Olen seurustellut puoli vuotta nykyisen mieheni kanssa. Olemme parikymppisiä. Ongelmana on se, etten pidä hänen ystävistään eikä hän minun.
Mieheni kaveripiiri on erittäin tiivis ja koostuu lapsuudesta asti toisensa tunteneista miehistä sekä heidän nykyisistä puolisoistaan. Vuosien saatossa (esim. 5v sitten) mukaan tulleet tyttöystävät ovat myös hyviä ystäviä keskenään. Tämä porukka (10-15hlö) tapaa aina koko porukalla eikä koskaan pienemmissä ryhmissä. Tapaamiset ajottuvat viikonloppuihin tai vuoden eri juhliin (juhannus, vappu, uusivuosi, synttärit, kihlajaiset..) Tunnen itseni kovin ulkopuoliseksi tuossa porukassa. En tiedä, tulenko koskaan sopeutumaan siihen tai haluanko edes. Porukan jäsenet varmaan ajattelevat minusta samoin - uutta tulokasta oudoksuen. Jään kyseisistä tapahtumista usein pois, ja annan miehen mennä yksin. Juhlissa ollessani tulen vain surulliseksi, ja se ei ole niiden tarkoitus.
Kahdestaan (esim.arkisin) meillä menee oikein hyvin, mutta eihän aina voi olla kaksin.
Itselläni ei ole kaveriporukkaa, vaan muutama läheinen ystävä. Heilläkin on omat puolisonsa ja illanistujaisissamme kokoontuu yleensä kaksi pariskuntaa tai pelkkiä tyttöjä. Haluasin joskus poikaystäväni mukaan, mutta en voi pakottaa häntä. Hän ei myöskään pidä ystävistäni tai heidän puolisoistaan ja kokee tapaamiset väkinäisinä.
En näe tilanteeseen muuta ratkaisua, kuin sen, että minä ja poikaystäväni vietämme suuret juhlat ja tapahtumat omissa porukoissamme. Se tuntuu hölmöltä, sillä kuitenkin seurustelemme, ja kaikilla muillakin on puoliso mukana tapaamisissa.
Ehdotuksia?
Mieheni kaveripiiri on erittäin tiivis ja koostuu lapsuudesta asti toisensa tunteneista miehistä sekä heidän nykyisistä puolisoistaan. Vuosien saatossa (esim. 5v sitten) mukaan tulleet tyttöystävät ovat myös hyviä ystäviä keskenään. Tämä porukka (10-15hlö) tapaa aina koko porukalla eikä koskaan pienemmissä ryhmissä. Tapaamiset ajottuvat viikonloppuihin tai vuoden eri juhliin (juhannus, vappu, uusivuosi, synttärit, kihlajaiset..) Tunnen itseni kovin ulkopuoliseksi tuossa porukassa. En tiedä, tulenko koskaan sopeutumaan siihen tai haluanko edes. Porukan jäsenet varmaan ajattelevat minusta samoin - uutta tulokasta oudoksuen. Jään kyseisistä tapahtumista usein pois, ja annan miehen mennä yksin. Juhlissa ollessani tulen vain surulliseksi, ja se ei ole niiden tarkoitus.
Kahdestaan (esim.arkisin) meillä menee oikein hyvin, mutta eihän aina voi olla kaksin.
Itselläni ei ole kaveriporukkaa, vaan muutama läheinen ystävä. Heilläkin on omat puolisonsa ja illanistujaisissamme kokoontuu yleensä kaksi pariskuntaa tai pelkkiä tyttöjä. Haluasin joskus poikaystäväni mukaan, mutta en voi pakottaa häntä. Hän ei myöskään pidä ystävistäni tai heidän puolisoistaan ja kokee tapaamiset väkinäisinä.
En näe tilanteeseen muuta ratkaisua, kuin sen, että minä ja poikaystäväni vietämme suuret juhlat ja tapahtumat omissa porukoissamme. Se tuntuu hölmöltä, sillä kuitenkin seurustelemme, ja kaikilla muillakin on puoliso mukana tapaamisissa.
Ehdotuksia?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan normaaleja ajatuksia, koska kumpikaan ei halua näytellä jotain mitä ei ole.
Mä elän jo yhdeksättätoistavuotta ihan samanlaisessa tilanteessa, sillä erolla, että mieheni ystäväpiiri koostuu pelkästään miehistä, niin on aina ollutkin, joten mun poissaoloani ei siellä ihmettele kukaan. Mun ystävät on jo tottuneet siihen, että me mieheni kanssa ei liikuta yhdessä kaveripiirijuhlissa.
Tokihan teillä on yhä mahdollista oppia olemaan toistenne kavereittenkin kanssa joku päivä, koska ootte vasta niin alussa.
Kyllä se siitä, kun et turhaa vaivaa päätäs sillä mitä muut susta "ehkä" ajattelee. Sitähän ei teidä ennen kuin ne tulee sen sulle sanomaan, which is never... ; )