Millainen on vastaeronneen vastuu uuden suhteen aloittamisessa? Tätä pohdin tällä hetkellä.
Muutimme eksäni kanssa erilleen puoli vuotta sitten ja sovimme olevamme tauolla. Takana 6½ suhde, josta etenkin kaksi viimeistä vuotta oli hyvinkin onnellista ja seesteistä aikaa. Mutta miehellä ei silti ollut täyttä varmuutta yhteisestä tulevaisuudesta, jonka tunnustaminen säikäytti meidät molemmat. Olimme kumpikin enemmän tai vähemmän shokissa tauon kaksi ensimmäistä kuukautta, jonka jälkeen päätimme, ettemme muuta takaisin yhteen. Tämän jälkeen tapailimme kokeilumielessä ja harrastimme myös seksiä noin parin kuukauden ajan, kunnes tilanne ahdisti miehen päättämättömyyden vuoksi minua niin, että halusin, ettemme olisi lainkaan yhteydessä pariin kuukauteen. Tämän jälkeen tapasimme muutaman kerran, päädyimme jälleen harrastamaan seksiä, jonka jälkeen minua alkoi jälleen ahdistaa ja halusin tehdä erosta virallisen. Tästä on reilu viikko. Tähän asti ja vielä edelleenkin toivon, että joskus vielä palaisimme yhteen, sillä meillä on edelleen, kaikesta huolimatta vahvat tunteet ja kunnioitus toisiamme kohtaan ja suhteesta puuttunut elementti - eli avoin ja rehellinen tunteista puhuminen - löytyi yllättäen eroprosessin aikana. Mutta aika ei tuntunut miehestä kypsälle yhteenpalaamiselle ja en itse kestänyt limbo-olotilaa. Siksi halusin puhaltaa pelin poikki. Tässkin vaiheessa pystyimme keskustelemaan tilanteesta avoimesti ja ymmärsimme hyvin toisiamme.
Päivää ennen virallista eroamme tapasin miehen, joka pyysi puhelinnumeroni. Tälläkin oli ehkä vaikutuksensa siihen, että halusin virallistaa eron, vaikka en edes olettanut miehen ottavan yhteyttä. Heräsin kai siihen, että muitakin mahdolllisuuksia on tarjolla ja minulle tekisi hyvää tapailla muitakin miehiä. Yllätyksekseni mies otti yhteyttä ja kävimme treffeillä, vaikka viimeiseen asti teki mieli peruuttaa ne oman sekavan mielentilani vuoksi. Treffit sujuivat yllättäen hyvin ja nyt hän on pyytänyt minut uudestaan treffeille. Eikä siinä mitään, sinkkuhan nyt olen.
Mutta onko tämä moraalisesti oikein? Eihän tässä vielä suhteesta puhuta, mutta jos mies on minusta kiinnostunut vakavammin, voinko aloittaa seurustelua hänen kanssaan, kun laastarisuhteen vaara on näin suuri? Ja jos eksäni päättäisi haluta meidän palaavan yhteen, en tässä vaiheessa juurikaan epäröisi suhteeseen palaamista.
Muutimme eksäni kanssa erilleen puoli vuotta sitten ja sovimme olevamme tauolla. Takana 6½ suhde, josta etenkin kaksi viimeistä vuotta oli hyvinkin onnellista ja seesteistä aikaa. Mutta miehellä ei silti ollut täyttä varmuutta yhteisestä tulevaisuudesta, jonka tunnustaminen säikäytti meidät molemmat. Olimme kumpikin enemmän tai vähemmän shokissa tauon kaksi ensimmäistä kuukautta, jonka jälkeen päätimme, ettemme muuta takaisin yhteen. Tämän jälkeen tapailimme kokeilumielessä ja harrastimme myös seksiä noin parin kuukauden ajan, kunnes tilanne ahdisti miehen päättämättömyyden vuoksi minua niin, että halusin, ettemme olisi lainkaan yhteydessä pariin kuukauteen. Tämän jälkeen tapasimme muutaman kerran, päädyimme jälleen harrastamaan seksiä, jonka jälkeen minua alkoi jälleen ahdistaa ja halusin tehdä erosta virallisen. Tästä on reilu viikko. Tähän asti ja vielä edelleenkin toivon, että joskus vielä palaisimme yhteen, sillä meillä on edelleen, kaikesta huolimatta vahvat tunteet ja kunnioitus toisiamme kohtaan ja suhteesta puuttunut elementti - eli avoin ja rehellinen tunteista puhuminen - löytyi yllättäen eroprosessin aikana. Mutta aika ei tuntunut miehestä kypsälle yhteenpalaamiselle ja en itse kestänyt limbo-olotilaa. Siksi halusin puhaltaa pelin poikki. Tässkin vaiheessa pystyimme keskustelemaan tilanteesta avoimesti ja ymmärsimme hyvin toisiamme.
Päivää ennen virallista eroamme tapasin miehen, joka pyysi puhelinnumeroni. Tälläkin oli ehkä vaikutuksensa siihen, että halusin virallistaa eron, vaikka en edes olettanut miehen ottavan yhteyttä. Heräsin kai siihen, että muitakin mahdolllisuuksia on tarjolla ja minulle tekisi hyvää tapailla muitakin miehiä. Yllätyksekseni mies otti yhteyttä ja kävimme treffeillä, vaikka viimeiseen asti teki mieli peruuttaa ne oman sekavan mielentilani vuoksi. Treffit sujuivat yllättäen hyvin ja nyt hän on pyytänyt minut uudestaan treffeille. Eikä siinä mitään, sinkkuhan nyt olen.
Mutta onko tämä moraalisesti oikein? Eihän tässä vielä suhteesta puhuta, mutta jos mies on minusta kiinnostunut vakavammin, voinko aloittaa seurustelua hänen kanssaan, kun laastarisuhteen vaara on näin suuri? Ja jos eksäni päättäisi haluta meidän palaavan yhteen, en tässä vaiheessa juurikaan epäröisi suhteeseen palaamista.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vastaeronneita on nettideitissä paljon liikkeellä, ja heidän kanssaan on suuri vaara siitä, että toisen osapuolen tunteita loukataan pahastikin.
Ei ihminen ole välittömästi valmis uuteen suhteeseen eron jälkeen, vaan jokainen tarvitsee tauon suhteitten välillä. Joka muuta väittää, ei ole rakastanut exäänsä tai on muuten tyystin tunteeton.
En suosittele kenellekään uuteen suhteeseen ryhtymistä heti eron jälkeen, etenkään tapauksessa jossa ero ei oikeasti ole edes varma. Ainakin pitäisi treffikumppanille rehellisesti kertoa mikä on homman nimi ennen kuin aloitatte yhtään mitään.
Vastaeronneet kannattaa kiertää kaukaa, ellei välttämättä halua sellaisten ihmisten pelinappuloiksi, jotka eivät tiedä, elävätkö exsän kanssa vai eivät.
Kyllä, tuossa rehellisesti tilanteesta kertomisessa olen täysin samaa mieltä. Enkä miksikään sydäntensärkijäksi halua ryhtyä. Enkä halua itsekkäästi käyttää toista oman oloni parantamiseen ja laittaa toista odottamaan. No katsotaan tässä, josko toinen edes jaksaa riiaialla, kun ei minusta ainakaan kovin aktiiviseksi yhteydenottajaksi tässä tilanteessa ole.
Itse jouduin valehtelevan (valehteli mm. ikänsä, pituutensa ja siviilisäätynsä "eronneeksi" vaikkei ollut edes eropapereita laittanut eteenpäin! Ehdin kuitenkin jo ihastua häneen ennen näitä paljastuksia.
Ja loppujen lopuksi olin todella se LAASTARIsuhde hänelle. Hän jätti, häipyi raukkamaisesti. Ja hakee taas seuraa Suomi24 Treffeistä. Valehtelee taas asioita itsestään... Eli varokaa vastaeronneita ja vielä entisessään tavalla tai toisella roikkuvia luusereita.
t. Nainen 40
Haluatko käyttää tuota tapaamaasi miestä laastarina? Sehän hän sinulle tulee olemaan ja jos mies sinuun ihastuu, on luvassa hänelle helvetillinen aika ja sydänsuru. Haluatko hänelle tuota? Kun tapaat hänet seuraavan kerran, niin katso häntä silmiin ja mieti, haluatko satuttaa häntä pahimmalla mahdollisella tavalla? Tietty jos hän haluaa vain seksiä, ei muuta, niin sitten hän on juuri passeli sinulle, mutta ei muuten!
Sinä olet täysin vaiheessa erosi kanssa... tuskin edes aloittanut sen käsittelyä ja edes täysin eronnutkaan henkisesti... Sinulla menee tuo pari vuotta vähintään, ennenkuin olet valmis eteenpäin. Sen ajan voisit pysytellä oikeastaan miehistä kokonaan erossa ja et tapaile millään tavalla tai ajatuksella ketään. Parane rauhassa ja korjaa itsesi ja sitten treffeille.
Puhun kokemuksesta. Itselläni meni 10 vuoden suhteesta kokonaan selviämiseen n. 4 vuotta. Sinä aikana olin kävelevä katstrofi muille suhdetta kanssani haluaville.
Moni eronnut ehkä katsoo tarvitsevansa jotakin tuollaista, mutta oikeasti sen on vain hyväksikäyttöä kaikella tavalla. Moni eronnut sanoutuu vastuustaan irti, mutta usko pois... ilman sinua ja päätöksiäsi mitään ei tapahdu sille miehelle sinun ansiostasi.
Unohda miehet pariksi vuodeksi vähintään!!!
En halua miestä laastarina käyttää, mutta täytyy kyllä sanoa, että olen eron käsittelyssä jo hyvinkin pitkällä, vaikken siitä täysin ole yli päässytkään. Erosta ylipääsemisessä auttaa kovasti se, ettei ole tullut jätetyksi tai petetyksi ja eron syistä on pystynyt keskustelemaan entisen seurustelukumppanin kanssa. Ei vihaa ja riitoja, vain haikeutta. Eli en ihan kahta vuotta ajatellut venailla ennen kuin aloitan deittailun :)
tavalla sinulla siis etenee tuo kuin minullakin aikanaan. Ei jätetyksi tuloa, ei pettämistä koskaan ja olen väleissä edelleen vieläkin exäni kanssa, vaikka kumpikin on jo vuosia ollut uudessa, hyvässä suhteessa.
Ainut vaan että siinä meni kuitenkin se 4 vuotta kuiville pääsyyn... Ensin puolen vuoden kohdalla tai ehkä vuoden kohdalla... siihen asti tuntui hyvältä, mutta sitten se vasta alkoi. Toisen vuoden aikana sitä eroa sitten käsiteltiin päässä ja vasta ensimmäiset itkutkin itkin. Sitten neljä vuotta myöhemmin olin toipunut erosta.
No tulet huomaamaan, miten tuo menee kohdallasi aikanaan :) Kaikkihan ovat erilaisia ja tilanteet aina ainutkertaisia, mutta helposti ja nopeasti ei koskaan pitkästä suhteesta toivuta. Kyllä sinä asian huomaat aikanaan.
Hyvää jatkoa sinulle! :)
Sinulla varsinainen suruprosessi alkoikin ilmeisesti vasta vuoden päästä? Minä itkin ensimmäiset neljä kuukautta jo siitä lähtien kun tauolle jäimme kesän kynnyksellä. Katsonkin, että ero- ja suruprosessi alkoi jo silloin. Virallinen eropäätös oli vain viimeisen keskustelun paikka. Ja me ollaan tätä eroa myös yhdessä itketty eksäni kanssa, mikä on sekin auttanut asian käsittelyä. Ja olen käynyt läpi myös aktiivisen analysoinnin, jolloin pohdin mikä meni pieleen.
Totta. Luulen, että nämä suremisprosessit ja eron käsittelyprosessit ovat hyvin yksilöllisiä.
Hyvät jatkot sinullekin!
on siinä mielessä, että tuo uusi ihastuksesi vaikuttaa olevan "varamies", joka jäisi sivuun, jos ex-miehesi kumminkin päättäisi jatkaa.
Sinänsä en oikein usko siihen, että pitkä yksinoloaika suhteen jälkeen olisi mikään tae siitä, että ero tulee käsiteltyä ja uudessa suhteessa olisi sitten oikeasti irti ja vapaa vanhasta. Asioita voi käsitellä mielessään vain tiettyyn pisteeseen asti ja tunteet laahaavat monesti ajatuksia "jäljessä" - vaikka järjen tasolla kokisi esim. olevansa irti ex-puoliskosta, niin tunteissa tilanne voi olla toinen. Miten esim. itse reagoisit, jos kuulisit, että ex-miehesi on juuri aloittanut suhteen?
Oma tilanne on tällä hetkellä lievästi samanlainen, siis eroa on tehty ja olen ihastunut muutamia viikkoja sitten. Minun eroni oli erilainen kuin sinun: tulin yks kaks jätetyksi ja tavallaan petetyksi (selvisi, että mies oli useamman kuukauden ollut ihastunut työkaveriinsa, ja ihastus ajoi lopulta hänet niin pahaan kriisiin, että hän koki välttämättömäksi erota). Pakollisten käytännön asioiden järjestelyn jälkeen en ole ollut tekemisissä ex-mieheni kanssa. Asiallinen keskustelukaan ei ole onnistunut, koska mies ei juuri muuta ole osannut puhua, kuin suurta rakastumistaan ja sitä, että hän kokee nyt sellaisia tunteita, ettei ole ikinä ennen tuntenut... Olen ensin itkenyt ja sitten raivonnut ja edelleen ajoittain itken ja raivoan. Nämä kaikki siis itsekseni.
On tuntunut siltä, että suhteen loppumisen myötä tulevaisuuskin katosi. Ja mitä enemmän mietin, sitä enemmän tunsin olevani kiinni menneissä asioissa... Olen ollut kolmekymppiseksi asti ilman parisuhdetta, ja nyt nelikymppisenä tuli tämä ero - en koe, että yksinelämisessä olisi hirveästi eksotiikkaa, enemmänkin olen jo nyt ollut hirvittynyt siitä, että seuraavat vuodet menevät taas elämään, jossa minulla juurikaan ei ole läheisiä ihmisiä. (Ystäviä toki on, mutta heillä kaikilla on lapsia tai puoliso tai tiivis sukuyhteys, minulla ei ole noista mitään.) Jätetyksi tuleminen horjutti myös pahasti käsitystä omasta naiseudesta ja seksikkyydestä (vaikka miehen uusi rakas ei mikään missityyppi ole, niin onpa minua sirompi ja liki kymmenen vuotta nuorempi). En ihan oikeasti ymmärrä, miten vain itsekseni kelaamalla ja ilman suhteita vastakkaiseen sukupuoleen olisi tarkoitus minun nostaa itseni tästä suosta.
Yhteenpaluu ex-miehen kanssa ei ole mahdollinen. Suhteessamme oli kerran vuosia sitten vastaava episodi, joka loppui, kun mieheni sai lemput siltä silloiselta rakastajattareltaan. Toistamiseen en olisi valmis luottamaan ja uskomaan yhteiseen tulevaisuuteen hänen kanssaan. Eli... Ihastuminen on avannut uudestaan "tulevaisuuden", elämä ei tunnukaan pelkästään hengissä pysymiseltä ja surun keskellä rämpimiseltä. Ilokseni olen huomannut myös, ettei minulla ole tarvetta ihastuksen kanssa juurikaan puhua vanhasta suhteesta. Olen kyllä kertonut eron tuoreudesta ja siitä, miten ero tapahtui, mutta en juuri muuta. En osaa sanoa, miten vakaalla pohjalla tämä orastava suhde on, mutta ei kai mistään suhteesta voi ensimmäisten viikkojen perusteella tulevaa tietää? En ainakaan itse jaksaisi elää niin, että pitäisi toipua erosta sillä, että kieltää itseltään ihastumiset ja rakastumiset - kunnes sitten jossain pisteessä on ajallisesti tarpeeksi etäällä erosta.
vielä lisäys: meillä eroprosessi alkoi elokuun alussa ja silloin toimitimme myös erohakemuksen käräjille. Nyt on nelisen kuukautta siitä, kun olen varsinaisesti puhunut ex-miehen kanssa.