Hammasrautojen jälkeen 'roikkuva' alahuuli. Help!

Eli itselläni oli ylhäällä ja alhaalla raudat, n. 6kk sitten sain alhaaltakin pois. Sen jälkeen kun sain ne pois, huomasin, että alahuuleni on hieman löysempi kuin ennen.
En muista, oliko näin ennen rautojen saantia, en usko, koska olisi se silloinkin häirinnyt. Mun huulten väliin on kyllä aina jäänyt pieni rako, ne eivät koskaan ole olleet täysin yhdessä silloin kun ne ovat rentona, mutta ei se rako ennen kai ollut näin suuri. Nyt toi alahuuli siis suurentaa sitä roikkumalla alaspäin! Mulla oli raudat n. 1½ vuotta. Ylähuulen roikkumista en kyllä huomaa, mutta alahuulen sitäkin enemmän! Tää on ärsyttävää.
Olen siis 16-vuotias.
Oliko muilla tällä tavalla, lähtikö pois? :) Voi kun toivon, että mun alahuuli jotenkin vielä kiristyisi. xD Veetuttaa tää mun biatch alahuul
0302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ärsyyntynyt kirjoitti:

Eli itselläni oli ylhäällä ja alhaalla raudat, n. 6kk sitten sain alhaaltakin pois. Sen jälkeen kun sain ne pois, huomasin, että alahuuleni on hieman löysempi kuin ennen.
En muista, oliko näin ennen rautojen saantia, en usko, koska olisi se silloinkin häirinnyt. Mun huulten väliin on kyllä aina jäänyt pieni rako, ne eivät koskaan ole olleet täysin yhdessä silloin kun ne ovat rentona, mutta ei se rako ennen kai ollut näin suuri. Nyt toi alahuuli siis suurentaa sitä roikkumalla alaspäin! Mulla oli raudat n. 1½ vuotta. Ylähuulen roikkumista en kyllä huomaa, mutta alahuulen sitäkin enemmän! Tää on ärsyttävää.
Olen siis 16-vuotias.
Oliko muilla tällä tavalla, lähtikö pois? :) Voi kun toivon, että mun alahuuli jotenkin vielä kiristyisi. xD Veetuttaa tää mun biatch alahuul

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu