Sodankylän kunnanjohdolta puuttuu selkeä johdonmukainen strategia kunnan ylösnostamiseen. Vaikeuksista vaikeuksiin näyttää olevan Sodankylän strategia. Ei edellisestä lamasta ole vielä selvinnyt ja uusi tauti päällä. Muuttovirta etelään on ollut jo pidempään vireillä. Selvähän se on kun ei töitä nuoremmille ole tarjolla, niin pakon edessä etelään töihin ja opiskelemaan. Yhä harvempi enää takaisin haluaa.
Käyn kerran vuodessa ohi mennessäni ihmettelemässä Sodankylän eleämää. Muutamanpäivän sitä jaksaa katsoa ja sitten on lähdettävä. Olen ollut Sodankylästä pois noin 13-vuotta. Milloin te saisitte kuntaan toimivan johdon ja kunnanvaltuuston. Valitkaa sinne nuorempia ja idearikkaita ihmisiä. Sama jengi vuodesta toiseen istuu valtuustossa ja kunnan johto on kädetön. Suomessa on pajon pienempiä ja vaikeammassa asemassa olevia kuntia, jotka ovat ryhdistäytyneet ja saaneet uutta potkua.
Käyn kerran vuodessa ohi mennessäni ihmettelemässä Sodankylän eleämää. Muutamanpäivän sitä jaksaa katsoa ja sitten on lähdettävä. Olen ollut Sodankylästä pois noin 13-vuotta. Milloin te saisitte kuntaan toimivan johdon ja kunnanvaltuuston. Valitkaa sinne nuorempia ja idearikkaita ihmisiä. Sama jengi vuodesta toiseen istuu valtuustossa ja kunnan johto on kädetön. Suomessa on pajon pienempiä ja vaikeammassa asemassa olevia kuntia, jotka ovat ryhdistäytyneet ja saaneet uutta potkua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
päättäjiä? ei ole ihme. myös rötösuutisista.
Nykyään valtuustoon valitaankin rikollisia.
Mikä osuus asioiden hoidosta on ollut kunnanjohtajalla, joka on koko ajan ollut hakemassa töitä milloin minnekin kuntaan? Ei kai sitä silloin ole ollut edes halua asioihin perehtyä.
Toivottavasti tuleva kunnanjohtaja olisi kuntansa asioissa osaava sekä kiinnostunut ja maksaisi jopa veronsa kuntaan.
Ihan mukavia ehdotuksia junaradan jatkamisesta tänne ja jopa pidemmällekin on kuulunut. Kun Kevitsan kaivos avataan lienee tulossa myös melkoisesti lisää liikennettäkin. Olisi tuo kunnollinen kulkuyhteys melkoinen tekijä muutenkin ihmisten täällä pysymisen ja turisminkin kannalta.
Pormestarin me tarvitsemme! Valtuusto valitsemaan sellainen kesku(ude)staan. Mitä edellytämme häneltä? Lakeja pitäis tuntea, valmis rohkeisiin tavoitesuuntautuneisiin tekoihin itsenäisesti, kansan suosima eli viime vaalien ääniharavista joku, hän joka saa kaikki puolelleen -kunnes korttitalo romahtaa. Tervetuloa juuri SINÄ ohjaamaan meidät pelastukseen!
kunnanjohtaja! kunnanjohtaja! Kerro nyt ensin se, mistä tänne yleensä saadaan sellainen kunnanjohtaja joka ei hakeutuisi heti kohta muualle, kun AINA samat huutajat alkavat jo kunnanjohtajan haukkumisen ja tämän vastuulla olevan tulostavoitteisen työn vaikeuttamisen, ellei tämä ole huutajien kanssa samaa mieltä?
Toivottavasti se "ihme" kuitenkin jättää vakituisen asuinpaikan muualle ja suo itselleen jonkun vuoden "harkinnan" ennen sitä veronmaksua... ihan vaan ennustuksena.
Kerrankin asiaa!
"Toivottavasti tuleva kunnanjohtaja olisi kuntansa asioissa osaava sekä kiinnostunut ja maksaisi jopa veronsa kuntaan."
Mielestäni tuon palkkaluokan viranhaltijalta on voitava asettaa ammattiin kuuluvia vaatimuksia. Kuntalaiset kunnanjohtajan palkan maksavat verorahoistaan, joten eikö tuokin lie ihan kohtuullinen toivomus?
Edellisen kunnanjohtajan työn määräaikaisuus oli varmaan osaltaan vaikuttamassa siihen ettei täällä viihtynyt tai tänne muuttanut. On noille paremmin koulutetuille "herroille" pysyviäkin työpaikkoja vielä tarjolla.
ei pelkkä määräaikaisuus vaikuta. Kysypä vain tältä kunnanjohtajalta, jurppiko häntä, kun hänen toiminnassaan leviteltiin perättömiä juttua - vieläpä tiedostusvälineitä käyttäen. Ja jossain lentolehtisissä kanssa. Toki sitä sontaa heitettiin myös entisen valtapuolueen valtuutettuihin. Mutta tuo sekoomus ei ainakaan tervehdytä kunnallispolitiikkaa.
Mäkitalo pormestariksi niin saadaan muijan ukkokin kuntaan - johtavaksi kalastaporokaikkienalojenerityisasijantuntijaisännäksi