Minusta tuntuu että menetän järkeni parisuhteen takia.
Olemme olleet yhdessä jo monta vuotta. Nuorena aloitimme eikä kummallakaan ole ollut säätöjä kummempaa ennen seurusteluamme, joten senkin vuoksi tie on varmasti ollut kivikkoinen. Kuitenkin miehellä on seurustelumme aikana ollut kahdesti säätöä toisen naisen kanssa.
Minua suorastaan hajottaa ajatellakin asiaa. Olen viimeiset vuodet vain yrittänyt selvitä eteenpäin pettymyksestä, ja kun ensimmäisestä olin selviämässä, nakataan toinen niskaan. Nyt vain tuntuu että en jaksa enää yrittää selvitä. En tule ikinä pääsemään asiasta yli, minun on vain valittava että kykenenkö elämään asian kanssa vai en. Ja mitä kauemmin tätä jatkuu, sitä varmempi olen että en ikinä tule kykenemään elämään sen asian kanssa. Olen kyllästynyt olemaan se ymmärtäjä ja se joka yrittää pärjätä, uhri. Tunnen huonommuutta miestä kohtaan, sillä näiden vuosien aikana olen alkanut uskoa hänen olevan meistä se viehättävempi osapuoli. Se joka löytää uuden jos eroamme ja minä joudun katsomaan vierestä ja riutumaan. Suoraan sanoen se etten haluaisi katsoa sitä vierestä voi johtua myös siitä, että haluaisin hänen riutuvan ja kituvan miettien mitä teki ja mitä sen vuoksi menetti. Katkeruuttakin on siis paljon ilmassa.
Yksi tärkeimmistä arvoista on minulle uskollisuus, rehellisyys ja avoimuus. Nyt olen miehen kanssa joka on koko suhteemme ensimmäiset vuodet valehdellut varmaan enemmän kuin puhunut totta. Olen ihmisen kanssa joka on satuttanut minua henkisesti enemmän kuin kukaan muu. Olen menettänyt minulle tärkeimmän tukipilarin enkä tule sitä ikinä saamaan takaisin ennalleen tämän miehen kanssa ja se repii. Rakastan miestä paljon, viihdyn hänen kanssaan ja meillä synkkaa hyvin, mutta en vain pysty enää kuvittelemaan tulevaisuuttani hänen kanssaan. Haluan perheen ja oman kodin, mutta en pysty enää ajattelemaan että hän seisoisi rinnallani vaikeinakin aikoina. Hän ei ole tehnyt sitä tähän mennessä, miksi hän tekisi niin tulevaisuudessa. Kun tulee riittävän vaikeaa, hän juoksee pakoon ja palaa sitten häntä koipien välissä.
Mies vannoo katuvansa ja olevansa muuttunut mies ja kuinka hän tahtoo olla luottamukseni arvoinen. Hänestä huomaa että hän ihan tosissaan yrittää ja viimeiset 1½ vuotta ovatkin menneet hienosti sen saralta. Suhde on vihdoin ja viimein sellainen kuin haluaisinkin, mutta tuntuu että tämä tuli liian myöhään. En vain enää kykene jättämään menneitä taakseni vaan tuntuu kuin olohuoneessa olisi jatkuvasti virtahepo. Pelkään seuraavan elämänmuutoksen ajavan taas miehen säätämään, enkä kestäisi enää kolmatta kertaa.
Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta kuitenkin haluaisin päästä eteenpäin tämän miehen kanssa. Alkaa vain tuntua mahdottomalta.
Olemme olleet yhdessä jo monta vuotta. Nuorena aloitimme eikä kummallakaan ole ollut säätöjä kummempaa ennen seurusteluamme, joten senkin vuoksi tie on varmasti ollut kivikkoinen. Kuitenkin miehellä on seurustelumme aikana ollut kahdesti säätöä toisen naisen kanssa.
Minua suorastaan hajottaa ajatellakin asiaa. Olen viimeiset vuodet vain yrittänyt selvitä eteenpäin pettymyksestä, ja kun ensimmäisestä olin selviämässä, nakataan toinen niskaan. Nyt vain tuntuu että en jaksa enää yrittää selvitä. En tule ikinä pääsemään asiasta yli, minun on vain valittava että kykenenkö elämään asian kanssa vai en. Ja mitä kauemmin tätä jatkuu, sitä varmempi olen että en ikinä tule kykenemään elämään sen asian kanssa. Olen kyllästynyt olemaan se ymmärtäjä ja se joka yrittää pärjätä, uhri. Tunnen huonommuutta miestä kohtaan, sillä näiden vuosien aikana olen alkanut uskoa hänen olevan meistä se viehättävempi osapuoli. Se joka löytää uuden jos eroamme ja minä joudun katsomaan vierestä ja riutumaan. Suoraan sanoen se etten haluaisi katsoa sitä vierestä voi johtua myös siitä, että haluaisin hänen riutuvan ja kituvan miettien mitä teki ja mitä sen vuoksi menetti. Katkeruuttakin on siis paljon ilmassa.
Yksi tärkeimmistä arvoista on minulle uskollisuus, rehellisyys ja avoimuus. Nyt olen miehen kanssa joka on koko suhteemme ensimmäiset vuodet valehdellut varmaan enemmän kuin puhunut totta. Olen ihmisen kanssa joka on satuttanut minua henkisesti enemmän kuin kukaan muu. Olen menettänyt minulle tärkeimmän tukipilarin enkä tule sitä ikinä saamaan takaisin ennalleen tämän miehen kanssa ja se repii. Rakastan miestä paljon, viihdyn hänen kanssaan ja meillä synkkaa hyvin, mutta en vain pysty enää kuvittelemaan tulevaisuuttani hänen kanssaan. Haluan perheen ja oman kodin, mutta en pysty enää ajattelemaan että hän seisoisi rinnallani vaikeinakin aikoina. Hän ei ole tehnyt sitä tähän mennessä, miksi hän tekisi niin tulevaisuudessa. Kun tulee riittävän vaikeaa, hän juoksee pakoon ja palaa sitten häntä koipien välissä.
Mies vannoo katuvansa ja olevansa muuttunut mies ja kuinka hän tahtoo olla luottamukseni arvoinen. Hänestä huomaa että hän ihan tosissaan yrittää ja viimeiset 1½ vuotta ovatkin menneet hienosti sen saralta. Suhde on vihdoin ja viimein sellainen kuin haluaisinkin, mutta tuntuu että tämä tuli liian myöhään. En vain enää kykene jättämään menneitä taakseni vaan tuntuu kuin olohuoneessa olisi jatkuvasti virtahepo. Pelkään seuraavan elämänmuutoksen ajavan taas miehen säätämään, enkä kestäisi enää kolmatta kertaa.
Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta kuitenkin haluaisin päästä eteenpäin tämän miehen kanssa. Alkaa vain tuntua mahdottomalta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onhan tuo juttu kieltämättä aika hataralla pohjalla, jos pettäminen on tapahtunut jo kahdesti. Sanonta sanoo, ettei kahta ilman kolmatta ja useinmiten se pitää paikkansa, vaikka varmasti poikkeuksiakin joskus löytyy. En toki epäile, etteikö mies vilpittömästi kadu ja ole pahoillaan juuri tällä hetkellä, mutta se onko hän oikeasti muuttunut mies on sitten eri juttu. Sen testaa vain aika. Vaikka mies itse vilpittömästi uskoisikin omiin sanoihinsa juuri nyt, niin tosipaikan tullen kaikki voi mennä taas pieleen.
Ymmärrän kyllä, että haluat vielä yrittää, mutta sinuna olisin silti varovainen. Sinulla on vain tämä yksi elämä. Haluatko tuhlata sen mieheen, joka on jo kahdesti rikkonut luottamuksesi ? Anteeksi, että käytän näin suorasukaista tekstiä, mutta en toivoisi sinulle, että sinusta tulisi tulevaisuudessa katkeroitunut keski-ikäinen nainen, joka murehtii että miksi en nuorempana nostanut kytkintä kun elämä oli vielä edessä.
Jos päätät jättää miehesi, niin se tulee olemaan sinulle kipeä ratkaisu ja joudut tekemään kauan aikaa surutyötä. Ja se ratkaisu tulisi olemaan myös vuosisadan yllätys miehellesi, joka on tottunut aina saamaan töppäilynsä sinulta anteeksi ja rakentaa ilmeisesti aika paljon sen varaan. Mutta sinä et kuole siihen, vaan tehtyäsi surutyön loppuun synnyt uudesti entistä vahvempana ja ajan kanssa löydät varmasti myös uuden ihmissuhteen ja ehkä kokemuksesta viisastuneena valitset seurustelukumppanin entistä tarkemmin.
Kiitos rohkaisevista sanoista. Suorasukaisuutta tässä kaivataankin, sillä en näe itsekään tässä enää mitään kiinni pitämisen arvoista. Yhtä loukkausta loukkauksen perään.
Olen kokenut aika tavalla samaa. Mies yritti suhteemme alkuaikoina, noin kahdeksan ensimmäistä kuukautta, säätää jotain naispuolisen "kaverinsa" kanssa. Mitään hän ei ole tunnustanut eikä sanonut suoraan, mutta suhteellisen näkyvää toimintaa se oli: muun muassa flirttailua aivan minun naamani edessä... Olin alussa niin kiltti ja typerä tumpelo, etten tehnyt asialle mitään. Tuudittauduin siihen, että mies on "valinnut" juuri minut eikä sitä toista. Jep jep.
En usko, että mitään fyysistä on tapahtunut. Periaatteessa luotan mieheeni, mutta tuo alussa tapahtunut juttu jätti luultavasti ikuisen särön. Monesti mietin yhä, olisiko minun pitänyt lähteä. Luottamus on kuitenkin niin helppo menettää, mutta niin vaikea saavuttaa. Meillä on muuten kaikki hyvin, mutta tuo alussa sattunut juttu vaivaa mieltäni. Olisi toki varmasti helpompaa, jos en kiusaisi itseäni asian jatkuvalla ajattelulla, mutta...
Mulle on kriisiä aiheuttanut viime aikoina se, että niin monet ympärillä kihlautuvat, menevät naimisiin, saavat lapsia jne. Itse en voisi kuvitellakaan tekeväni niin, tai voisin, mutta melko hataralla pohjalla oleva luottamus estää aikeeni. Asumme kyllä yhdessä, mutta minua pelottaa suhteen vakavoittaminen.
"Tuudittauduin siihen, että mies on "valinnut" juuri minut eikä sitä toista. Jep jep"
Juuri näin minäkin tein ensimmäisen kerran. Tajusin mitä oli tapahtumassa kun mies alkoi salailla puhelintaan ja oli etäinen. Silti ummistin silmäni ja tuudittauduin siihen ajatukseen että hän on tässä minun kanssani. 2 viikkoa tämän jälkeen kuulin ystävältäni mitä selkäni takana tapahtuu.
Ja toisella kerralla itse asiassa lähdinkin pois, mutta huolin miehen takaisin. Silloin ajattelin että olen vahvistunut ja kasvanut paljon sinä aikana kun meillä oli vaikeaa (kuten olinkin) ja voin olla varma että päätökseni jatkamisesta oli varmasti se mitä halusin. Nyt ehkä jopa vähän kadun sitä että huolin miehen takaisin.
Aikaisemmin en tahtonut lähteä senkään vuoksi koska tuntui että täytyy kohta alata perustamaan perhettä. Kesti kauan aikaa ennenkuin pääsin eroon ajatusmallista että perhe on pakko perustaa heti kun koulut on päätetty. Nyt ei ole enää kiire minnekään.
Tähän ei meillä sinällään liity salailua tai etäisyyttä, ainoastaan vaan älytöntä kiinnostusta toista kohtaan (jatkuvaa yhteydenpitoa, kehumista yms.). Saanko udella aloittajalta, miten miehesi on "säätänyt"?
Ja tosta perheen perustamisesta - valmistun tänä keväänä yliopistosta ja olen siis ollut tässä suhteessa lähes koko opiskeluaikani. Jotenkin sitä vaan on aina kuvitellut, että tässä vaiheessa "pitäisi" vakavoittaa suhdetta. Milläs sen tekisi, kun ei luota...
Minulla on ihan samanlainen olo. Olen nyt valmistumassa ja aina ajatellut että sitten opiskelujen jälkeen. Kun huomasin että se ei tule onnistumaan, minun piti väkisin irtautua siitä ajatuksesta että olisi pakko. Nyt olen sentään päässyt siitä stressistä irti, ei oe enää kiire minnekään ja toinenkin tajuaa että jos se ikinä eteen tulee, se ei tule vielä pitkään aikaan.
Mies siis oli myös lähinnä kiinnostunut ja kun vastakaikuakin sai, niin molemmilla kerroilla syntyi sellainen kuukauden kahden juttu. Itse olen kuullut ettei mitään pusua fyysisempää ole tapahtunut, ja ensimmäisestä kerrasta olen siitä varma. Toisesta en vain tiedä, ja se raastaa kun en voi luottaa miehen sanaan edes siinä mitä tuona aikana on oikeasti tapahtunut. Tämä jälkimmäinen oli muutenkin todella monimutkainen, sen vuoksi ajatukset siitä ovatkin niin ristiriitaiset...
"Yksi tärkeimmistä arvoista on minulle uskollisuus, rehellisyys ja avoimuus."
"kuitenkin haluaisin päästä eteenpäin tämän miehen kanssa."
Ylempi lausahdus nyt vain ei voi pitää paikkaansa. Kyllä sinulle on tärkeämpää on asioiden helppous lyhyellä aikavälillä.
Jos olisit ajatuksella lukenut, olisit sinäkin ymmärtänyt sieltä pointin. Nyt meni ohi niin että humahti.