Minäkin olen nuorisotyöntekijä korkeassa asemassa oulussa ja olemme tehneet vuosia yhteistyötutkimusta suomen kasvatusviranomaisten kanssa ja olemme laatineet taulukot vanhempien osallistumisista ja huolenpidosta kasvatuksellisia asioita suorittaessa ja kemi on ollut viimeisellä sijalla jo vuosikymmenen. tutkimukset selvästi osoittavat ettei kemin vanhemmat välitä lapsistaan ja yleisin syy lasten hankkimiseksi ovat lapsilisät. Tämä on hyvin surullista, mutta tutkimustulokset ovat puolueettomia ja toivoisinkin että valtio puuttuisi tähän asiaan
kasvatus
nyt toimia
3149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ottaisimmeko huomenna aiheeksi mielenterveysongelmaisten hoidon puutteet, avohoidon lisääntymisen aiheuttamat vaarat ja netin ansiokkaan käytön kirjoitusterapiamuotona?
ilmeisesti lomille keroputaalta
Tässä on selvä vastaus, miksi opetus kärsii lamasta ja oppilaat ei opi. Tuo tekstin rakenne on suorastaan loistava, ei häiritse kielioppi , ei pilkut eikä pisteet. Tässä on tulevaisuutemme. Olemma yhtäpötköä ilman pilkkuja