Tilanne on siis se, että olemme asuneet mieheni kanssa vuoden verran yhdessä. Minä muutin miehen luo. Siitä päivästä, kun muutin, mies on kieltäytynyt enää lähtemästä kotipaikkakunnalleni. Tämän vähän yli vuoden aikana ainut poikkeus on ollut erään ystäväpariskuntani tuparit. Niihin mies lähti jopa mielellään (jota ihmettelin suuresti). Muuten hän on totaalikieltäytynyt lähtemästä mukaan kotiini.
Nyt tulossa on syntymäpäiväjuhlani vajaan kahden viikon päästä, jotka vietetään kotipaikkakunnallani. Mies kyllä lupasi lähteä, kun vihdoin ja viimein sain otettua asian puheeksi (hermostutti aloittaa koko keskustelua, kyse kuitenkin on noin viikon oleilusta kotipaikassani), mutta nyt minua kuitenkin vaivaa, että jos mies viime hetkellä alkaa keksiä tekosyitä, tai yksinkertaisesti vain kieltäytyy lähtemästä. En nimittäin ihmettelisi sitäkään, niin jyrkkä hänen kantansa on tähän asti ollut, vaikka kuinka olisi yrittänyt houkutella mukaan.
En kehtaisi alkaa hänelle koko ajan hokeakkaan, sitten hän ei varmasti lähde. Ainoat kerrat tuon lupauksen jälkeen, kun olen ottanut asian puheeksi, ovat olleet kun ilmoitin koska olisimme lähdössä, ja tänään yritin ohimennen heittää kommentin, että hän jossain vaiheessa alkaisi katsella vaatteita ja muuta tarpeellista mukaan (kotipaikkani on aika kaukana, sinne ei ihan yhden päivän takia kehtaa lähteä). Mies on kummallakin kerralla ollut omituisen välttelevä, on pitänyt oikein tarkistaa, että kuuliko hän edes mitä sanoin.
Miksi mies käyttäytyy noin? Minusta on loukkaavaa, että hän tuntuu ajattelevan, että nyt kun on saanut minut omalle paikkakunnalleen kauas omista tutuistani, hänen ei tarvitse enää olla tekemisissä vanhempieni, sukulaisteni tai ystävieni kanssa.
Minusta tuntuu todella typerältä, kun joudun olemaan koko ajan ns. "varpaillani", tuntuu että miehelle pitäisi olla koko ajan mielinkielin, hyvä jos uskallan hengittää ettei hän vain ala perua jonkun syyn varjolla.
Tästä on aiheutunut jo muutama kiusallinen tilanne, kun meidät on sukulaisteni taholta kutsuttu jonnekkin, ja mies on kieltäytynyt lähtemästä. Aluksi lähdin yksin, mutta nykyään harvemmin lähden minäkään, en nimittäin kestä sitä jatkuvaa kyselyä ja ihmettelyä, että miksi mieheni ei ole paikalla. Yksi sukulaisnaiseni jo sanoi minulle suoraan, että tietää kyllä, ettei mieheni edes halua lähteä, ja kyseli onko vika jotenkin hänessä, eikö mieheni pidä hänestä. Todella noloa.
Nyt tulossa on syntymäpäiväjuhlani vajaan kahden viikon päästä, jotka vietetään kotipaikkakunnallani. Mies kyllä lupasi lähteä, kun vihdoin ja viimein sain otettua asian puheeksi (hermostutti aloittaa koko keskustelua, kyse kuitenkin on noin viikon oleilusta kotipaikassani), mutta nyt minua kuitenkin vaivaa, että jos mies viime hetkellä alkaa keksiä tekosyitä, tai yksinkertaisesti vain kieltäytyy lähtemästä. En nimittäin ihmettelisi sitäkään, niin jyrkkä hänen kantansa on tähän asti ollut, vaikka kuinka olisi yrittänyt houkutella mukaan.
En kehtaisi alkaa hänelle koko ajan hokeakkaan, sitten hän ei varmasti lähde. Ainoat kerrat tuon lupauksen jälkeen, kun olen ottanut asian puheeksi, ovat olleet kun ilmoitin koska olisimme lähdössä, ja tänään yritin ohimennen heittää kommentin, että hän jossain vaiheessa alkaisi katsella vaatteita ja muuta tarpeellista mukaan (kotipaikkani on aika kaukana, sinne ei ihan yhden päivän takia kehtaa lähteä). Mies on kummallakin kerralla ollut omituisen välttelevä, on pitänyt oikein tarkistaa, että kuuliko hän edes mitä sanoin.
Miksi mies käyttäytyy noin? Minusta on loukkaavaa, että hän tuntuu ajattelevan, että nyt kun on saanut minut omalle paikkakunnalleen kauas omista tutuistani, hänen ei tarvitse enää olla tekemisissä vanhempieni, sukulaisteni tai ystävieni kanssa.
Minusta tuntuu todella typerältä, kun joudun olemaan koko ajan ns. "varpaillani", tuntuu että miehelle pitäisi olla koko ajan mielinkielin, hyvä jos uskallan hengittää ettei hän vain ala perua jonkun syyn varjolla.
Tästä on aiheutunut jo muutama kiusallinen tilanne, kun meidät on sukulaisteni taholta kutsuttu jonnekkin, ja mies on kieltäytynyt lähtemästä. Aluksi lähdin yksin, mutta nykyään harvemmin lähden minäkään, en nimittäin kestä sitä jatkuvaa kyselyä ja ihmettelyä, että miksi mieheni ei ole paikalla. Yksi sukulaisnaiseni jo sanoi minulle suoraan, että tietää kyllä, ettei mieheni edes halua lähteä, ja kyseli onko vika jotenkin hänessä, eikö mieheni pidä hänestä. Todella noloa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
olonsa siellä hiukan ulkopuoliseksi. Siellä on kuitenkin vain SINUN vanhempasi ja SINUN ystäväsi. Sinä oletettavasti vietät siellä ollessasi paljon aikaa heidän kanssaan, joten miehesi voi kokea jäävänsä ulkopuolelle kaikesta kun hänelle siellä ei ole muuta tuttua seuraa, kuin sinä.
Ja narsismia, ja kaikkia muita inhoja muotitermejä, joilla rikkoo toisen.
Paha nyt suoraan sanoa mitään.
Ei taida olla niitä kaikkein avoimimpia ihmisiä. Onhan tuo tavallaan loukkaavaa, mutta jos hän ei vaan osaa mukautua helposti vähän vieraampaan seuraan.
Eikö olisi ihan hyvä kysyä suoraan, eikä miettiä päätä puhki toisen selän takana?
pitääköhän miehesi omiin sukulaisiinsa yhteyttä? Miksette voi asiallisesti keskustella asiasta ja miksi siihen liittyy noin kovaa varovaisuutta puolin ja toisin? Näissä tapauksissa pitää aina miettiä, että syy on miehessä, eikä vaikkapa sussa. Tarkemmin sanoen miehen tahtomisissa ja tavoissa. Jos hän ei viitsi matkustaa kauas?
"Aluksi lähdin yksin, mutta nykyään harvemmin lähden minäkään, en nimittäin kestä sitä jatkuvaa kyselyä ja ihmettelyä, että miksi mieheni ei ole paikalla."
Eli sulla on ärsyttävä suku.
Mitä tiedät miehen suvusta? Koska toi kuulostaa pahasti mun tyyliseltä mieheltä ja mua ei kiinnosta hetkenkään vertaa hajanaisen ja sekopäisen sukuni asiat. Viimeinen virhe on aina se kun joku keksii että voisi pitää sukukokouksen tjsp. Niihin osallistuu aina jokin tietty kolmasosa ja kaikissa meno yhtä sisäsiittoista etenkin meille "erkaleille" jotka ei kuiuluta mihinkään suvun sisäiseen ryhmään.
Tällöin siis kaikenlainen sosiaalinen säätäminen näissä merkeissä on mulle täysin herpeaa. Ellei siellä saa vetää päätään täyteen ja puhua paskaa joidenkin tiettyjen mukavilta vaikuttavien tyyppien kanssa ja sitä ettei sosialisoi jokaisen kanssa ei katsota pahalla voi tilanne olla jopa siedettävä.
Onneksi mulla on lapset, jotka toimii sikäli hienosti että kun sukujutuissa tms. alkaa aikuisten jutut mennä penkin alle (tapahtuu varmasti) voi mennä leikkiin omien ja vieraiden penskojen kanssa. Yleensä porukan ainoat fiksut ja ei-teennäiset jäsenet joilla saattaa olla jopa ihan oikeasti jotain mielenkiintosita sanottavaa.
Ts. hahmotatko kenen kanssa olet yhdessä? Tai että voit kertoa sukulaisilesi että "No, Pekka on sellainen ettei sitä kiinnosta nää jutut. Se tarvii henkilökohtaisen suhteen tuttaviinsa ollakseen rauhallinen." tai jotain muuta joka saa fiksummat sukulaiset tyytyväiseksi ja vähemmän fiksut miettimään onko heissä jotain vikaa ja vihaako Pekka heitä - nää samat sukulaiset puhuis paskaa Pekasta kun se on sellainen kuin on kuitenkin joten mitään ei tässä menetetä.
Joskus ongelmat ei ole oikeasti ongelmia :)
Miehesi tehdä nyt mielensä mukaan se on varmasti parasta,jos hän ei lähde niin ei sitten lähde.
Älä missään tapauksessa painosta häntä tuohon hänellä voi olla hyvä syy olla lähtemättä älä kysy sitä syytä.
Niin oudolta kuin ohjeeni kuulostaakin niin noudata sitä ja anna miehesi olla onnellinen tavallaan jollain voi olla omat omituisuutensa.
muuten kaikin puolin ok ja tyydyttävä?