Kaikkia Suomen kansalaisia kehotetaan mahdollisuuksien mukaan seuraamaan minne menee sikamatin lupaamat veronmaksajien rahat, jotka muka pitäis mennä kehitysmaiden ilmastorahoitukseen.
Octavius:
Kööpenhamina – väliraportti
Ennakoin Kööpenhaminan ilmastokokousta 25.11. seuraavasti: Suomi taas allekirjoittaa minkä tahansa sopimuksen, jolla se pääsee mahdollisimman suureksi maksajaksi… Nuottien mukaan mennään.
Suomi nosti omaa panostaan viime yönä. Suomi antaa nyt kolmen vuoden aikana 110 miljoonaa euroa eli noin 37 miljoonaa vuodessa. Alkuperäinen lupaus oli 100 miljoonaa euroa.
Pääministeri jakaa siis vastikkeetta ja vapaaehtoisesti suomalaisten rahoja, jotka on lainattu kansainvälisiltä markkinoilta. Tavoitteena siis on, että suomalaisilla olisi jatkossa entistäkin huonommat oltavat omassa maassaan. Nyt ollaan jo OECD:n ostovoimatilastossa toiseksi heikoin eli EU:n pohjasakkaa, mutta alemmas on päästävä. Suomi on muutettava kehitysmaaksi hinnalla millä hyvänsä.
Ennakoin myös seuraavaa: Kiina ja Intia taas varmistavat kokouksessa oman tulevan supervalta-asemansa.
Nyt pääministeri on sopinut, että Kiina voi vähintään kaksinkertaistaa omat päästönsä jos Kiinan talouskasvu säilyy vähintään 8% tasolla. Tämä edellytyksenä on luonnollisesti se, että Kiinalle maksetaan tarpeeksi tukia.
Onneksi muutkin alkavat huomata, että meillä on järjiltään oleva pääministeri. Mutta hei, itsehän olemme johtajamme valinneet ja tuloksista nautimme nyt. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten Vanhanen&co julistaa Köpiksen kokouksen suurena riemuvoittona. Perustelut tulevat olemaan hauskaa luettavaa.
Täydennys: Tämän merkinnän aikana PM Vanhanen täydensi aiempaa lausuntoaan:
Sovittu maksu on hyttysen surinaa näin alkuun. Maksu kehitysmaille tulee kymmen-kaksikymmenkertaistumaan lähivuosina. Kansalaista kohti se on noin kaksi-neljäsataa euroa vuodessa.
Sellainen käytännön tason ehdotus ja toive minulla olisi, että ilmastoverojen maksamista voisi virtaviivaistaa merkittävästi. Kukin suomalainen nettomaksaja voisi maksaa verot suoraan Afrikan eliitin pankkitileille Sveitsiin. Näin säästettäisiin rahojen turha kierrätys veronkannon kautta ja säästettäisiin kuluja. Samoin rahojen siirtelyn transaktiokustannukset Suomen, Afrikan ja Sveitsin välillä pienenisivät oleellisesti.
http://octavius1.wordpress.com/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.