Kävin tänään uudessa harrastuksessa. Muut istui syömässä leipää ja juttelemassa, mutta juttelu taukosi saapuessani paikalle. Mietin olinko tehnyt jotain väärin ja vältin katsekontaktia, kun tunsin oloni tosi kiusalliseksi. Pöydän äärellä ei ollut tyhjiä tuoleja, joten menin viereiselle sohvalle istumaan. Tajusin liian myöhään, että muiden hiljaisuus oli kai johtunut siitä, että ne odotti mun ottavan niihin jotain kontaktia. Nyt olin jättänyt itseni porukan ulkopuolelle.
Odottaessani ohjelman alkamista katselin seiniä koittaen näyttää kiinnostuneelta tapeteista, verhojen kuvioinnista ja muusta sellaisesta. Olisiko mun pitänyt kuunnella aktiivisesti, mitä muut siinä viereisessä pöydässä jutteli, vai olisiko sellainen ollut tungettelevaa, kun en ollut edes moikannut muita eikä kukaan tiennyt musta mitään? En tiennyt miten olisin päässyt mukaan keskusteluun, eikä muut tietenkään tullut juttelemaan kanssani, kun vaikutin varmasti siltä että olisin halunnut olla omissa oloissani.
Väärä ensivaikutelma tekee muihin tutustumisesta jatkossa entistäkin vaikeampaa. Jos menen samaan harrastukseen uudestaan, muut muistaa että olen se outo ja epäkohtelias tyyppi joka ei tunnu kaipaavan muiden seuraa.
Olen tosi yksinäinen ja tahtoisin ystäviä, muttei siitä tule mitään kun en osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa oikein. Senkin vähän minkä tajuan, tajuan aina liian myöhään. On niin paljon sellaista mitä en ymmärrä, vaikka kuinka yritän... Olen jo aikuinen, mutta teen silti kaiken aina väärin. Onko mulla mitään toivoa, vaikka olen näin surkea?
Odottaessani ohjelman alkamista katselin seiniä koittaen näyttää kiinnostuneelta tapeteista, verhojen kuvioinnista ja muusta sellaisesta. Olisiko mun pitänyt kuunnella aktiivisesti, mitä muut siinä viereisessä pöydässä jutteli, vai olisiko sellainen ollut tungettelevaa, kun en ollut edes moikannut muita eikä kukaan tiennyt musta mitään? En tiennyt miten olisin päässyt mukaan keskusteluun, eikä muut tietenkään tullut juttelemaan kanssani, kun vaikutin varmasti siltä että olisin halunnut olla omissa oloissani.
Väärä ensivaikutelma tekee muihin tutustumisesta jatkossa entistäkin vaikeampaa. Jos menen samaan harrastukseen uudestaan, muut muistaa että olen se outo ja epäkohtelias tyyppi joka ei tunnu kaipaavan muiden seuraa.
Olen tosi yksinäinen ja tahtoisin ystäviä, muttei siitä tule mitään kun en osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa oikein. Senkin vähän minkä tajuan, tajuan aina liian myöhään. On niin paljon sellaista mitä en ymmärrä, vaikka kuinka yritän... Olen jo aikuinen, mutta teen silti kaiken aina väärin. Onko mulla mitään toivoa, vaikka olen näin surkea?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olit ensikertalainen, joten on ihan luonnollista että jäit tarkkailemaan tilannetta. Ei ne sinua oudoksi ja epäkohteliaaksi yhdestä kerrasta leimaa. Jatkossa vain menet muiden seuraan, nyt jo tunnetkin heitä hieman, joten keskusteluun liittyminen käy helpommin. Tai ole ainakin kiinnostunut heistä, vaikka et pystyisi teräviä kommentteja sekaan laukomaankaan. Siitä se alkaa. Rohkeutta!
Huh! Tuohan oli kuin omasta kynästäni tuotettua tekstiä!!
Mene ihmeessä jatkossakin sinne harrastukseen ja paikalle saapuessasi aloita ihan vaan siitä että moikkaat niitä muita kun saavut paikalle.
Mä omasta kokemuksestani ymmärrän paremmin kuin hyvin tuon sun tilanteesi ja suosittelenki seuraavan kerran vaikka joltakin kysymään jotain "ootko käynyt pitkään täällä?" tai jotain muuta vastaavaa, esitä olevasi kiinnostunut siitä toisesta.
Et sä ole surkea. On ihan normaalia toimia tuolla tavalla uudessa tilanteessa. Eikä sun tarvii uutena heti alkaa olemaan "kiinnostunut" sulle vielä tuntemattomien ihmisten keskusteluista. Pahimmassa tapauksessahan ne ois vielä voinu pitää sua tungettelevana ja uteliaana! Ajattele siltä kantilta.
Ole ylpeä siitä, että sä olet mennyt sinne harrastukseen! Se on jo tosi iso asia :)
Olisin ihan kiinnostunut kuulemaan miten seuraavalla kerralla meni. Kirjota ihmeessä tänne! Tsemppiä :)
Eikun mukaan vaan.Jokainen meistä töppäilee silloin tällöin. Ei kun paikalle vaan ja moikkaat sisään mennessä ja hymyilet.Siitä se lähtee ja toisetkin alkaa juttelemaan sinulle kun näkeevät että haluat kontaktia. Minua aikanaan kun pelotti mennä uuteen työpaikkaan,että oli maha kipeä jo päivää ennen tressistä.Sitten opettelin itseni psyykkaamaan,etten ajatellut koko asiaa vaan poksuttelin vaan paikalle.Hyvin meni enkä kerennyt jännittääkkään.Onnea jatkoon,kyllä kaikki järjestyy!
Mukava huomata kannustavia vastauksia, niitä on hyvä miettiä ajan kanssa. On ihan totta, että pitäisi olla aktiivisempi. Mutta miten? Paperilla kaikki kuulostaa niin helpolta, mutta en koskaan osaa toimia silloin kun pitäisi. Joko tulkitsen tilanteen väärin tai en vaan ymmärrä, millainen käytös kuuluu asiaan, ennen kuin tilanne on mennyt ohi.
En osaa mennä mukaan mihinkään porukkaan jota en tunne. Muut puhuu toistensa päälle ja suunvuoron saaminen on muutenkin vaikeaa, eikä tilannetta ainakaan helpota se, etten ulkopuolelta tulleena tiedä muiden taustoja. Ne tuntee kuitenkin toistensa tilanteita jo paremmin eikä selitä kaikkea alusta asti. Tietysti muut puhuu myös sellaisista asioista, joista ulkopuolisetkin osaa sanoa mielipiteensä: elokuvista, ajankohtaisista asioista ja muusta sellaisesta... Mutta esim. Linnan juhlista käytävään keskusteluun on vaikea lisätä mitään, kun en katsonut Linnan juhlia enkä ole kiinnostunut vieraiden puvuista tai muista yksityiskohdista. Miksi ketään muutenkaan kiinnostaisi mitkään mielipiteeni, kun olen niin ulkopuolinen?
Olen parempi juttelemaan kahden kesken, mutta sellaisia tilaisuuksia saa vain harvoin. Yleensä porukan ulkopuolelle jättäytyneet tekee jotain, esim. lukee lehteä tai kirjoittaa tekstiviestiä. En osaa mennä juttelemaan sellaisten kanssa, koska se tuntuu niin tungettelevalta. Silloin harvoin kun näen jonkun joka on yksin vailla mitään tekemistä, en keksi mitään puhuttavaa ennen kuin se on jo alkanut jutella jonkun muun kanssa.
Toinen "outolintu" halusi kuulla kokemuksiani seuraavalta kerralta. En tiedä menenkö samaan harrastukseen enää uudestaan. Ei kai huono ensivaikutelma kaikkea pilaa, mutta ehkä olisi kuitenkin parempi yrittää jotain toista harrastusta... Ehkä jossain muualla on helpompi tutustua muihin. Ehkä ei, mutta on silti vaikea mennä uudestaan paikkaan, jossa on jo kerran epäonnistunut.
Aioin tällä viikolla mennä yhteen toiseenkin uuteen harrastukseen, mutta suunnitelmiini tuli viime hetken muutos, kun en pystynyt avaamaan ovea ja menemään sisään. Näin ikkunan läpi joukon iloisia ihmisiä, jotka jutteli innoissaan ja nauroi. Naiset oli selvästi nähnyt vaivaa ulkonäkönsä eteen ja useimmilla oli trendikkäät vaatteet. Kaikki vaikutti sosiaalisilta menestyjiltä. Pelkäsin pilaavani koko paikan ilmapiirin, kun en olisi sopinut joukkoon, ja käännyin viime tipassa pois. Vietin taas yksinäisen illan miettien, miksi kaikki on aina niin vaikeaa.
"Ooops, mokasin. En enää ikinä palaa tänne." omaat mielestäni huonon itsetunnon.
Jokainen nolaa itsensä ja moni osaa ottaa sen huumorilla.
Toiset saattavat punastua ja hetken päästä ovat entisensä.
Moni julkkisnäyttelijä on kertonut olleensa ujo ja hakautunut näyttämöllle, jotta pääsisi ujoudestaan.
Ja huom. Siinä missä sinä et tiedä toisten taustoista, he eivät tiedä sinun taustoista.
Kuulostaa tutulta itellekkin monesti käy samallalailla, että jättäydyn ulkopuolelle ja sitten kaduttaa..