mennyt, että olette aloittaneet uuden suhteen?
Miten kauan teillä on
dfkydgtk
151197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ennenkun vanha oli ohi, siis elin kaksoiselämää....
Lumppuja tulee ja menee, maku ei vaihdu. Ne on nää nykylumput heikkolaatuisia, ei niistä ole kestovaatteeksi.
Että eron kävijällä menee se 2v. Itselläni meni 1kk ja mahtavaa oli elämä. Camoon riippuu tilanteesta. Oletko eron haluava jo pitkään vai parteri joka luuli kaiken olevan ok!
enkä ole aloittanut uutta suhdetta. Erosta tais jäädä ikuinen trauma.
Erosta 9 vuotta, ja yksin olen edelleen - vaikken sitä niin haluaisikaan.
Jos elämä on ollut kurjaa,niin heti kun oikea löytyy,ei kannata elämää hukata enää enenmpää.
Itse 3kk erosta,löyty se oikea.
yksin eläminen tosiaan mielestäsi elämän hukkaamista?
Olin liitossani 15-44 vuotiaana ja tulin sitten jätetyksi kun mies "halusi selvittää, kuka hän on ilman minua" juu, siis toinen nainen. Eron tulosta tiesin maaliskuussa vaikka toivoin vielä parasta. Kevät oli raskas, mies asui kotona kuin vieras ja lopulta katosi kesäkuisena päivänä viestiä jättämättä.
Ilmeisesti, koska olin jo monta kuukautta ehtinyt surra eroa, se tuntuikin tosi helpottavalta. Olin vain vihainen tyylittömästä suorituksesta (ei viestiä jne.).
Ehdin olla villi sinkku vain kolme viikkoa ennen kuin minut löydettiin, aivan yllättäen. En etsinyt vielä suhdetta, mutta kun se tuli kohdalle ja pyyhki jalat alta, minkäs teet. Tosi upeaa.
Tietenkin sitten kaikki lähipiirissä arpomaan, kauanko tällainen "laastari" pysyy. Mutta on pysynyt ja paranee vaan.
Neuvoni eronneille on: surkaa surunne, raivotkaa raivonne. Sitten kohti uusia ihania ihmissuhteita entistä vahvempina!
kun uusi tupssahti eteen, avioon tai edes avoon ei mennä, koska molemmilla omat lapset ja oma omaisuus, tämä sopii meille ja ollaan onnelisia näin.Onneksi asutaan melkeen" naapureina"välimatkaa vain vajaa 2km, ja muksut samassa koulussa.
Yritin tuossa laskeskella..mutta en löytäny elämäni aikana yhtään yksin vietettyä aikaa,nyt olen jo vanha akka ja viimesen ukon kanssa mennään hautaan..Lapsena oli aina sisarukset ympärillä..siitä suoraan avikseen ekan kanssa..sen jätin kun löysin paremman..siitä seuraava vain vei minut entiseltä ja tämän körilään kanssa sitten tämä lopputaival..että semmosta.Olen aina ollut kovin sosiaalinen persoona,enkä yksin oloa kaivannut koskaan..paitti joskus saunassa..:)
Mutta en ole vielä valmis uuteen suhteeseen, ainakaan vakavaan sellaiseen....yritän toipua parhaani mukaan jätetyksi tulemisestani....heti eron alussa minulla meni "kovaa" kaadoin siinä muutamia naisia, mutta nyt olen vasta alkanut selvästi oirehtia erosta ja elämäni onkin nyt oikeastaan hyvin yksinäistä kun en ole sittenkään valmis uuteen suhteeseen. Ihmettelen itsekkin että miten eron alussa oli kuin eri mies? nyt ei mikään kiinnosta ja masennus uhkaa jne jne...en ole varma pystynkö enää koskaan uuteen suhteeseen? Erosimme pitkästä avioliitosta.... enää en ole lähtenyt edes ulos "katselemaan" vaan tyydyn kohtalooni olla vain kotona...
Aivankuin olisin omaa tarinaani lukenut. Erosta pian pari vuotta aikaa. Alussa meni lujaa ja kaadoin miehiä aivan kuin korvaukseksi menetetystä elämästä. Yhteiseloa exän kanssa oli 18 vuotta. Nyt tunnun olevani yksinäisempi ja surullisempi kuin koskaan. Tiedän että aika parantaa mutta nyt tuntuu että olisi jo aika uuteen elämään. Pelkään vaan etten rakastu enää koskaan uudelleen.
olen vasta eronnut 25 vuotta kestävästä suhteesta ilman isoja katkeruuksia
nyt neljä kuukautta eron jälkeen on myös ex:ä huomannut päätöksen olevan kaikille
oikea myös tytölle, jonka koulu on ruvennut eron myötä menemään huomattavasti entistä paremmin
muutenkin on elämä antaa enemmän nyt kuin ennen
itse uskon olevani sen verran vahva persoona ettei ole tarvetta syöksyä uuteen suhteeseen heti
jotenkin on vain sellainen olo että antaa ajan kulua ja arjen tehdä tehtävänsä nyt on hyvä olla muutenkin ystävien ja sukulaisten ympäröimänä :)
Mulla muutama viikko nyt erosta. Tai oikeastaan jo 2 kuukautta fyysisesti, kun mies on ollut ulkomailla.
Fiilikset vaihtelee. Välillä ahdistaa, välillä on pohjaton suru, ihan ku toinen ois kuollut... että se yhteinen mitä oli on takana, eikä sitä enää ole olemassakaan. Välillä olen helpottunut ja innoissani tulevaisuudesta. Tunteita on jäjellä, se on aika raskasta. On yhteisiä ystäviäkin. Tällä hetkellä tuntuis vaikeelta kohdata vaikkapa miehen mahdollinen uusi kumppani, mikäli sellainen olisi. Luultavasti melko pian onkin. Hän ei taida oikein viihtyä yksin...
Koska on niin vaikea kohdata toista ja olla tekemisissä, olen kieltäytynyt tapaamisesta ja yhetydenpidosta. Itseni vuoksi.
Toivisin, etten jäisi vellomaan tähän melkoisen vaihtelevaan olotilaani kauhean pitkäksi aikaa, vaan että antaisin itseni rakastua vielä uudelleen ja unohtaa ne pelot, jotka tämä päättynyt suhde on saanut aikaan. Että sais luottamuksentunteen takas.
Onneks ollaan menossa kevättä kohti!!!
Pitää uskoa siihen, että selviää ja yrittää elää päivä kerrallaan. Kuukauden kuluttua tuntuu jo ehkä vähän paremmalta:)
Voimia kaikille teille, joille ero ja toisesta luopuminen on ollut tuskallista. Uskokaa omaan selviytymiseenne ja siien että olette uuden rakkauden arvoisia!
Hyvä, että kirjoitit tuon. Ainakin osa tuskastasi purkautui.
Yhdyn myös edellisiin, joskin miespuolisiin kirjoittajiin, siinä että hauska sinkkuelämä on äkkiä ohi. Silten tulee tunne ettei haluakkaan ajatellakkaan mitään sen pysyvämpää kuin käryävä tupakantumppi.
Mulla erosta nyt reilu vuosi jäljellä.
Viimeiset puoli vuotta ainut pysyvä jokapäiväinen suhde tässä tapauksessa on ollut alkoholi, joka ei ollut syynä eroon.
Tavallinen suomalainen itkutarinako?
Ehkä sitäkin, mutta samalla pieni varoitus:
Ehkä tapauskohtaista, mutta siinä vaiheessa kun ei edes jaksa nähdä omia lapsiaan, pystyy kyllä saada tämän "suhteen" kanssa itsensä sellaiseen kuntoon ettei enää kehtaa näyttäytyä omille lapsilleen.
Onkohan tämä jotenkin tietoista? En tiedä. Itsehän nämä ongelmat ratkaistaan. Jos halua riittää. Jos..