Olen olltu ystäväni tukena ja turvana. kuunnellut ja kannustanut kaikessa. ottanut hänet mukaani matkalle.
Kuunnelut häne vuodatuksiaan. Olen suostunut ottamaan hänet kotiini lähes koska vain. Ollut iloinen hänen puolestaan jos jokin asia on onnistunut häneltä. Kuunnellut Jari Sillanpää-selostukset, entisen työnantajan haukkumiset, ihmettelyt, miksi kukaan ei vastaa hänen soittoihinsa enää, kuunnlleut kuinka hirveitä hänen kavereidensa hulttiopennnut on. Kuunnellut, kuinka hänen veljensä on kusipäää, isänsä pelkkä paska ja äiti saamaton hutilus. Olen kuunnellut hänen rähjäämistään busseissa, kuinka hänen kusipäänaapurinsa kolajaa kaiket yöt. Olen sietänyt hänen kiukutteluaan, olen niellyt lähes kaiken. siillä hyviäkin hetkiä on ollut, toki. Siedin jotenkuten myös sen, että laivan ravintolassa ollessamme joku kaatoi sidukat nisaani, ja ystäväni karjui että kyllä voit olla ihan hyvin siinä, "en jaksa ravata koko ajan ees taas hyttiin"!.
Pikkuhiljaa sietokykni alkoi murentua. Kun minä halusin mennä hänen luo joskus, hän kieltäytyi, koska ei jaksa koko päivää istua odottamassa (on työtön, minä työssä), aina piti päästä vain minun luo, ja kun tarpeeksi jankkasi, annoin periksi. Ja taas minä passasin!
Hän alkoi vaatia minulta yhä enemmän ja enemmän.
Hän halusi puhua puhelimessa, vaikka minulla ei aikaa---kyllä sulla snyt on aikaa--ei nyt voi olla niin kiire-!!
Mitta tuli täyteen,, kun hän suorastaan käski tulemaan mukaan jonnekin kiasmaan, ja kun en lähtenyt, sain haukkumakirjeen, jossa sain kuulla miten itsekäs olen, ja kuinka minun pitää rajoittaa miesystävän tapaamista ( 1-2 krt/kk) jollei mulla ole voimia tavata muita kavereita-eli häntä itseään-
lopetin tuon ytävyyden, rypeköön nyt, ja miettiköön mehuissaan, mitä on tullut tehtyä
Kuunnelut häne vuodatuksiaan. Olen suostunut ottamaan hänet kotiini lähes koska vain. Ollut iloinen hänen puolestaan jos jokin asia on onnistunut häneltä. Kuunnellut Jari Sillanpää-selostukset, entisen työnantajan haukkumiset, ihmettelyt, miksi kukaan ei vastaa hänen soittoihinsa enää, kuunnlleut kuinka hirveitä hänen kavereidensa hulttiopennnut on. Kuunnellut, kuinka hänen veljensä on kusipäää, isänsä pelkkä paska ja äiti saamaton hutilus. Olen kuunnellut hänen rähjäämistään busseissa, kuinka hänen kusipäänaapurinsa kolajaa kaiket yöt. Olen sietänyt hänen kiukutteluaan, olen niellyt lähes kaiken. siillä hyviäkin hetkiä on ollut, toki. Siedin jotenkuten myös sen, että laivan ravintolassa ollessamme joku kaatoi sidukat nisaani, ja ystäväni karjui että kyllä voit olla ihan hyvin siinä, "en jaksa ravata koko ajan ees taas hyttiin"!.
Pikkuhiljaa sietokykni alkoi murentua. Kun minä halusin mennä hänen luo joskus, hän kieltäytyi, koska ei jaksa koko päivää istua odottamassa (on työtön, minä työssä), aina piti päästä vain minun luo, ja kun tarpeeksi jankkasi, annoin periksi. Ja taas minä passasin!
Hän alkoi vaatia minulta yhä enemmän ja enemmän.
Hän halusi puhua puhelimessa, vaikka minulla ei aikaa---kyllä sulla snyt on aikaa--ei nyt voi olla niin kiire-!!
Mitta tuli täyteen,, kun hän suorastaan käski tulemaan mukaan jonnekin kiasmaan, ja kun en lähtenyt, sain haukkumakirjeen, jossa sain kuulla miten itsekäs olen, ja kuinka minun pitää rajoittaa miesystävän tapaamista ( 1-2 krt/kk) jollei mulla ole voimia tavata muita kavereita-eli häntä itseään-
lopetin tuon ytävyyden, rypeköön nyt, ja miettiköön mehuissaan, mitä on tullut tehtyä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Iän myötä uusien ystävien hankinta alkaa olla kortilla ja vanhoissa ilmenee vuosi vuodelta ikävämpiä piirteitä. Ei mikään ihme, että ihmiset ovat hyvin yksinäisiä. Itse yritän ja yritän sietää ystävien ikäviä luonnevikoja, mutta kieltämättä mitta täyttyy nykyisin herkemmin. Ennemmin yksin kuin huonossa ystävyyssuhteessa. Ystävä, joka tuottaa enemmän huonoja fiiliksiä kuin hyviä, nakertaa syvimpään sisukseen asti.
Olitko sinä hyvä ystävä? Olitko aivan tosissaan?
Eron hetkellä sitä et ainakaan ole.
Pohdihan motiivejasi. Et pura omaa pahaa mieltäsi, vaan haukut hänet tunnistettavasti tänne. Mikä on sen tarkoitus? Syyllistää häntä, kostaa, oikeuttaa sinun marttyyrin kruunusi? Kun luin kaiken vihan viestistäsi, en voi kuin pohtia...
Olitko sinä hyvä ystävä? Olitko aivan tosissaan?
olin, ystävä hänelle, yritin auttaa ja välitin hänestä kyllä, mutta uskoisin, että "puolija toinen" tekisi samoin, jos olisit minun, tai monen muun asemassa. jossain välissä mitta kerta kaikiaan katkeaa, vähän niinkuin avioliitossakin.... ei ole pakko jatkaa, jollei suhde toimi enää
Minulla on kanssa kokemus saman tyyppisestä ihmisestä...ei jaksa, miten pääsen eroon???
olisi kyseessä sama ihminen???
Koska todella tiedän, mitä hänelle on käynyt muiden kavareiden kanssa, mutta en lähde niitä nyt tässä purkamaan sen tarkemmin. Tiedän, että kaikki ovat hänet hyljänneet. Ei kukaan jaksa kuunnella alituiseen narinaa, nurinaa, haukkumista seläntakana, ja kun haluat itse tulla kuulluksi, se ohitetaan nopeasti, ja taas puhutaan se samat nirinät ja nurinat. Toisinaan tuntui, ett korvat halkeaa. Ja viikonloput alkoi olla rasite minulle, kun hän aina tuli luokseni, vaikka kotityöt odotti tekijäänsä, poikani äitiään käymään, tytär kuuntelijaa. Minulla piti olla aina aikaa vain hänelle. Kerran kun kehtasinkin pyytää jonkun muun luokseni hänen sijastaan, ja mainitsin siitä, alkoi hirveä huuto!!!
Ja kasvojen ilme oli nyrpeä, kun henkilö jonka olin kutsunut luokseni, oli kauan aikaa sitten tapaani vanha kamu, josta en ollut kertonut tälle ystävälle mitään... Että en kertonut hänelle, oli vallan tuomittavaa!!
Hänen ei tarvinnut kertoa kaikkia asioitaan minulle, minun kyllä hänelle.
Kysyjälle joka haluaa päästä eroon kaveristaan annan vinkin että sanot suoraan, että nyt riitti, ja jos et voi sanoa kasvotusten, laita tekstari.
kerro, miltä tuntuu kun aina vaaditaan ja vaaditaan.
ps. en minäkään ole mikään virheetön pulmunen, onhan ne viat minussakin, joidenkin mielestä varmaan kamala akka (?) mutta osaan antaa tilaa ystäville elää omaa elämäänsä.
itselläni kanssa tilanne, jossa hyvänä ystävänä pitämäni ihminen juuri vaikeimpana hetkenä kommentoi että vika itsessäni, olen kaiken pahan (esim. vaikeudet työpaikalla, jne.) ansainnut ja pitäisi mennä itseeni, suorastaan oksentaa aggressionsa päälleni kun haluaisin vaan että toinen kuuntelisi ja ymmärtäisi. Kun hänellä itsellään on ollut vastaavanlaisia juttuja, olen kuunnellut ja tukenut. Nyt, noin 10 v ystävyyden jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että eipä taida olla kaveri sellainen ihminen, joka lyö pahimmalla hetkellä, eikä edes pyydä anteeksi. Alkaa vain yht'äkkiä ottamaan tosi paljon yhteyttä tämmöisen tilanteen jälkeen kuin mitään ei olisi käynyt ja ihmettelee, kun en haluakaan olla enää tekemisissä. Itselleni ystävystyminen on aina ollut vaikea prosessi, luottamus syntyy aika hitaasti, mutta toisaalta sitten olen uskollinen ystävä ja siedän toiselta aika paljon. Eipä noita kavereita paljoa olekaan, mutta laatu kyllä korvaa määrän kohdallani. Nyt taisi kaveripiiri huveta yhdellä, mutta mielestäni toinen taisi tällä kertaa menettää enemmän kuin minä.
Ehkä joskus ei vain kannata sietää toista loputtomiin, ystävyys on kuitenkin vapaaehtoinen juttu, jota molempien pitäisi ylläpitää. Oma itse on tärkeämpi kuitenkin kuin ihminen, joka selvästi ei sinua arvosta!
Inhottava tuttavuus myrkyttää elämän.
Satuin tutustumaan erääseen viiskymppiseen muutaman kerran eronneeseen naiseen. Hän valitti olevansa yksinäinen.
Hän oli hyvin itsekäs kaikessa. Jos hän oli huonolla tuulella, kaikki saivat kärsiä siitä; hän valitti, marisi ja oli negatiivinen. ..mä haluun nyt jotain, tajuutko, mä haluun nyt jotain!!! Sitten hän meni varattujen miesten kanssa sänkyyn ja haukkui niiden vaimot lehmiksi tms. Tai veti pään täyteen ja örvelsi baarissa konttauskunnossa. Ystävällisille ihmisille hän nauroi ja oli ivallinen.
Häpesin tuota käytöstä. Yritin auttaa. Hän haukkui minut. Ja yhä katselee minua ivallisesti.
Hän puistattaa minua.