Rehellisyys maan perii

Jari isometsä ei ole mielestäni syyllinen. Kuka sen tietää mitä ns. urheiluinstituutissa tapahtuu. Tuntuu siltä, että urheilijat ovat usein pelinappuloita. Jo lehdistötilaisuuden puolessavälissä alettiin puhua taloudellisista tappioista.
Mielestäni Isometsän tapksessa ei voida puhua edes dopingista, koska aine ei vaikuta tuloksia parantavasti. Minkä sitä omalle hemoglobiinilleen voi. Olihan se Eero Mäntyrannallakin yli 200...
Isometsä on rehellinen mies, joka uskalsi tulla kameroiden eteen teeskentelemättä. "Oikea" dopinginkäyttäjä olisi jo lähtenyt pakoon tai rääkyä kolottanut. Jari Isometsällä ei ollut syytä tehdä niin.
Toivon, että hän kohtaa arkielämänsäkin yhtä rohkeasti!
6373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä urheilijalla on vastuu varsinkin kun on urheillut työkseen jo 15 vuotta!! Harm että näin tapahtui mutta säännöt on säännöt ja urheilijan pitääniitä noudattaa sekä urheilla puhtain keinoin. Sekin ettei myönnä että on tehnyt väärin on aika hälyyttävä ajatellen niitä tulevaisuuden urheilijoita jotka tätäkin soppaa seuraavat.

Äänestä
  • :|

    Äänestä

mikä vitun rehellinen?? Sehän valehteli niin että hävetti!!!

Äänestä

Minunkin mielestä se oli lääkettä jota olisi pitänyt saada käyttää, koska SE EI PARANTANUT nopeutta tai kuntoa yleensäkään. Eihän sitä oikeastaan voisi edes lukea dopingiin..Liian hyvä mies savustettiin ulos ja oli todella hienoa että oma vaimo pysyi rinnalla. Kyllä vielä noille määräyksillekin turpiin tulee, ainakin toivon niin...Ja kenenkään on edes turha puhua että hän kärysi dopingista, koska Jari ei tehnyt mitään väärin..

Äänestä

Niimpä... Kyllä minusta tuo on miehen työ mennä kameroiden eteen ja kertoa todella miten asiat ovat! Olen Jerin puolella...

Äänestä

Kiiti, että edes joku on mun kanssa samaa mieltä! Tosi hienoo Jarilta uskaltaa tulla sinne kaikkien eteen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarin puolella kirjoitti:

Jari isometsä ei ole mielestäni syyllinen. Kuka sen tietää mitä ns. urheiluinstituutissa tapahtuu. Tuntuu siltä, että urheilijat ovat usein pelinappuloita. Jo lehdistötilaisuuden puolessavälissä alettiin puhua taloudellisista tappioista.
Mielestäni Isometsän tapksessa ei voida puhua edes dopingista, koska aine ei vaikuta tuloksia parantavasti. Minkä sitä omalle hemoglobiinilleen voi. Olihan se Eero Mäntyrannallakin yli 200...
Isometsä on rehellinen mies, joka uskalsi tulla kameroiden eteen teeskentelemättä. "Oikea" dopinginkäyttäjä olisi jo lähtenyt pakoon tai rääkyä kolottanut. Jari Isometsällä ei ollut syytä tehdä niin.
Toivon, että hän kohtaa arkielämänsäkin yhtä rohkeasti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu