Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ex ei jätä rauhaan

Loppuunpalanut

En tiedä enää mitä teen. Oma jaksamiseni alkaa olla lopuillaan. Erostamme on tosiaan 1,5 vuotta aikaa ja ex painostaa minua tasaisin väliajoin yhteenpaluulla. Olen tehnyt selväksi, etten halua enää palata yhteen enkä yrittää. Kävimme aikanaan terapiassakin joten tämä asia pitäisi olla kaikin puolin loppuunkäsitelty. Ex hokee yhä, että vasta eron jälkeen hän tajusi ja minä olen velkaa uuden yrityksen koska nyt hän on muuttunut. Ym Ym...sysää vastuun omasta onnestaan ja onnettomuudestaan minun harteilleni.

Suhteen ongelmat tottakai johtuvat molemmista, mutta hän teki suhteessa ne "kardinaalimokat" jonka myötä suhde kriisiytyi ja päättyi eroon. Olen harkinnut jo lähestymiskieltoa, mutta sähköposteihin niitä ei ilmeisesti saa (en pysty blokkaamaan ja postiosoitetta en oikein voi vaihtaa). Sähköpostitse hän eniten minua lähestyy. Lisäksi minusta tuntuu, että hän jollain tavalla urkkii elämääni, seuraa tai joku muu seuraa. Tietää sellaisia asioita mitä hänen ei pitäisi tietää. Postisalasanat ym olen vaihtanut.

Alan olla neuvoton. Mies vannoo ikuista rakkautta ja lupaa ettei milloinkaan unohda minua ja päästä irti. Että hän ei voi olla niin epärehellinen itselleen ja minulle että päästäisi irti! Kuinka jaloa...olen tavannut uuden miehen ja minusta on aika sairasta, että joudun pälyilemään ympärilleni peläten mitä ex keksii.

Vertaistukea, neuvoja?

22

6679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eroon....

      www.narsistienuhrientuki.info

      Löytyisikö apua tältä sivustolta

      • vapaa3

        Mitä jos poistaisit sähköpostit lukematta. Ilmoita hänelle että olet laittanut hänen sähköpostinsa torjuttuihin lähettäjiin. Tosiaan NUT:n sivuilta saat vertaistukea. Ilmoita hakevasi lähestymiskieltoa aivan varmasti jos hän ei heti muuta tapojaan. Olisi se hänelle nolo tilanne. Mitä vähemmän olet yhteydessä tai mitenkään reagoit, sen parempi. Jos olisit vapaa lähtemään, kannattaisi muuttaa toiselle puolelle maata. En osaa sanoa, mitä seuraa, jos ilmoitat hänelle rakastavasi toista. Joko hän jättää sinut rauhaan tai raivoaa?


      • tehny
        vapaa3 kirjoitti:

        Mitä jos poistaisit sähköpostit lukematta. Ilmoita hänelle että olet laittanut hänen sähköpostinsa torjuttuihin lähettäjiin. Tosiaan NUT:n sivuilta saat vertaistukea. Ilmoita hakevasi lähestymiskieltoa aivan varmasti jos hän ei heti muuta tapojaan. Olisi se hänelle nolo tilanne. Mitä vähemmän olet yhteydessä tai mitenkään reagoit, sen parempi. Jos olisit vapaa lähtemään, kannattaisi muuttaa toiselle puolelle maata. En osaa sanoa, mitä seuraa, jos ilmoitat hänelle rakastavasi toista. Joko hän jättää sinut rauhaan tai raivoaa?

        itestään PELLEN!


      • d
        tehny kirjoitti:

        itestään PELLEN!

        Psykopatia periytyy: yleensä huonot ruuanlaittotaidot, tunteettomuus ym. Varoitus


    • viiviT

      Sama täällä ja meidän erostamme on jo 3 vuotta. Olen täysin neuvoton, yhteisten lasten takia en halua mennä niin pitkälle että hakisin lähestymiskieltoa.
      Se ahdistus, jota tunsin avioliiton aikana palaa aina takaisin kun saan häneltä tuollaisia viestejä. Annoin hänelle monta kertaa "viimeisen mahdollisuuden" muuttua ja silti hän väittää että ero tuli hänelle puun takaa...
      Miten joku voi pilata oman elämänsä menneisyyteen tuijottamalla. Olen tehnyt hänelle täysin selväksi että yhteen emme palaa enää ikinä. Ja olen neuvonut häntä terapeutille puhumaan asioistaan. Mutta ei hän tunnista itsellään mitään ongelmaa. Ei näe siinä mitään outoa ettei osaa päästää irti vuosienkaan jälkeen ja tekee itsestään täyden narrin.
      Lasten vuoksi en voi kauas muuttaa vai liekö sekään auttaisi.
      Kun vain saisin rauhan jatkaa omaa elämääni ilman pelkoa ja ahdistusta niin voisin edes minä katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti.

      • epätietoinen_

        Hei,
        Olisi kiva kuulla jonkun edellämainitunlaisen miehen mielipide. Mielenkiinnosta haluaisin tietää mitä heidän päässänsä oikein liikkuu. Jos nainen rautalangasta vääntää että kaikki on jo loppu, mikä saa heidät uudestaan ja uudestaan kerjäämään ja vaatimaan takaisin yhteenpaluuta. Eikö heillä ole yhtään omanarvontunnetta? Tai järjen häivääkään. Miksi he ehdoin tahdoin pilaavat oman elämänsä kun voisivat uskoa ja luovuttaa ja etsiä uusia mahdollisuuksia. Uskokaa tai älkää niitä kyllä tulee, myös rakastumisia.
        Eli jos joku mies tätä lukee, voisit vähän valaista mitä mielessäsi oikein liikkuu.


      • vapaa3

        ViiviT, hoidat kylmän asiallisesti vaan lapsiin liittyvät käytännön asiat eksän kanssa. Älä näytä mitään merkkiä tunteistasi hänelle, ei pelkoa, ei empatiaa, ei huolta. Muuten et ole hänelle tili- etkä terapiavelvollinen mistään! Tutustu sinäkin Narsistien Uhrien Tuki ry:n antiin, vertaistukiryhmästä olisi apua jos paikkakunnallasi sattuu olemaan sellainen. Keskustelupalstalla on jokaiselle tällaisten ongelmien kanssa painivalle joitakin hyviä käytännön vinkkejä. Jos tunnistat eksässä narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä, sinua auttaa tutustuminen teksteihin, joissa selvitetään mikä on "lähde" eli miten narsisti käyttää uhriaan omaa oloaan parantavana tekijänä, jopa eronkin jälkeen, mikäli eronnut osapuoli ei tee tilanteesta loppua.
        Siis, yhteiset lapset eivät oikeuta eksää pilaamaan elämääsi nyt, vielä vähemmän tulevaisuuttasi.
        On juuri ilmestynyt kirja nimeltä Varo Narsistia, kirj. asianajaja Markku Salo, kannattaa tutustua. Muitakin hyviä, narsismista kertovia kirjoja on ilmestynyt sekä kotimaisten asiantuntijoiden tekemänä että käännöksinä viime vuosina.


      • Kiitollinen kiusattu
        epätietoinen_ kirjoitti:

        Hei,
        Olisi kiva kuulla jonkun edellämainitunlaisen miehen mielipide. Mielenkiinnosta haluaisin tietää mitä heidän päässänsä oikein liikkuu. Jos nainen rautalangasta vääntää että kaikki on jo loppu, mikä saa heidät uudestaan ja uudestaan kerjäämään ja vaatimaan takaisin yhteenpaluuta. Eikö heillä ole yhtään omanarvontunnetta? Tai järjen häivääkään. Miksi he ehdoin tahdoin pilaavat oman elämänsä kun voisivat uskoa ja luovuttaa ja etsiä uusia mahdollisuuksia. Uskokaa tai älkää niitä kyllä tulee, myös rakastumisia.
        Eli jos joku mies tätä lukee, voisit vähän valaista mitä mielessäsi oikein liikkuu.

        Erosin 2003 syksyllä ja avioduin uudestaan 2004. Olen onnellinen uuden kanssa, mutta kun ex-vaimo edelleen roikkuu, soittelee ja yrittää esittää milloin mitäkin. En halua olla töykeä tai tökeä, mutta ei sitä jaksa kuunnella kun toinen soittelee milloin mistäkin, aina kun sillä on kriisi tai helvetin moinen humala vanha gramofooni palaa asiaan.

        Alunperin vaimo halusi erota (terapeutin ohje), meillä molemmilla oli muita ja erosimme mielestäni kohtuullisen siististi. Vaikeudet alkoivat kun ex tajusi uuden vaimoni olevan nuorempi, hoikka ja minun rakastunut. Se sekos, alkoi soittelemaan kihlatulleni ja häiriköimään oikein urakalla. PS uusi vaimoni ei ollut ennen eroa kuviossa.

        Nykyisin vähän hiljaisempaa välillä ja sitten taasen pam. Eikö tämä koskaan lopu. Tympäsee edes kohteliasuutta vastata kun näen hänen soittavan ( aika monta kertaa luuri pysyy kiinni ). Puhuttelee ja yrittää komentaa kun hänellä olisi jokin asema yhä elämässäni. Meillä ei ole yhteisiä lapsia joten mikään ei pidä kiinni. Luulin ex:llä olevan edes pienen hivenen ylpeyttä tai kunniaa, mutta ei. Hokee vain miten teki virheen, miten ei olisikaan halunut erota, miten hän oli syyntakeetomassa tilassa (mitä ei sillä hetkellä tienyt), miten hän on muutanut mielen ja kaikkei uskomattominta hän vihaa minun uutta vaimoa ( jota en edes ollut nähnyt kun meidän ero sai lainvoiman), kertoo kaikki sairautensa, utelee minun asioita ym. Itkee ja raivoaa ja soittaa kun hullu kun jätän vastaamatta.

        Joten olisin kiitollinen myös naisille jos vastaisitte miten ex:stä pääsee eroon kohteliaasti tai miten toisen saa tajuamaan eromme oli elämäni yksi parhaista ratkaisuista. Olisimme jatkaneet vain kulissiavioliittoa missä kumpikaan ei toista rakastannut, nyt molemmilla on siihen tilaisuus.


    • sinnari

      Mieheni ex lähetti viestejä, maileja,kirjeitä, kortteja, emme lukeneet niitä koskaan laitettiin vain talteen jos joskus tarvittas ja ikävä että tarvittiikin. Mutta neuvoksi että älä lue hänen kirjoituksiaan mutta säilytä ne. Me emm lukeneet koska tiesimme niiden olevan tarkoitettuja meidän suhteen tuhoamiseen. Kaikki ollaan tallennettu...eihän sitä joskus tiedä vaikka hänen nykyinen miesystävä saisi kivan paketin postissa ;) hmm erittäin mielenkiintoinen ja kiehtova ajatus. Mutta vakavasti nyt sinulle hanki lähestymiskielto ja yritä elää uuden ystävän kanssa meistä jokainen on ansainnut suhteen jossa on onnellinen. Ei ketään voi esim itsemurhalla uhaten tai muuten uhkaillen pitää itsellään.

      • riippuu aina

        Jos viestit ovat kaipaavia ja toinen välittää, miksi kostaisitte lähettämättä ne eteenpäin. Eri asia jos siellä olisi jotain ihan kauheaa, mutta niitäkään ei saa lain mukaan lähettää eteenpäin.
        Taisit vaan viedä miehen itsellesi, etkä välitä toisten tunteista? Mies saattoi tehdä niin, mitä jos hän häipyy sinunkin luota. :( Hän voisi uuden naisystävän kanssa dissata taas sinua. Ei sellainen olisi kiva.


      • otan opikseni

        Sinnari näyttää olleen ainoa tässä ketjussa joka on osannut toimia. Mitä teitte? Miten on mennyt jatkossa, oletteko saaneet olla rauhassa?
        Laitoitko paketin?
        Tässä on hyvät neuvot tarpeen.


      • otanopikseni
        otan opikseni kirjoitti:

        Sinnari näyttää olleen ainoa tässä ketjussa joka on osannut toimia. Mitä teitte? Miten on mennyt jatkossa, oletteko saaneet olla rauhassa?
        Laitoitko paketin?
        Tässä on hyvät neuvot tarpeen.

        Sinnari, olisin tosissani kiitollinen jos vastaat. Ymmärrän että ketju on vanha ja ehkä et edes ole yhdesää puolisosi kanssa enää. Minua kiinnostaa vain että miten asiat eteni. Mitä teitte ja laitoitko postia eteenpäin. Oliko sillä toivomasi vaikututs?


      • H.K

        Voi hyvä tavaton.
        Ei kai ole mikään ihme että tuossa tilanteessa reagoidaan joskus tyhmästi ja toimitaan täysin kaikkea järkeä vastaan.,
        Tiedän vain sen mitä itse olen tehnyt mutta tiedän myös että kaikki mitä minun syytetään tehnnen ei ole totta. Tästä oltu käräjilläkin jo keväällä 2008, eikä exnyxä pari saaneet tahtoaan läpi, eikä minua tuomittu mistään koska ei ollut näyttöä. Joten nämä jutut ovat täysin tuulesta temmattuja. Voisin tällaisten kirjoittelujen vuoksi nostaa kunnianloukkaussyytten. Mutta koska tuosta on kulunut jo aikaa niin olkoon. Nuo ihmiset eivät ole onnellisisa omassa elämässään kun viitsiät jatkaa. Tuon uhkuaksen toteuttikin. kesällä 2010 siitä tiedän tämän olevan juuri minun exäni nykyisen puolison, entisen kakkosen kirjoittama.
        Vuosikausia jaksaa jauhaa.


      • H.k
        H.K kirjoitti:

        Voi hyvä tavaton.
        Ei kai ole mikään ihme että tuossa tilanteessa reagoidaan joskus tyhmästi ja toimitaan täysin kaikkea järkeä vastaan.,
        Tiedän vain sen mitä itse olen tehnyt mutta tiedän myös että kaikki mitä minun syytetään tehnnen ei ole totta. Tästä oltu käräjilläkin jo keväällä 2008, eikä exnyxä pari saaneet tahtoaan läpi, eikä minua tuomittu mistään koska ei ollut näyttöä. Joten nämä jutut ovat täysin tuulesta temmattuja. Voisin tällaisten kirjoittelujen vuoksi nostaa kunnianloukkaussyytten. Mutta koska tuosta on kulunut jo aikaa niin olkoon. Nuo ihmiset eivät ole onnellisisa omassa elämässään kun viitsiät jatkaa. Tuon uhkuaksen toteuttikin. kesällä 2010 siitä tiedän tämän olevan juuri minun exäni nykyisen puolison, entisen kakkosen kirjoittama.
        Vuosikausia jaksaa jauhaa.

        Oli tarkoitettu sinnarille.
        Te jotka haluatte tietää miten toimi niin voin kertoa että ovat edelleen avioliitossa j a toivottavasti pysyvätkin.
        Minun uuden suhteen pilasiat kyllä, Ei kukaan uusi ystävä halua jatkuvasti kuull a ikäviä asioita rakkaastaan. Hänelle soiteltiin ja laiteltiin sms:iä joiss hänelle luvattiin laittaa rikospoliisin tekemä kansio minusta.
        Kun ystäväni ei tuota tietoa halunnut vastaanottaa niin hänet ripitettiin livenä. Hänen omaisille soiteltiin ja hukuttiin minua.

        Tuo ihminen on täällä edelleenkin kuin vainotakseen minua. Jokaisessa ketjussa jossa huomaa minut niin torpeera koko keskustelun Ilkeillä ja eripuraa aiheuttavilla kommenteillaan
        Voi kun toivon todella että nuo ilkeydet loppuisivat jo,


    • ps

      Mikäs siinä jos ex-ei jätä rauhaan, minulla taas äiti on psykopaatti. Saa kaksi viikkoa kestäviä raivokohtauksia, kokee henkilökoht.loukkauksina, jos ei ehdi puhelimessa puhua. Soittelee ympäri pitkin , puhuu omiaan. Jo nuorena ollessani piti lähteä kotoa yöllä, mölinä ei loppunut. Syyttelee muita, en lähde mihinkään ulkomaan matkalle hänen kanssaan, saat olla syömättä, rupesi rinkumaan laivalla useita tunteja kun sanoin , että täällä on vähän väkeä. Oli manipuloinut ex-puolisoni, soittelivat keskenään, mutta minullle ei. Nykyinen ei ryhtynyt minkäänlaisiin keskusteluihin , koska tiedän miten siinä käy.

      Jokin ruuvi puuttuu: kerran olin sairaana ja pyysin hetin soittamaan, soitti kolmen ja puolen tunnin päästä, kerran taas talossa oli roskis tulipalo , palomies kävi jokaisessa asunnossa, pyysin soittamaan -soitti 5 tunnin päästä. Kävelin mummolaan, jossa mummo heti kysyi minkälainen tulipalo. 90-vuotiaalla tilannetaju toimii paremmin, nyt on kuollut. Psykopaatti on tunteeton. Yleensä saan kuulla kysymyksiä #Missä olet ja mitä teet ? Mummo neuvoi minua, että jos työpaikan saan älä kerro paikkaa. Selkäni takana soitellut jopa esimiehelleni, yhteen aikaan äitini pakkovaraili ulkomaan matkoja toisten nimillä ja jauhoi puhelimessa päivittäin matkatoimistoon-kunnes sanoin tästäkin, että peruutusehdot ovat muuttuneet--älä käytä toisten nimiaä. Valehtelee, jauhaa omiaan ja syyttelee muita sekä saa 2 viikkoa kestäviä raivokohtauksia. Sinuna en olisi exäsi kanssa tekemisissä, onhan maailman täynnä miehiä, tarkistaisin myös millainen anoppi hänellä on.
      Sairaita anoppejakin on olemassa-jouluna sain kuulla 2 kuukautta siitä, etten pessyt lautasta , paiskoi lusikoita ja juoksi perässäni , joten olin kylässä vain 15 minuuttia. Mainostelee guormet-ruokiaan 3 päivää ja pyytelee syömään, yleensä vain jauhelihakeitto. Ei osaa ruokaa laittaa, taloudellinen tilanteeni on hyvä. Minulla ilmeisesti jäänyt itsenäistymisvaihe väliin nuorena, keksii ongelmia , on aika rasittavaa , kun on tälläinen äiti. Olin kerran laivalle menossa ystävieni kanssa , veteli raivokohtauksiaan kolmatta päivää ja oli jo puolta kaupunkia oikeuteen haastamasssa, jouduin soittamaan lääkäripäivystykseen. Raivokohtaukset äidilläni etenevät asteittain: yleensä kolmantena tai neljäntenä päivänä alkaa juristijutut ja on oikeuteen haastamassa puolta kaupunki. Kirkui kurkku suorana ennen matkalle lähtöä , että haastaa oikeuteen työnantajani, johon lääkäripäivystyksestä ( terveydenhoitopalvelut) vastattiin , että hänet pitäisi saada päivystykseen arvioon. Harrastanut tätä 15 vuotta, vasta viime aikoina jäänyt kiinni, muutama ihminen todennut ,että hän on pahasti sairas, luulee tietävänsä asioita. Joten periaattessa en voisi olla ´kenenkään kanssa, koska minulla tälläinen äiti. Onneksi asun omassa asunnossani.

    • Narsissikukka

      Meillä sama juttu... erosta on melkein 2 vuotta ja on toki juu yhteinen lapsi,mutta mies ei muutu ja aina kun hän on hetken jonkun naisen kanssa ja tulee ero niin pyytämään päästä takaisin luokseni...
      rasittavaa,mutta en ole ikinä vastannut mitään,onneksi hän löytää aina pian uuden naisen hetkeksi joten ei tuo ruikutus niin rasita minua...
      silloin kun hänellä on nainen,niin en kuule juurikaan hänestä.
      lapsesta ei ole kiinnostunut kuin hiukan. eikä edes tapaa lasta säännöllisesti...

    • liibalaabaa

      "Sama täällä ja meidän erostamme on jo 3 vuotta. Olen täysin neuvoton, yhteisten lasten takia en halua mennä niin pitkälle että hakisin lähestymiskieltoa.
      Se ahdistus, jota tunsin avioliiton aikana palaa aina takaisin kun saan häneltä tuollaisia viestejä. Annoin hänelle monta kertaa "viimeisen mahdollisuuden" muuttua ja silti hän väittää että ero tuli hänelle puun takaa...
      Miten joku voi pilata oman elämänsä menneisyyteen tuijottamalla. Olen tehnyt hänelle täysin selväksi että yhteen emme palaa enää ikinä. Ja olen neuvonut häntä terapeutille puhumaan asioistaan. Mutta ei hän tunnista itsellään mitään ongelmaa. Ei näe siinä mitään outoa ettei osaa päästää irti vuosienkaan jälkeen ja tekee itsestään täyden narrin.
      Lasten vuoksi en voi kauas muuttaa vai liekö sekään auttaisi.
      Kun vain saisin rauhan jatkaa omaa elämääni ilman pelkoa ja ahdistusta niin voisin edes minä katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti. "

      TÄYSIN SAMA TILANNE..yhdessä olimme n.9v mutta tuntui että yksin pidin suhdetta kasassa kunnes tajusin että ansaitsen myös vastarakkautta. nyt erosta kulunut n.9kk, tapasin uuden ja äskettäin entiselle siitä kerroin..ensin alkoi syyttely että olen pettänyt suhteemme aikana, sitten ymmärrys, sitten syyttely ja itsetuhoinen kirjoittelu. olen sanonut eron jälkeen koko ajan että en enää jaksa, ettei elättelisi toiveita yhteenpaluusta. siitäkin sanoi että olen muka sanonut että"katsellaan että jos muutut niin sitten" EN KOSKAAN OLE SANONUT ETTÄ PALAISIN! ei ole yhteisiä lapsia mutta lemmikit on..niistä en luovu eikä luovu hänkään joten tilanne on raastava..sitten kun en muka välitä omista eläimistäni..aina ottaa tuon eläin-kortin esille jos ei muuten saa satutettua. narsistinen ei ole mutta omaa erittäin huonon itseluottamuksen ja aina pitää itseään muita huonompana, sai jopa minut uskomaan että olen huonompi enkä kelpaa..mutta narsistin entisenä uhrina tiedän ettei siitä sairaudesta tuossa suhteessa ollut kyse.persoonallisuushäiriö hänellä on..väkivallalla uhkaaminen vaan tuntuu todella raskaalta vaikka tiedän että se on vain puhetta. alkoholi maistunut aina mutta siitä tuli ongelma kun ostimme yhteisen talon..ja nyt muka muuttanut tapansa.sanoin että "hyvä, mutta tee se itsesi takia, elä minun takia" :D haluan vaan nauttia tästä onnesta mikä minulle on nyt annettu monen tuskaisen vuoden jälkeen, tiedän että olen sen ansainnut!

    • on ne piruja

      Meilit lukemattomana roskakoriin. Puheluihinsa älä vastaa ja jätä tekstarit lukematta. Jos soittaa oudosta numerosta ja vahingossa vastaat, niin sano, ettei vois vähempää kiinnostaa ja sulje puhelin.

      Hae se lähestymiskielto ja sen saatuasi ota yhteys poliisin joka kerta, kun hän ottaa yhteyttä.

      Lopuksi: Unohda koko paska. Älä anna pelolle valtaa vaan tee nuo yllämainitut ja jatka elämääsi.

      Kaikkea hyvää.

    • jokainen tavallaan

      Ex ei osaa olla tavallisissa väleillä. Eron jälkeen kyttäsi ja oli mustasukkainen haluten palata yhteen. En halunnut palata ja laittoi välit täysin poikki jopa omiin lapsiinsa. Pieni sieluisena miehenä ei ymmärtänyt lapsille silloin tekemäänsä hallaa. Onneksi lapsilla kunnon miehen malleja muuten elämässä, isäni ja uusi miesystäväni. Tällä hetkellä tilanteesta ainoa kärsijä on ex jota varsinkaan lapset eivät halua enää edes nähdä. Sitä saa mitä tilaa. Toisaalta minulle helpompi tilanne, ei sitä kyttäämistä olisi jaksanut. Nytkin vielä utelee asioitani sukulaistensa välityksellä.

    • olen suuttumassa

      Aluksi imuroi netistä ilmaisohjelma mailwasher, siinä on bounce toiminto, jolla voi pompauttaa viestit takaisin lähettäjälle. Itselläni on alkoholisoitunut mies, joka ei suostu uskomaan, että asunnossani ei juoda. Tein 3 vuoden työn kun hain avioeron, hankin häädön, uuden vuokra-asunnon ex-miehelleni, kun ei muka löytänyt sopivaa. Yhä notkuu asunnossani juo vapaa-ajat. Käy töissä ja tuo ruokaa. Säälittää mutta oma elämä naisena menee hukkaan. Voisin olla kaveri jatkossa mutta loppuikäni äitinä ja ehkä omaishoitajana alkoholidementoituneelle - ei kiitos.

    • Hae kieltoa, ei opi

      Todella typerää toimintaa exältäsi.

      Mietin omaa eroani: laitoin poikki, sanoin etten halua olla yhteydessä ikinä enää (vaikka mitään syytä ei ollut). Hän lähetteli viestejä, en lukenut enkä ikinä vastannut niihin. Enkä kaivannut häntä yhtään, joten miksi vaivautuisin edes?

      Hae lähestymiskieltoa, ei se muuten opi ja saa kynsilleensä.

      Idioottimaista nähdä miten tuollaiset ääliöt tekee itsestään pellen ja pilaa oman elämänsä haaveilemalla exän perään. Aina löytyy 1000 parempaa naista / miestä nykyisenkiin verrattuna. Aina.

    • reilua

      just..mulla meni niin että erosimme 11v suhteesta niin sanotusti semi hyvin.. ex-vaimo vannotti etten toisi ketään lasten elämään pitkään aikaan, noh minähän toki lupasin koska tunteita vielä xsää kohtaan ja mun pitää selvittää oma lanttu ensun uusia suhteita.. jäin lasten lähelle asumaan ,näen 3-5krt viikossa ja kaikki on mennyt ihan hyvin. joskus toki olen viestin lähettänyt missä ihmettelen miten näin kävi.. noh viime vkolla iski pommi ex oli löytänyt uuden n 73vrk siitä kun muutin pois kotoa ja nyt hän aikoo muuttaa lastenkanssa täysin tuntemattomaan kaupunkiin n 120km päähän!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2344
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      52
      2029
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1863
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1638
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      26
      1437
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1370
    Aihe