Olen ollut suhteessa 4 vuotta, mutta tuntuu kuin olisimme vain kaverit, jotka asuvat saman katon alla. Kihloissakin ollaan, mutta ei tosiaan tunnu siltä, että jes, tämän tyypin kanssa elän ikuisesti. Tunne-elämä on ollut koko suhteen ajan aika laimeaa, yhdessä on mukavaa, mutta se "jokin" puuttuu. Ollaan vaan ajauduttu yhteen. Ei ole mitään vipinää, eikä säpinää, eikä mitään toimintaa lakanoiden välissä (ei johdu tosin minusta). Ero on pyörinyt päässä jo jonkin aikaa.
En ole hakenut mitään miestä tosiaankaan tilalle, vaan nyt on käynyt ihan vahingossa niin, että olen tavannut IHANAN miehen. Hän tuli työpaikalleni tekemään harjoittelua. Kahden kesken emme ole puhuneet, mutta hän ottaa innokkaasti osaa aloittamiini keskusteluihin kahvipöydässä. Nauraa höpsöille jutuilleni ja yrittää kehitellä jotain puhuttavaa. Ja se katse.. Hän katsoo minua silmiin ja hymyilee usein. Ja kun en ole huomaavinanikaan, niin katse kestää kyllä luvattoman pitkään. Huh, kukaan ei ole katsonut minua sillä tavalla ennemmin. Ja kun kopiokone temppuili minulle, niin heti hän tuli tarjoamaan apuaa. Minä onneton en ole pystynyt syömään enkä nukkumaan kunnolla viikkoihin hänen takiaa. Ihan kamalaa olla näin ihastunut.
Mutta nyt hän on jo lähtenyt pois, enkä tiedä, mitä tehdä. En tiedä, näenkö häntä enää koskaan. Työkaverini yllyttävät kysymään vaikka sähköpostilla, että mitäs se meininki oli. Jos hän oli oikeasti kiinnostunut minusta, niin noteerasi varmaan kuitenkin, että sormus on ja päätti, ettei kannata yrittää. Pallo on varmaan minulla. Kannattaisiko minun nyt kysyä häneltä vaikka sillä naurettavalla s-postilla, että oliko tässä jotain sutinaa ja kertoa, että olen kohta vapaa. Vai odottaa, että nykyisen kanssa kämppä on myyty joskus hamassa tulevaisuudessa ja toimia vasta sitten? Vai miten tämä olisi kaikkein järkevintä hoitaa?
En ole hakenut mitään miestä tosiaankaan tilalle, vaan nyt on käynyt ihan vahingossa niin, että olen tavannut IHANAN miehen. Hän tuli työpaikalleni tekemään harjoittelua. Kahden kesken emme ole puhuneet, mutta hän ottaa innokkaasti osaa aloittamiini keskusteluihin kahvipöydässä. Nauraa höpsöille jutuilleni ja yrittää kehitellä jotain puhuttavaa. Ja se katse.. Hän katsoo minua silmiin ja hymyilee usein. Ja kun en ole huomaavinanikaan, niin katse kestää kyllä luvattoman pitkään. Huh, kukaan ei ole katsonut minua sillä tavalla ennemmin. Ja kun kopiokone temppuili minulle, niin heti hän tuli tarjoamaan apuaa. Minä onneton en ole pystynyt syömään enkä nukkumaan kunnolla viikkoihin hänen takiaa. Ihan kamalaa olla näin ihastunut.
Mutta nyt hän on jo lähtenyt pois, enkä tiedä, mitä tehdä. En tiedä, näenkö häntä enää koskaan. Työkaverini yllyttävät kysymään vaikka sähköpostilla, että mitäs se meininki oli. Jos hän oli oikeasti kiinnostunut minusta, niin noteerasi varmaan kuitenkin, että sormus on ja päätti, ettei kannata yrittää. Pallo on varmaan minulla. Kannattaisiko minun nyt kysyä häneltä vaikka sillä naurettavalla s-postilla, että oliko tässä jotain sutinaa ja kertoa, että olen kohta vapaa. Vai odottaa, että nykyisen kanssa kämppä on myyty joskus hamassa tulevaisuudessa ja toimia vasta sitten? Vai miten tämä olisi kaikkein järkevintä hoitaa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos nyt laittasit ensin lusikat jakoon,ja hommaisit oman kortteerin, niin asiat järkevöityisi ihan toisella tavalla, kuin unelmoimalla harmaan arjen keskellä suuremmasta intohimosta, kuin se oikeasti tulee olemaan-arki tulee joka suhteeseen, ja tästä unelmoinnin kohteestakin tulee se arki-mies esiin.
"Huh, kukaan ei ole katsonut minua sillä tavalla ennemmin."...muista, että katseleminen ei tarkoita yhtään mitään. Hymyileminen ei tarkoita yhtään mitään. Seksi ei tarkoita yhtään mitään.
"Työkaverini yllyttävät kysymään vaikka sähköpostilla, että mitäs se meininki oli"...noh, monella tapaa saa tehtyä itsestään myös ONNETTOMAN...mutta ei se pelaa, joka pelkää-kokeile.
Lopeta vaan se entinen suhtees ensin, et jaksa ikääsi olla "velipojan "kanssa yhdessä..Itse olen ollut mieheni kanssa kohta 30 vuotta yhdessä ja intohimoa ja kiihkoa kesti ensimmäiset 10 vuotta tauotta ja laimeampaa kiihkoa seuraavat 10 vuotta (lapset synty tänä aikana..). Nyt viimeset 10 vuotta on vielä laimeampaa ollut, mutta sutinaa edelleen jonkinverran, epäilen että kiihkeämpää kuitenkin kuin sun liitossa nykyään.. Joten jos alussakaan ei salamoi, niin ei siitä riitä evääksi pitkälle matkalle,ei millään..
Voit kuitenkin suhteen lopetettua olla toisen kanssa kaveri edelleen..mikä sitä estäisi,olettehan enempi kavereita nytkin? Kyllä liitto tarvitsee intohimoa ja rakkautta ja paljon alussa varsinkin!
No, mikäs sitten tarkoittaa jotakin? Jos katseella, hymyilyllä tai millään muullakaan ei ole mitään merkitystä, niin miten ne ihmiset kiinnostuksestaan sitten viestii? Nuijalla kolkkaamallako? En ole tosiaankaan mikään suohirviön näköinen nainen ja miehet kyllä katsovat minua, olinpa missä vaan. En siis tosiaankaan kuvittele joka katseesta, että aaah, tuossa on elämäni mies.
Totta kai jokaisesta kuoriutuu se arkinen tyyppi, vaikka miten alkuun olisi ihanaa ja mahtavaa. Vaan kun en koskaan ole seurustellut sellaisen ihmisen kanssa, joka olisi oikeasti saanut sukat pyörimään jalassa edes alussa. Sehän se tässä just onkin: kerrankin minua kiinnostaisi ihan kympillä ja näyttäisi siltä, että saattaisi olla vastapuolikin jopa samaa mieltä. Perin harvinaista.
Joskus sitä vaan pitää ottaa riski, että tekee itsestään pellen. Ihan sama. Parempi se, että saa selvän vastauksen, vaikka se olis kieltävä kuin jäädä elättelemään turhia toiveita epätietoisuudessa ja haaveilemaan, että jospa vielä joskus kohdattaisi. Kyllä minua ainakin rassaa enemmän turha haaveilu. Siihen olen käyttänyt ihan liikaa aikaa elämästäni ja olen päättänyt, että nyt homma muuttuu. Hitot, kerranhan täällä vaan eletään. Ja jos menee läskiksi, niin mitä sitten. Saattaa tulla paha mieli, mutta ei se tapa.
Mitä sinä moraalineuvoja täältä kyselet.
Mene naimaan sitä ihanaa ihastustasi ja lopeta valitus.
Muista ilmoittaa "kämppiksellesi" etukäteen niin hän osaa jatkossa luottaa edes hieman ihmisiin.
"Hitot, kerranhan täällä vaan eletään. Ja jos menee läskiksi, niin mitä sitten. Saattaa tulla paha mieli, mutta ei se tapa."
Ei ollut kovin loogista tuo.
Kerranhan sitä eletään mutta jos tulee paha mieli ja sitten muuta elämässä olekaan ja sitten kuolee (eli se lopulta tappaa).
Ei jaksa oikeasti kuulla näitä ihmisten "liittoni on harmaa mutta nyt pyörii sukat jalassa ja himottaa" juttuja.
Lopeta se edellinen suhde koska se vaikuttaa huonolta jonka jälkeen voit sitten haavailla muista.
Tosin olet malliesimerkki siitä miksei suhteet nykyään kestä.
En ole tosiaankaan menossa naimaan yhtään ketään ennen kuin edellinen homma on selvä! Lähinnä vain haluaisin tietää, olisiko hänessä edes mitään mahdollisuuksia tasavertaiseksi puolisoksi. Että kannattaako edes yrittää vai luovutanko saman tien.
Mitä tulet tänne näitä juttuja lukemaan, jos et kestä "kuunnella"!
Kyllä tuo sun oma logiikka ontuu aika pahasti: ”Kerranhan sitä eletään mutta jos tulee paha mieli ja sitten muuta elämässä olekaan ja sitten kuolee (eli se lopulta tappaa). ”
Siis häh? Kuka ihme tulee niin surkeaksi yksistä pakeista, että menee koko loppu elämä pilalle? Jos 30-v. saa pakit, niin siinähän on luultavasti melko pitkä aika itkeä ja kieriskellä itsesäälissä. Pitäisikö pikkusen höllätä sitä nutturaa?
Ja olen vielä ihan malliesimerkki siitä, miksi suhteet ei kestä! Kuule, ihan vaan tiedoksi, että olen ollut neljä vuotta ensin väkivaltaisessa suhteessa, josta onneksi pääsin vielä elävänä pois. Ja nyt olen odottanut toiset neljä vuotta toisessa suhteessa, että mies kykenisi petihommiin. Kertaakaan ei ole ollut seksiä tässä huushollissa. Ja olen tehnyt kaikkeni, että onnistuisimme!! Mutta hän ei ole tehnyt, pitää minua itsestään selvyytenä. Miten kauan tässä pitäisi vielä odottaa ihmettä tapahtuvaksi? Kaiken tämän jälkeenkö minä olen se paska? Kun pettyy kerta toisensa jälkeen, niin kyllä ne tunteetkin alkaa viilentyä. Ja silloin on helpompi vihdoin myöntää itselleen, että tämä oli nyt tässä.
Anteeksi vaan, jos olisin mielestäni oikeutettu vihdoinkin onneen. Mutta onneksi itse olet niin täydellinen, että voit tulla tänne haukkumaan muut.
Olen todellakin samaa mieltä kuin juupajuu:n alla oleva kirjoitus!
Kannattaa lopettaa suhde joka ei toimi ja sinun myös kannattaa kokeilla ottaa yhteyttä siihen ihmiseen joka sinulle tuo sen onnen/ihanan tunteen. Jos hän sinua haluaa tavata ja olla sinun kanssa yhdessä niin todella hienoa, mutta jos näin ei käy niin sille ei voi mitään, mutta silloin ei ainakaan myöhemmin tarvitse miettiä ja murehtia että miksi en silloin kokeillut onnea kun se oli lähellä.
Oi, miten ihanaa oli lukea tekstiäsi.
Anna palaa ja lähetä tälle uudelle miehelle sähköpostia. Posti voi olla ihan normaalia "Hei, mitä sinulle nykyään kuuluu", eikä sen tarvitse ainakaan aluksi olla mitään henkilökohtaista. Parin kolmen pidemmän sähköpostin jälkeen voit vasta alkaa kertomaan nykyisestä huonosta suhteestasi.
Itse elän tällä hetkellä myös hyvin kuoleessa avoliitossa ja mitään sutinaa ei tosiaan ole enää kumppanin kanssa, eikä kylläkään muidenkaan miesten. Tuntuisi todella ihanalta, jos vielä ihastuisi ja jonkun miehen katse veisi jalat alta.