Talvisota-ajatus

Stalinin alueluovutusvaatimukset olivat peruusteettomat, sillä hänellähän oli tuolloin jo sopimus Euroopan jaosta Hitlerin kanssa. Stalin luotti Hitleriin ja tästä on todisteena se että Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon, oli Stalin täysin toimintakyvytön ja torjuntatoimet myöhästyivät kun mitään käskyjä ei annettu (oliko jopa toista vuorokautta vai parikin). Tiedustelutietoina oli aiemmin välitetty todisteet Saksan kohta alkavasta hyökkäyksestä, mutta Stalin väitti vakoilijoiden valehtelevan.

Siispä koko alueluovutusjuttu oli pelkkää teatteria ja Leningradin turvallisuusvaje oli pelkkä tekosyy, ja koko turvallisuusongelma oli Stalinin mielestä siis jo hoidettu.

Tutkijat eivät ilmeisesti ole huomanneet tätä näkökantaa (vai onko jossain näkynyt jotain).

7

123

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lblöbv

      oli antaa Saksan väsyttää itsensä länsirintamalla ja aloittaa sitten massiivinen hyökkäys koko Euroopan vapauttamiseksi. Operaatio Barbarossan käynnistyessä neuvostojoukot oli ryhmitetty hyökkäykseen, minkä takia ne eivät kyenneet torjumaan saksalaisia. Tämä osoittaa, että Stalin ei luottanut Hitleriin, vaan aikoi rikkoa Molotov-Ribbentrop-sopimusta.

      Talvisodan katastrofi antoi Hitlerille niin paljon itseluottamusta, että tämä päätti aloittaa kahden rintaman sodan, mikä oli Stalinille yllätys. Muutoin Neuvostoliitto olisi ennättänyt aloittaa hyökkäyksensä länteen ennen Barbarossaa.

      • --I--

        ja mää oon iha samaa mieltä. Stalin oli erilailla helpostijymäytettävä, toisin ku Hilleri.


      • Saksalaisten tiedustelutiedot Neuvostoliiton hyökkäysvalmisteluista vaikuttivat myös Barbarossan käynnistämiseen. Syy, miksi Hitler kääntyi itään, oli tappio taistelussa Brittein-saarten ilmaherruudesta. Länsirintamaa ei siksi ollut maalla... Hitler oli kiireinen mies ja halusi saada nopeasti asioita aikaan. Idänhän Hitler oli ilmoittanut tärkeimmäksi päämääräkseen jo Mein kampfissa.


      • NL armeija lamaantui täydellisesti Luftwaffen tuhottua Neuvostoliitolta jokaisen länteen keskitetyn lentokoneen sodan ensimmäisten kahden päivän aikana.


      • almasty
        dazu kirjoitti:

        Saksalaisten tiedustelutiedot Neuvostoliiton hyökkäysvalmisteluista vaikuttivat myös Barbarossan käynnistämiseen. Syy, miksi Hitler kääntyi itään, oli tappio taistelussa Brittein-saarten ilmaherruudesta. Länsirintamaa ei siksi ollut maalla... Hitler oli kiireinen mies ja halusi saada nopeasti asioita aikaan. Idänhän Hitler oli ilmoittanut tärkeimmäksi päämääräkseen jo Mein kampfissa.

        Hitler oli kiireinen mies miksi hän yritti miehittää Stalingradin eikä painanut suoraan Kaukasuksen öljykentille ja motittanut kaupunkia kuten neuvostoliittolaiset sitten tekivät saksalaisille.

        Olen kuullut väitteen että Hitler viivytti Sotaa tarkoituksella voidakseen suorittaa Juutalaisten tuhoamisen kaikessa hiljaisuudessa.
        Sekä saattaakseen ei arjalaisten "ali ihmisten" tuohoamisen sotatoimien avulla tehokkaaseen päätökseen.
        Tällaisen väitteen esittää Veikko Huovinen kirjassaan veitikka.
        Huovisesta en tiedä kuinka luotettava hänen suorittamansa tutkimus on.


    • olisi selvää, että Saksan ja Neuvostoliiton välille puhkeaisi sota ennemmin, tai myöhemmin, vaikka Stalin ei olisikaan uskonut kesällä 41 Saksan hyökkäävän. Täytyy ottaa huomioon, että kesällä 41 Saksa ei ollut valmis täysimittaiseen sotaan, vaan täydellinen sotavalmius olisi saavutettu vasta 42 vuoden aikana.

    • almasty

      Siispä koko alueluovutusjuttu oli pelkkää teatteria ja Leningradin turvallisuusvaje oli pelkkä tekosyy, ja koko turvallisuusongelma oli Stalinin mielestä siis jo hoidettu.

      Eikö tuo nyt ole ollut tiedossa jo 70 vuotta ja mitään Mainilan laukauksiakaan ei ole ammuttu.
      Kuitenkin viestisi alussa mainitsemat seikat olivat kiintoisia tietää.Silti mietityttää luottiko Stalin oikeasti Hitleriin vai oliko se omaa päättelyäsi jos oli niin voisitko valottaa enemmän niitä seikkoja jotka saivat sinut tähän johtopäätökseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      118
      991
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      768
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      421
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      378
    Aihe