räsäsestä...

en ole aikaisemmin paljon hiihtoja seurannut ja en tiedä räsäsen jutusta juuri mitään mutta kuulin tuttavalta joka nostaa painoja että hän tietää kuka on toimittanut räsäselle jo pari vuotta ennen dopingkohua räsäselle kiellettyjä aineita.kuitenkin mielestäni kaikkia hiihtäjiä ei tarvitse leimata.Isometsän ongelman hänen hemoglobiinin kanssa ymmärtää täysin, mutta juttu haiskahtaa kyllä siltä osin ettei isometsä ole keskustellut lääkärinsä kanssa käyttämästään aineesta ja mikäli hänen vaimonsa on vielä sairaanhoitaja.kuitenkin todella typerää jos ainetta ei vielä siinä vaiheessa ole laitettu kiellettyjen aineiden listalle.ja mikäli se peittää muiden aineiden käytön.juuri isometsän kaltaisesta "huuliveikosta" joka on aina naurattanut toisia ja ollut muutenkin rehdin ja hyvän hiihtäjän oloinen, olisi helpottavaa uskoa että jutussa ei ole mitään hämärää.jari oli lehdistötilaisuudessa kuitenkin hieman ylimielisen oloinen.onneksi meillä kuitenkin on nämä myllylät ja kuituset!
2145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..omissa kisoissa vielä! Tuntuu jotenkin kummalliselta kun kiellettyjen aineiden listalla on satoja aineita niin miksi Isometsä ei olisi ottanut selvää tämän aineen taustoista ennen käyttöä vaan vaaransi oman uransa "tyhmyyttään" Onkohan se urheilu aina niin vilpittömän puhdasta -tuskimpa-

Äänestä
  • aine ei ollut kiellettyjen listallaSuomessa,,,? oliskohan syytä päivitellä listoja ajoissa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tiedä mitä ajatella kirjoitti:

en ole aikaisemmin paljon hiihtoja seurannut ja en tiedä räsäsen jutusta juuri mitään mutta kuulin tuttavalta joka nostaa painoja että hän tietää kuka on toimittanut räsäselle jo pari vuotta ennen dopingkohua räsäselle kiellettyjä aineita.kuitenkin mielestäni kaikkia hiihtäjiä ei tarvitse leimata.Isometsän ongelman hänen hemoglobiinin kanssa ymmärtää täysin, mutta juttu haiskahtaa kyllä siltä osin ettei isometsä ole keskustellut lääkärinsä kanssa käyttämästään aineesta ja mikäli hänen vaimonsa on vielä sairaanhoitaja.kuitenkin todella typerää jos ainetta ei vielä siinä vaiheessa ole laitettu kiellettyjen aineiden listalle.ja mikäli se peittää muiden aineiden käytön.juuri isometsän kaltaisesta "huuliveikosta" joka on aina naurattanut toisia ja ollut muutenkin rehdin ja hyvän hiihtäjän oloinen, olisi helpottavaa uskoa että jutussa ei ole mitään hämärää.jari oli lehdistötilaisuudessa kuitenkin hieman ylimielisen oloinen.onneksi meillä kuitenkin on nämä myllylät ja kuituset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu