Suhteeni alkoi aikoinaan salasuhteena, ja tiesin piankin olevani täysin koukussa mieheen, joka ehkä mieluiten pitääkin minut salaisena, vaikka nyt ajan kuluessa ei enää varsinaista syytä salailuun olisikaan ollut. Ehkä olen ollut vain sinisilmäinen, ja kuvitellut olevani ainut, ehkä mies kuitenkin jatkoi tyyliään hallita useampia pesiä kerralla; ihan niinkuin alusta saakka olikin. Olihan silloin ainakin vaimo,ja aavistuksia, että muitakin. Matkan varrella on vaimo ainakin virallisesti jäänyt, mutta viitteitä ilmeni, ettei ehkä kokonaan kuitenkaan. Eli, aina on ollut järjellinen tieto, että muitakin on, ainut vaan, että osasin käsittämättömän hyvin sulkea silmäni. En järjestänyt minkäänlaisia draamoja, en välienselvittelyjä, en selkää seinää vasten, koska tiesin sisälläni, ettei niihin minulla kuitenkaan ole oikeutta. Kituen tyydyin kohtalooni, luottaen, että joka tapauksessa niinkuin planeetat kohtaavat, kohtaan hänet.
Mutta .. täysin lääpälläni mieheen, jolta parhaimmilllaan sain joitain valikoituja hienoja hetkiä, pahimmillaan tuskaisia epätietoisuuden ja turhan odotuksen tiimoja. Hänellä oli taitava tyyli työntää edemmäs, vetää lähelleen, ja mulle ne pienet hetket lähellä oli niin vahvaa liimaa, etten osannut irrottautua hänestä, vaikka kuinka julmasti sattui. Mitä ne hänelle olivat, hetken hupi?
Olen tehnyt kaksi terapeuttikierrosta päästäkseni hänestä tolkkuun ja selvyyteen. Ensimmäisen kerran jälkeen luulin olevani jo niin vahva, että osaisin kieltäytyä hänen satunnaisesta tarjouksestaan, mutta enpä ollutkaan, olin yhtä herkässä palaamaan hänen luokseen kuin hän taas heittämään kauemmas.Nyt järjessäni tiedän, ettei se sen kummoisemmaksi tulekaan, koskaan hän ei tyydy vain minuun, koskaan muut vaihtoehdot ei ole käyty loppuun, koskaan en tule olemaan ainut kortti hänen pakassaan, niinkuin hän on ollut minun. Enää ei tavoitteeni ole päästä selvyyteen, koska on tullut selväksi, ettei se niin ristiriitaisen ihmisen kohdalla ole mahdollista. Enää yritän jotenkin tajuta kokonaisuuden pystyäkseni elämään sen kanssa, kenties joskus ilman suurempaa tuskaa.
Nyt hän on pitänyt lähes täydellistä puhelinhiljaisuutta: vastaa satunnaisesti yrityksiini tavoittaa häntä, aniharvoin vastaa viestiini, todella harvoin soittaa itse. Oltuamme kesällä kolme viikkoa erillämme, hän soitti, pyysi tulla kertomaan, että onko mulla uusi mies. Menin, ja sanoin, ettei ole kuin tämä vanha.
Nyt tuntuu, että olisi aika sanoa hänelle samoin, tule ja kerro, että joku toinen on tärkeämpi, mutta en saa häntä edes vastaamaan puhelimeen, saati järjestämään tilaisuuden tavata.
Paha aavistus, että sen sijaan, että hän nostaisi pyydystämänsä (minut), poistaisi koukun kiduksistani ja laskisi takaisin, haavoittuneena, mutta kuitenkin siimansa päästä irrotettuna, hän on vain katkaissut siiman: koukku kitusissani olen pahemmassa kuin pulassa. Sattuu. En osaa lähteä muualle, kipu on liikaa ajattelukyvylleni.
En haluaisi helliä ajatusta simpukasta, miten sulkisin hänet kuoreni sisään, vaikka kuinka kipeää tekisi, jotta voisin päällystää hiertävän ja hankaavan kerros kerrokselta kauniiksi helmeksi. En halua jäädä vaalimaan hänen muistoaan, sitä kaunistellen ja pyöristellen. Yritän elää ihan oikeaksi tiedon, että hän on minua jallittamisellaan satuttanut.
Ajatukset juoksevat aasinsiltaa toiselle. Hän ei näitä täältä koskaan lue, sen vuoksi en kirjoita. Kirjoitan, koska haluan sanoittaa tunteeni, ilmaista jollekin; sinulle tuntematon.
En enää usko pääseväni hänen koukustaan, mutta tahtoisin tietää, miten tämän sieluuni saakka niellyn koukun kanssa voi elää, vaikka tietää, että siima on katkaistu, ja että viehe roikkuu tyhjää siiman pätkää perässään vetäen läpi näitten sameitten vesien.
Mutta .. täysin lääpälläni mieheen, jolta parhaimmilllaan sain joitain valikoituja hienoja hetkiä, pahimmillaan tuskaisia epätietoisuuden ja turhan odotuksen tiimoja. Hänellä oli taitava tyyli työntää edemmäs, vetää lähelleen, ja mulle ne pienet hetket lähellä oli niin vahvaa liimaa, etten osannut irrottautua hänestä, vaikka kuinka julmasti sattui. Mitä ne hänelle olivat, hetken hupi?
Olen tehnyt kaksi terapeuttikierrosta päästäkseni hänestä tolkkuun ja selvyyteen. Ensimmäisen kerran jälkeen luulin olevani jo niin vahva, että osaisin kieltäytyä hänen satunnaisesta tarjouksestaan, mutta enpä ollutkaan, olin yhtä herkässä palaamaan hänen luokseen kuin hän taas heittämään kauemmas.Nyt järjessäni tiedän, ettei se sen kummoisemmaksi tulekaan, koskaan hän ei tyydy vain minuun, koskaan muut vaihtoehdot ei ole käyty loppuun, koskaan en tule olemaan ainut kortti hänen pakassaan, niinkuin hän on ollut minun. Enää ei tavoitteeni ole päästä selvyyteen, koska on tullut selväksi, ettei se niin ristiriitaisen ihmisen kohdalla ole mahdollista. Enää yritän jotenkin tajuta kokonaisuuden pystyäkseni elämään sen kanssa, kenties joskus ilman suurempaa tuskaa.
Nyt hän on pitänyt lähes täydellistä puhelinhiljaisuutta: vastaa satunnaisesti yrityksiini tavoittaa häntä, aniharvoin vastaa viestiini, todella harvoin soittaa itse. Oltuamme kesällä kolme viikkoa erillämme, hän soitti, pyysi tulla kertomaan, että onko mulla uusi mies. Menin, ja sanoin, ettei ole kuin tämä vanha.
Nyt tuntuu, että olisi aika sanoa hänelle samoin, tule ja kerro, että joku toinen on tärkeämpi, mutta en saa häntä edes vastaamaan puhelimeen, saati järjestämään tilaisuuden tavata.
Paha aavistus, että sen sijaan, että hän nostaisi pyydystämänsä (minut), poistaisi koukun kiduksistani ja laskisi takaisin, haavoittuneena, mutta kuitenkin siimansa päästä irrotettuna, hän on vain katkaissut siiman: koukku kitusissani olen pahemmassa kuin pulassa. Sattuu. En osaa lähteä muualle, kipu on liikaa ajattelukyvylleni.
En haluaisi helliä ajatusta simpukasta, miten sulkisin hänet kuoreni sisään, vaikka kuinka kipeää tekisi, jotta voisin päällystää hiertävän ja hankaavan kerros kerrokselta kauniiksi helmeksi. En halua jäädä vaalimaan hänen muistoaan, sitä kaunistellen ja pyöristellen. Yritän elää ihan oikeaksi tiedon, että hän on minua jallittamisellaan satuttanut.
Ajatukset juoksevat aasinsiltaa toiselle. Hän ei näitä täältä koskaan lue, sen vuoksi en kirjoita. Kirjoitan, koska haluan sanoittaa tunteeni, ilmaista jollekin; sinulle tuntematon.
En enää usko pääseväni hänen koukustaan, mutta tahtoisin tietää, miten tämän sieluuni saakka niellyn koukun kanssa voi elää, vaikka tietää, että siima on katkaistu, ja että viehe roikkuu tyhjää siiman pätkää perässään vetäen läpi näitten sameitten vesien.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Jos et pääse hänestä muuten irti, etsi toinen. Ehkä sinulle ei ole muuta mahdollisuutta. Kun rakastut toiseen hän jää ja ihmettelet miksi riipuitkaan valehtelijassa kiinni.
"Enää ei tavoitteeni ole päästä selvyyteen, koska on tullut selväksi, ettei se niin ristiriitaisen ihmisen kohdalla ole mahdollista."
Tämän tekstin pitäisi koskea sinua, ei tuota miestä. Sinä olet ristiriitainen.
Luulen, ettet juurikaan edes tunne koko miestä, niin löysältä suhteenne kertomasi perusteella kuulostaa. Tuo mies joka on "ristiriitainen" on enemmänkin sinun pääsi kehitelmä - se oikea mies jossain tuolla lienee melko yksinkertainen, sitoutumiskyvytön tavis.
Me ne sinne terapiaan ottamaan selkoa itsestäsi. Kukaan ei voi missään terapiassa saada selkoa toisesta ihmisestä - ei kai ne terapeutit sentään meedioita ole!
Jostain syystä sinulla on tarve kehitellä tuosta olemattomasta suhteesta (olematon siksi, ettei siinä ole koskaan päästy edes todelliseen suhteeseen asti, on vain tapailtu sitoutumatta) Elämää suurempi Draama.
Pelkäätkö oikeaa elämää niin paljon, että elät elämäsi mieluummin pähkäillen jotain "melkein" seurustelua?
tosiaan. Luuletko että mä koko kuvion tänne kirjoittaisin, vain siksi että sä mahdollisesti osasisit tehdä vähemmän väärät päätelmäsi?
Melkoinen meedio olet sinä, kun tiedät suhteen laadun ja syvyyden ja osaat oikopäätä arvioida myös minun tilanteeni. Ehkä minun pitäisi seuraavalla kierroksella hakeutua sinun vastaanotollesi?
Onko oikeastaan välttämätöntä kommentoida silloinkin kun ei ole mitään rakentavaa sanottavaa? Mitäpä jos aloittaisit ihan oman keskustelun?
minun mielesteäni oli oivaltava kommentti vilossohvilla. APnä miettisin, osuiko jokin, mitä et halua myöntää, kun noin suutahdit? Itsekin olisin vilossohvin tulkinnan kannalla, etenkin kaksi viimeistä lausetta olivat hyvät, noita on näkynyt lähipiirissä juuri samassa jamassa kuin aloittaja, ja itsekin joskus joutunut myöntämään, että jokin pelko on pitänyt kiinni asioissa, mistä on halunnut eroon... Kannattaa miettiä, totuuden tiedät vain itse, mutta joskus emme vain halua nähdä totuutta itsestämme.
te kummatkin tulkkaatte väärin. Ihmettelinhän, että kuinka pääsee koukusta, tai paremminkin miten elää suhteesta irroitettuna, vaikka koukku onkin syvällä sisimmässäni, lähinnä siis sitä, miten elää kivun kanssa.
En tiedä, mitä pelkoa ajatte takaa, en tunnista sitä itsessäni. Jos olisin kertonut, että OLEN kuin simpukka, joka jää hautomaan kipeistä kaunista helmeä, siinä tapauksessa tajuaisin, etten osaa heittää irti, en uskalla en halua.
Teette mielestäni myös väärät päätelmät suhteen määrästä ja laadusta. En tee vieläkään selvitystä, millaista se oli, millä syklillä olin lähellä, millä etempänä. Ei se tähän kuulu.
Näitten palstojen ominaisuuteen kuuluu, että aina tulee tuulettimeen, kysyi vaikka päivän säätä tai kellonaikaa, puhumattakaan, jos avaa mielestään vähänkin hankalampaa asiaa.
Mutta mennään rauhassa, minä kaikkine vieheineni, koukkuineni, te tietävine lausuntoinenne. Hienoa että joku tietää, vaikkei oikeastaan tiedäkään. Toivottavasti ette itse koskaan niele koukkua kovin syvälle.
Mun mielestä taas toi vilosohvin kirjoitus oli ihan nappi.
Itse olen ollut vastaavassa koukku-tilanteessa. Niin rakastunut erääseen mieheen jonka kanssa vaan tapailimme ja joka oli varattu, muka vaikeassa on-off suhteessa....todellisuudessa hän oli ihan normaalissa suhteessa.
Monesti käy niin, että löytää siitä ihmisestä johon ihastuu ihan täysiä, jotain semmoisia piirteitä, joita itse niin kovin etsii... Rakastumisen alkuhuuma jää päälle kun ei opi tuntemaan toista kunnolla...se on se koukku mun mielestä.
Voimia sulle tuskaasi. Yritä ajatella että se oikea rakkaus on jossain irtipääsemisen takana. Haluatko löytää sen vai et? Jos haluat niin taistelet siitä koukusta irti vaikka millä hinnalla. Ja jos taas haluat jäädä uskomaan, että tuo mis oli sulle se oikea, niin jäät sitten vaan odottelemaan koukku kurkussa.
unohdat sen miehen ja rakastat itseäs niin paljon, että annat uusien ihmisten tulla sun elämään! Se oikea odottaa sielä jossain, mutta ensin sun on revittävä se koukku pois. piste.
Tiivistän tekstisi: Olet ollut jonkun miehen vakipano. Teillä ei ole koskaan ollut suhdetta, jossa olisi ollut edes mahdollisuutta edellyttää sitoutumista. Sinä rakastuit, mies ei. Mies ei enää halua tavata tai edes keskustella kanssasi. Nyt tahtoisit tietää, miten elää tästä eteenpäin.
Oletko miettinyt, miksi haluat tehdä tästä miehestä niin olennaisen onnellisuudellesi? Miksi koet, että seksisuhteen menetys (muuta suhdetta teillä ei kirjoittamasi perusteella ole ollut) haavoittaa sinut loppuelämäksesi?
Tuntuuko sinusta, että tuo suhde on parasta, mihin kykenet, mitä voit saada? Että et ole enemmän arvoinen?
siinä olet oikeassa, olen ollut vakipano. Suhteessa olisi ollut mahdollisuus edellyttää sitoutumista, mutta mitä tässä kohtaa merkitsee olisi ollut mahdollisuus? Ei se asiaa muuta miksikään, eikä sen vatkaaminen muuta kiputilannetta miksikään, koska termi olisi ollut on yksi niitä, joita en käytä elämässäni, koska se on yksi niistä surkeimmista ilmaisuista mitä ihminen voi elämälleen sälyttää. Se mikä oli, oli. Imperfekti. Olisi ollut.. surkea sanapari surkeitten käyttöön; jäädä melttoamaan menetettyjä mahdollisuuksia, joita ei tullutkaan. Sanoin kyllä, että olisi ollut mahdollisuus siihen, ettei suhdetta olisi tarvinnut pitää salaisena, mutta jos huomaat, en sen sisältöä ja merkitystä jäänyt pohtimaan, eikä se ollut oleellinen asia vuodatuksessani.
En ymmärrä vieläkään, mistä poimit sanoman, että haluan tehdä tuosta miehestä onneni olennaisen osan, itse kun koen, että yritän tehdä elämästäni paremman niellystä koukusta huolimatta. Se tarkoittaa ainakin oman ajatteluni mukaan sitä, että en ole hänestä riippuvainen, vaikka hänestä irroitetuksi joutuminen on sattunutkin. Jos edelleen pyrkisin kyyhöttämään hänen eteensä, odottamaan vieläkö hän minut poimisi, sitten voisin allekirjoittaa, että yritän tehdä hänestä onneni osan. Nyt ymmärrän olevani päästetty, uida muille vesille, vaikka se pirun koukku on vieläkin sisuksissani.
Loppuelämästä ei tiedä kukaan, en minä, en sinä Lillja. Sitä, minä päivänä kipu on hellittänyt en tiedä, ehkä se helpottaa aamu aamulta.
Minusta tuntuu, että tuo suhde oli todella hyvä niissä puitteissa mitä siinä oli, mutta ei, minusta ei tunnu etten voisi saada muutakin. Palaan taas siihen simpukkaan, joka en ole. Jos olisin, kokisin niinkuin yrität tarjoilla minun kokevan.
siis mitä haluat ?? on vähän epäselvää ?
kaikille meille, jotka vastaamme kirjoitukseesi? Väkisinkin tulee mieleen, että sinussa on paljon vihaa, jota roiskit ympäristöösi, kun et kykene kohdistamaan sitä sinne, mihin se kuuluu.
Vastaan tähän kysymykseesi: "En ymmärrä vieläkään, mistä poimit sanoman, että haluan tehdä tuosta miehestä onneni olennaisen osan?"
Vaikutelma syntyy siitä tavasta, jolla kuvailet niitä tunteita, joita mies sinussa herättää.
Esimerkkejä tekstistäsi: " Kituen tyydyin kohtalooni, luottaen, että joka tapauksessa niinkuin planeetat kohtaavat, kohtaan hänet... Sattuu. En osaa lähteä muualle, kipu on liikaa ajattelukyvylleni... En enää usko pääseväni hänen koukustaan, mutta tahtoisin tietää, miten tämän sieluuni saakka niellyn koukun kanssa voi elää, vaikka tietää, että siima on katkaistu, ja että viehe roikkuu tyhjää siiman pätkää perässään vetäen läpi näitten sameitten vesien."
Kirjoitat hyvin dramatisoiden tunteistasi. Itse asiassa, lukijalle syntyy vaikutelma liioittelusta, niin värikästä ja koukeroista tekstisi on. Syntyy myös vaikutelma, että sinulla on tarve liioitella sekä miestä, suhdetta että tunteitasi.
Siitä taas syntyy ajatus, miksi? Onko elämäsi kovin tyhjää, jos siitä otetaan tämä vakipanon menetyksen tuoma "tuska" pois?
kaikki eivät ole täysin hajuttomia, mauttomia, värittömiä. Sinua voisin luonnehtia latteaksi, mutta en tee sitä pelkän tekstisi perusteella. Vihastakin vedit väärät päätelmät, mutta koska ne on sinun, voit ne pitää.
-- en tiedä miksi änkkäät kun et tarinaa edes paremmin tunne, enkä tiedä, miksi vaivudun vastaamaan. Olet väärässä minun suhteeni, ehkä minä sinun.
jos et kestä muiden kommentteja.
Kirjoita vaikka päiväkirjaan.
TULEE VARMASTI ITSE PETETYKSI .OLEN TÄSSÄ KUN AIKAA ON OLLUT LUESKELLUT NAISTEN DEITTI ILMOITUKSIA,JA KAS MITHÄN HE SILTÄ ODOTTAVAT, KUN VOISI AJATELLA KUVIEN JA KUVAUSTEN PERUSTEELLA OLEVANSA VAIKKA LIHAKAUPASSA,EN TARKOITA TÄTÄ TUOMITAKSENI KETÄÄN,IHMETTELEN MYÖS NIITÄ VAATIMUKSIA JOITA VAIKKAKIN HUUMORIMIELESSÄKIN SINNE HEITETÄÄN,ON PRINSESSOJA ,MAHTAVIA PAKKAUKSIA YM,MIKÄ HEIDÄN MIEHISSÄÄN ON OLLUT VIKANA ,KUN EIVÄT OLE SITÄ TAJUNNEET? JOS NYT NIINKUIN AINA JOKU LUKEE JA SAA KOVAN SÄTKYN ,NIIN LYÖ NIIN KOVAA KUIN HALUAT TÄÄLLÄ KESTETÄÄN.
Sinulla on vähän erikoinen asenne. Oma asiasi on jos haluat olla vakipano, mutta itse ehdottaisin, että hankit jonkun toisen siihen sivuun. Haaskaat aikaasi tämän syrjähyppymiekkosen kanssa, hän ei selvästi arvosta sinua kovin korkealle. Ilmeisesti mies, jolla naisia piisaa, mikäs siinä jos on hyvä sängyssä ja muutenkin, mutta itseään voisi arvostaa sen verran, ettei anna liian suurta painoa tällaiselle suhteelle omassa elämässään. Eli ei pane suuria tunteita peliin, säälittävästi näytät retkahtaneen pikkutyttömäisesti, mutta tosielämässä tämä prinssi ei koskaan sinua tule kosimaan.
Olet kuullut sata kertaa huonon vitsin siitä, miten päänsärky loppuu. Vastaushan kuuluu, että pistetään varpaankynnen alle tikku keveästi pystyyn ja sitten potkaistaan seinää varpaat suorana, mieluiten kovaa.
Elämä on just sellainen. Eikö ole kivaa kun opetan sinua elämään? Kuvaamiasi helmiä kertyy. Paska juttu on se, että niitä kertyy monta. Kun edellinen särmikäs kappale lakkaa jäytämästä sisikuntaa, jostain tulee seuraava.
Me olemme loputtoman tyhmiä. Satojen sukupolvien ajan on ylläpidetty moraalia. Nykyihminen luulee, että ei tarvitse moraalia, ja että pystyy ihan itse ajattelemaan, mikä koituu hyväksi ja mikä ei. Kuten tarinastasi näemme, emme vieläkään ole viisaampia kuin menneet polvet yhteensä. Moraalia on aina rikottu ja niin tulee aina tapahtumaan ja aina siitä tulee koitumaan tuskaa. Onneksi on kaltaisiasi, joiden hölmöilystä ainakin jotkut muut osaavat ottaa oppia. Ja onhan myös niin, että oikeaa ja väärää koskevia käsityksiä pitää myös tarkastella ja niiden perusteita arvioida. Mutta mitä ajatteli kun suhteesi alkoi? Sanoit, että se piti pitää salassa.
Miten te viisaat individualistit selitätte sen, että yksilöllisyyden lisääntymisen myötä ihmiset ovat alkaneet korvata seksiä itsetyydytyksellä ja samalla vielä narisevat, että saatavissa oleva seksi ei kelpaa. Tietoa haalitaan ja informaatiota on tyrkyllä, mutta viisaus näyttää pikemminkin vähenevän.
Arvoisa silivatiseilaa! Äskeisestä huolimatta en ajattele olevani kylmä ja tunteeton moralisti. Sinulle sanottiin jo kerran, että tämä on avoin nettikeskustelu, jossa voit saada sellaista palautetta jota et toivonut. Ymmärrän että se tuntuu pahalta ja aiheuttaa pettymyksen. Tympeää: luulen itseäni viisaaksi koska kirjoitan tänne. En silti tiedä, miten pääsisit eroon tuskastasi tai pystyisit elämään kuten ennen sen kanssa. Tuskin mitenkään. Kipu helpottaa ajan mittaan, mutta elämäsi ei palaa entiselleen. Kaikilla aikuisilla ihmisillä on takanaan kitkeriä kokemuksia useammallakin taholla elämässään. Pumpulissa ei nimittäin kasva aikuisia. Elämän kivut eivät ole saippuaoopperan sattumuksia, jotka unohtuvat viidennen jakson jälkeen. Oikean elämän kipu jäytää pitkään joka ainoa hetki ja helpottaa kenties vasta vuosien päästä. Tai jää pysyväksi, jolloin sen kanssa vain pitää oppia elämään tai sitten kuolla pois. Toivon kuitenkin, että koukku kiduksissasi tosiaan kasvaa kauniiksi helmeksi, joka auttaa ymmärtämään ja ehkä myös tukemaan muita tuskiensa kanssa painivia.
Aika ikäviä vastauksia olet saanut.. kuten näillä palstoilla on tapana. Mikähän vastaajia joskus vaivaa kun pitää moralisoida ja ilkeillä oma paha olo ulos.
Aina tunteille ei voi mitään. Vaikka kuinka kiertäisikin varatut kaukaa, voi silloinkin sellaisiin törmätä jopa tietämättään - kyllä jotkin miehet aina naisia hakee. Ja nyt vaan kävi niin että rakastuit tai ihastuit, se voi olla kovin nopeaa jos on sopiva henkilö. Siinä ei voi oikein mitään sitten enää.
Oletko kertonut miehelle ajatuksiasi, entä oletko puhunut että haluaisit tavata häntä. Viesteillä jos ei vastaa muuten? Miksi olet hiljaa. Ja koita tavata muitakin ihmisiä vaikka oletkin koukussa ja koita jaksaa.
Ehkä kannattaa ottaa enemmän selvää miehestä että onko henkilö muuten kunnollinen. Mutta onnea sinulle jatkoon.
"Aika ikäviä vastauksia olet saanut.. kuten näillä palstoilla on tapana. Mikähän vastaajia joskus vaivaa kun pitää moralisoida ja ilkeillä oma paha olo ulos."
Joskus tai useinkin näillä palstoilla kyllä saa vastaukseksi moralisointia ja muuta ikäviää, mutta en minä sellaisia tässä ketjussa näe. Ihmiset yrittävät auttaa aloittajaa, koska näkevät hänen tekstistään, että hänen ongelmansa aiheutuvat hänen omista asenteistaan, eivät siitä että häntä olisi kohdeltu jotenkin epäreilusti, ja ongelmat helpottaisivat jos aloittaja yrittäisi itse asennoitua elämäänsä rakentavammin.
Aika tavallisia ovat myös ylläolevan kaltaiset viestit, joissa ryhdytään arvuuttelemaan vastaajien henkilökohtaisia ongelmia. Milloin se on "huono itsetunto", milloin muuten vain "paha olo". Mitä vain, mistä saa tekosyyn kääntää huomio pois itse vastauksesta, jos pelkää löytävänsä siitä jotain miettimisen arvoisia ajatuksia.
Aloittaja kysyi, miten siitä "koukusta" pääsee irti, ja häntä neuvottiin aivan asialisesti että panemalla elämänarvot parempaan järjestykseen ja olemalla antamatta kohtuuttoman suurta merkitystä yhdelle vakipanolle, jolle aloittaja ei puolestaan merkitse paljonkaan. Aloittaja vain ei halua oikeasti vastauksia eikä neuvoja, joten hänen olisi tosiaan parempi kirjoittaa päiväkirjaan eikä keskustelupalstalle, kuten joku jo neuvoikin. Totuus kun joskus sattuu.
Sattuuhan sitä elämässä kenelle tahansa, että rakastuu/ ihastuu yksipuolisesti ja onhan se kurjaa kun haluaisi että toinenkin rakastaa, mutta aikuinen tervejärkinen ihminen pääsee tuollaisista pikku sydänsuruista kohtuullisessa ajassa yli.
"Oletko kertonut miehelle ajatuksiasi, entä oletko puhunut että haluaisit tavata häntä. Viesteillä jos ei vastaa muuten?"
Miksi ihmeessä aloittajan mielestäsi pitäisi tuollaista tehdä, kun mies on selvästi ilmaissut ettei häntä kiinnosta? Kuvitteletko, että mies yhtäkkiä rakastuisi naiseen joka vain riittävän sinnikkäästi kerjää hänen huomiotaan? Toivottavasti aloittaja ei sentään sinun neuvojasi noudata, hänhän itsekin ymmärtää että miehestä kannattaa tuossa tilanteessa vain ottaa etäisyyttä.
Kaikki nyt ei vaan ole aina samaa mieltä kuin sinä, koita sinäkin kestää se.
"mutta aikuinen tervejärkinen ihminen pääsee tuollaisista pikku sydänsuruista kohtuullisessa ajassa yli."
Sä et missään olosuhteissa voi määritellä muiden tuntemia suruja ja kuinka kukin pääsee yli tai on pääsemättä. Kaikilla on oikeus tunteisiin, oli ne mitä tahansa.
Ei ole kyse rakastumisesta, joskus on kyse jostain muusta, aikuisten ihmisten elämässä. Mies pystyy varmaan olemaan tekemisissä ilman rakstumistakin toisen ihmisen kanssa. Aloittaja päättää jatkaa tai lopettaa itse.
Älä viitsi vaivautua kirjoittamaan noin pitkää selostusta, aina on ihmisiä jotka on eri mieltä kuin sinä. Oikein ihmettelen kun jaksat selostaa samaa mitä kaikki täällä on jo moneen kertaan...
Ja sulla tuntuu olevan väärä käsitys tekstin sisällöstä.
Koukusta täytyy kiemurrella. Olet saanut hyviä vastauksia, varsinkin 'Valopään', niputa ne yhteen ja ajattele. Se voi viedä aikaa / vuosia mutta jos teet 'työn', niin kasvat ihmisenä ja naisena ja tulet vahvaksi ja 'voittamattomaksi'.
Tiedän kyllä, miltä sinusta tuntuu, koukussa kun olen itsekin vaikka eri lailla. Ainut tapa selvitä on kerätä niin paljon elämää ja tapahtumia ympärilleen, että ei ehdi muistaa, ajatella, ikävöidä ...
Aina naisia haukutaan ja syyllistetään joka asiasta.. ilmeisesti joku jossain haukkuikin onpa typerää.
Ja sitten samma suomeksi. Selkona, you know ...
kun alkaa keriä siimaa itse lyhyemmälle, eikä vain odota, että joku toinen sen tekee. Yks'kaks kun näkee koko kuvion selkeästi, tajuaakin, ettei olekaan surkeasti koukussa vaan edelleenkin pystyy määräämään itse siitä, kuinka paljon ottaa valheita vastaan, kuinka kauan niihin haluaa uskoa. Totuudet on joskus raakoja, mutta tehokkaita ansasta päästäkseen.
Ymmärtääkseni oma koukussaolon tunne lähti siitä, että mies annosteli sopivasti totuuksia ja valheita, sen mukaan mikä hänen päämääränsä oli. Pysyttelin lähellä, koska en halunnut käydä perusteettomasti esittämään syytöksiä, vaatimaan selityksiä, vaikka ihmettelinkin kovin, mitä tapahtuu ja missä. Selkeästi tunsin ettei kaikki ole kohdallaan, mutta pitkämielisesti otin vastaan oudotkin oikut ja suunnan muutokset.
En tiedä miten nämä ajatukset vastaa tai on vastaamatta esitettyihin pilkkoihin tyhmyydestä, elämättömyydestä, enkä käy sitä pohtimaan. Joillain on todella vahva tarve tietää toisten asiat paremmin puhumattakaan halusta osoittaa oma viisautensa, vaikka oikeastaan ei ole hajuakaan tuiki tuntemattoman elämästä, sen arvoista ja ratkaisumalleista, ylipäätään mistään. Jostain syystä jokaisella palstalla on omat vikosofinsa jotka innosta puhkuen kirjoittelevat tuomiotaan.
Hyvä että tuomaroivat täällä, jos sellainen antaa tunteen, että on tärkeä ja tarpeellinen, IRL sellaisella ihmisellä ei varmaan ole tungosta ystäväpiirissä.
Minä jatkan matkaani ihmetellen, ettei koukusta vapautuminen tehnytkään enempää kipeää. Tiedän että asia pikkuhiljaa siirtyy mielessäni sivummalle, ja joskus huomaan, ettei sillä enää ole kovin paljon merkitystä, vaikka se joskus olikin elämää suurempi.