KEMI HERÄTYS

Olen pitkäaikainen keroputaan sairaalan työntekijä ja minua sekä kollegoitani askarruttaa vakava mutta
arkaluontoinen asia. Kolmen viime vuoden aikana sairaalamme on täyttynyt kemiläisistä mielenterveyspotilaista,
noin 4\5 on kemiläisiä. Tottakai asuinympäristönne, alkoholi että narkomaanit vaikuttavat asiaan, mutta en kuitenkaan
löydä selitystä tähän "kemiläisten" epidemiaan. Onko syynä myös kasvatuksenne ja arvomaailmanne? Kemiläisethän tunnetusti
vieroksuvat töitä joten ystäväpiirinne luultavasti koostuvat sosiaalieäteistä, alkoholisteista, narkomaaneista että
mielenterveyspotilaista. Voisiko kemin päättäjät tai jos heitä ei ole muut päättäjät tehdä asialle jotain? Uskon että
alhainen koulutustasonne myötävaikuttaa asiaan ja siihenkin tulisi päättäjien paneutua harkiten. On sääli että kemin
kaltaisia kaupunkeja on vielä nykypäivän suomessa, syy ei suinkaan ole kaikkien, mutta kaikkien tulisi nyt " ÄLÄHTÄÄ".



VELVEN tutkimukset suomen mielenterveys,työhönpyrkimys, päihteiden käyttö, väkivalta,
työssä pysyminen sekä sukupuolitaudit kaupunki kohtaisesti kiistatta osoittavat kemin
kaupungin väestölukuun suhteutettuna prosentuaalisesti olevan ylivoimaisesti kärjessä
joka kohdassa.. Ainakin kaikki kemin ulkopuolelta tietävät VELVEN erehtymättömästä
tutkimuskeskuksesta ja toimitsijalautakunta 5:ssä eri kaupungissa pitää huolen tulosten puolueettomuudesta.
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sieltä kerputaalta taas kirjoittelee sulla unohtui mainita että olet siellä potilaana etkä suinkaan hoitaja olet ollut siellä potilaana jo 7 vuotta ja pysyt vielä pitkään tämänkin voi tarkistaa velven sivuilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henri k. kirjoitti:

Olen pitkäaikainen keroputaan sairaalan työntekijä ja minua sekä kollegoitani askarruttaa vakava mutta
arkaluontoinen asia. Kolmen viime vuoden aikana sairaalamme on täyttynyt kemiläisistä mielenterveyspotilaista,
noin 4\5 on kemiläisiä. Tottakai asuinympäristönne, alkoholi että narkomaanit vaikuttavat asiaan, mutta en kuitenkaan
löydä selitystä tähän "kemiläisten" epidemiaan. Onko syynä myös kasvatuksenne ja arvomaailmanne? Kemiläisethän tunnetusti
vieroksuvat töitä joten ystäväpiirinne luultavasti koostuvat sosiaalieäteistä, alkoholisteista, narkomaaneista että
mielenterveyspotilaista. Voisiko kemin päättäjät tai jos heitä ei ole muut päättäjät tehdä asialle jotain? Uskon että
alhainen koulutustasonne myötävaikuttaa asiaan ja siihenkin tulisi päättäjien paneutua harkiten. On sääli että kemin
kaltaisia kaupunkeja on vielä nykypäivän suomessa, syy ei suinkaan ole kaikkien, mutta kaikkien tulisi nyt " ÄLÄHTÄÄ".



VELVEN tutkimukset suomen mielenterveys,työhönpyrkimys, päihteiden käyttö, väkivalta,
työssä pysyminen sekä sukupuolitaudit kaupunki kohtaisesti kiistatta osoittavat kemin
kaupungin väestölukuun suhteutettuna prosentuaalisesti olevan ylivoimaisesti kärjessä
joka kohdassa.. Ainakin kaikki kemin ulkopuolelta tietävät VELVEN erehtymättömästä
tutkimuskeskuksesta ja toimitsijalautakunta 5:ssä eri kaupungissa pitää huolen tulosten puolueettomuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu