvasti. Eli kutsutaan juhliin, ja sitten tulee yleensä soitto perään, että voisko tulla pelkästään vastaanotolle/bileisiin tai käydä ulkoiluttamassa koiraa tms. esim. kotiristiäisten uskonnollisen seremonian ajan. Ei tällaisesta kai kukaan enää nykyaikana nokkiinsa ota, jos itse käyttäytyy kohteliaasti ja normaalisti sen ajan kun on juhlissa paikalla, eikä esim. tunge sitä omaa uskoaan/uskomattomuuttaan sitten muiden kurkusta väkisin alas.
Itselläni on luterilainen kasvatus, mutta aikuisena ateistiksi "kääntynyt". Osallistun kyllä perhejuhliin, mutta uskonnollisen osuuden aikana en osallistu rituaaleihin (en risti käsiä, katselen pitkin seiniä, en lopota tunnustuksia yms.). Koska laulamisesta tykkään, saatan kyllä virrenkin luikauttaa, mutta vain laulamisen ilosta.
Onneksi vain noita kristillisiä sukujuhlia on niin vähän, etteivät ole rasitteeksi.
Minun mielestäni jokainen tehköön miten parhaaksi katsoo. Ei minua haittaa jos joku jättää tulematta kirkollisiin juhliin sen takia että on ateisti, omapa on asiansa.
Toisaalta, itsekin olen eronnut kirkosta, mutta en välttele kyseisiä tilaisuuksia. Ateistillehan uskonnollisten juhlien pitäisi olla yhdentekeviä, joten en näe mitään syytä jäädä poiskaan jos haluan siten osoittaa tuttaville arvostavani heidän ratkaisujaan ja tukevani heitä elämäntilanteissaan. Jos sukuun vaikka sattuu kuulumaan joku hyvin uskonnollinen henkilö ja hän haluaa kaikissa elämäntilanteissaan korostaa uskontoaan erilaisilla seremonioilla ja ne merkitsevät hänelle paljonkin, niin miksen menisi hänen tilaisuuksiinsa jos se häntä miellyttää? Paljon todennäköisempää on ryssiä ihmissuhteensa jättäytymällä mielenosoituksellisesti pois tilaisuuksista jotka jollekin merkitsevät paljonkin - rikkominen on helpompaa kun rakentaminen (myös tahattomasti).
Tietysti jos haluaisin ehdoin tahdoin pahoittaa ko. henkilön mielen niin sitten voisin jättää menemättä.
Käynhän minä ulkomaillakin paikallisisssa uskonnollisissa tiloissa, joskus myös tilaisuuksissa, ihan mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta vaikken heidän katsomustaan jaakaan. Jos olen ulkomialla vaikka tuttavani vieraana ja hän haluaa esitellä omaa kulttuuriaan (josta hän on kenties hyvinkin ylpeä) niin voisi ystävyys kylmetä äkkiä jos antaisin ymmärtää että hänen esittämänsä vieraanvaraisuus ei minulle kelpaakaan.
Jos ateismisi ilmenee vain siten että pidät kirkollisia tilaisuuksia ahdistavina ja pysyt "pirunkarkoitusbunkkereista" kaukana, niin elämänkatsomuksesi vaikuttaa aivan yhtä ulkokultaiselta kuin ns. tapauskovaisten. Ei ateismi tai johonkin muuhun uskontoryhmään kuuluminen minun mielestäni ole ehdoton syy etteikö tilaisuuksiin voisi ottaa osaa. Kysehän on vain mielipide-eroista. Se että kärjistää näkemyksiään rajaamalla esim. jokin sosiaalinen tila oman maailmansa ulkopuolelle muistuttaa uskonnollista fanatismia tai mitä tahansa muuta jäykkä ismiä. Ymmärtääkseni ateisti pyrkii pääsemään nimenomana eroon näistä keinotekoisesti asetetuista rajoista. Toiminnallasi saatat edistää ns. lokeroitumista, tiettyjen kaavojen ja muottien käyttöä sen sijaan että edistäisit ihmisryhmien keskinäistä ymmärrystä ja yksilön vapaata tahtoa.
Joku uskovainen kaverisi saattaa tulla pian sanomaan sinulle että ethän sinä mikään henkisesti vapaa ole kun määrittelet omat toimesikin tiettyyn kaavaan, aivan kuten uskovaisetkin tai poliittiset kiihkoilijat.
Hyvä kirjoitus edelliselta. Itse olen kirkosta eronnut eikä minulla ole mitään mielipidettä uskonnosta, asia ei kiinnosta minua. Käyn tilaisuuksissa, kirkossa yms. ei mitään ongelmia. Itse olen agnostikko enkä ateisti vaikka moni niin luulee sen vuoksi etten kuulu kirkkoon.
En pidä ateisteista, jotka fanaattisen raivokkaasti vastustavat kirkkoa ja seremonioita. Ihan yhtä ahdistavia sellaiset ihmiset kuin kiihkouskovaisetkin.
Mutta, en haluaisi seurustella miehen kanssa, joka ei tulisi sukulaisteni häihin/hautajaisiin kirkkkoon vaikken itse kirkkoon kuulu. Ystäväni/tuttavani/sukulaiseni loukkaantuisivat enkä halua olla sellaisen miehen kanssa joka loukkaa läheisiäni. Ei noita tilaisuuksia kenenkään elämässä liikaa ole eli kyse on vain periaatteesta.
Miten voi tukea toista ratkaisussaan, jos ei voi edes kunnioittaa tilaisuutta sen vaatimalla tavalla. Jos haluaa erottua ristimättä käsiään ja nousematta uskontunnustukseen, voi mielestäni olla kunnioittavampaa pysyä pois.
Ateisti voi ihan hyvin ristiä kätensä ja nousta uskontunnustukseen ja laulaa virsiä, jne. Koska uskonto ei merkitse ateistille mitään niin erilaisiin riitteihin ja seremonioihin voi ottaa osaa jotta muut osallistujat eivät pahastu. Riittien ja seremonioiden syvempi tarkoitus ja sisältöhän on hänelle pyöreä nolla joten on aivan sama vaikka olisikin mukana koska se on hyvää ja etiketin mukaista käytöstä.
Vaikka ihminen söisi kotonaan vakaumuksellisesti sormin niin ei se estä pöytätapojen käyttöä juhlapöydässä.
Useimmiten ateisti ei eroa tapauskovaisesta muuta kuin siinä että hän itse tiedostaa sen ettei uskonnolla ole hänelle merkitystä. Tapauskovainen sanoo selkeästi kuuluvansa omaan ryhmäänsä, katsoo uskontonsa mukaiset riitit ja seremoniat välttämättömiksi, maksaa veronsa ja antaa tarvittaessa tukensa seurakunnalle vaikka arkielämässään uskonto ei voisi vähempää kiinnostaa ja elämäntavat saattavat "pyhien ulkopuolella" olla täysin päinvastaiset kuin mitä oma uskonto edellyttäisi.
Kyllä minäkin "uskonnottomana pakanana" annan kirkossa kolehdin jos sellaiseen tilanteeseen satun. Koska se: A) kuuluu hyviin tapoihin ja jumalanpalveluksen etikettiin, B) en halua ärsyttää muita läsnäolijoita jotka ovat mitä ilmeisemmin hartaita uskovaisia ja C) vapaaehtoinen auttaminen / avustuksen antaminen ei ole pois suljettua keneltäkään vaikkei uskontoryhmään kuulukaan. Pelastusarmeijan joulupataankin saa pistää rahaa vaikka olisit ulkomaan elävä, islamin uskoinen ja turisti.
Yleensä uskovaiset ovat kärkkäimpiä sättimään toisten valintoja ja määräämän mitä joku toinen uskontokuntaan kuuluva/kuulumaton saa/ei saa tehdä, mikä taas on yksi syy miksi jotkut ihmiset katsovat paremmaksi erota kirkosta kun omatunto ei anna myöten olla osallisena tekopyhien ja kaksinaismoralistien toimissa.
Ja mitä tulee hyvään ja etiketin mukaiseen käytökseen niin esim. uskovainen joka on käymässä ateistin (tai muun uskontokunnan edustajan) kotona vaikka vieraisilla (jopa kutsuttuna), alkaa hyvin herkästi paasaamaan omasta uskonnostaan ja sättimään vieraspaikkansa isäntää tai emäntää, arvostelemaan tämän elämäntapoja ja jopa sisustusta tai kirjahyllyn sisältöä, unohtaen tyystin hyvän käytöksen ja kunnioittavat tavat. Moinen "hurskas" käytös ei yleensä paranna uskovaisen itsestään ja uskonnostaan antamaa kuvaa. Yleensä uskovaisten sivistynyt käytös ja kaikki yksilöt huomioon ottava armollinen maailman syleily loppuu tasan siihen kun tajutaan että keksustelukumppani ei kuulu omaan uskontokuntaan - eikä edes halua kuulua.
uskontunnustusta, saati veisaa virsiä koska en usko. Nousen kyllä kirkon seremonioissa seisomaan silloin, kun pitää, mutta rukouksen aikana seison kädet sivuilla. En edes yritä teeskennellä. Uskontunnustuksen ajan seison hiljaa virsien aikana en osallistu veisuuseen. Kuten ei muuten moni muukaan, kuten olen huomannut.
Itse ateistina en mene kirkkoon siitä syystä, että kunnioitan toisen uskoa, enkä halua halventaa sitä ristimällä käsiäni kun en kerran sitä tarkoita.
Erosin kirkostakin aikanaan siitä syystä etten halunut rienata oikeasti uskovia. En voi käsittää että uskominen olisi vain sitä että haluaa kirkkohäät. Itse en onneksi halunut edes tätä.
Rehdimpää on hiljaa kunnioittaa tilaisuutta kuin lausua uskontunnustusta tavan vuoksi tai kunnioittaakseen muka muita. Siinä että rienaa osallistumalla tekopyhästi rituaaleihin, ei ole mielestäni mitään kunnioitettavaa.
hyvä ateisti on sellainen joka ei kerro olevansa ateisti ja vaikka teeskentelee olevansa uskovainen. paha ateisti on esim.sellainen joka kysyttäessä uskonnollista vakaumusta sanoo ettei usko jumalaan tai olevansa ateisti.sellainen on oikeastaan kiihkomielinen fanaattinen vapaa-ajattelija -ateisti-kommunisti.paskaahan tämä on mutta onneksi käsitykset nykyään muuttumassa.
Mieheni on nyt nelikymppinen ja on ollut täysi ateisti 14-vuotiaasta asti. Hänellä on kertakaikkiaan horjumaton vakaumus siitä, että Jumalaa ei ole olemassa, eikä mitään kuolemanjälkeistä elämää. Hän ei vastusta uskontoa sinänsä, mutta halveksii tiettyjä asioita joita sen nimissä tehdään (esim. syrjintä, väkivalta).
Itse olen asian suhteen aika lailla horjuva. Joskus tuntuu että Jumala on olemassa, joskus ei. Mutta jotenkin kyllä uskon että on olemassa taivas ja siellä saa sitten kuoltuaan olla kaikkien aiemmin kuolleiden läheistensä kanssa, ja katsella alas maan päälle. :-)
No joka tapauksessa, mieheni on siis vakaumuksellinen ateisti, mutta hänelle ei tuota mitään tuskaa ottaa osaa kirkollisiin toimituksiin. Tiedän että hän ei usko mihinkään siihen mitä pappi siellä puhuu, mutta hän suhtautuu asiaan neutraalisti, ja kirkkoihin kulttuurisina instituutioina.
Niinpä käymme jouluisin joulukonserteissa, ja laulamassa kauneimpia joululauluja. Hän laulaa innokkaasti mukana! Kun rukoillaan, hän ei pidä käsiään ristissä, mutta kädet ovat sylissä. Hän ei siis erikseen tee mitään numeroa siitä että ei laita niitä ristiin.
Jos hän ei haluaisi tulla mukaani joulukonsertteihin, sen ymmärtäisin ja hyväksyisin. Mutta isäni kuoli kesällä, ja jos hän olisi kieltäytynyt tulemasta kanssani hautajaisiin, koska hänelle tuottaa "kauheinta tuskaa ottaa osaa kirkollisiin juhliin" niin olisin loukkaantunut todlela sydänjuuriani myöten. En usko että olisin kauheasti jaksanut ymmärtää tuossa tilanteessa. Tarvitsin silloin todella paljon apua ja tukea, ja hänen läsnäolonsa oli äärettömän tärkeää. Hän tuli kanssani myös viikkoa myöhemmin jumalanpalvelukseen, jossa luettiin isäni nimi kirkollisten ilmoitusten yhteydessä. Ja istui kanssani koko jumalanpalveluksen ajan, ja lauloi virsissä mukana. Arvostin sitä todella paljon.
Toisaalta, meidät vihittiin siviilivihkimisessä koska minulle ei tullut mieleenkään että olisin vaatinut häntä liittymään kirkkoon vain sen takia, että saisimme kirkkohäät. Edes avioliiton kirkollista siunausta en halunnut. Ymmärrys ja arvostus toimivat molempiin suuntiin.
No tottakai nyt jokainen tukee rakastaan tuollaisessa tuskassa, mutta puolituntemattomien hautajaiset on mielestäni eri asia. Tiedän että menen itsekin omien läheisteni haudalle, mutta läsnäolo muiden tilaisuuksissa on jo liikaa. Eli kirkollisten tilaisuuksien harrastaminen muiden sukulaisten kirkkovihkimisissä, rippijuhlissa tai ristiäisissä ei kuulu omiin vierailuihin. Mutta tokihan onnitella saa ja haluaakin, omalla tavallaan. Onhan onnittelukin pyyteetöntä myötäiloa toisen tai lapsensa puolesta, eikö?
Hassua, en ole koskaan tullut ajatelleeksi että asia voisi olla noin vaikea. Itse olen uskossa, mutta ei tulisi pieneen mieleenikään jättää menemättä läheisen ihmisen lapsen epäkirkollisiin nimiäisiin tai ystävän maistraattivihkimiseen vain siksi, että heidän uskonnäkemyksensä tai sen puuttuminen eroaa omastani. Itse asiassa miehenikin on ateisti... hän joutui kestämään sen, että pappi siunasi meidät vihkimisen päätteeksi, ja minä puolestani kestin pystypäin siviilivihkikaavan väitteen, että avioliittomme solmitaan "yhteiskunnan säilymiseksi".
Kulttuurimme on täynnä erilaisia uskomuksia, rituaaleja, riittejä, symboleja, joiden merkitys on jokaiselle omanlaisensa. En minä vedä herneitä nenään joulupukista, pääsiäisnoidista tai siitä että ystäväni uskoo noituuteen, ei tulisi pieneen mieleenikään... eivät ne ole olemassa loukatakseni uskonnäkemystäni. Ihmisten uskomukset ovat yritys ymmärtää ympäröivää, ja kuulostaa omalta epävarmuudelta jos muiden yritykset uhkaavat omaasi. Siis niin kauan kuin ei puhuta tuputtajauskovaisista, jolloin se uhkaa ketä vain :)
En pysty YMMÄRTÄMÄÄN kuvaamaasi ilmiötä, mutta kunnioitan silti valintaa. Eräs ystäväni ahdistuu juhlista kuin juhlista, eikä siksi osallistu niihin, ja se on silloin hänelle se oikea ratkaisu.
Onko olemassa muka siviilivihkikaava?? Miksi ihmeessä? No, eipä tarvitse sitten mennä naimisiin ollenkaan, jos ei pysty menemään ihan oman kaavan mukaan ja puhtaasti rakkaudesta toisiinsa, ei kunnioituksesta sukua ja populistisia jumalia kohtaan.
Avioliittoon ei siis mennä muuten kuin täyttäen perheen ja yhteiskunnan odotukset. Aidot rakkaussuhteet taitaa olla sitten jotain muuta....
Siis jos haluaa että parisuhde rekisteröidään virallisesti niin kyllä sitä vähintään jonkinmoinen lappu tulee täyttää ja nimmari pistää alle, ei sitä voi ihan omasta päästä keksiä ja mennä maistraatin portaille laulaa jollottelemaan. Siviilivihkikaavallekin voi viitata kintaalla, ei siihen kukaan pakota.
Voihan sitä pitää ihan omassa pihassa millaiset vesimiesbileet ja vaihtoehtohäät mutta se ei kyllä yllä yhteiskunnalisella tasolla paperille saakka.
Mikähän se sinun oma kaavasi olisi? Kirkolla on oma kaavansa (morsiusmessu) ja maistraatilla omansa (siviilivihkikaava), ja sitten kun sinulla on oma valtio, niin voit varmaan kehittää oman juridisesti pätevän vihkikaavankin :)
Ei se ole rakkaudesta tai rakkaudestomuudesta kiinni, mutta jos meinasi OIKEASTI olla naimisissa, eikä vain omien korvien välissä, niin siihen yleensä jonkinlainen kaava tarvitaan. Kirkon morsiusmessun on noudatettava tiettyjä jumalanpalvelusluonteen mukaisia piirteitä, ja siviilivihkiminen on toimitettava virallisen kaavan mukaan - siviilivihkimisessä kaavan eteen ja jälkeen saa jorista mitä tahtoo, mutta kaava on käytävä läpi, SANATARKASTI, eikä joustovaraa ole (tai ainakaan saisi virallisesti olla). Kaavan löydät halutessasi maistraatin nettisivuilta.
Eikö se omien korvien väli juuri ratkaise, eikä se mitä lukee paperilla. Eihän ajokorttikaan aina takaa sitä että osaa ajaa...
nimim. sopimusliittoja liikaa nähnyt
Minulle sattui pari vuotta sitten hassu tapaus tuomiokirkon alttarilla. Pienehkö suku oli kokoontunut ristiäisiin. Kaikista vauvan ympärillä seisovista ihmisistä pappi tuli antaneeksi minun käteeni raamatun. Minun piti lukea palanen kirjasta.
Jotenkin vain siinä kulki rajani. Ei muuten kastettavan vauvan isoäitikään kuulu kirkkoon, ei myöskään moni muu tilaisuudessa läsnäollut. Mutta meidän läsnäolomme oli tärkeä nuorelle isälle ja äidille.
Minä valehtelin siinä alttarilla, mutisin jotain huonosta valaistuksesta ja silmälaseista ja työnsin raamatun vieressä seisovan käteen. Ihan huomaamatta asia taisi muilta mennä.
vihkikaavansa sanamuodon aika vapaasti. Kirkkovihkimisistä en tiedä, mutta siviilivihkiminen on hyvin vapaamuotoista. Suomesta en sitten tiedä.
Moni muukin asia on vaikea kestää. Pitää kuunnella konserteissa, kokouksissa, tuttavien merkkipäivillä, vaikka ei jaksaisi millään. Pitää vain, koska sukulaisuus ja ystävyys velvoittavat. Kutsu on käynyt, eikä ole ystävällistä eikä kohteliasta jäädä pois siksi, että ei ole samalla aaltopituudella.
Sama on hautajaiset. Omaisten surua helpottaa ystävien ja läheisten läsnäolo. Eihän ole kysymys silloin sinusta ja sinun tunteistasi.
Eri asia on ristiäiset ja rippiäiset. Niistä voi jäädä pois pelkästään kiittämällä kutsusta. Olet varmaan eronnut kirkosta, joten sinua ei pyydetä kummiksi.
Luulisi, että nykyaikana useimmille ihmisille voi sanoa suoraan, etä kun on eronnut kirkosta tuntuu ulkokultaiselta mennä kirkollisiin tilaisuuksiin. Onnittelut voi aina lähettää toisen merkkipäivän kunniaksi. Se tuskin ahdistaa sinua.
sinut eristetään kaikesta muustakin.ikäänkuin vain lahkon sisällä olisi elämää.