Kemi TYÖ

Miksi kemin päättäjät kannattavat työttömyyttä? Kemiähän sanotaan työttöme
n päihteidenkäyttäjien taivaaksi kuten yleiseti tiedetään. Tämä on hyvin ahdistavaa ja sairastakin, mutta kemin
asukkaita ei voi pelkästään moittia koska päättäjät ikäänkuin kouluttavat asukkaansa kyseiseen toiminmalliin. Syy
siis ennenkaikkea on päättäjissä vaikka minua kummastuttaa kemiläisten kasvatuksessa opittu toimintatapa, onk
o kemiläiset toista rotua kuin muut Suomalaiset? Eikö kukaan voi tehdä mitään tälle epidemialle?


Korkeassa asemassa olevana virkamiehenä en voi kuin ihmetellä kemiläisiä jotka ovat antaneet työnsä pakolaisille,
tietooni on tullut että kemin kaupunki saa tulonsa vain ja ainoastaan pakolaisten avustuksesta ja kemin sisäisen
palkkaverotuksen ainoastaa töistä joita pakolaiset tekevät. Siis kyseessä 87 prosenttia kemiläisiä jotka ovat luovuttane
et työnsä pakolaisille ja itse mielummin elävät tuksi ja sosiaalirahoilla..Tietenkin se ei ole yllätys että kemiläiset vi
eroksuvat töitä mutta eikö tämä ole jo epidemia? ONKO kemissä päättäjiä jotka puuttuisivat tähän asiaan`?
Jos vielä ajatellaan Suomen kehitystä nyky-yhteiskunnassa kemiä voisi kuvailla slummiksi jonka asuttavat hylkiöt, kuka
ihme on antanut näin käydä???? Onko joku isompi taho päättänyt että Suomen pohjasakkaa on helpompi pitää silmällä
yhdessä
paikassa
1194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vaihtui nimike eikö ne vois pistää sitä pakkopaittaa jo sulle päälle siellä keroputaalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Henri.k kirjoitti:

Miksi kemin päättäjät kannattavat työttömyyttä? Kemiähän sanotaan työttöme
n päihteidenkäyttäjien taivaaksi kuten yleiseti tiedetään. Tämä on hyvin ahdistavaa ja sairastakin, mutta kemin
asukkaita ei voi pelkästään moittia koska päättäjät ikäänkuin kouluttavat asukkaansa kyseiseen toiminmalliin. Syy
siis ennenkaikkea on päättäjissä vaikka minua kummastuttaa kemiläisten kasvatuksessa opittu toimintatapa, onk
o kemiläiset toista rotua kuin muut Suomalaiset? Eikö kukaan voi tehdä mitään tälle epidemialle?


Korkeassa asemassa olevana virkamiehenä en voi kuin ihmetellä kemiläisiä jotka ovat antaneet työnsä pakolaisille,
tietooni on tullut että kemin kaupunki saa tulonsa vain ja ainoastaan pakolaisten avustuksesta ja kemin sisäisen
palkkaverotuksen ainoastaa töistä joita pakolaiset tekevät. Siis kyseessä 87 prosenttia kemiläisiä jotka ovat luovuttane
et työnsä pakolaisille ja itse mielummin elävät tuksi ja sosiaalirahoilla..Tietenkin se ei ole yllätys että kemiläiset vi
eroksuvat töitä mutta eikö tämä ole jo epidemia? ONKO kemissä päättäjiä jotka puuttuisivat tähän asiaan`?
Jos vielä ajatellaan Suomen kehitystä nyky-yhteiskunnassa kemiä voisi kuvailla slummiksi jonka asuttavat hylkiöt, kuka
ihme on antanut näin käydä???? Onko joku isompi taho päättänyt että Suomen pohjasakkaa on helpompi pitää silmällä
yhdessä
paikassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu