Minulla on ongelmana se että appivanhempani ovat pienestä pitäen kertoneet tyttärelleen mitä elämässä pitää tehdä ja miten tietyt asiat pitää hoitaa. Nykyään kuulen kaiken päivää että äitillä ja isällä o ämä asia näin ja tähän pitää tehdä sellanen ja tällänen paperi koska isä on sanonut että tämä pitää tehdä näin. Sitten kun kysyn että mitä sinä itse haluat tehdä, niin en saa mitään vastausta. Ainoa totuus maailmassa on se mitä hänen vanhempansa ovat mieltä.
Voisi jopa rumasti sanoa että kultalusikka suussa syntynyt kakara.
Itse olen aloittanut elämäni nollilta ja rakentanut kaiken maallisen itse, tekemällä pitkää päivää töitä jne. olen siitä onnellinen ja tiedän että kaikki on minun aikaansaamaa. Ehkä isekäs ajattelutapa, mutta kuitenkin. Kun tekee oman päänsä mukaan niin saa katsoa peiliin ja hymyillä jos on onnistunut tai itkeä jos epäonnistunut.
Haluaisin saada tyttöystäväni jotenkin ajattelemaan enemmän omillaan, eikä aina turvautumaan vanhempiinsa ja muistelemaan että mitä he ovat jostain asiasta sanoneet. Olen koittanut kommentoida asiaa hyvällä ja pahalla, mutta ei vaikutusta.
Alkaa rassata koko tilanne, tuntuu kuin minun pitäisi alkaa elämään jonkun toisen elämänsääntöjen mukaan. Jos ajatukset olisivat tyttöystäväni omia niin se olisi täysin toinen tilanne.
Niin, olemme yli kolmekymppisiä molemmat.
Hyviä neuvoja saapi esittää! :)
Voisi jopa rumasti sanoa että kultalusikka suussa syntynyt kakara.
Itse olen aloittanut elämäni nollilta ja rakentanut kaiken maallisen itse, tekemällä pitkää päivää töitä jne. olen siitä onnellinen ja tiedän että kaikki on minun aikaansaamaa. Ehkä isekäs ajattelutapa, mutta kuitenkin. Kun tekee oman päänsä mukaan niin saa katsoa peiliin ja hymyillä jos on onnistunut tai itkeä jos epäonnistunut.
Haluaisin saada tyttöystäväni jotenkin ajattelemaan enemmän omillaan, eikä aina turvautumaan vanhempiinsa ja muistelemaan että mitä he ovat jostain asiasta sanoneet. Olen koittanut kommentoida asiaa hyvällä ja pahalla, mutta ei vaikutusta.
Alkaa rassata koko tilanne, tuntuu kuin minun pitäisi alkaa elämään jonkun toisen elämänsääntöjen mukaan. Jos ajatukset olisivat tyttöystäväni omia niin se olisi täysin toinen tilanne.
Niin, olemme yli kolmekymppisiä molemmat.
Hyviä neuvoja saapi esittää! :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tälläiset jutu pitää selvittää etukäteen.
Lähtökohtanne ovat erilaiset ja kuten itse totesit olet joutunut itsenäistymään hyvin varhain, kun taas tyttöystäväsi turvallinen elämä on sitonut hänet voimallisemmin vanhempiinsa. Joten se vaatii sinulta hyvin paljon kärsivällisyyttä ja ehkä montakin vuotta ennen kuin tyttöystäväsi oivaltaa, mitä hän itse haluaa. Tehtäväsi ei siis ole helppo, mutta teet todella hienosti kysyessäsi mitä mieltä hän itse on.
Joskus taustalla voi olla voimallisesti sitovat vanhemmat, jotka ovat pitäneet tytöstään rautaisesti kiinni ja tukahduttaneet kapinoivat vaiheet tai kenties tyttöystäväsi kerta kaikkiaan on ollut helppo lapsi, joka on halunnutkin pysyä mamin ja papin pikkukultana. Mene je tiedä, seuraa tilannetta.
Yleensä itsenäistymiskriisit tulevat kyllä, jos ei muuten, niin keski-iän kynnyksellä kun vanhemmat alkavat vanhenemaan ja olemaan riippuvaisempia jälkeläisistään. Tai jos toinen vanhemmista sairastuu yllättäen, jolloin tyttöystäväsi turvallisuus alkaa horjumaan. Kriisi voi olla raju ja sinunkin kannalta hankala, jos tyttöystäväsi ei ole hetkeäkään pohtinut mitä hän elämältään tahtoo tai tuntisi itseään.
Ja voihan tyttöystäväsi vanhemmat olla hyvinkin osaavia ja tietäviä,joten älä ihan kaikkea konsultaatiota torju.
Itsenäistyminen vaatii tyttöystävältäsi heräämistä tietoisuuteen omasta tahdostaan, etkä voi kiirehtiä häntä saati mielipiteilläsi hoputtaa älyämään sellaista, jota hän ei vain ole valmis näkemään. Tietysti voit puhua suoraan tai keskustella kynttilän valossa, mutta silloinkin kannattaa käyttää esimerkkejä ja perustella asiallisesti miksi niin ajattelet.
Monesti tulee mieleen juuri tämän tapaiset ongelmat, kun hyvin erilaisista oloista tulevat ihmiset asettuvat yhteen. Sinä olet ollut nuoresta omillasi, toinen ei osaa irroittautua lapsuudestaan.
Olen ajatellut, kuinka vaikeaa monilla on ihan vain sen vuoksi, että rakkaus on syttynyt kovin erilaisten ihmisten välille. Eikä tarvitse olla ulkomainen puoliso, ei "väärää" uskontoa, ei erilaista kulttuuria.
Miten HE ollenkaan selviytyvät, on vaikea käsittää.
No, aikuiset ihmiset selviytyvät, ehkä vaikeuksien kautta, tai sitten ei. Mutta jäljelle jää lapset, joiden turvallisuudentunne järkkyy.
Toivottavasti teidän ongelmanne ratkeavat ennen kuin teillä on lapsia. Hallitsevat isovanhemmat saattavat tulla ja sekaantua myös perheenne lasten elämään, ja silloin sinun on pystyttävä heitä puolustamaan.
Itsenäisyys tulee usein vasta nelikymppisenä. Hellästi hoivatut, huolehditut lapset joutuvat kaikessa ottamaan huomioon vanhempansa. He eivät huomaa, että vanhemmat ovat ripustautuneet lapsiinsa ja haluavat pitää heidät tiukasti elämässään yhä, vaikka itse saman ikäisinä olivat itsenäisiä ja omaehtoisia aikuisia.
Jonain päivänä nuori sitten havaitsee, että tietääkin itse paremmin. Vanhemmilla on oman aikansa ajatukset ja käsitykset, ja ne eivät enää käy. Silloin itsenäisyys alkaa.
ei ole oppinut vahvojen vanhempien varjossa ajattelemaan, että mitä hän itse haluaa ja mihin hän itse pystyy, niin ei ne taidot ihan yhtäkkiä ilmesty, vaan harjoittelemisen kautta. Eli rupea kyselemään noita taitoja harjoittavia kysymyksiä ihan pienissä arkielämän tilanteissa ensin (mihin mennään syömään tmv) ja sitten isompien hankintojen, lomakohteiden jne. valinnassa ja abstraktimpien asioiden yhteydessä (missä näet itsesi viiden vuoden päästä). Niin ne nuorena itsenäistyneetkin harjoittelivat aikoinaan.
Tosiasia nimittäin on, että jotkut vanhemmat kontrolloivat jälkikasvuaan hyvinkin raivokkaasti juuri niin pitkään kuin lapsi ei asetu avoimesti olemaan oma aikuinen itsensä, jolla on omat rajat ja tahto, mutta tilanteen muuttaminen on sitä hankalampaa mitä kauemmin teini-iän irrottautumiselle otollisesta kehitysvaiheesta on. Suuri osa näistä myöhäisirrottautujista tarvitsee avuksi terapiaa ainakin jossain irrottautumisvaiheessa, jopa perheterapiaa siinä vaiheessa kun oma tahto alkaa löytyä, ja kumppaninkin kanssa joudutaan perherooleja säätämään uuteen uskoon.
Naisen syyllistäminen nyt ei ainakaan auta. Tuollaiset vanhemmat syyllistävät tytärtään jos tytär on eri mieltä, eli vanhempia pitää koko ajan mielistellä muuten tulee raivokohtauksia, syyllistämistä, marttyyrimaista "olemme tehneet kaiken aina sinun vuoksesi, olet itsekäs, kiittämätön yms. syytöksiä".
Tässä tapauksessa siis nainen joutuu mielistelemään vanhempiaan koska ei tiedä että on olemassa toisenlainen tapa elää. Hänet on kasvatettu mielistelemään ja hän tottelee kun ei muutakaan osaa. Ei alistettu ihminen ymmärrä olevansa alistettu.
En minä sanoisi että henkilö, joka on noin alistettu vanhempien taholta olisi kultalusikka suussa syntynyt. rahaa voi olla, mutta jos ei ole omaa elämää niin eipä siitä rahasta ole mitään iloa,kiristyskeino sekin noissa tapauksissa on.
En tosiaankaan tiedä mikä tuohon tilanteeseen auttaisi. Todennäköisesti nuo vanhemmat syyllistävät tytärtään kovasti ja vaativat tottelemaan. Yksi alistamisen keino on se, että tyttärelle sanotaan "vain me välitämme sinusta". Ikävää tuo on.
opetettu tapa josta tuskin pääsee irti. Sanoisin, että aika "sairasta" molemmin puolin. Aikuinen ei osaa ottaa omaa elämää haltuunsa ja vanhemmat eivät päästä irti. Ei ihminen aikuistu koskaan jos ei anna siihen tilaisuutta. Joskus pitää olla luja, eikä vanhemman pidä puuttua millään tavoin aikuisen lapsen asioihin.Sama jatkuu aina siihen saakka kunnes vanhemmat ovat maan alla. Aivan outoa minulle ja meidän suvulle. Itse pitänyt vastata kaikesta 15v lähtien, eikä ole tullut mieleenkään juosta missään asiassa vanhempani syliin ja nyt toinen kuollut ja toinen hoitolaitoksessa.
opetettu tapa josta tuskin pääsee irti. Sanoisin, että aika "sairasta" molemmin puolin. Aikuinen ei osaa ottaa omaa elämää haltuunsa ja vanhemmat eivät päästä irti. Ei ihminen aikuistu koskaan jos ei anna siihen tilaisuutta. Joskus pitää olla luja, eikä vanhemman pidä puuttua millään tavoin aikuisen lapsen asioihin. Sama jatkuu aina siihen saakka kunnes vanhemmat ovat maan alla. Aivan outoa minulle ja meidän suvulle. Itse pitänyt vastata kaikesta 15v lähtien, eikä ole tullut mieleenkään juosta missään asiassa vanhempani syliin ja nyt toinen kuollut ja toinen hoitolaitoksessa.
Kiitos vastauksista. En ole valitettavasti päässyt hetkeen käymään täällä.. Niin kuin näistä vastauksistakin tuli ilmi, syytä asiaan on varmasti tyttöystävässäni ja hänen vanhemmissaankin. Jos on pienestä pitäen opetettu tiettyyn tapaan niin siitä ei pääse kovinkaan helpolla yli. Minusta ehkä surullisinta on että vanhempien ”jyrääminen” on vienyt tyttäreltä oman ajattelun vapauden. Hän miettii jotain asiaa monelta kantilta, mutta hetken päästä sanookin että isä tai äiti teki näin ja niin teen minäkin, koska se on oikein. Oon koittanut keksiä aiheita joihin hän ei saisi apua vanhempien ajattelusta, mutta silloin tulee yleensä syvä hiljaisuus. Myöskään kysymys että mitä SINÄ ITSE ajattelet aiheuttaa hiljaisuutta ja kääntyy äkäisyydeksi. Tyttöystäväni on kyllä suhteellisen korkeasti opiskellut ja hyvässä työssä, sitä olen joskus ihmetellyt että miten hän on osannut valita ammattinsa vai onko se kerrottu hänelle.
Myös raha asiat on sidottu vanhempien valvovan silmän alle, vanhemmat lainaavat tai lahjoittavat rahat hankintoihin eikä pankkia saa käyttää. Perheen lapsien puolisot ovat täysin ulkopuolisia ja lapsien perheitä ei käsitellä perheinä, vaan niistä puhutaan omana lapsena ja sen puolisona. Ei mene mun jakeluun millään, koska omassa suvussa ei tällaista jakoa ole. Tietty jokaiselle vanhemmalle se oma lapsi on varmasti tärkein, mutta sen puoliso kuuluu yhtälailla sukuun.
Tuota, mitä joku kommentoi, pelkäänkin että mitä tapahtuu kun toinen tai molemmat vanhemmista sairastuu vakavasti tai kuolee. Onko elämä tyhjän päällä kokonaan. Tuleeko minusta se tuki vai lähteekö hän viimein elämään omaa elämäänsä.
Noita asioita ei oikein voi ennalta tietää. Ehkä olisi parempi hankkia seuraa jolla on samat lähtökohdat. Minulta meni jostakin syystä ehkä liian kauan huomata nämä asiat, ehkä se rakkaus on sokea, mutta onko se kuurokin..
Näillä eväillä kohti joulua, saa nähdä mitä siitäkin tulee.
Ei kait tilanteeseen voi antaa muuta neuvoa tai mielipidettä kuin se; ilmoita ettet enää kuuntele vanhempiesi mielipiteitä, vaan haluat tietää tyttöystäväsi oman mielipiteen.
Itse olen siteerannut usein niitä sananlaskuja, joita isältäni pääasiassa opin, mutta koko elämäni aikana en niitä "syöttänyt" läheisilleni. Jos tyttöystävän vanhemmat ovat elossa, hehän voivat itse kertoa omasta puolestaan, mitä haluavat. Eri asia on, jos ovat kuolleet ja jotain omaan sukuun kuuluvaa haluaa jättää ikäänkuin perinnetiedoksi. Jopa lapsilla on oltava oikeus tietää jotain omista isovanhemmistaan ja muistakin sukulaisista. Se yhdistää ja tunteen kuulumisesta johonkin. Nykyisinhän nuoret eivät tiedä, minne kuuluvat. Se on erittäin huolestuttavaa. Kiitos pakkotyön ja sanktioiden. Kiitos lasten pakkopäivähoidon. Se ei korvannutkaan kotia, kuten itse tuskailin herätellessäni lastani päivähoitoon.
Ennen vanhaan, eli silloin kun oma äitini oli vielä suht´ nuori, silloin oli tapana viitata aina siihen, miten minun äitini tai isäni tekivät. Mutta koska äitini oli varsinainen pohdiskelija, uskon että hän toi meille tiedoksi vain sellaiset sanonnat, jotka hänen oma kriittinen tarkastelutapansa kykeni ensin hyväksymään. arkoitan siis sitä, ettei hän meille kaikkea yrittänytkään kertoa, pikemminkin päinvastoin;kertoi liian vähän.
Muuten, onko tämä tapa vieläkin miten yleistä? Oletko ajatellut, miten miehet antavat ymmärtää usein, miten naiset ovat tyhmiä, kun eivät ymmärrä politiikasta mitään. Niin itsekin tunsin silloin olevani varsinainen uuno poliittisissa asioissa, kun lapseni oli pieni. Mutta minulle äitinä oleminen oli tärkeämpää kuin osallistuminen aktiivisesti politiikkaan. Äitinä oleminen teki elämästäni antoisaa. Sitä muistoa en olisi politiikasta tai mistään muustakaan saanut. Vain äitinä oleminen tekee elämästä elämisen arvoista ja se kasvattaa vastuuntuntoa ja muita puolia. Eihän äiti voi kasvattaa lasta opettamalla esim. valehtelemaan, kieroilemaan, rakastamaan ja ahnehtimaan vain rahaa jne.
Teimpä hölmän teon, kun en lukenut kaikkia osia. Vaimosihan on ilmeisesti kuuluu opiskelunsa vuoksi akateemisiin. Heidän kuuluukin pohtia ja kyseenalaistaa kaikki asiat joka kantilta, sillä heidän on oltava Suomen älymystöä. Siihen heidät koulutetaan. Se on eri asia, tulee kaikista erinomaisia akateemikkoja, mutta ainakin odotan heiltä sitä, että ovat rehellisiä.
Oletko itse insinööri vai mikä ammatiltasi? Ehkä vastakkain ovatkin rahamaailma ja jotkin eettiset arvot, riippuen tietenkin koulutustaustasta.