Tyttöystävä jätti 4v seurustelun jälkeen. Olimme olleet kihloissa ~1v 10kk, suunnitellut elämää pitkälle. Luvanneet toisillemme vaikka ja mitä. Hän vakuutti rakastavani minua ikuisesti ja minä olin täysin varma tunteistani häntä kohtaan. Olin maailman onnellisin mies hänen kanssaan ja tiedän, että hän oli onnellinen minun kanssani...
...mutta hän muuttui täysin yhtäkkiä muutama viikko sitten. Hänestä tuli täysin eri ihminen jonka tunsin, muuttui itsekkääksi ja tunteettomaksi sekä osittain vihaiseksi. Sanoi ettei tunne enään yhtään mitään. Kertoi ettei tällä hetkellä edes lähimmäisten menettäminen hetkauttaisi häntä mitenkään.
Samoihin aikoihin hän oli tavannut erään pari vuotta nuoremman pojan klopin, kertoi ihastuneensa häneen. Hän siis oli parin viikon tuttavuuden jälkeen valmis uhraamaan kaiken ihmisen takia jota ei edes tunne kunnolla ja niin hän tekikin.
Hän ei itsekkään tiennyt, että mitä haluaisi. Kertoi ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Vielä viimeisellä kerralla kun näin hän sanoi, että "anna minulle aikaa ajatella", mutta jo alle 2h päästä oli lopullisesti jättänyt minut. He eivät kuulema nyt seurustele vaan se on "säätämistä" ja ryyppäämistä.
Nyt tuntuu ettei jäljellä ole mitään. Kaikki unelmat, suunnitelmat ja kaikki muut ovat menneet. Kyyneleitä on tullut liikaakin, öitä on valvottu, ruokahalu mennyt. Mikään ei jaksa kiinnostaa. Tunnen vain hirveää pettymystä, surua, ahdistusta ja vihaa. Rakastan häntä ylikaiken, mutta samalla olen sisällä täynnä raivoa.
Olen yrittäny saada vastauksia, mutta niitä ei tule. Ei mitään selitystä. Yleisin vastaus on "en tiedä" ja "elän nyt omaa elämääni, elä sinä omaa" tjsp.
Hän sanoo, että tietää meidän olevan vielä loppuelämän yhdessä, mutta nyt haluaa elää omaa elämäänsä. En voi kuin ihmetellä tätä. Mitä perkelettä hän oikein tarkoittaa tai haluaa? En pysty ymmärtämään häntä, eikä hän tunnu ymmärtävän, että mitä teki minulle ja "meille". En pysty tajuamaan, että kuinka hänen ajatusmaailmansa ja tunteensa muuttui täysin varoittamatta.
Hän ei olisi edes tavaroitaan halunnut hakea pois, mutta raivoissani keräsin ne pöydälle valmiiksi (tiesin hänen käyvän jossakin vaiheessa kun en ole kotona). Halusin myös katsoa, että ottaako hän ne. Otti toki, mutta kertoi myöhemmin ettei olisi ottanut jos en olisi kerännyt???
Tiedän, että yksi syy tähän on hänen yhtäkkiä pintaan nouseet menohalut. Hän haluaa ryypätä ja mennä, en vain ymmärrä että mihin hän tarvitsee toista miestä. Parisuhteessa ollessamme olimme sopineet pelisäännöistä, itseasissa hän rajoitti minun tekemisiäni aika paljon, joten en minäkään kaikkeen suostunut, mutta siltikin hän sai mennä vapaasti paljon enemmän kuin minä. Enkä minä valittanut, olin onnellinen. Myös hän sanoi, ettei häntä enään kiinnosta mennä ilman minua. Miten tämä kaikki muuttui?
Kuten sanoin, että kyyneliä on tullut vuodatettua paljon. En ole koskaan aikaisemmin ollut näin maassa. Osittain itken sen vuoksi, että minulla on hirveä ikävä häntä. Ja osittain siksi, että olen hirveän huolissani hänestä, hän ei nimittäin ole se sama ihminen vaan tiedän, että hänellä on jokin hätänä. Vaikka olen hyvin vihainen nyt niin haluaisin silti auttaa häntä.
Nyt yritän tässä selvitä, mutta vaikeaa se on. Sisälläni velloo hirveä tuska. Tiedän, että tulen häntä ikuisesti ajattelemaan ja kenties rakastamaan. Hän oli kaikkea mitä vain saatoin naiselta toivoa, enkä suhteemme aikana kertaakaan edes ajatellut muita, minulla ei ollut tarvetta kun vierelläni oli hän.
Nyt en tiedä mitä ajatella. Onko hän vain puhunut minulle p*skaa ja leikkinyt tunteillani? Olenko oikeasti merkinnyt hänelle mitään. Miten hän saattoi tehdä minulle näin.
...mutta hän muuttui täysin yhtäkkiä muutama viikko sitten. Hänestä tuli täysin eri ihminen jonka tunsin, muuttui itsekkääksi ja tunteettomaksi sekä osittain vihaiseksi. Sanoi ettei tunne enään yhtään mitään. Kertoi ettei tällä hetkellä edes lähimmäisten menettäminen hetkauttaisi häntä mitenkään.
Samoihin aikoihin hän oli tavannut erään pari vuotta nuoremman pojan klopin, kertoi ihastuneensa häneen. Hän siis oli parin viikon tuttavuuden jälkeen valmis uhraamaan kaiken ihmisen takia jota ei edes tunne kunnolla ja niin hän tekikin.
Hän ei itsekkään tiennyt, että mitä haluaisi. Kertoi ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Vielä viimeisellä kerralla kun näin hän sanoi, että "anna minulle aikaa ajatella", mutta jo alle 2h päästä oli lopullisesti jättänyt minut. He eivät kuulema nyt seurustele vaan se on "säätämistä" ja ryyppäämistä.
Nyt tuntuu ettei jäljellä ole mitään. Kaikki unelmat, suunnitelmat ja kaikki muut ovat menneet. Kyyneleitä on tullut liikaakin, öitä on valvottu, ruokahalu mennyt. Mikään ei jaksa kiinnostaa. Tunnen vain hirveää pettymystä, surua, ahdistusta ja vihaa. Rakastan häntä ylikaiken, mutta samalla olen sisällä täynnä raivoa.
Olen yrittäny saada vastauksia, mutta niitä ei tule. Ei mitään selitystä. Yleisin vastaus on "en tiedä" ja "elän nyt omaa elämääni, elä sinä omaa" tjsp.
Hän sanoo, että tietää meidän olevan vielä loppuelämän yhdessä, mutta nyt haluaa elää omaa elämäänsä. En voi kuin ihmetellä tätä. Mitä perkelettä hän oikein tarkoittaa tai haluaa? En pysty ymmärtämään häntä, eikä hän tunnu ymmärtävän, että mitä teki minulle ja "meille". En pysty tajuamaan, että kuinka hänen ajatusmaailmansa ja tunteensa muuttui täysin varoittamatta.
Hän ei olisi edes tavaroitaan halunnut hakea pois, mutta raivoissani keräsin ne pöydälle valmiiksi (tiesin hänen käyvän jossakin vaiheessa kun en ole kotona). Halusin myös katsoa, että ottaako hän ne. Otti toki, mutta kertoi myöhemmin ettei olisi ottanut jos en olisi kerännyt???
Tiedän, että yksi syy tähän on hänen yhtäkkiä pintaan nouseet menohalut. Hän haluaa ryypätä ja mennä, en vain ymmärrä että mihin hän tarvitsee toista miestä. Parisuhteessa ollessamme olimme sopineet pelisäännöistä, itseasissa hän rajoitti minun tekemisiäni aika paljon, joten en minäkään kaikkeen suostunut, mutta siltikin hän sai mennä vapaasti paljon enemmän kuin minä. Enkä minä valittanut, olin onnellinen. Myös hän sanoi, ettei häntä enään kiinnosta mennä ilman minua. Miten tämä kaikki muuttui?
Kuten sanoin, että kyyneliä on tullut vuodatettua paljon. En ole koskaan aikaisemmin ollut näin maassa. Osittain itken sen vuoksi, että minulla on hirveä ikävä häntä. Ja osittain siksi, että olen hirveän huolissani hänestä, hän ei nimittäin ole se sama ihminen vaan tiedän, että hänellä on jokin hätänä. Vaikka olen hyvin vihainen nyt niin haluaisin silti auttaa häntä.
Nyt yritän tässä selvitä, mutta vaikeaa se on. Sisälläni velloo hirveä tuska. Tiedän, että tulen häntä ikuisesti ajattelemaan ja kenties rakastamaan. Hän oli kaikkea mitä vain saatoin naiselta toivoa, enkä suhteemme aikana kertaakaan edes ajatellut muita, minulla ei ollut tarvetta kun vierelläni oli hän.
Nyt en tiedä mitä ajatella. Onko hän vain puhunut minulle p*skaa ja leikkinyt tunteillani? Olenko oikeasti merkinnyt hänelle mitään. Miten hän saattoi tehdä minulle näin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mikäs toi teijän ikäero mahtaa olla? Anna mennä. Roikkumalla et ainakaan voita mitään. Koita keskittyä nyt kaikkeen muuhun; harrastuksiisi, työhön ja ystäviisi. Jos nainen halusi lopettaa suhteenne, ei hän kerjäten takaisin tule. Teet itsestäsi vain pellen, jos sille tielle lähdet. Ole ainakin unohtavinasi hänet, ehkäpä hän myöhemmin tajuaa, mitä on menettänyt - tai sitten ei.
Voimia!
Mietin minäkin että mahtaako teillä olla useampi vuosi ikäeroa, että onko exäsi vielä melko nuori? Ikäero ei yleensä haittaa niin paljoa vähän vanhemmalla iällä (kun kumppanit on molemmat jo 25) mutta kun tyttö alkaa seurustella kovin nuorella iällä niin harvoin ne suhteet kestävät loppuun asti. Tulee se "kadonneen nuoruuden metsästys"-vaihe ja täytyy mennä ja tulla niinkuin haluaa ja kokea ja nähdä uutta.
Monesti myös käy että ymmärretään liian myöhään ettei se uusi elämä olekaan yhtään sen parempaa vaan jopa huonompaa ja sitten itketään ja vingutaan että mitä sitä tuli tehtyä. Saattaa olla myös että exäsi kärsii jonkinasteisesta masennuksesta tai hänellä on huono omatunto jostakin tai itsetunto-ongelmia ja mikään ei hetkauta ja hän työntää käytöksellään rakkaimpia ihmisiä pois.
Neuvoisin kuitenkin että yritä sinä jatkaa elämääsi vaikka nyt kaikki tuntuukin vaikeelta mutta kokemuksesta voin sanoa että ajan kanssa helpottaa. Ehkä kaipaat rinnallesi kypsemmän puolison ja varmasti sellainen jossain vaiheessa löytyy ja elämässä on jälleen rakkautta.
Jaksamista!
Sä oot tavannut hankalan ihmistyypin. Se tavarahomma kuulostaa siltä että hankala tyyppi kyseessä. Haluu nähdä miten sä käyttäydyt... Oisko epävarma itestään??
Ootko jotain tehnyt mikä olis aiheuttanu muutoksen? Se voi olla pieni asia jos se tyttösi on hankalatyyppinen. Jos tuli liian epävarmaksi kun et antanut rajottaa elämääs tarpeeksi?? Voi olla mahdollista usko pois vaan.
Onko sen tyyppinen et haluu sulta sun kaiken huomion? Kerroit että rajoitti tekemisiäs. Halusko viettää suurimman osan aikaa sun seurassa? Laittoko paljon viestejä tai soitteli kun olitte eri paikoissa? Menikö ryyppäämään selkeesti mieluummin sun kun parhaan kaverin kanssa? Kun saat tekstarin onko vihainen keneltä se oli? Kun oot ollut omissa menoissa onko kotona odottanut sun tavaroille tehtyä tuhoa tms.? Tivasiko aina kenen kanssa puhuit, olit, mitä teit, missä, milloin, kuka se on ja mistä tunnet sen? Aiheuttiko vieraiden naisten läsnällisyys halaamisen pakon? Suuteliko tai kosketteli paljon sua silloin omistusliikkenä? Onko tapahtunut kertaakaan a. Valittanut ettet pidä kiinni tai koskettele tarpeeksi kun olette jossain. b. Raivostunut normaalista juttelusta vieraan naisen kanssa ja tullut väliin. c. Ollut koskaan iloinen että haluat rajoittaa elämäänsä. Esim. Kun olet ollut mustasukkainen on pussaillut iloisena sua. Huomioinnut sua ilosta. Suuttuisiko vai olisiko iloinen että sä välität jos tutkisit sen puhelimen ilman lupaa tms.
Nää tämän tyyppiset ihmiset ovat kokoajan sen verran mustasukkasia ja epävarmoja että oksat pois vaikka mitä tekisit. Voi olla aika paha tilanne jos tyttösi on saanut päähänsä epävarmoja ajatuksia. Siltä se mulle kuulostais. Kun ollut vihainenkin. Miksi olisi jos ei välittäisi? Eikö?
Mä oon vaa nähnyt et näiden hankalatyyppisten ihmisten asiat ei tuppaa selviytymää. Alkavat esittämään tunteettomia eikä esityksen taakse nää. Ikäväksi paha olo jää myös näkemättä mitä sä olet silti epäillyt. Harva sellaista huomaa sitten. Se ei ole hyvä. Kyllä mä uskoisin että sillä entiselläsi on paha olla ilman sua.
Hyvä sydäminen ihminen sä kyllä olet. Aika paljon pitää vahvuutta olla että noin jaksaa välittää.
Nyt ryhdistäydyt saatana! Kato että likka hakee kaikki kamansa ja sen jälkeen et ole missään tekemisissä. Anna likan rellestää. Etkä ota sitä takasin jos tulee jotain lirkuttelemaan, siitä ei hyvä seuraa. Se on loppu nyt. Varmaan kestää kauan että toivut mut älä huoli siitä meinaa olet kypsempi mies sen jälkeen ja tyytyväinen että ero tuli. Löydät sitten sen oikeen naisen kun olet toipunut. Jaksamisia
Petti sinua nussimalla tämän tyypin kanssa ja meni sekaisin.
Ei halunnut kertoa sinulle ja tuskaili asian kanssa.
Sai paremmin munaa häneltä kuin sinulta.
Täysi huorahan hän on.
Ei aihetta kyyneliin.
Ikäeroa meillä on noin ~3,5 vuotta. Itse olen 24 ja hän alkaa kohta puoliin lähestymään 21v ikää.
Itselläni oli ennen tätä noin 3v suhde, jota olisi voinut kutsua vakavaksi, mutta sen loppuminen ei tuntunut missään enkä ole ennen tätä ollut näin pohjalla. Hänelläkin on ollut pitempi seurustelu, mutta se on ollut sitä "teinirakkautta", joten tämä oli käytännössä se ensimmäinen vakava suhde.
Kiitos ^B^noista sanoista, mutta en usko että se olisi vahvuutta vaan se on välittämistä siitä huolimatta mitä hän teki. Jos tuntee toisen ihmisen ja muutos käytöksessä oli näin äkillistä niin stiedän ettei hänellä ole asiat hyvin. Onko ohimenevää vai ei, sitä ei tiedä.
Tuohon "Ota opiksi ja unohda" kirjoitukseen en ota kantaa, koska tiedän varmuudella ettei asia ole näin.
Kyllähän tämä varmaan ajan kanssa helpottaa, mutta ei tämä helppoa ole.
Siis aivan kuin puhuisit mun elämästä. Tuo sun kertomus oli kuin suoraan siitä - tosin olen itse tyttö (23v.), ja poikaystäväni (24v.) kanssa erosimme eilen. Kiva joulu tulossa.
Me olemme olleet yhdessä puolitoista vuotta, mutta nyt ihan viimeisen kuukauden aikana mies muuttui etäisemmäksi, enkä saanut häneltä enää läheisyyttä, vaikka jopa suoraan siitä puhuin hänelle. Ei suukkoja tai kosketuksia, seksistä puhumattakaan.
Aloin sitten edellispäivänä kaivamaan hänestä vastauksia, että mistä nyt oikeasti on kyse. Tunnin tivaamisen jälkeen hän sai kakistettua ihastuneensa toiseen tyttöön - johonkin, jonka on tavannut baarissa. Sekös mieltä lämmitti. Nyt hän kertoi olevansa aivan hukassa, tykkää minusta "saatanasti", mutta ei tiedä pitäisikö hänen olla jonkin aikaa yksin, miettiä mitä haluaa elämältään. Itse tulkitsin tilanteen että hän haluaisi tutustua paremmin tähän uuteen tyttöön. Kyllä sydäntä särkee. Hän väitti, ettei ole tapaillut tätä tyttöä, mutta en voi uskoa sitä, sillä ei sitä ensisilmäyksellä niin ihastuta, että ollaan heti jättämässä tyttöystävää. En voi uskoa sellaista.
Eilen sitten hänen itkiessään keräsin hänen tavaransa, kannoimme ne hänen autoonsa ja hän lähti. Jotenkin samoin kuin sinun tapauksessasi, hän yritti kyllä keksiä syitä miksei vielä voinut ottaa kaikkea mukaansa - en tiedä halusiko hän tekosyyn tulla vielä takaisin. Sanoin kuitenkin, ettei kaikkea voi saada. Minä tai sitten sinkkuus (uusi nainen). Hän sitten lähti.
Samaan aikaan siis suunnaton ikävä jo nyt, ja verisesti loukattu olo. Mies on vehdannut toisen kanssa selkäni takana. Ja valitettavasti ei ole edes ensimmäinen kerta. On sellainen olo ettei olisi pitänyt tähän ikinä ryhtyäkään, rakastua tuollaiseen mieheen. Mutta minkäs teet, olen niin kovin kiintynyt, että kyllä nyt vihloo ajatella häntä - ja muuhunkaan en pysty. En tiedä mitä teen jos hän joskus tulee takaisin. Järki sanoo että se on loppu nyt, mutta tunteet sanovat toista. Hirveää.
Että tsemppiä meille. Toivottavasti ehdimme löytää uuden onnen ennen kuin nämä palaavat takaisin pyytämään anteeksi tekojaan.
P.S. Jos muillakin on vastaavanlaisesta kokemusta, niin olisi mukava lukea, se saattaisi helpottaa oloa.
Jep, voimia meille molemmille.
Hyvin samanlaiset tuntemukset kuin sinulla. Olo on edelleen itselläni hirveä. Hieman ahdistus helpottanut, mutta kyllä se pintaan tulee joka ilta/yö. Tämä pimeys vielä antaa sille lisää virtaa.
Olisi kyllä kieltämättä mukava kahdestaan jutella jonkun kanssa joka ymmärtää täysin tämän tilanteen, kun tuntuu ettei kaveripiirissä oikein ole kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa. Tokihan he kuuntelevat, mutta eivät he voi tätä tuskaa tuntea. Enkä kyllä halua, että kukaan joutuu koskaan tuntemaankaan.
Erittäin tuttua tarinaa, ainakin sulta Sirene. Ex-mieheni kanssa asuttiin 4v yhdessä ja sitten löysi jonkun uuden. Ja Minulle sanottiin kanssa että on ihan tuore tapaus..mutta eihän se niin mene. Kyllä sitä juttua on viritelty jo pidemmän aikaan, ja sitten vasta kun juttu on varmalla pohjalla sitten jätetään tämä vanha puoliso. Itse luotin kaikkeni tähän mieheen ja luulin että oli elämäni mies, mutta sitten vaan tulee puukkoa selkään. No vastaavia tapauksia on ties kuinka paljon, ja kyllä sen olen päättänyt että yli mennään tästäkin, vaikka on mieli maassa, ja paska olo, kamalaa näin jouluna vielä, mutta kyllä aika kuluu ja tästä päästään! tsemppiä sulle.
Nii joo ja pieni lisäys vielä ed viestiini. Jos mies ikinä yrittää tulla takaisin, ei pidä päästää. Sillä tavalla vaan tekee hallaa itselleen ja osoittaa toiselle että tollanen paska käytös on hyväksyttävää. Vaikka se on helvetin väärin. Eikä siitä jutusta ikinä tulisi mitään-luottasmushan on kadonnut ja ilman luottamusta ei ole tulevaisuutta. Vähän tervettä järkeä peliin! Itse ainakin sitten joskus jos vielä uutta suhdetta aloitan haluan sen olevan jotain uutta ja tuoretta, eikä mitää vanhoja kummituksia siellä taustalla..
Olen itse läpikäynyt tuon saman helvetin. Aikaa on kulunut 7 kk ja tuska on laimentunut osittain. En voi sanoa, että olisin päässyt yli, mutta helpottaa, joka päivä enemmän. Olet törmännyt narsistiseen ihmiseen, jonka pään hormonit ovat sekoittaneet, tylyä ja niin kovin tyypillistä ja tavanomaista.
Jos suhteenne on muuten ollut "tavallinen", tarkoitan sitä, että se ei ole pitänyt sisällään väkivaltaa, fyysistä tai henkistä, päihdeongelmia tms. taikinaa, niin en voi sanoa kuin, voi voi tyttöressukka. Vaihtamalla ei asiat parane, vaan samat ongelmat seuraavat myös seuraavaan suhteeseen; sinun jättämä menneisyyden haamu ja hänen oma psyykeensä, joka heikolla hetkellä murtuu. Muista, teot puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa. Kyllä pieruihin tulee jokaisessa suhteessa äänet aikanaan... ;)
***Olen yrittäny saada vastauksia, mutta niitä ei tule. Ei mitään selitystä. Yleisin vastaus on "en tiedä" ja "elän nyt omaa elämääni, elä sinä omaa" tjsp.***
Diipadaapaa. Sanahelinää ja kypsymättömän ihmisen jorinaa. Anna kun arvaan, että olet kuullut tällaisenkin kommentin: "Mutta minä vain haluan, että SINÄ olisit onnellinen". Paskapuhetta. Hän haluaa loppupelissä sinun olevan onnellinen, että voisi ITSE olla onnellinen. Kuten sanoin, olet törmännyt epäkypsään ihmiseen ja narsistiin.
Älä tunne huonoa omaatuntoa siitä, kun/jos käyt läpi raivon ja vihan tunteita. SINULLA on täysi oikeus tuntea vihaa ja raivoa, ensinnäkin siksi, että ne kuuluvat asiaan ja toiseksi siksi, että olet ihminen. Ihmisillä on taipumus raivostua, kun heitä puukotetaan selkään.
Aika parantaa haavat ja tulet olemaan paljon vahvempi ihminen tämän jälkeen. Tiedän kokemuksesta, että tällaiset sanat tuntuvat juuri nyt sinusta latteilta ja merkityksettömiltä. Luota minuun ja kaikkiin muihin samassa helvetissä velloneilta ihmisiltä, me olemme oikeassa, sinun onneksesi.
Toivotan voimia ja hyvää joulua, kyllä se siitä. Oikeasti. Sympatiat ovat kaikki sinun puolellasi.
Lukemani perusteella ymmärrän täysin tunteesi, Minulla myös rakas joka on mulle aivan kaikki.. Ja poikki meni siksi kun en kuunnellut toisen mielipiteitä, haluttiin muuttaa, mutten ottanut vakavasti, hän sitten luuli että tarkoitin sitä, vaikken tietenkään, sittenpä se yllättäen tulikin, suruviesti ettei halua enää asua mun kanssa. Ja meistä kumpikin rakastaa, aina kyyneleet silmissä kun nähdään, surullista mennä pois, ja tätä siis on kestänyt noin viikon.. Koko elämäni itsekin varasin rakkaalleni, kaikki unelmat, ja tiedän yhä, enkä halua mitään muuta ajatellakkaan kuin että hän on se oikea, minulle juuri sopiva, kuten hänkin minulle, ja tiedän että se on totta. Kaikki onkin kiinni siitä että pilasin kaiken olankohautuksilla, ja asioilla mitä en tarkoittanut.. Sellaista on vaikee jälkeenpäin sanoa.. Mutta en oikeasti tarkoittanut, koska en vain ottanut vakavasti, saatoin sanoa että no ei kyllä sinne ainakaan yms..kun oli kyse muuttopaikasta. Toinen sitten ajan kanssa tähän kyllästyikin ja näin kävi. Tavallaan olen vihainenkin, koska e saanut tilaisuutta keskustella, suuttumus oli niin suuri minua kohtaan ettei halunnut kuulla, eikä ajatella asioita.. Nyt sitten on asuttu viikko erillään ja kuitenkin joka ilta soitellaan, sanotaan toisillemme että on kylmä yksin, mutta silti hän on etäinen.. Ja ihan oikeasti, pelottaa että tämä on loppu, etten enää ikinä saa häntä takaisin..