Yhteisiä vuosia on takana puolenkymmentä. Paljon on koettu todellakin vaikeita hetkiä, mutta ei kuitenkaan enää pitkään aikaan. Olemme eronneet loppukesästä, sitten jutelleet mahdollisesta yhteenpalaamisesta (ainakin näin hän on antanut ymmärtää, että se olisi mahdollisuus) ja sitten lopullinen päätös hänen puoleltaan on erota lopullisesti. Pyytäessäni sille syytä, hän ei osaa sitä antaa. Miksi ei voi suoraan sanoa, ettei rakasta, jos näin on. Tai jos haluaa jonkun toisen, "paremman". Hän kehuu upeaksi ihmiseksi, nauttii seurastani, kun olemme nähneet eromme jälkeen, olemme olleet onnellisia ja hyvät muistot ovat tulvineet mieleen. Silti hän ei halua olla yhdessä. Eikä anna sille syytä. Minä en vain voi unohtaa. Minä en vain voi antaa elämäni rakkauden valua pois. Miten on voinut olla vuosikausia yhdessä, jos ei niitä suuria tunteita ole koskaan ollut? Nyt sitten todeta, ettei vain halua. Olen 30 v ja pelkään etten tule saamaan koskaan niitä asioita mitä haluan - toisaalta en edes halua niitä kenenkään muun kanssa.
Miksi mies ei voi antaa selvää syytä?
ilo-ton
6654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hankala on tilanteeseen antaa varmaa vastausta. Miehenä ajattelin seuraavia asioita.
Ehkä taustalla on joku tapahtuma / syy, jota mies ei halua sanoa, koska tietää sen loukkaavan sinua erityisen pahasti.
Ehkä mies välttelee asian oikea laidan sanomista ja sepittää sulle jonkun stoorin.
On myös olemassa miehiä, jotka seurustelevat naisen kanssa ja sitten kun mies on huomannut, ettei tämä nainen ole ehkä se "oikea". Tällöin ei uskalleta/ haluta suoraan sanoa, että ei enää ole niin kiinnostunut.
Tälläinen tilanne voi jopa johtaa vuosien suhteeseen. Ehkä mies odottaa omien tunteiden heräämistä loistoon ja uudelleen vahvemmiksi.
Kehut sinua kohtaan yhä ovat mielestäni kohteliaisuutta, ettei miekkonen riko sinua. Ei onneksi kaikkien tarinoiden tarvitse päättyä tavaroiden paiskomiseen... on enemmän aikuismaista....
Juu, mutta elämässä ei saa kaikkea mitä haluaa. Menneen yli on päästävä tai siihen jää roikkumaan. Olen tapaillut elämäni aikana useita aikuisia naisia ja jossain vaiheessa ovat naiset "itkeneet" elämänsä rakkauden perään. Okei, miksi se "elämän rakkaus" ei ole heidän avo/aviomies???
Kannattaa myös muistaa sen exän perään itkiessä, että kun aika kuluu - se kultaa muistot. Huonot muistot tahtoo jäädä taka-alalle ja sitten ne hyvät muistot tulla pintaan. Ainakin jos tyypistä on jäänyt positiivinen kuva"
Menneessä eläminen ei johda kuin mielipahaan pitkällä aikajänteellä.
Aina on myös ero suhteesta helpompi sille, joka on jo tehnyt päätösen lopullisesta erosta. Toiselle siinä pienessä toivon kipinässä eläminen on taas raastavaa.
Kiitos vastauksesta. On mukava lukea hyviä kommentteja nimenomaan mieheltä. Exäni on kyllä puhunut siitä, että yhdessä ollessamme halusi uskoa parempaan huomiseen ja että kaikki käy hyvin eikä siksi halunnut luovuttaa, kun olimme yhdessä. Nyt ilmeisesti on sitten lopulta "päättänyt" etteivät ne tunteet mua kohtaan enää herää sellaisiksi kun hänen mielestä pitäisi.. Mietin vain, että olisiko se mahdollista, että ne sitten heräisi ja millä tavalla niin voisi käydä. Miksi mies on odottanut niiden tunteiden heräämistä, voiko todella seurustella vuosikausia jonkun kanssa toivoen, että jonain päivänä herää ja tajuaa, että tämä on se oikea?? Kai sitä voi jos ei ole muutakaan tarjolla. Kai itsekin olen ollut tyhmä, kun olen sitten ollut suhteessa jossa toinen ei rakasta samoin kuin itse.
olen itse niin samanlaisessa tilanteessa! eksä jätti kesän lopulla ja siitä asti ollaan oltu kavereita, yhteydenpitoa enemmän kuin tarpeeksi. rakastan joka hetkeä jonka vietämme yhdessä jopa kavereina, ja niin eksäkin, mutta parisuhde ei kuulu eksän elämään tällä hetkellä ja mulla on iso ikävä ja kaipuu takaisin. eilen viimeksi juteltiin ja sanoi että vaikka tunsi olonsa onnelliseksi yhdessäolomme aikana, ei hän saanut meijän jutusta tarpeeksi niitä juttuja joita hän tarvitsee tunteakseen itsensä riittävän onnelliseksi..surullista mutta totta, toisaalta haluan ajatella asian niin, että tyttö/poikaystävä voi tehdä yhteisen elämän onnelliseksi vain tiettyyn pisteeseen asti ja sen jälkeen kaikki on kiinni itsestä, mitä haluaa ja mihin on valmis panostamaan. en usko että minussa oli mitään vikaa tai ettenkö minä ollut se oikea henkilö mutta ajoituksen ja muun elämän paine sekoitti hänen päänsä.
olen itsestäni huomannut että ollessani parisuhteessa turhan usein lopetan omaan elämäani panostamisen, teen kyllä edelleenkin kaikkia niitä asioita joita rakastan enkä roiku poikaystävässä mutta en aloita enkä työnnä itseäni varsinaisesti eteenpäin koska itselläni on hyvä/turvallinen olo toisen kanssa. näin jalkikäteen olen huomannut että eksäni teki myös samaa, mikä varmasti suurelta osin vaikutti myös hänen onnellisuuteensa...jotenkin parisuhde ja se toinen henkilö muodostuu liian suureksi osaksi elämää jolloin oma elämä voi helposti jäädä taka-alalle.
olen myös usein miettinyt miten olen ollut niin tyhmä ja ollut suhteessa missä toinen ei rakasta yhtä paljon mutta turha se on siihen tarrautua, varmasti teilläkin on ollut omat parhaat hetkenne ja harvassa on ne hetket kun molemmat ovat samanaikaisesti 110% rakastuneita toiseensa..välillä toinen hieman enemmän välillä toinen..niin se elämä kantaa eteenpäin..
miten tästä eteenpäin? en tiedä, hankalaa on ja tulee olemaan, eksä haluaa vain mennä virran mukana ja ottaa mutkat (uudet poika/tyttöystävät) käsittelyyn vasta kun ne tulevat ajankohtaisiksi, ei suoranaisesti sano etteikö meillä joskus olisi yhteistä tulevaisuutta mutta ei myöskään halua antaa vääriä signaaleja tällä hetkellä..ja mulle kun yksikin teksiviesti tuntuu väärältä signaalilta!! ja pelkään että jos jatkamme näin niin jonain päivänä eksä ilmoittaa uudesta tyttöystävästä kun minä olen vain haaveillut meidän yhteisestä tulevaisuudesta..huoh.
tsemmpiä!
Kiitos vastauksesta, kiva kuulla että joku muukin painiskelee samanlaisten ongelmien kanssa. Myös me yritettiin olla kavereita, mutta eihän se onnistu kun toinen on rakastunut ja toinen ei. En nimittäin olisi kestänyt sitä, jos hän olisi löytäny sinä aikana jonkun toisen. Toisaalta mietin vieläkin, että olisiko pitänyt jatkaa kaveruutta, silloin tällöin näkemistä ilman paineita.. meillä vaan kun ne yhteiset hetket meni myös läheisyydeksi ja seksiinkin pari kertaa. Ja minäpä muuna minä olisin niitä pitänyt, kun vihjeenä siitä että voimme vielä palata yhteen. Hän pyytelee vuolaasti anteeksi, jos on antanut vääriä signaaleja ja vääriä toiveita.. Hän ei halua loukata, mutta tänään viestissään vihdoin sanoi rakkauden olevan vain yksipuolista (minun puoleltani). Hän sanoo ettei ole päässyt minusta yli mutta uskoo löytävänsä vielä onnen jonkun toisen kanssa. Minä tarraan aina vain siihen ajatukseen että vielä hän tulisi katumaan ja tajuaisi rakastavansa.. luonnollista varmaan, mutta myös estää itseäni menemästä eteenpäin. Irti päästäminen on todella vaikeaa, ja parasta varmaan on pistää välit kokonaan poikki. Aina näkemisen jälkeen olen ollut rikki päiväkausia. Jos ei oltaisi nähty, olisin varmaan jo pidemmällä tässä prosessissa.. Turha kai jossitella. Tuntuu vain, etten pysty irrottamaan.
Eiköhän hän ole aina välittänyt/rakastanut. Pitkillä suhteilla on vaan tapana muuttua kovin arkisiksi. Varmaankin se eroamispäätös on jokin kolmenkympinkriisi juttu. Mies on varmaan säikähtänyt ajatusta, että pitäisi viettää loppuelämä yhden ja saman naisen kanssa. Ehkäpä menojalka vipattaa ja tekisi mieli vielä juosta muutamien hameenhelmojen perässä ennen kuin lopullisesti jämähtää siihen yhteen naiseen.
Ainoa järkevä neuvo on se, että mies on väärä. Jätä se! Älä tuhlaa aikaasi mieheen, joka ei halua sitoutua. Jätä se.