Kysyin teiltä avioituneet, että mikä siinä on (tai onko) vaikeaa kun pitäisi kosia ja mennä kihloihin? Siis miehille.
Ollaan oltu kohta 3 vuotta yhdessä. Asutaan yhdessä, mutta yhteistä omaisuutta ei ole vielä paljoa siunaantunut tai lapsia. Haluaisin jo naimisiin, koska se on periaatteeni. En ala vuosikausien avoliittoon. En pidä ajatuksesta, enkä sitä halua.
Olemme yhdessä onnellisia, iältään kolmenkympin molemmin puolin. Rakastamme toisiamme valtavasti. Siitä ei ole kyse. Kyse on siitä, että miehen mielestä ei ole mitään kiirettä. Minua tilanne taas stressaa. En halua mitään isoja juhlia ja muuta. Tahdon vain sanoa tahdon ja ehkä perustaa perheen jos luoja suo. Ilman lapsiakin pärjään.
Mitä teen. En halua painostaa, mutta en halua odottaa vuosiakaan. En halua erota, mutta en halua elää näinkään. Ahdistaa. Miten tämä on näin vaikeaa?
Ollaan oltu kohta 3 vuotta yhdessä. Asutaan yhdessä, mutta yhteistä omaisuutta ei ole vielä paljoa siunaantunut tai lapsia. Haluaisin jo naimisiin, koska se on periaatteeni. En ala vuosikausien avoliittoon. En pidä ajatuksesta, enkä sitä halua.
Olemme yhdessä onnellisia, iältään kolmenkympin molemmin puolin. Rakastamme toisiamme valtavasti. Siitä ei ole kyse. Kyse on siitä, että miehen mielestä ei ole mitään kiirettä. Minua tilanne taas stressaa. En halua mitään isoja juhlia ja muuta. Tahdon vain sanoa tahdon ja ehkä perustaa perheen jos luoja suo. Ilman lapsiakin pärjään.
Mitä teen. En halua painostaa, mutta en halua odottaa vuosiakaan. En halua erota, mutta en halua elää näinkään. Ahdistaa. Miten tämä on näin vaikeaa?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Miehenä kiteyttäisin tämän lyhyesti: avioliitosta ei ole miehelle mitään hyötyä.
Haittaa voi olla, eroaminen on ehkä sosiaalisesti vaikeampaa, jos naisen käytös / olemus valahtaa huomattavasti alemmalle tasolle avioliiton jälkeen. Näinhän ilmeisesti usein käykin. Samoin, jos avioehtoa ei ole tehty, voi tulla taloudellisia takaiskuja.
Rakkaus ei lisäänny avioliittoon mentäessä, teillähän se suurin rakastumisen tunne on kolmessa vuodessa ehkä jo mennyt ohi (kestää yleensä n. 2-3 vuotta). Elatusmaksut maksellaan huolimatta ollaanko avioliitossa vai ei. Love and peace!
Mitä nainen sitten hyötyy? Rupsahtaahan se mieskin. Ja entä jos nainen on varakkaampi, kuten meillä?
Outoja päätelmiä sikäli.
Entä jos meidän rakkaus vain on kasvanut ja kasvaa edelleen? Eikä se ole enää rakastumista vaan rakkautta. Näin on mieskin todennut. Ja elatusmaksuista ei miehen tarvitse huolehtia. Varmaan ois eron sattuessa yhteishuoltajuus ja jos rahapuolta katsotaan, se oisin minä, joka maksaa.
No jos olette molemmat todenneet että rakastaminen on aktiivista tekemistä, niin tilannehan on varsin lupaava. Edelleenkään mies ei hyödy avioliitosta muuta kuin että pääsisi rahoihisi käsiksi. Voi olla että hän on niin hyväluonteinen, että se ei kiinnosta häntä.
Oma syysi mennä naimisiin on, että se "tuntuu" hyvältä. Antaa ehkä turvallisuutta ja sosiaalista arvostustakin. Monelle miehelle nämä eivät ole mitenkään olennaisia asioita. Luontevaa onkin, että asiasta enemmän kiinnostuneena nainen ottaa avioliiton esille, ja siitä sitten kiistellään, kunnes mies alistuu tai ottaa hatkat.
Näin se on nähtävä :) Asia on jo otettu toimestani puheeksi ja mies totesi, että ei ole kiirettä. Ainoa mahdollisuus on siis painostus. Mielenkiintoista tämä elämä.
Meillä on melko samanlainen tilanne ikää myöten. En suosittele painostamista. Meillä tilanne on mennyt täysin naurettavaksi painostamiseni vuoksi. JOS sattuisimme menemään joskus kihloihin/naimisiin, en tiedä, tapahtuuko se painostukseni takia vai miehen omasta vapaasta tahdosta. Minulle on alkanut tulla tunne, että ehkä minun on parastaa unohtaa haaveeni kihloista/avioliitosta, koska eipä niillä ole arvoa, jos mies ei niitä halua ja karu totuus on, että kaikkea elämässä ei voi saada.
käyppä lukemassa noita juttuja näilläkin palstoilla..Ei varmaan tee mieli naimisiin,jos se yhteiselo muuttuu helvetiksi naimisiinmenon myötä,niinkuin tuntuu monesti muuttuvan..Seksi vähenee tai loppuu kokonaan..ukosta tulee passiivinen sohvannurkassa kyyröttäjä akan haukkuessa vieressä pahemmin kuin raivotautinen koira..kumpikin tuntuu tahollaan käyvän vieraissa.. Hohhoijaa!
Enpä tiedä itsekkään lähipiiristäni yhtään onnellista liittoa..aina riidellään jostakin..
Sustakin tulee heti liittoon päästyäsi lihava äiti,joka ei ensin pidä huolta itsestään,hoidat vain lapsia ja mies tuntee olevansa liikaa paitsi kun pitäisi jotain tehdä..Seksissä alat pihtaan,kun aina väsyttää ja lopulta ei muuten vaan huvita.. parisuhteelle ei jää aikaa,tulee talot ja velat ja pikkujoulut..kilot alkaa sulta lähteen ja mekon helma lyhentyä ja kummallakin omat menot lisääntyä..toinen muuttuu vieraaksi ja puhetta ei enää synny..sitten se klassinen pettäminen,kun toinen ei vaan ymmärrä..
Sen jälkeen ero ja lapsista riitely..sulla uus mies ja ukon tekemästä talosta puolet ja elatusmaksut..siinäpä se munankuoressa koko suomalainen avioliitto.Ehkä miehesi on niin viisas ja kaukonäkönen,että tietää tämän..Leikkikää vaan rakastuneita..se loppuu kuitenkin.
Joo..tutulta kuulostaa,noinhan se suurin piirtein menee,kuin tuossa yläkerrassa lukee..
Oot aika vähän aikaa ollut ukkosi kanssa loppujen lopuksi..Me oltiin yli 7 vuotta yhdessä,ennen avista ja naimisiin mentiin,kun olin viimeisilläni raskaana..Ei toista opi tunteen muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen..
Eikä naimisiin pitäs mennä sen takii,ettei avoliitossa ala oleen! Kyllä se on kahden kauppa ja jos toinen haluaa toisen pakottaa siihen,ei hyvältä näytä..Katoppa vielä muutama vuosi,kärsivällisyys ei ole mikään pahe..ehdit tätä vitun ihanaa liibalaaba vaimon elämää elää kyllä myöhemminkin..
Typerä heikko ja niiiiiiiiin rakastunut nainen jää munattoman miehen rinnalle. Ja uikuttaa sitten vanhana elämätöntä elämäänsä. Lapset jäivät tekemättä. Elämä elämättä. Vanhuus on pitkä.
Mies on tyytyväinen pimpsaan jota jaat. Ei hänellä ole tarvetta vakiintua, ja saada lapsia.
Sinulla on vain yksi elämä, ja hedelmällinen ikäsi on kohta ohitettu. Revi siitä. Ja kuole yksinäisenä.
media sen tekee. huomaathan. hyvä siäyttää vanha malli vaikka ajat muuttuu. on meitä miehiäkin jotka ovat aviossa eikä tää vaikeeta ole.
Usko se että vaikka sinä luulet ettei avioliitto vaikuta mihinkään sinussa (muuta kuin turvallisuuden tunteeseen) se voi muuttaa miestäsi eikä välttämättä parempaan päin.
Vaihtaisitko esim huomionosoitukset mitä nyt saat sormukseen? Vaihtaisitko miehen läsnäolemisen sormukseen? Vaihtaisitko seksuaalisuutesi minkä mies nyt sinussa näkee sormukseen?
Vaihtaisitko hyvät juttuhetket miehen kanssa sormukseen?
Mieti tarkkaan sillä miehen päässä kääntyy nappi eri asentoon siinä kohtaa kun siitä tulee aviomies.
Samoin käy kyllä sinullekkin vaikka luulet muuta. (mies tietää tämän siksi pitkittää)
Sinusta tulee itsestäänselvyys.
Avioliitossa mies useimmiten näkee mieluimmin sen naapurin Irmelin seksuaalisuuden kuin sinun. Naiseutesi katoaa. Sinusta tulee vain äiti (jahka ne lapset syntyy).
Sinä jopa itse alat huomaamattasi äidiksi myös miehellesi. Siirrät hänet sohvalle ettei vauva joka nukkuu vieressäsi herää.
Miehestäsi tulee itsestäänselvyys sinulle ja alat kämättää, pihdata ja valittaa joka asiasta.
Mies pakenee työmaalle ja pysyy siellä mieluimmin kuin kotona. Ylityöt lisääntyy.
Kavereitten kanssa mietitään miten vaimoa vois kusettaa että vois lähteä baariin.
Sinä ihmettelet jonakin päivänä että oliko se sen arvoista.
Tyttöystävänä saat nauttia miehestä ja siitä huomiosta oikeasti pidempään kuin vaimona.
Vaikka tulisi niitä lapsiakin.
Meidän suhde on pysynyt kaikilla tavoin ihan yhtä hyvänä mentyämme naimisiin verrattuna siihen mitä se oli ennen avioitumista. Täällä avioliittopalstalla tuntuvat kirjoittelevan pääasiassa naimattomat rakkauteen pettyneet ihmiset, jotka eivät ole päässeet naimisiin. Sitten niistä muutamista onnettomassa aviossa olevien kirjoituksista yrittävät tehdä yleistystä kaikkien avioliittoihin. Ainoastaan lohduttaakseen omaa surullista naimattomuuttaan.
Onhan se surullista mutta jos avaat silmäsi ja katsot ympärillesi näet totuuden (sen yleisen). Täällä kun lukee kirjoituksia aviovaimoilta ja aviomiehiltä voi myös tehdä yleistyksen siitä mitä avioliitto saa aikaan.
Itse olen tehnyt 20 vuotta sellaista työtä jossa olen joutunut usein tämän asian eteen. Olen elänyt avoliitossa 18 vuotta (nykyavioliitot eivät edes kestä niin pitkään) ja minulla on kolme lasta. Olen eronnut tästä avoliitosta ja elänyt nyt viisi vuotta tyttöystävän elämää miehen kanssa joka on jo kerran ollut aviomies.
Olemme keskustelleet avioliitosta hyvinkin paljon. Miesystäväni on sanonut että vie minut vihille jos koen senitselleni tärkeänä. Hän tietää mitä se on koska on jo kokenut sen.
Monet parithan siinä vaiheessa kun suhteessa jokin tökkii solmivat aviliiton, rakentavat talon tai tekevät lapsen pelastaakseen muka liittonsa.
Ja sehän on vikatikki ja harhaluulo.
Meillä on hyvä näin enkä missään nimessä olisi halukas vaihtamaan tätä yhteiseloa muunlaiseen.
Voisiko se muuttua paremmaksi? Mieheni aviomiesystävistä näen sitä jota en haluaisi nähdä omassa miehessäni.
Heille vaimo on enemmän riippakivi kuin kumppani. Muut naiset nähdään jotenkin niin ihanina mutta omaa vaimoa ei. On ilmeisesti epämiehekästä näyttää kavereille että vaimo on tärkeä ja rakas?
Minä kuljen mieheni (poikaystäväni) mukana kaikkialla mutta missä nämä vaimot ovat? Miehet eivät edes halua heitä mukaansa .Ehkä kerran vuodessa velvollisuudesta?
Suoraan sanottuna minua pelottaisi ihan kauheasti nyt naimisiinmeno vaikka tavallaan sillä ehkä olisi toivoa
nyt kun emme yrittäisi mitään sillä pelastaa.
En kuitenkaan usko että paremmaksi voisi mikään muuttuakkaan. Enemmän uskon että käy toisinpäin.
On niin paljon esimerkkejä.
On tutkittu juttu, että avoerot ovat moninkertaisesti yleisempiä kuin avioerot. Monet avioliitot ovat onnellisia, mutta joukossa on onnettomiakin. Mutta onneksi onnettomista tapauksista ei voi yleistää kaikkiin tapauksiin. Mutta katkera ihminen, joka on pettynyt rakkaudessa eikä usko avioliittoon tai pääse avioliittoon, varmaan tekee yleistyksiä ja yrittää näin lohduttaa omaa surkeuttaan (naimattomuuttaan).
Tuttavapiirissämme on kestäviä onnellisia avioliittoja ( myös oma avioliittomme) ja soisi tällaisen onnen muillekin. Sen sijaan tuttavapiirissämme on lukuisia avoliittoja, joiden kestävyys on niin ja näin ja heidän naimattomuutensa johtuu juuri siitä että heillä menee jollain tavalla huonosti ja jompikumpi osapuoli epäröi avioitumista.
Kyllä se sunki ylimielinen asenne muuttuu,kun sitä liittoos siinä aikas leikit! Huvittavaa ku joku "Bimbo" täällä yrittää vakuutella liittonsa puolesta..No jospa sä sitten niitten vastoinkäymisten kohdatessa muistat ne papin sanat! Hah! säkin painelet tukka putkella jossakin vaiheessa sinne baariin itkeen eka miehen kylkeen ,kun ei se sun ukkos ymmärrä! hahhah..koputappa puuta!!
Sulla on vaikeudet vasta edessä, ootappa vaan..
Toivotaan, että sinäkin löydät joskus Sen Oikean ja pääset avioliittoon. Ja kuulut niihin onnellisiin, joiden kohdalla avioliitto kestää ja vieläpä onnellisena, vastoinkäymisissäkin. Usko pois, tuo on mahdollista. Oma avioliittoni on asian todistanut.
Ei oo vielä ongelmat tullu! Ootahan vaan, kun muksuja alatte vääntään..huomaat sinäki olevas pelkkä nalkuttava akka!
Voi hellalettas näitä niin itseään parempina pitäviä onnellisissa liitoissa olevia pikkuvaimoja! Ei tiiä vielä elämän nurjasta puolesta mitään!
Oon kuule ollu 24 vuotta naimisissa ja 4 lasta vääntäny alapäästä(tiesithän toki,että lapset tulee kivuliaasti sieltä alapäästä ulos,ei haikarat niitä oikeesti tuo..oliko järkytys?) On ollu sairautta,lapsen vammaisuutta,vilua ja nälkää..niinettä älä sinä tuu elämää nähnyjä vähätteleen..
Leiki sä vaan siellä prinsessalinnassa ja leiki niitä leikkejäs,älä putoo kovin korkeelta, kun rupee tuntuun,ettei se korttitalo oikeen kasassa pysykkään..
Ja vielä sulle semmonen vanha viisaus:joka itsensä ylentää,se alennettakoon..että voimia,tuut niitä vielä kuule tartteen..
Siis ook sä joku uskovainen hihhuli vai mikä??? Tottakait se on selvä,et avoliittolaiset eroo useemmin,sehän se on koko jutun pointti!! Katellaan ensin rauhassa, sovitaanko yhteen,kun se alkuhuuma katoaa ja viisaasti erotaan ilman suurta showta,jos tuntuu väärän kumppanin valinneen..
Sä kirjotat vähä niinku et heti vaan naimisiin ja naimisissa pysytään ja vaikka näytellään onnellista kaikille kunhan liitto vaan kestää. Eihän se noin mene!
Kyllä muutama vuosi seurustelua on liian vähän aikaa avioliittoon menemiselle! Nykyaikana! Jos nyt tarttee mennä naimisiin ollenkaan.. Kyllä ne kaikki yleensä rakkaudesta yhteiselon aloittaa ja muitten rakkaus on aivan yhtä arvokasta kuin sinun ja siippasi rakkaus!
Ongelmat vaan tulee liittoon kuin liittoon ja yleensä lapsien myötä.Enää se nuorikko ei ookkaan se keskipiste vaan ne lapset! Ja se ajan jakaminen kaikille on vaikeaa..ei siinä jaksa tekohymyjä enää naapureille vääntää ku väsyttää ja ukon halutkin pitäisi jaksaa tyydyttää..
No, koet ne edessäpäin..ymmärrät sitten ja huomaat,kuin lapsellisesti joskus ajattelit..
Ja muuten,en tiedä OIKEESTI yhtään onnellista pitkään aviossa ollutta paria..OIKEESTI..
Surullista lukea että on noin totaalisesti uskonsa rakkauteen ja elämän kestävään avioliittoon menettäneitä.
Meillä on lapsia ja yhteiseloa ja avioelämää jo pitkältä ajalta, mutta edelleen menee hyvin. Vastoinkäymisistä on päästy yli, vaikka on välillä ollut vaikeaakin. Ei vastoinkäymisiä voi elämässä välttää. Monilla muillakin aviopareilla tuttavapiirissämme menee hyvin, vaikka ovat olleet pitkään aviossa ja lapsiakin kerenneet kasvattaa. Surullista miten paljon vihaa ja kateutta saa päällensä, jos uskaltaa sanoa elävänsä onnellisessa avioliitossa. Mutta se on nykyaikaa. Monet ihmiset ovat niin epäonnistuneet ja kyynistyneet suhteissaan, että muiden onni on aina heiltä pois ja toivovat vain epäonnea muillekin.
Mukavaa,että olet hyvin valinnut miehesi..Pidä ihmeessä liittosi kasassa ja onnea että se kestäisi,olisithan piristävä poikkeus tässä avioerojen luvatussa maassa!
Lapsetkin ovat onnellisia,kun vanhemmat voivat hyvin..liian paljon on särkyneitä lapsia erojen takia..
Luulenpa,että vähän ylimielinen asenteesi ärsytti monia..monesti liitossa se toinen osapuoli on se yrittävämpi kumppani ja harmoniaa ei synny..
Teillä kuitenkin on ilmeisesti tahtoa onnistua liitossa kummallakin..hyvä niin.se kestäköön..
Mutta annetaan muittenkin kukkien kukkia..liitot liittoina,tiedän onnellisia avoliittolaisiakin ja kovin onnellisia yksinhuoltajiakin,jotka eivät edes siippaa rinnalleen enää kaipaakaan!
On monenlaisia hyviä liittoja,tärkeintä että niissä voidaan hyvin!
Ei se muuten tarkoita,että nuo aikasempien kirjoittajien liitotkaan huonoja oo,niissä vaan on ollut varmaan oikeita kriisejä ja turha siirappimaisuus voi ärsyttää joitakin..Eihän se avioelämä kuitenkaan aina ole mitään ruusuilla tanssimista,vai mitä?
En muista kosineeni, mutta päätimme häiden ajankohdasta yhdessä, kun se tuntui ajankohtaiselta.
Jos jotain haluaa, ei päätös sen toteuttamisesta ole vaikeaa, ei miehelle eikä naiselle.
Turhaan sinä mitään kosimista odottelet, se on turha muodollisuus.
jos kuvittelet yhteistä tulevaisuutta, pitää siitä pystyä keskustelemaan ja päättämään yhdessä.
Niin siis asiasta on puhuttu. Miehen mielestä ei ole kiire. Ei olekaan, mutta ärsyttää, ettei voida sanoa edes noin aikaa. Kattellaan ei sovi mun luonteelle.
Ja en minä kosintaa odota, vaan sitä että voidaan sopia asiasta. Siksihän asian otin puheeksi. Joku sanoi, että pari vuotta on lyhyt aika. Voi olla, mutta kyllä siinä ajassa ja jotain tietää. Avoliitton on koeaika.
Aika outo keskustelu tästä on täällä kehkeytynyt. Ihme porukkaa mesoamssa. Jos jonkun avioliitto ei ole onnistunut, niin tarkoittaako se että jonkun toisen ei voisi onnistua? Jos jonkun äijä ei osaa ottaa naistansa huomioon, niin ei se tarkoita, että mun ei ottaisi. Joka päivä saan huomiota, enkä oleta, että se sormuksesta muuttuisi. Miksi olisin yht'äkkiä itsestäänselvyys?
Avioliitossa asiat juuri pitääkin selvittää. Niin ja miehelle pitää kertoa ennen lasten tekoa, mitä se todella tarkoittaa. Seksiä ei enää saa aina kun huvittää, kun on muitakin perheessä ja sitä huomiotakaan niin paljoa, ikävä kyllä. Aikuinen tajuaa tällaiset asiat, pentu ei.
Eikö sinun sitten pitäisi puhua asiasta sen miehesi kanssa? Vai odotitko lapsellisuuksissasi, että nämä mesoajat täällä ovat kaikki samaa mieltä kanssasi ja saat siitä voimaa painostaaksesi miestäsi?
Nämähän ovat niitä vastauksia sinulle..etkö niitä sitten halunnutkaan?
Mielestäni olet saanut ihan hyviä kommentteja kokeneilta..Taputuksia päälaellesi turhaan odottelet muilta.
Avioliitosta ei tiedä kokeilematta..ja miehesi ehkä haluaa vielä miettiä..
Mutta nosta kissa pöydälle,jos haluat tönäistä suhteenne eteenpäin! Tosihan se on, että mikäs kiire niillä miehillä sinne avioliitonsatamaan on,jos hyvää tavaraa saa ilmankin!
Itse painostin aikanani mieheni liittoon, kun lapsi teki tuloaan ja halusin varmistaa lapsen tulevaisuuden paremmin. Nyt oltu yli 15 vuotta naimisissa hyvässä ja pahassa,eikä tuo ukko kovin onnettomalta näytä tuossa..
Avioliitto joko onnistuu tai ei onnistu! Sen tietää vain kokeilemalla! Tsemppiä!
Niin luetunymmärtäminen ei ilmeisesti ole kaikille tuttu. Kyllä kiitos, kaikki kommentit ovat tervetulleita. En minä mitää tyrmännyt. Ihmettelin vaan tätä mesoamista. Ja niissä ei varsinaisesti vastattu mulle, vaan kerrottiin, että itse on menty täysin väärän ihmisen kanssa yhteen alunperinkin.
Kyse olikin juuri siitä, että painostaako vai ei. Toiset on sitä mieltä, että ei missään tapauksessa ja sinäkin sitten sitä mieltä, että kyllä kannattaa.
Kuten sanoin, asiasta on jo puhuttu ja tuloksenkin jo kerroin. En kaivannut pään silittelyä, vaan kokemuksia ja mielipiteitä. Niitä sain, kiitos siitä!
Täällä nyt nähtävästi aina oletetaan kaikenlaista. Kuten, että olen lapsellinen, rahaton ja läheisriippuvainen. No ei voi mitään. Kypsä varakas aikuinen olen, mutta periaatteen nainen silti.
Äläs nyt mieltäs pahota tuntemattomien kommenttien takkii!! Se on tälläst täällä, kun voi nimimerkin takaa huuvella kaikenlaista sontaa! Päin naamaa tai omalla nimellä teksti olis ihan erinmoista..
Käyppä lukkee noita kommentteja tuolta osiosta seksiä vai ei seksiä,niin saat nauraa oikein kunnolla ihmisten typeryyksille! Täähän on ollu ihan kilttiä vielä täällä..
Eihän täällä sua oikeesti kukaan morkkaa,eihän sitä outoo voi tuntee..
Hyvä,että sait asian sovittua ukkos kanssa ja kyllähän se tahtoo vähä olla näitten suomalaisten mullikoitten kans,että ite ne pittää sinne vihille taluttaappi ja jotku jopa kynnyksen ylikin kantaa..
Itsekkin aikonani vaan sanoin,kun tuntu siltä,etten aio niitä lapsia vanhana tehä ja kasvattaa,että nyt sitten mennään ukko naimisiin ja sillä siisti! Ukko siihen sitte sano vaan,että joooo..
Naimisissa ollaan ja hyvin voidaan,tappelut tapellaan ja asiat sovitaan..niin se menee!
Onnee sun avioliittotaipaleelles,siihenhän se johtaa kuitenkin,kun oot sinnikäs!
Ja unohappa nyt se paha mieles ja vietä hauska joulu! Ens jouluna voit olla jo rouva!
Oot sen ikänen,että mietit ihan oikeita asioita! Itse tein nuorena aviovaimona lapsen 20-vuotiaana ja hyvin jaksoin lasta kasvattaa! Myöhemmin tuli ero ja avioiduin uudestaan 30-vuotiaana ja tein 3 lasta ennen 40-vuoden ikää ja täytyy sanoa,että väsymys oli ihan eri luokkaa kuin nuorena!
Lapsista ja uudesta miehestä olen enemmän kuin onnellinen! mutta tuntuu,että paljon väsyneempi ja rähjäsempi äiti olen näitten viimesimpien lasten kans ollut..ikä vaikuttaa..Onneksi tein nuorena sen ensimmäiseni,joka on jo aikuinen ja on auttanut minua paljon pienempien sisaruksien kanssa!
Älä jahkaile kauempaa,paa kova kovaa vasten,jos haluat perheen! Jos haluut naimisiin,mene naimisiin!!
Lapset kannattaa tehdä ajoissa! 30-vuotta on se rajapyykki,että jaksaa oman kroppansakkin takia!
Ja ei se mahdollinen ero mikään kummitus ole! Se on vain tätä ihmiseloa!Pahempi on,jos jää elämä elämättä!
Tosiasia on että jossain takaraivossaan miehesi ei ole päättänyt että haluaa elää elämäänsä juuri sinun kanssasi. Kun mies tietää löytäneensä sen oikean, jota ei halua menettää, hän haluaa naimisiin. Näin on, älä uskottele muuta. Voi olla, ettei ole valmis naimisiin, mutta johtuu samasta syystä. Jos tuntisi että olet se oikea, olisi valmis. Nyt sinä haaskaat vai elämääsi ja aikaasi. Lasten saaminen ja hankkiminen täytyy aloittaa nyt, olet siinä iässä. Ystävättäreni odotti yhdeksän vuotta, kolmikymppisestä saakka, että mies haluaisi mennä kihloihin ja naimisiin... Ero tuli yhdeksän vuoden kuluttua. JOS miehesi haluaa naimisiin SINUN kanssasi, hän ei halua menettää sinua. Sinun täytyy nyt vain olla rohkea ja päättää mitä sinä haluat. Haluatko naimisiin, eli haluatko tavata miehen joka haluaa avioitua eli sitoutua rakentamaan elämää sinun kanssasi? Vai haluatko jatkaa miehen kanssa, joka ei ehkä halua naida sinua? Ainoa mahdollisuus on se, että sinä kysyt, haluaako naimisiin vai ei. Jos ei osaa päättää niin lähde. Sen jälkeen hän tekee päätöksen. Se voi yhä olla kielteinen, mutta myös myönteinen. Se voi ola siis että kun hän näkee, että sinä ainakin tiedät mitä haluat, etkä jää hänen odotuskappaleeksi, niin hän tekee päätöksensä koska ei halua menettää sinua. Jos hän tajuaa, että ei halua naimisiin kanssasi, se on syy päättämättömyyteen, niin hän ei edelleenkään halua avioitua ja eroatte. ja sinä löydät kumppanin, joka haluaa avioitua sinun kanssasi. Ja ennemmin tai myöhemmin saat tietää, että ratkaisusi tässä vaihtoehdossa oli oikea. Mies saattaa avioitua hyvinkin pian jonkun toisen kanssa, jonka kanssa HÄN on valmis sitoutumaan avioliittoon saakka. Tai että hän jää elämään päättämättömyyteen. Rohkea syö rokan!
Meidän avioliittomme loppui kolme viikkoa sitten, kun mieheni (51v) ilmoitti hakevansa eroa. Liittoa kesti lähes 30 vuotta. Olen vahvasti sitä mieltä, että harvat miehet kestävät pitkää suhdetta. Kun suhde on "liian" pitkä, nämä uroot saavat pakokauhun ja haluavat ruveta etsimään itseään ja sitä, olisiko elämällä heille vielä jotain tarjottavana. Siinä ei paina lapset eikä hyvänäkään säilynyt, rakastava vaimo.
Olen tietenkin katkera miehelleni, mitäpä muutakaan? Tunnen olevani häväisty, petetty, turha ja rikkinäinen. Katkera nyt, mutta en halua loppuelämääni katkerana elää. Ehkä joku päivä herään huomaamaan, että mieheni teki oikean ratkaisun ja voimme olla ystäviä. Toki yritän saada elämän kulmasta kiinni ja toivon, että iästäni (49) huolimatta löydän vielä jonkun joka minua todella rakastaisi. Avioon en silti varmasti enää mene.