Niin.. Seurustelin kolme vuotta maailman ihanimman miehen kanssa, jota olen aina rakastanut hyvin syvästi. Kävi kuitenkin niin, että suhteemme laimeni, ja ns "kasvoimme erilleen", ja kyllästyin. Ihastuin vähän mieheni ystävään, ja kappas vain, kerran humalassa sain selville että hänkin minuun. No yksi asia johti toiseen, ja pian tapailimme salaa molempien kumppaneiden selän takana. Seksiä harrastimme vain muutamia kertoja. Yleensä vain ajelimme jonnekkin ja keskustelimme omista suhteistamme ja kaikesta yleisestä. Koen, että tämä salasuhde oli enemmän pakoa todellisuudesta, kuin mitään suuria tunteita. En kuitenkaan pystynyt enää katsomaan miestäni silmiin petettyäni häntä pahimmalla mahdollisella tavalla, ja niinpä jätin hänet, kertomatta todellista syytä. Olemme nyt olleen yli vuoden erossa, mutta molemmilla on vielä tunteita toisiaan kohtaan, ja olemme puhuneet, että alkaisimme taas tapailla. Rakastan häntä edelleen yli kaiken, enkä tahtoisi mitään muuta enempää kuin uuden mahdollisuuden hänen kanssaan. Tämä suhde hänen ystäväänsä päättyi lähes heti sen jälkeen kun jätin mieheni, vaikka olemmekin olleet tämän toisen miehen kanssa kavereita myös tämän kuluneen vuoden aikana. Meillä ei kuitenkaan ole enää minkäänlaisia tunteita toisiamme kohtaan, vaan hän on sanonut rakastavansa vaimoaan, ja haluavansa panostaa kaikkensa siihen suhteeseen ja lapseensa. Olen kannustanut häntä tekemään niin. Kysymys kuuluukin, pitäisikö minun kertoa totuus miehelleni nyt, yli vuosi näiden tapahtumien jälkeen, ja rikkoa meidän välimme, ja samalla myös tuon toisen pariskunnan perhe? Vai pitäisikö vain koittaa unohtaa kaikki, ja jatkaa mieheni kanssa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut? Vai pitäisikö minun unohtaa tämä elämäni rakkaus, joka myös rakastaa minua, ja tahtoo minut itselleen, ja olla kertomatta kenellekään yhtään mitään? Mikä on oikein? Onko totuus aina se paras vaihtoehto? Tämä toinen mies on sanonut ettei tunne minkäänlaista syyllisyyttä meidän jutustamme, eikä tahdo vaimonsa ikinä saavan tietää asiasta. Toisaalta, se oli kuitenkin aika harmitonta, sillä emme jääneet kiinni, ja nyt kumpikin tahtoo vain elää omaa elämäänsä, enkä minä ainakaan enää toiste sekaantuisi häneen.
Mikä on oikein?
UrpoN
16587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
vähän jo etukäteen.
Olet varmaan aika nuori? Olet seurustellut ja sekoillut kuten nuoren suhteissa tehdään. Tiedätkö että en ihan ole vakuuttunut että olet rakastunut tähän poikaystävääsi? Varmasti tykkäät hänestä, mutta onko tuota kiintymystä ihan riittävästi? Olethan jo pettänyt häntä ja koet, ettei se ollut oikein mitään.
Se että itse unohtaa, ei poista tekoa. Sen voi tulla eteesi täysin odottamattomalta taholta ja ajankohtana, mitä et voi tietää. Niin, poistuuko esim. varkaus sillä, ettei jää kiinni? Varkautta ei siis tapahtunutkaan?
Näillä pikkusalaisuuksilla on sellainen merkillinen piirre että ne vievät energiaa. Sinun tulee koko ajan tarkkailla itseäsi, ettet paljastu. Se taas pikkuhiljaa vie sinua etäämmäksi toisesta, ja voit alkaa kokea yksinäisyyttäkin. Jotkut sietävät tällaista enemmän kuin toiset. Toisaalta tuo salaisuus antaa sinulle valtaa, tiedäthän jotain sellaista millä voit tarpeen tullen lyödä toista henkisesti. Olet ns. niska päällä.
Koska koet asian harmittomaksi, voi olla että jaksat elää salaisuutesi kanssa lopun elämääsi. Ehkä kykenet olemaan avoin ja rehellinen – ainakin omasta mielestäsi – muissa asioissa?
Toisaalta voit miettiä sitä, miltä itsestäsi tuntuisi jos miehelläsi olisi ollut kaverisi kanssa ”harmittomia seksituokioita”, joita he eivät kertoisi sinulle. Miten tilanne muuttuisi kun juttu paljastuisi?
Niin, ei se että on ollut seksisuhteita ole se pahin vaan se valehtelu mikä näihin liittyy. Voiko sellaiseen ihmiseen luottaa missään muussakaan asiassa? Voi olla ettei asia paljastu koskaan, mutta tulet riippumaan ns. löysässä hirressä vuosikausia.
Jo olet tosissasi,niin kerrot totuuden juuri näillä sanoilla, jotka tänne laitoit,mutta jos et kerran ole kiinni jäänyt niin se mutkistaa asioita...
Voi olla parempi ettet kaikesta huolimatta puhu mitään ja palaat rakastamasi miehen kanssa yhteen,koska näitä ihmisiä joihin todella rakastuu/rakastaa on suht vaikaea löytää eikä tätä ns.Salarakasta kannata enää tapailla!!Seksiä saa helposti, mutta ei rakkautta.......
Eli jos kerrot,niin rikot pitkäksi aikaa välinne tähän mieheen, jota todella rakastat.Jos olet varma ettei hän suutu, niin ota riski! Sehän todistaisi avoimuutesi asian suhteen.
Tämä salarakkaasi sai jotain ja sinäkin sait jotain,jos seksi ei ollut päätähuimaavaa?Tosin jos ei muuta ollut,
niin kyllä sielujensympatia on tärkeämpää pitkän päälle.Joten neuvoni on palata rakkaasi luo ja jättää kertomatta!!!!!!!!!!!!!!Siitä nimittäin voi tulla vuosien piina kun rakastamasi mies haluaa tietää kaiken(oliko isompi kulli ja parempi sängyssä).Meillä miehillä se on niin arka paikka, ettei naiset sitä ymmärrä.
Tämä johtuu varmaan testosteronista ja ainaisesta kilpailusta mitä naisiin tulee...Tämä on jokin alkukantainen juttu ja sille ei miehet voi mitään.Joten toistan itseäni ja neuvon ettet kerro,vaan vaalit suhdettanne pettämättä enää.
Itselläni kävi niin,että kun vaimoni petti 2 vuotta sitten ja kertoi kaiken,niin piina välillä on helvetillinen
hän kertoi jopa asennoista ja muusta vähän liiankin tarkkaan(itse sitä vaadin)..No olisi ollut parempi olla kysymättä, ja kyllä ollaan yhdessä,mutta asia vaivaa edelleen vaikkakin koko ajan lievenee,kun tiedän ettei hän halua olla enää missään tekemisissä ex-kaverini kanssa.
Niin tämä oli paras kun kaverini(perheellinen mies),tuli pyytämään anteeksi,niin vaimoni häippäsi takaovesta
ulos....Asumme omakotitalossa, joten ovia riittää..
Olen nykyään sillä lailla kummallinen ihminen, että minun mielestäni tosiasiat ja tapahtumat eivät lakkaa olemasta sen mukaan, olenko minä paikalla kun ne tapahtuvat tai tykkäänkö minä siitä, että ne tapahtuvat.
Että ikään kuin on olemassa todellisuus, joka ei tarvitse olemassaoloonsa minun "hyväksyntääni". Tämä todellisuus on se paikka, jossa koetan elää.
Joskus minulla oli tapana virkata tätä todellisuutta toiseksi, varsinkin silloin kun se oli minulle noloa tai epämiellyttävää. Esimerkiksi silloin, kun olin tehnyt jotain, joka oikeastaan omasta mielestänikin oli typerää tai suorastaan väärin.
Tästä todellisuuden toiseksi virkkaamisesta seurasi minulle pahaa oloa, sillä kasaankyhäämäni keinotodellisuus ei pysynyt kasassa kauaa, vaan edellytti koko ajan huoltoa ja ylläpitoa. Yksi pieni ja pikkuruinen todellisuuden viilaus muuttuu ajan myötä kokonaiseksi sarjaksi enemmän tai vähän isoja valhevyyhtejä. Rupesi olemaan vaikeaa tietää itsekin, missä kohtaa aloin parannella todellisuutta oman mieleni mukaiseksi. On hirveän vaikeaa keskellä sitä sotkua tietää, mikä on oikein, mikä on totta.
Silti se teko, jota lähdin peittelemään on koko ajan olemassa ja sillä on omat seurauksensa. Riippumatta siitä, haluanko minä niin vai en.
Minusta sinä yrität nyt toimia juuri siten: virkkaat tapahtuneita asioita oman mielesi mukaiseksi, koska koet haluavasi jotain, joka sinusta edellyttää todellisuuden poistamista.
Annan esimerkkejä tekstistäsi:
"Seurustelin kolme vuotta maailman ihanimman miehen kanssa, jota olen aina rakastanut hyvin syvästi. Kävi kuitenkin niin, että suhteemme laimeni, ja ns "kasvoimme erilleen", ja kyllästyin...No yksi asia johti toiseen, ja pian tapailimme salaa molempien kumppaneiden selän takana...En kuitenkaan pystynyt enää katsomaan miestäni silmiin petettyäni häntä pahimmalla mahdollisella tavalla, ja niinpä jätin hänet, kertomatta todellista syytä."
Sinustako syvä rakkaus on sellaista, jossa toiseen kyllästytään, häntä petetään, hänelle valehdellaan ja hänet hylätään kertomatta syytä? Mitä kauheuksia teet niille, joita rakastat vähemmän syvästi? Lyöt lekalla päähän ja syljet päälle?
"Kysymys kuuluukin, pitäisikö minun kertoa totuus miehelleni nyt, yli vuosi näiden tapahtumien jälkeen, ja rikkoa meidän välimme...Toisaalta, se oli kuitenkin aika harmitonta, sillä emme jääneet kiinni."
Juu, eihän tässä mitään ole tapahtunut, kun et kerran ole kiinni jäänyt. Se oli ihan joku rinnakkaistodellisuus, jossa niin kävi, ja se rinnakkaistodellisuus katoaa kyllä, jos siitä ei vain välitä.
Menet ehdottomasti uudelleen Tosi Rakkauden kanssa yhteen ja me muut otamme sekuntikellot esiin ja ryhdymme ottamaan aikaa siihen, kuinka nopeasti kyllästyt Tosi Rakkauteen ja teet jotain, jonka piilotat sinne hylättyjen tapahtumien rinnakkaistodellisuuteen.
Sitten taas kirjoitat jonnekin palstalle ja kysyt: Hei, jos mä en tykkää siitä mitä mä tein niin voinko mä leikkiä että sitä ei tapahtunut ja silti olla hyvä ihminen ja toimia Oikein?
hyvä ja viisas kirjoitus! Itse painin asioiden kanssa jotka ovat erilaisia kuin aloittajan ( mies pettää ja on väkivaltainen) ja keräilen rohkeutta irtautua hänestä vaikka mieli kirkuukin vain paijata ja pussata ongelmat pois.... Mutta, sehän johtuu vaan tunteista joita vielä(kin) on.Kirjoituksesi antoi voimaa alkaa olla virkkailematta todellisuutta toiseksi joka on niin kovin mukavaa joskus jotta kaiki paha katoaisi ja lakkaisi muka olemasta.Niinpä niin....
Kiitokset upeista sanoistasi!
Kiitoksia vastauksistanne! Sain paljon ajattelun aihetta.. On totta, että olen vielä suht nuori, mutta se ei tietenkään millään tavalla oikeuta tekojani. Olen aina kuvitellut että minulla on korkea moraali, ja osaan toimia sen mukaan. Ja niin yleensä onkin. Tämä vuosi on opettanut hyvin paljon ja uskon ja toivon että olen oppinut tästä niin paljon että en toista samoja virheitä enää koskaan. Vihaan valehtelua ja pettämistä, mutta toisaalta en pidä sitä mitenkään maailman pahimpana asiana, sillä ihmiset ovat taipuaisia tekemään virheitä.. Oli ikä sitten mikä hyvänsä. On minua itseänikin petetty, mutta mielestäni se on anteeksi annettavissa. Ei se loppupeleissä ole minulta pois jos toinen välillä harrastaa seksiä jonkun muun kanssa. Tietysti siitä pitäisi pystyä myös kysyttäessä kertomaan.. Hmm.. Nämä ovat niin pirun vaikeita asioita... Mutta mutta, olen tullut siihen lopputulokseen että tässä vaiheessa kertomisesta ei hyötyisi enää kukaan muu kuin minä itse, ja se aiheuttaisi lähipiirissäni suurta mielipahaa, aivan turhaan. En voi muuttaa sitä mitä menneisyydessä on tapahtunut, mutta voin keskittyä siihen että olen tästä lähtien miehelleni se paras mahdollinen tyttöystävä, ja näytän hänelle miten paljon hänestä välitän. Jos joskus jään kiinni, niin se on sitten sen ajan murhe. Kukaan ei ole täydellinen, eikä pyhimys, mutta tästä lähtien pyrin kyllä olemaan paljon parempi ihminen kuin mitä ennen. Ja niin, olemme kumpikin mieheni kanssa oppineet tämän vuoden aikana asioista, jotka silloin johtivat pettämiseeni, ja pystymme periaatteessa puhumaan aivan kaikesta (paitsi tuosta ko asiasta). En aio heittää tätä ihmissuhdetta hukkaan siksi, että olen joskus tehnyt virheen. Ehkäpä olen oppinut myös paremmin hyväksymään sen että muutkin tekevät niitä, enkä vaadi enää keneltäkään täydellisyyttä...
Näin minä luen tekstiäsi:
Sinulla on kuva itsestäsi ihmisenä, jolla on "korkea moraali". Tiedostat että tekosi eivät ole linjassa tämän omakuvasi kanssa. Tämä ristiriita vaivaa sinua.
Ratkaiset ristiriidan ajattelemalla, että juuri sinun tilanteessasi on ymmärrettavaa, että korkean moraalin omaava ihminen, joka "vihaa pettämistä ja valehtelua" on toiminut niin kuin on toiminut. Lohdutat itseäsi kertomalla itsellesi, että "tämä vuosi on opettanut hyvin paljon ja uskon ja toivon että olen oppinut tästä niin paljon että en toista samoja virheitä enää koskaan" ja lisäksi "ihmiset ovat taipuaisia tekemään virheitä..." Sitäpaitsi, "Vihaan valehtelua ja pettämistä, mutta toisaalta en pidä sitä mitenkään maailman pahimpana asiana".
No nih! Ristiriita ratkesi, asia selvä! Ei enää säröjä omakuvan kiiltävässä pinnassa. Huh. Hetken jo tuntui siltä, että pitäisikö tässä muka muuttaa omakuvaa tai peräti käyttäytymistä.
Entäs sitten tämä seuraava ristiriita - miten samalla olla valehtelematta (koska inhoan valehtelemista) ja valehdella (koska haluan, että toinen säilyttää edelleen sen väärän mutta kiiltävän kuvan minusta "korkean moraalin omaavana ihmisenä")? Huoli pois! Valehtelen, koska se on vain hyväksi toiselle! Jess!
Teen tämän kaiken vain hänen vuokseen, ja tunnetusti tarkoitus pyhittää keinot: "Hmm.. Nämä ovat niin pirun vaikeita asioita... Mutta mutta, olen tullut siihen lopputulokseen että tässä vaiheessa kertomisesta ei hyötyisi enää kukaan muu kuin minä itse, ja se aiheuttaisi lähipiirissäni suurta mielipahaa, aivan turhaan. En voi muuttaa sitä mitä menneisyydessä on tapahtunut, mutta voin keskittyä siihen että olen tästä lähtien miehelleni se paras mahdollinen tyttöystävä"
Minun valehteluni ja pettämiseni on erilaista, koska olen korkean moraalin omaava ihminen. Minun valehteluni on epäitsekästä ja suorastaa pyyteetöntä korkean moraalin valehtelemista.
Tilanteessasi on tärkeää ainoastaan se, kykenetkö selittämään todellisuutesi ja mielikuvasi väliset ristiriidat itsellesi parhain päin. Ja kyllähän sinä kykenet, suorastaan kiitettävin arvosanoin. Ei tässä ulkopuolinen voi kuin ihailla ;)
"Tämä vuosi on opettanut hyvin paljon ja uskon ja toivon että olen oppinut tästä niin paljon että en toista samoja virheitä enää koskaan"
en jaksa uskoa, koska sinä et edes pidä tekojasi mitenkään erityisen väärinä. Seuraavissa lauseissa selittelet omat tekosi parhain päin, pikkuvirheitähän sattuu jokaiselle...
"Vihaan valehtelua ja pettämistä,"
...kun toiset tekevät sitä, mutta itselläsihän on siihen hyvät syyt tai ainakin äärimmäisen lieventävät asianhaarat.
"toisaalta en pidä sitä mitenkään maailman pahimpana asiana, sillä ihmiset ovat taipuaisia tekemään virheitä."
Kuten jo edellä sanoin, tämä lause on tarkoitettu päästämään sinut itsesi pälkähästä-
"On minua itseänikin petetty, "
Ihan oikein sinulle. Toivomme että pääset maistamaan jatkossakin samaa lääkettä.
Ennenkuin luin tekstisi, kirjoittelin tuohon alemmas vähän samansuuntaisia ajatuksia, tosin paljon lyhyemmin enkä noin sujuvasanaisesti. Olen kanssasi tästä asiasta täysin samaa mieltä!
Lisäksi koko kirjoituksen tarkoitus oli varmaan kerätä pääasiassa selkääntaputteluita ja tämäntyylisiä kommentteja "teit aivan oikein" "hyvä että opit läksysi" "ei miehesi tarvitse tietää" ja "ihmiset tekevät virheitä!"
on se hauskaa kuinka varsinkin pettäjänaiset ovat sitä mieltä, että heillä on hyvin korkea moraali ja että he eivät valehtele kuin ihan pakon edestä ja siksi että muilla olisi parempi olla! Mutta tämän asian selittää vanha sanonta: ennen taivas repeää kuin huora häpeää!
Olette väärässä siinä, että kuvittelette ettei minua oikeasti kaduta, tai että kaipaisin jonkinlaista selkääntaputtelua tai tekojeni hyväksyntää. Tämä oli vain helppo tapa purkaa ajatuksiani, ja saada niihin jonkinlaista rehellistä palautetta. Kiitän mielipiteistänne. Olisikin hauska tietää, miten teidän mielestäni minun pitäisi suhtautua tähän asiaan. Olisiko enemmän oikein, että kärvistelisin jatkuvassa syyllisyyden tunteessa koko loppuelämäni? Pitäisikö minun vaikka päivittäin ruoskia itseäni, siitä hyvästä että olen nyt sattunut tekemään virheen? Olisiko oikein, että kertoisin, ja tuhoaisin myös toisen perheen, jossa asiat on alkaneet luistaa paljon paremmin tämän episodin jälkeen? Väitättekö te tosissanne että ette koskaan ole valehdelleet kumppanillenne jäämättä siitä kiinni..? Vaikea uskoa.. En tiedä ketään joka ei koskaan valehtelisi. No, valehteleminen ja pettäminen eivät ole sama asia, eikä niitä voi täysin rinnastaa toisiinsa, mutta epärehellisiä asioita ne ovat molemmat..
Ihmisluonto on vähän sellainen, että sitä on pakko keksiä joku oikeutus teoilleen, ettei tule hulluksi.. Voisin toki syytellä itseäni koko loppuelämäni tämän asian vuoksi, mutta enpä taida. Eikös virheitä tehdä juuri siksi että niistä voi ottaa opikseen..?
aloitetaan tästä: riisu itseltäsi ensimmäiseksi tuo mielikuva itsestäsi korkean moraalin omaavana ihmisenä, joka vihaa valehtelua ja pettämistä. Sano itsellesi, että "minulla on aika venyvä moraali, joka joustaa sen mukaan, mikä kulloinkin on oma etuni, ja valehtelen ja petän jos koen sen itselleni hyväksi. "
Nyt olet lakannut valehtelemasta edes itsellesi. Tästä saattaa jonain päivänä seurata se, että kykenet olemaan rehellinen muillekin.
on, voisit todella oppia jotain. Voi olla että et vielä ole oppinut sitä mitä sinun on tarkoitus oppia. Uskon että täällä moni on jo kokenut tuon tien ja siksi uskaltaa sanoa sen suoraan?
Kysyit mm.: ”Olisiko enemmän oikein, että kärvistelisin jatkuvassa syyllisyyden tunteessa koko loppuelämäni?” Niin taidat tehdä jos joudut valehtelemaan miehelle joka kerran, kun puhe tulee sinun uskollisuudestasi ja rehellisyydestäsi. Toki jos ”unohdat” itse tapahtuneen, se on helpompaa. Se taas on itsensä huijausta.
,”…ja tuhoaisin myös toisen perheen…”. Eli tavallaan jo aavistat kuinka miehesi tulee suhtautumaan. Hän siis kertoisi tuon miehen puolisolle? Jos poikaystäväsi tietäsi, ei hän aloittaisi seurustelua uudelleen?
Ilmaisit aiemmin että ”kasvoitte erilleen”. Se tarkoittaa että teillä ei ollut enää mitään yhteistä jonka vuoksi olla yhdessä. Miten sitä nyt yhtäkkiä on ilmaantunut. Ehkäpä motiivisi päästä takaisin on joku muu kuin rakkaus. Nimität vain sitä rakkaudeksi, koska se kuulostaa niin mukavalta ja epäitsekkäältä.
Näin se syntyy taas yksi parisuhde, joka rakentuu huojuvalle pohjalle. Ei siinä tarvita kummoista puhuria kun korttitalo kaatuu. Ehkä suhteestanne ei tule kovin pitkäikäistä mutta voi olla, että tarvitset tämän kokemuksen ymmärtääksesi paremmin, mitä rakkaus oikeasti on.
Nyt rakennat itsellesi kaksoispersoonaa. Toinen on ylevä, rehellinen ja uskollinen, toinen on vähän suuripiirteisempi ja tarvittaessa kykenet huijaamaan muita. Mutta olet nuori ja tämä lienee se haaste mitä tarvitset omaan kehitykseesi. Minkälainen oikeastaan oletkaan?
”…valehteleminen ja pettäminen eivät ole sama asia, eikä niitä voi täysin rinnastaa toisiinsa…” Nämä kuitenkin ovat kaksi liitolaista jotka aina kytkeytyvät toisiinsa. Pettäminen tehdään salaa toiselta ja tuota tekoa peitellään jatkuvilla valheilla. Petos ei ilman valehtelua ole mahdollinen.
Niin, mitä oikeastaan opitkaan : ) ?
Minusta sinä et ole oppinut mitään. Mistä niin päättelen?
Kaikki kirjoituksesi on sen puolustelua, että olet päättänyt jatkaa valehtelua ja toisen ihmisen huijaamista. En näe tässä mitään muutosta sinun aikaisempaan toimintaasi.
Minusta suurin virheesi tuota toista ihmistä kohtaan on se, että otat itsellesi oikeuden päättää hänen valinnoistaan säätelemällä sitä, kuinka paljon hän on perillä sinun todellisesta persoonastasi.
Jos rakastaisit tätä ihmistä, sinulle olisi tärkeää se, että hän rakastaisi sinun todellista minääsi. Haluaisit hänen kanssaan suhteen, joka perustuu avoimuuteen ja rehellisyyteen, jotta voisitte olla läheisiä toisillenne.
Mutta sinä haluat seurustella tämän ihmisen kanssa, koska tällä hetkellä sinusta tuntuu, että se olisi mukavaa. Arvelet, että hän ei välttämättä olisi innokas suhteeseen kanssasi, jos tietäisi miten olet aiemmin toiminut. Koska sinun todellinen persoonasi on este sille, että saat mitä (tällä hetkellä) haluat, ajattelet, että se olisi "kaikille kivaa" ettei todellinen persoonasi tule esiin.
Kun mielesi muuttuu, jätät hänet taas ilman sen kummempia murehtimisia. Voit toimia näin, koska sinulle ei ole tärkeää tuo toinen ihminen ja hänen onnensa, vaan sinun omat halusi. Tällainen toiminta saattaa olla joidenkin mielestä ok, se saattaa olla vaikka kuinka yleistä, mutta se ei ole rakkautta.
http://www.youtube.com/watch?v=BDoaiCgVT1U.
Kyllä se siitä....
Ensinnäkin, se että on käynyt vieraissa, ei tarkoita sitä etteikö rakasta toista. Pettämiseen on lukuisia syitä.
Itse olen ollut samassa tilanteessa ja paininut samojen kysymysten kanssa. Kerroin asiasta ja vaikka lukuisten riitojen jälkeen sovimme jatkavamme, mutta se asia ei koskaan unohtunut, vaan aina jostain ihme mutkien kautta nousu pinnalle. Tällä järjellä olisin kieltänyt koko jutun ja jättänyt mainitsemasta mitään koko asiasta kellekkään. Tietenkin itse olis joutunut kantaan yksin sen mielessään, mutta itse joutuu seuraukset sietää.
Teillä on kuitenkin välissä ollut ero ja tapauksesta kulunut aikaa, niin mielestäni asiasta kertominen olisi vanhojen haavojen aukirepimistä ja uusien haavojen tekemistä. Monesti ihminen elää onnellisemmin kun ei tiedä kaikkea.
Toivottavast asiat menee hyvin.
"Monesti ihminen elää onnellisemmin kun ei tiedä kaikkea."
Eli aloittajan on arvioita, josko hänen kumppaninsa haluaisi tietää vai ei.
Jos haluaisi, niin sitten kerrot - hän ottaa itse vastuun onnellisesta elämästään.
Jos ei haluaisi, niin sitten et kerro - miksi kertoisit?
Jos et tiedä (=luule tietävästi), haluaisiko hän tietää niin, ylläri ylläri, kysy sitä häneltä!
Kirjoitit: "Monesti ihminen elää onnellisemmin kun ei tiedä kaikkea."
Minua tuo lausahdus suututtaa. Panee vihaksi.
Miksi?
Siksi, että minä koin pahimmaksi asiaksi pettämisessä sen, että toinen ihminen kokee voivansa tehdä päätöksiä puolestani. Hän voi päättää, mitä minä saan tietää ja mitä en, jotta toimisin tavalla, jota hän haluaa.
Voin ymmärtää seksuaalisen uskottomuuden ja hyväksyä sen asiaksi, jota tapahtuu ilman, että siinä on tavoitteena satuttaa sitä ihmistä, jolle on uskoton. Minulle seksuaalinen uskottomuus on suhteellisen helppo asia päästä yli.
Mutta petos ja siihen liittyvä "oikeuden ottaminen omiin käsiin", asettuminen ikään kuin toisen ihmisen elämän suhteen päättäjän pallille, on huomattavasti pahempi asia.
Se on itsekeskeistä ja tarkoitushakuista manipulointia ja sillä tähdätään siihen, että toinen pysyisi tahdottomana ja tiedottomana. Ikään kuin petetty olisi joku "vähän vajaa", joka ei kykene käsittelemään totuutta ja tulemaan sen kanssa toimeen.
Petetystä tehdään holhouksen alainen, kun ajatellaan, että häntä pitää "suojella" realiteeteilta, jotta hän olisi "onnellinen".
Mites itse - olisiko sinusta mukava ja lämmin ajatus, että ihmiset lähelläsi säätelisivät sinun tietojasi todellisuutta koskien, jotta pysyisit "onnellisena"?