Mitä tehdä, kun ystävä masentuu?
Tätä on jatkunut jo kauan. Useampia vuosia. Ennen soittelimme viikoittain ja kumpikin kertoili omista asioistaan tasapuolisesti. Kun näimme, saattoi ilta vierähtää aamun puolelle jutellessa. Kaipaan sitä
Yritin tukea ja kuunnella hänen tuskaansa. Noin vuosi sitten hän halusi luopua puheluistamme, koska ei jaksanut olla sosiaalinen. Sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun siltä tuntuu.
Ajattelin, että se on vain tilapäistä mutta sama jatkuu edelleen. Tämän vuoden aikaan on nähty neljä kertaa, juteltu ehkä saman verran puhelimessa, muutama tekstari.
Halusin kunnioittaa hänen toivettaan, joten annoin hänen ottaa yhteyttä. Näiden yhteydenottojen aikana kuulin kuitenkin, että muiden ystäviensä kanssa hän piti enemmän yhteyttä ja näki heitä enemmän. Tuli ikävä ja pettynyt olo, miksi minä olin se, jonka seuraa kaihdettiin. Koin, että ystävyyttämme oltiin ajamassa alas.
Kun näimme kesällä puhuimme asian halki. Hän oli loukkaantunut, koska en ottanut yhteyttä (hänen nimenomaisesta toiveestaan) Kerroin myös omasta loukkaantumisestani ja tilanne keveni huomattavasti. Mutta sama jatkuu edelleen. Muutaman tekstarin olen lähettänyt, lähinnä pitääkseni yllä jonkinlaista kontaktia.
En tiedä mitä tehdä. Haluaisin auttaa häntä, mutta en tiedä miten. Ainoa mitä voin tarjotan on olkapää ja kuunnella häntä mutta minkäs teet, kun yhteydenpitoa ei ole. Haluaisin myös ottaa häntä mukaan ulos ja tapahtumiin mutta en enää jaksa ehdotella, kun tiedän hänen kuitenkin aina kieltäytyvän.
Tuntuu pahalta. Yritän ymmärtää hänen masennustaan, joka saa aikaan tämän eristäytyneisuuden ja passiivisuuden. Tiedän sen järkitasolla ja ymmärrän mutta tunteitani en pysty hallitsemaan. Pettymyksen ja loukkaantumisen tunnetta on vaikeaa torjua. Kaipaan entistä aikaa. Minulle ystävyys on kuitenkin sitä, että pidetään yhteyttä ja tavataan.
Tätä on jatkunut jo kauan. Useampia vuosia. Ennen soittelimme viikoittain ja kumpikin kertoili omista asioistaan tasapuolisesti. Kun näimme, saattoi ilta vierähtää aamun puolelle jutellessa. Kaipaan sitä
Yritin tukea ja kuunnella hänen tuskaansa. Noin vuosi sitten hän halusi luopua puheluistamme, koska ei jaksanut olla sosiaalinen. Sovimme, että hän ottaa yhteyttä, kun siltä tuntuu.
Ajattelin, että se on vain tilapäistä mutta sama jatkuu edelleen. Tämän vuoden aikaan on nähty neljä kertaa, juteltu ehkä saman verran puhelimessa, muutama tekstari.
Halusin kunnioittaa hänen toivettaan, joten annoin hänen ottaa yhteyttä. Näiden yhteydenottojen aikana kuulin kuitenkin, että muiden ystäviensä kanssa hän piti enemmän yhteyttä ja näki heitä enemmän. Tuli ikävä ja pettynyt olo, miksi minä olin se, jonka seuraa kaihdettiin. Koin, että ystävyyttämme oltiin ajamassa alas.
Kun näimme kesällä puhuimme asian halki. Hän oli loukkaantunut, koska en ottanut yhteyttä (hänen nimenomaisesta toiveestaan) Kerroin myös omasta loukkaantumisestani ja tilanne keveni huomattavasti. Mutta sama jatkuu edelleen. Muutaman tekstarin olen lähettänyt, lähinnä pitääkseni yllä jonkinlaista kontaktia.
En tiedä mitä tehdä. Haluaisin auttaa häntä, mutta en tiedä miten. Ainoa mitä voin tarjotan on olkapää ja kuunnella häntä mutta minkäs teet, kun yhteydenpitoa ei ole. Haluaisin myös ottaa häntä mukaan ulos ja tapahtumiin mutta en enää jaksa ehdotella, kun tiedän hänen kuitenkin aina kieltäytyvän.
Tuntuu pahalta. Yritän ymmärtää hänen masennustaan, joka saa aikaan tämän eristäytyneisuuden ja passiivisuuden. Tiedän sen järkitasolla ja ymmärrän mutta tunteitani en pysty hallitsemaan. Pettymyksen ja loukkaantumisen tunnetta on vaikeaa torjua. Kaipaan entistä aikaa. Minulle ystävyys on kuitenkin sitä, että pidetään yhteyttä ja tavataan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kokeile jos hän lähtisi tapaamiselle jonnekkin mukavaan paikkaan syömään tms. jutelkaa rauhassa. Jos Ystäväsi kieltäytyy, sinuna lähettäisin kirjeen/kortin tms. Jossa kertoisin kuinka tärkeä hän on sinulle ja kaipaat aikoja jolloin teillä oli hauskoja hetkiä.
On ymmärrettävää, että koet olevasi loukkaantunut. Itse olisin myös varmasti, jos kuulisin jälkeenpäin että hän tapasi ja näki huolimatta muita ystäviään, vaikka ns "torui" sinut.
Itsellä on ollut ongelmia masennuksen ja paniikkihäiriöiden suhteen. Joskus on helpompi tavata ystäviä läheisiä, tai vastikaan ei niin läheisiä ystäviä. Tarkoitan joskus on oloja milloin ei tee mieli purata ja puhua ongelmistaan etäiselle ystäville. Mutta ei myöskään vetää kulissia. Silloin on helmpompi jättää vastaamatta puheluihin ja olla pitämättä yhteyttä kuin harvemmin.
On hienoa että jaksat välittää ja ajatella ystävää masennuksen ohella. Kerro hänelle se, ja ikävä.
Itsensä hemmotteluun ja huoltamiseen ei näytä tänäpäivänä löytyvän paljon aikaa. On kiire joka paikkaan, nyt joulukin tulee ja stressi painaa päälle. Siinä kiireiden keskellä mielestäni oisi ihan hyvä, pysähtyä ja istua alas. Välillä olisi hyvä myös karsia tiukkaa aikatauluaan ja ottaa rennommin. Miksi pitää minuttiaikataululla puukata kalenteri niin täyteen ettei itselle jää ollenkaan aikaa?
Kiire on huono tekosyy siihen, ettei muista itseään huoltaa. Paremminkin kaikki sujuu, kun on huoltanut välillä omat jäsenensä kuntoon. Käynyt vaikka hierojalla, joka hieroo kolottavia hartioita, kun kiireen taakka on niin painava. Tai kasvohoidossa, joka kuorii jouluksi kauniin, levänneen perheen emännän. Mietin Uudenvuoden lupausta ja lupasin itselleni jo, että yhden päivän omistan vain itselleni. Huomaan välillä käyttäväni suurimman osan energiastani toisista huolehtimiseen ja kilttinä olemiseen. Välillä se purkautuu turhautumisena, koska kaikki eivät näe sitä niin. He ehkä kokevat huolehtimiseni vittuiluna tai tungettelevana, ajattelematta sen pidemmälle, että hyvää tarkoitan, joka tapauksessa.
Minulla oli tuossa riita ystäväni kanssa, mikä räjähti mittaviin lukemiin, vain siksi, että sisälläni kasvanut turhautuminen tuli täyteen. Minusta on todella turhauttavaa, kun yritän keksiä hauskaa tekemistä, välillä illan viettoja hyvän juoman ja ruoan, sekä kynttilöiden kera. Mutta vaikka, kuinka yritän, aina tulee jokin este toteuttaa. Ystäväni ei pääse paikalle, vaikka kuin yritän taivutella. Välillä olen jopa ensin tiedustellut vapaata häneltä, jotta hän pääsisi paikalle, mutta sittenkään se ei onnistu.
Mistä se johtuu? En katso sen olevan väärin, että siitä pettyy ja pahoittaa mielensä, kun hän ei koskaan tule paikalle. Riidassa tuli syyteltyä toinen toisiamme, mistä milloinkin.. Tuntuu pahalta sanoa asioita, mutta niin se vain on. Tuntuu todella turhauttavalta, kun yrittää kaikkensa järjestää kivaa tekemistä. Nykyisin vaikka lähetän kutsun, niin tiedän että hän ei tule paikalle. Vaikka tiedustelee hyvissä ajoin, että pääseekö paikalle, niin sittenkin illanistujaisissa tai jossain muussa yhteisessä kivassa, on se yksi paikka tyhjä ja aina. Olen välillä epäillyt iltojeni hauskuutta, että ovatko ne hänen mielestä kenties tylsiä? Huonoja? Pahaa ruokaa kenties tarjolla?Rumat kattaukset? Idiootit ihmiset? Siivoamaton koti? Ruma juhlapaikka? Ja huonoa boolia tms? yhteistä juomaa mitä usein tehdään...
Olen seurustellut nyt kohta kolmevuotta ja lähes jokavuosi järjestetään jotain yhteistä kivaa, johon kutsumme ystävämme koolle. Mutta ystävälleni on aina silloin tullut jokin este, että ei sittenkään pääse, vaikka joskus on jo luvannut, että tulee. Mistä tietenkin olen ollut iloinen ja innoissani, että ehkä viimein hän saapuu paikalle.
Pettymys on suuri, kun parituntia ennen tulee ilmoitus, että ei tulekaan. Muistan kun hän sanoi, että en saa varmistaa sitä, että onko hän tulossa vai ei, silloin kun nähdään. Miksi? Jostain kumman syystä minulla on pelko sisimmässäni, että kun olen päässyt paikalle niin taas tulee viesti, että ei pääse paikalle. En nyt halua turhaa reissua tehdä, vaan olla myös varma että kaveri ilmaantuu paikalle. On joskus ollut tilanne, että olen jo matkalla tapaamispaikalle, kun huomaan, että häneltä on tullut viesti, jossa peruuttaa tapaamisen. Silloin onneksi asuin vielä tontunmäessä, mutta nykyisin ei ole niin helppo tehdä täyskäännöstä ja palata kotiin.
Mikä juhlissani tai ideoissa on niin huonoa ja ikävää ettei koskaan voi tulla mukaan? Mikä asia voi olla niin tärkeä, että ei koskaan pääse osallistumaan? Tai joskus siirtää omia menojaan, että pääsee joskus paikalle?
Syy ei voi olla maantieteellinen, että asutaan niin kaukana. Olen tarjoutunut hakemaan hänet autolla kotiovelta, ja viemään takaisin kotiovelle, mutta sekään ei ole ollut hyvä. Myös majoitusta olen tarjonnut. Meille toki voi jäädä yökyläänkin, sekään ei ole hyvä. Mikä olisi hyvä?
Riitaan tarvitaan kaksi ja minusta olisi fiksuinta, että molemmat katsoisivat peiliin.
Sain meinaan kuvan, että vain minä olen se suuri ja paha, koska peruin tapaamisen vedoten tiukkaan rahatilanteeseen. Jotenkin tuntuu, että ihmiset kuvittelevat, että meillä on paljon ylimääräistä, ostettinhan me juuri hieno asunto ja on uudempi autokin. Ja tuntuu, että ihmiset eivät helpolla usko, että nyt on tiukkaa. Tai että vetoan rahanpuutteeseen siksi, koska en halua tulla paikalle, siksi tuntuu että on vaan kovasti vakuutettava se joku, että nyt ei ole rahaa. Meillä on valtava asuntolaina, mistä on pidettävä huolta ja ruokaakin on saatava.
Aikoinaan, kun näimme useammin teimme kahdestaan ruokaa ja otimme valokuvia tai lauloimme. Se kyllästyttää jos aina tehdään samoja asioita. Siksi olisi kivaa välillä pitää toisenlaista hauskaa. Tehdä asioita joita ei ennen ole tehnyt...
Minusta oisi kivaa mennä ulkoilemaan välillä jonnekin luonnonsuojelualueelle, jotka mielestäni ovat aivan mielettömän hienoja paikkoja.
Nuuksio on suosikkini ja pienen lenkin jälkeen syödä eväät nuotion ääressä. Minusta nuotioon tuijottaminen on sellaista, mitä ei sanoin voi kuvata. Nuotion liekki on kaunis ja ne tuoksut ja äänet..
Yritin kysyä eräänä aamupäivänä ystävääni mukaan, kun olimme lähdössä koiria ulkoiluttaa metsään. En ole aivan varma, mutta jotenkin tuntuu, että ystäväni otti mukaan kutsun vittuiluna kenties, kun hehkutin miten rentouttavaa se on. Mistä sitä tietää vaikka hän ei tykkää ulkoilusta ja retkeilystä?
Onhan metsässä liikkumisessa ne omat haasteensa.. Maasta työntyvät puunjuuret aiheuttavat liukastumisvaaraa, jos ei katso mihin astuu.. Ja varpaista voi tulla kylmä näin talvella jos ei ole kunnolla vaatetta päällä. Tai se kaikki inhottaa häntä?
Jokatapauksessa tarkoitin vain hyvää! Onko väärin olla loukkaantunut? Mielestäni ei.
Ajattelin vain hänen parastaan. Hän oli ollut reissussa josta palasi tänne pimeään ja märkään suomeen. Olin lähes varma, että jonkunlainen kaamosmasennus voisi olla päällä. Koska väsyttää eikä huvita lähteä minnekään.
Kun itselläni oli kaamosmasennusta olisin ollut iloinen, jos joku silloin olisi kiskonut ulos ulkoilemaan. Eikä sitä heti tunnista itse, että on mielimaassa ja väsyttää, vaikka kuinka nukkuu vuorokaudet ympäri...väsymys ei lähde pois. Itsellä ainakin oli aikoinaan motivaatio todella vähissä tehdä ylipäätään yhtään mitään.Kielsin kaamosmasennuksen itseltäni ja muilta: Ei minua mikään vaivaa ja kaikki on hyvin... Silloin ystävät on tarpeen, kun tuntuu että maailma kaatuu niskaan.
En tiedä ymmärsikö hän asiat ihan väärin vai kuinka ymmärsi, mutta tarkoitukseni oli vain hyvä. Halusin olla se ystävä joka kiskoo ulos, ettei seinät ja maailma kaadu päälle. Hänestä paasasin ja olin inhottava kusipää?
Oli, kuin likaisella tiskirätillä olisi huitassut päin näköä.
En tiedä tekeekö hän tuon tahallaan? Vai onko edes tullut ajatelleeksi, miten paljon se satuttaa kun ei koskaan pääse osallistumaan mihinkään ja vaikka kuinka yrittää järjestää niin mikään ei ole hyvä?
Tiedän näistä asioista pitäisi puhua, mutta ei siihenkään tunnu löytyvän aikaa. Toivon, että näistä asioista voitaisiin keskustella ja selvittää jokainen asia, mutta kun ei siihen löydy aikaa. Enkä halua uutta myrskyä..
ystäväni on minua kaksivuotta nuorempi, mutta ystäviä olemme olleet kauan. Hän oli 4 vuotias ja minä 6 vuotias kun tapasimme ensimmäisen kerran. Siitä asti olemme olleet ystäviä. Mikä nyt on?
Ja kuten aloittajakin kirjoitti. Hän kyllä viettää iltoja muiden ystäviensä kanssa, mutta ei koskaan pääse tulee meidän järjestämiin illanviettoihin. Syynä on väsymys, työt tai ei ole rahaa... Väsymys se eniten käytetty syy. On niin väsynyt ettei jaksa...
Kirjoitit niin pitkän tekstin, etten ihan kaikkea lukenut. Silmäilin sieltä täältä ja sen perusteella annan oman mielipiteeni.
Kuulostaisi siltä, että ystäväsi on joko kyllästynyt sinun seuraasi(ei ehkä halua syystä tai toisesta kuulua ystäväpiiriisi) tai sitten masentunut todella pahasti.
Olisiko jokin syy, miksi hän olisi masentunut? Onko hän ollut aiemmin? Oletko huomannut muita merkkejä, mikä viittaisi masennukseen?
Masentuneethan eivät itse tajua/myönnä olevansa masentuneita vaan eristäytyvät muusta maailmasta ja ajavat toisinaan jopa tarkoituksella ihmiset pois elämästään, koska eivät halua rasittaa muita omalla masennuksellaan.
Sekin, ettei hän tahdo lähteä edes ulos, viittaisi masennukseen. Olen itse ollut masentunut ja silloin ei kiinnostanut yhtään mikään. Yritin ajaa ihmisiä pois elämästäni, mutta onneksi vahvimmat heistä eivät luovuttaneet vaan puhuivat minulle järkeä päähän. En ehkä olisi tässä ilman heitä, sillä yritin jopa tappaa itseni.
Et mainitse, minkä ikäinen olet nyt, mutta kun olette noin nuorina tavanneet, voi olla myös, että teillä ei vain ole mitään yhteistä enää? Vai?
Joskus lapsuudenystävyydet vain itsestään kuivuvat kokoon, sillä ei enää "leikitä" samoja leikkejä. Elämäntilanteet ja kaveripiirit muuttuvat. Sitä ei itse ehkä edes huomaakaan ennen kuin siinä vaiheessa, kun on liian myöhäistä. Eli ollaan ajauduttu jo niin kauaksi toisista, että vaikka ollaankin yhdessä, ei varsinaista yhteistä säveltä enää löydykään. Se on vain kadonnut. Ollaan tavallaan tuttuja, mutta silti mitään yhteistä ei ole.
Tietysti jos olette asianne hoitaneet kirjoittaen(ymmärsin siis, että ette puhu?), varmasti on syntynyt väärinkäsityksiä puolin ja toisin, koska aina kirjoittaessa on helmpompi ymmärtää toinen väärin. Sekin varmasti pahentanut entisestään jo tulehtunutta tilannetta. Luetaan se toisen kirjoittama teksti negatiivisessa sävyssä, vaikka toinen ei ehkä olisi sitä vittuiluna tarkoittanut.
En tiedä oliko tästä mitään apua ongelmaasi. Vastaa takaisin, jos haluat jutella/kysyä neuvoa, niin voin koettaa parhaani.
Tuli vielä mieleen sellainenkin, että joskun on vaan hyväksyttävä sekin tosiasia, että kaikki ystävyydet(parhaatkaan) ei jatku koko loppuelämää. Joskus vain tulee se vaihe, että ystävyys ei vain toimi, vaikka kaikkensa haluaisikin yrittää sen puolesta. Joskus on parasta hyväksyä tosiasiat ja vaan päästää irti. Helppoa se irtipäästäminen ei ole, mutta toisinaan se on ainut ja loppupeleissä paras ratkaisu.
Jos taisteltavaa on, kehotan toki taistelemaan. Mutta muistutan myös, että joskus on vaan osattava myös päästää irti. Ei pidä pitää ystävyydestä kiinni vain sen takia, että on oltu ystviä jo useita vuosia. Se ei saa olla ainoa syy, miksi yritetään kitua toivottomassa suhteessa. Ystävyyteen pitää olla muitakin syitä kuin se, että ollaan ystäviä. On oltava jotain yhteistä, on oltava kiva hengata yhdessä.
Onnistuisiko jos menisit hänen luokseen käymään? Ottaisit vaikka pullon viiniä/limpparia mukaan ja juttelisitte? Kertoisit, että haluaisit pysyä hänen ystävänään, mutta jos ette koskaan näe, se on kovin vaikeaa? Antaisit hänen tietää, mitä ajattelet ja sen, että tuolla tasolla ei ystävyys voi toimia? olette korkeintaan tuttuja, jos olette yhteydessä muutaman kerran vuodessa.
Onko hän käynyt ammattiauttajalle masennuksensa takia?
Toisaalta jos hän on mennyt jo liian pitkälle, voi olla, ettei paluuta entiseen ole?
Kurjan kuuloinen tilanne, sillä tiedän kokemuksesta, mitä masennus voi ystävyydelle tehdä.
Asia on nyt niin että hän ilmoitti hyvin selvällä suomenkielellä että ei halua enää olla tekemisissäni. Syytä sen enempää hän ei kertonut, joten olen antanut asian olla. Olen nyt itse 25 ja hän 23. Ja tarkemmin ajateltuna ei hän oikea ystävä loppujen lopuksi ollut. Kesti vain näin montavuotta tajuta se. Kiitokset jokatapauksessa.